Digitaalisen median osuus koko maailman energiankulutuksesta on paisumassa viidennekseen lähivuosina

Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Arvioiden mukaan internetin ja siihen liittyvien järjestelmien hiilijalanjälki on jo lentoliikennettä suurempi ja energiankulutuksen arvioidaan kasvavan viidesosaan koko maailman energiankulutuksesta vuosikymmenen loppuun mennessä.

Aalto-yliopiston tekemän selvityksen mukaan merkittävä syy energiankulutuksen kasvuun on verkkosivujen aina vain kasvava koko. Monilla verkkosivustoilla on nykyään todella paljon kaikenlaista sälää joka tuhlaa resursseja.

Merkittävä tekijä ovat myös mobiiliverkot. Mobiiliverkkojen energiankulutus on suurta verrattuna kiinteisiin yhteyksiin ja wifi-verkkoihin. Aalto-yliopiston professori Jukka Mannerin mukaan esimerkiksi yhden 4K-elokuvan katsominen mobiiliverkon yli vie saman verran energiaa kuin saunan lämmittäminen.

Sitten hiukan omia ajatuksia: Olen joskus aiemminkin miettinyt, että kuinkahan paljon resursseja hukataan nettisivuilla oleviin turhiin kikkareisiin ja yleisesti ottaen softan tehottomuuteen. Ainakin tämän uutisen perusteella vaikuttaa siltä, että vaikutus ei ole ihan vähäinen.

Jännä nähdä, että tuleeko tällekin alalle ennen pitkää jotain säädöksiä joilla tähän energiankulutukseen pyritään puuttumaan. Tätä alaa tuntuu vähän vaivaavan se, että tehokkuuden ja laadun sijaan keskitytään aina muuttamaan asioita ihan vain muuttamisen ilosta, ja kaiken täytyy olla aina niin "hienoa". Ihan jännä tieto myös, että mobiiliverkkojen energiankulutus on näinkin mittavaa. Saa nähdä miten tuolle 5G/6G utopialle tulee käymään kun tätäkin puolta aletaan miettiä. Taitaa olla niin, että kiinteät yhteydet on ekologisempia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Kun tämä kuitenkin jossain vaiheessa varmasti menee regulaatioon niin toivottavasti sen sijaan että reguloijat alkaisivat tuhoamaan palveluita ja internettiä, keskityttäisiin juurikin energiaratkaisuihin ja sitä odotellessa voitaisiin alkaa siivoamaan nettisivuja kaikista vitun google, twitterin yms. analytiikka/träkkäyspaskasta. Jos kaiken taustaripulin saisi heivattua helvettiin niin internet olisi huomattavasti nopeampi ja kevyempi kuin mitä se nykyään on.

Saa nähdä miten tuolle 5G/6G utopialle tulee käymään kun tätäkin puolta aletaan miettiä. Taitaa olla niin, että kiinteät yhteydet on ekologisempia.
Koko 5G on aikalailla ollut floppi. Ei siis sen takia etteikö ko. teknologia olisi hyvä, mutta ihan vain yksinkertaisesti sen takia että sille ei ole kuluttajapuolella käytännön tarvetta kun 4G hoitaa kaiken tarvittavan tarpeeksi nopeasti. 5G:n tarve on lähinnä yritys/teollisuus/ISP/telco-puolella ja varsinkin telco firmat yrittivät 5G pakkosyöttää kuluttajille ja hypettivät sitä suunnilleen messiaan paluuna. Toki tämä on ymmärrettävää että teknologian rahoittajia tarvitaan kipeästi, koska 5G tukiasemien kantama on huomattavasti 4G:tä heikompi ja silloin niitä uusia asemia tarvitaan aivan helvetisti.

Verizon jopa osti oman mainosspotin 5G:lle Applen eventistä 2020 syksyllä:
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Kun tämä kuitenkin jossain vaiheessa varmasti menee regulaatioon niin toivottavasti sen sijaan että reguloijat alkaisivat tuhoamaan palveluita ja internettiä, keskityttäisiin juurikin energiaratkaisuihin ja sitä odotellessa voitaisiin alkaa siivoamaan nettisivuja kaikista vitun google, twitterin yms. analytiikka/träkkäyspaskasta. Jos kaiken taustaripulin saisi heivattua helvettiin niin internet olisi huomattavasti nopeampi ja kevyempi kuin mitä se nykyään on.
Samaa mieltä. Monet verkkosivut on aivan käsittämättömän raskaita ottaen huomioon että sisältö on usein lähinnä tekstiä ja ehkä muutama kuva. Siirrettävän datan lisäksi kaiken sen javascriptin ja muun kilkkeen prosessointi päätelaitteella vie yllättävänkin paljon laskentatehoa. Jos surffaa netissä vähän vanhemmalla koneella ja seuraa samalla suorittimen käyttöä niin voi nähdä että se joutuu aika lailla töihin monen sivun kohdalla.

Koko 5G on aikalailla ollut floppi. Ei siis sen takia etteikö ko. teknologia olisi hyvä, mutta ihan vain yksinkertaisesti sen takia että sille ei ole kuluttajapuolella käytännön tarvetta kun 4G hoitaa kaiken tarvittavan tarpeeksi nopeasti. 5G:n tarve on lähinnä yritys/teollisuus/ISP/telco-puolella ja varsinkin telco firmat yrittivät 5G pakkosyöttää kuluttajille ja hypettivät sitä suunnilleen messiaan paluuna. Toki tämä on ymmärrettävää että teknologian rahoittajia tarvitaan kipeästi, koska 5G tukiasemien kantama on huomattavasti 4G:tä heikompi ja silloin niitä uusia asemia tarvitaan aivan helvetisti.
Tämä 5G hype on ollut tosiaan jotain aivan käsittämätöntä ja suorastaan naurettavaa. Hype ja mainostus on ollut vuosien ajan aina välillä suunnilleen sillä tasolla että koko maailma mullistuu ja elämästä tulee yhtäkkiä täydellistä kun saadaan 5G! No ei se nyt ihan noin mene, kuten varmaan jokainen asioista edes vähän ymmärtävä on alusta alkaen tiennytkin. Kuluttajan näkökulmasta sieltä tuli juurikin se mitä pystyi odottamaan, eli jonkin verran nopeammat mobiilidatayhteydet. Ei mitään jeesuksen uudelleensyntymää.

Nuo "5G tukiasema joka valopylvääseen" tms. hypetykset on kyllä ainakin toistaiseksi ihan täyttä utopiaa. Vaikka tuo olisikin teknisesti mahdollista niin herää kysymys että miksi ja kuka sen kaiken maksaa?

Jos mahdollisimman moneen kotiin saataisiin kunnollinen kiinteä yhteys eli valokuitu tai docsis 3.1 niin 4G:n kapasiteetti riittäisi varmasti hoitamaan kaikki kuluttajien tarpeet vielä aika pitkään. Nythän tuo 4G:n kapasiteetti loppuu varmaankin pitkälti sen takia, että niitä 4G liittymiä myydään ihmisille kotiliittymiksi ja moni myös käyttää nettiä kännykän kautta.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Unohdetaan quantum computing ja lasketaan vaihteeksi Coulombeja. Voisi aloittaa sillä että heivaisi wattijohdannaiset mäelle ja alkaisi puhumaan (sähkö)energian käytössä ja varastoinnissa Coulombeista.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Tähän hyvä linkittää vanha kunnon The Website Obesity Crisis

Internetiä käytetään monella tapaa tuhlailevasti. Paljonkohan meillä on jotain kopion kopion kopioita meemikuvista, bloattinettisivuja, vitusti mainoksia videoissa ja nettisivuilla. Ja ei tietysti kaikenlaiset 4k videoiden streamauksetkaan taida mitään kovin energiatehokasta olla.

Adblockerien käyttökin on mielenterveyden ylläpitämisen lisäksi ihan ekoteko.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Oon nähnyt monessa paikkaa tuon striimauksen kulutuksesta maininnan niin ihan mielenkiinnosta tuli mieleen onko koskaan selvitetty paljonko kiintolevylle ladattu piraattielokuva kuluttaa vrt tuohon?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304
Aalto-yliopiston professori Jukka Mannerin mukaan esimerkiksi yhden 4K-elokuvan katsominen mobiiliverkon yli vie saman verran energiaa kuin saunan lämmittäminen.
Tästä tulee takuulla vääntöä. Näkyi jo kommentteja syntyvän Twitterissä. Odotan että tuohon tulee tarkennusta. Lieneekö tuo edes mahdollista nykyisillä sähkönhinnoilla, ilman että operaattorit myisivät mobiilidataliittymiä tappiolla?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Tästä tulee takuulla vääntöä. Näkyi jo kommentteja syntyvän Twitterissä. Odotan että tuohon tulee tarkennusta. Lieneekö tuo edes mahdollista nykyisillä sähkönhinnoilla, ilman että operaattorit myisivät mobiilidataliittymiä tappiolla?
Veikkaan että tuossa on laskettu koko infran kulutus välillä palvelin > kuluttaja sen yhden videon streamaamisen ajalta, vaikka se infra kuluttaisi merkittävän osan samasta sähköstä ilman sitä 4K-elokuvan katsomistakin ja muiden asiakkaiden vuoksi, tai joku muu yksinkertainen kompastuskivi siinä on oltava.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Lopultakin löytyi:
Tuossa taitaa olla yksiköt pielessä, pitäisi varmaan olla wattitunteja eli "Wh/Gt" (tai "Wh/GB" jos käytetään kansainvälisiä, ei suomennettuja muotoja yksiköistä). Mutta muuten tuossa on nyt kuitenkin jonkinlainen laskelma. 8 kWh per elokuva on varmaan samassa suuruusluokassa kuin sähkösaunominen.

Mutta paljonko enemmän energiaa kuluttaa datan siirtäminen mobiiliverkossa kuin kiinteässä verkossa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Kannattaa katsoa ne vastaukset, luen juuri niitä linkkejä läpi. Manner näyttää höpisevän vähän mitä sattuu.
Twitteriä on rasittavaa lukea, mutta tuolla oli joku kertonut tukiaseman radiolaitteiden kulutukseksi muutama sata wattia, ja sillä teholla palvellaan useita käyttäjiä. Tämä voi olla enemmän kuin valokuitukeskuksen kulutus, mutta sähkösaunaa ei sillä vielä tehdä. IP-verkon/reitityksen vaatima energia lienee suunnilleen sama kiinteässä ja mobiiliverkossa.

Tuohon sähkösaunaa vastaavaan kulutukseen per elokuva en suoraan osaa ottaa kantaa, mutta kaiken järjen mukaan mobiiliyhteys ei ole ratkaiseva tekijä siinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304
Kommenteissa oli FiCom linkki , jossa mainittu noin 300 Wh/gigatavu mobiiliverkon ominaissähkönkulutukseksi vuonna 2018. Suunta on koko ajan alaspäin, mutta tämän perusteella noin 200 Wh/gigatavu voi olla kohdallaan.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Sitähän voisi pakottaa lankayhteydet kaikkiin talouksiin jotta voivat wifi yhteyden kautta ladata youtube videot. Kuluu vähemmän energiaa.
Sitten elisankaan ei tarvitsisi murehtia Suomen tulevaisuudesta niin paljoa.

elisa.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Kommenteissa oli FiCom linkki , jossa mainittu noin 300 Wh/gigatavu mobiiliverkon ominaissähkönkulutukseksi vuonna 2018. Suunta on koko ajan alaspäin, mutta tämän perusteella noin 200 Wh/gigatavu voi olla kohdallaan.
No tuolta löytyy tämä selvitys:
https://www.ficom.fi/wp-content/uploads/2020/08/elomatic_selvitys_yksikkovirhe-paivitetty.pdf

ja kun sieltä katsoo tukiasemien kokonaiskulutuksen (~420 GWh vuonna 2018) ja jakaa sen mobiilidatan kokonaismäärällä (2000 miljoonaa GB vuonna 2018), päädytään noin lukemaan 210 Wh/GB. Ei ihan täsmää tuo 300, mistähän se on kaivettu? Sinne päin kuitenkin, ja nuo luvut ovat ainakin todennettavissa jostain.

Ehkä tuo lukema on järkevä. Elisa ilmoittaa vähän pienemmän lukeman näköjään.

Tukiasemien kokonaiskulutuksesta (420 GWh) voi myös laskea, että keskimäärin vajaa 48 MW tehoa on mennyt koko ajan tukiasemien toimintaan. Onkohan siihen laskettu vain täsmälleen tukiasemien omien laitteiden kulutus vai jotain runkoverkon laitteiden kulutuksiakin. Tukiasemien lukumäärästä en osaa sanoa suoraan mitään.

edit: täsmennys
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Arvioiden mukaan internetin ja siihen liittyvien järjestelmien hiilijalanjälki on jo lentoliikennettä suurempi ja energiankulutuksen arvioidaan kasvavan viidesosaan koko maailman energiankulutuksesta vuosikymmenen loppuun mennessä.

Aalto-yliopiston tekemän selvityksen mukaan merkittävä syy energiankulutuksen kasvuun on verkkosivujen aina vain kasvava koko. Monilla verkkosivustoilla on nykyään todella paljon kaikenlaista sälää joka tuhlaa resursseja.

Merkittävä tekijä ovat myös mobiiliverkot. Mobiiliverkkojen energiankulutus on suurta verrattuna kiinteisiin yhteyksiin ja wifi-verkkoihin. Aalto-yliopiston professori Jukka Mannerin mukaan esimerkiksi yhden 4K-elokuvan katsominen mobiiliverkon yli vie saman verran energiaa kuin saunan lämmittäminen.

Sitten hiukan omia ajatuksia: Olen joskus aiemminkin miettinyt, että kuinkahan paljon resursseja hukataan nettisivuilla oleviin turhiin kikkareisiin ja yleisesti ottaen softan tehottomuuteen. Ainakin tämän uutisen perusteella vaikuttaa siltä, että vaikutus ei ole ihan vähäinen.

Jännä nähdä, että tuleeko tällekin alalle ennen pitkää jotain säädöksiä joilla tähän energiankulutukseen pyritään puuttumaan. Tätä alaa tuntuu vähän vaivaavan se, että tehokkuuden ja laadun sijaan keskitytään aina muuttamaan asioita ihan vain muuttamisen ilosta, ja kaiken täytyy olla aina niin "hienoa". Ihan jännä tieto myös, että mobiiliverkkojen energiankulutus on näinkin mittavaa. Saa nähdä miten tuolle 5G/6G utopialle tulee käymään kun tätäkin puolta aletaan miettiä. Taitaa olla niin, että kiinteät yhteydet on ekologisempia.
Hyvää pohdintaa ja samansuuntaisia ajatuksiani kuin itselläni. Lisätään tähän vielä softablotti electron jne softien paisuminen joka ei ole mielestäni tervettä kehitystä. Suurimmalta osalta nyky koodaajista tuntuu optimointi unohtuvan täysin, mennään mentaliteetilla, kun on muistia ja prossutehoa niin antaa mennä vaan.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Kuka sen lystin maksaisi? Jostain bootcampista on helppo ottaa porukkaa tekemään paskaa Electronilla, joku optimoitu natiivisofta niin tarvitaankin yhtäkkiä ammattimiehiä ja budjetti & projektin kesto on äkkiä satakertainen.
Näinhän se menee. Tästähän yleensä käytetään sitä ilmaisua, että säästetään kehittäjien aikaa eikä tietokoneen aikaa. Valitettava fakta vain on, että vaikka se laskee softan kehityksen kustannuksia niin resursseja menee sitten loppukäyttäjien päässä hukkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Jos nyt vaikka ensin päästäisiin eroon "kryptovaluutoista" ja niiden "louhinnasta" jotka syövät hillittömästi energiaa tuottamatta yhtään mitään järjellistä. Se olisi jo positiivinen alku energiankäytön järkeistämiselle :thumbsup: Siinä sivussa nettihuijaukset ja erilaiset kiristysviritykset (joissa kryptot ovat olennaisessa osassa) pienenisivät samalla radikaalisti.
 
Näimpä, en pidä itsessään kryptovaluuttoja saatanasta seuraavina, mutta tuohon ympärille pesiytynyttä kulttuuria kylläkin. Ennenhän valuuttoja hypettivät nörtit jotka olivat kinnostuneet valuuttan teknisestä kehittämisestä ja parantamisesta, jolloin energiankulutus ja louhinta olivat suhtkoht pientä. Sitten kryptot tulivat kaiken kansan tietoisuuteen ja tätä nykyä valuuttoja hypettevät normot, joilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta itse valuutan kehittämiseen, vaan he haluavat vain rikastua louhimalla tyhjää. Järkevämpänä pitäisin kryptorunkkauksen yhdistämistä johonkin tietellisen laskennan projektiin, eli suoritat jotain järkeviä tehtäviä koneellasi ja saat palkinnoksi siitä leikkirahaa, jopa tuollainen olisi järkevämpi suuntaus kuin nykymeno.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Paras näkemäni selitys sille miksi bitcoinista/kryptoista on tullut historian menestynein huijaus;

EN ole käynyt läpi kaikkea em. kirjoitettua mutta yleinen logiikka kryptoissa sopii tähän kuin kossu juhannukseen.
Suomeksi; ei niillä ole mitään todellista _arvoa_ jollei kryptovaluutan kuvitteellista "tuotantoa" saada myytyä eteenpäin jollekulle. Pahin periaatteellinen ongelmahan kryptoissa on jottei niiden "louhiminen" tuota toistaiseksi mitään todellista. Eli aina tarvitaan se seuraava hölmö joka uskoo virtuaaliseen "tuotteeseen".

Lohkoketjut saattavat olla käyttökelpoisia jonain päivänä tai jossain käytössä, mutta sitä saamme vielä odottaa koska kryptot ovat tuhonneet moisten maineen vuosiksi.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Vähän epäilen väitettä, puhelimet on ihan muutaman watin laitteita ja jos videoiden lähettäminen serverin puolelta kuluttaa saunan lämmitämisen verran olisi kulut sähkölaskun puolesta ihan mahdoton yhtälö esim. Youtubelle.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Tähän hyvä linkittää vanha kunnon The Website Obesity Crisis

Internetiä käytetään monella tapaa tuhlailevasti. Paljonkohan meillä on jotain kopion kopion kopioita meemikuvista, bloattinettisivuja, vitusti mainoksia videoissa ja nettisivuilla. Ja ei tietysti kaikenlaiset 4k videoiden streamauksetkaan taida mitään kovin energiatehokasta olla.

Adblockerien käyttökin on mielenterveyden ylläpitämisen lisäksi ihan ekoteko.
Tuo oli aivan loistava juttu, kiitos tuosta. Repeilin ääneen tuota lukiessa. :rofl2:

Ei internettiä nykypäivänä voi käyttää muuten kuin useamman plugarin kanssa. Itselläni on ihan bare minimum välttämättömyytenä kaikissa selaimissa adblocker, GPDR auto denial/accept ja paywall bypass.

Juttu näytti ehdottelevan melko turhia asioita, ensin sanotaan, että yli 80 liikenteestä tulee videoista, sitten aletaan puhumaan vihreästä koodauksesta ja kuvien & JS koosta, jotka toisivat aivan marginaalisia hyötyjä. Ne on muutenkin jo yleensä melko äärimmilleen kutistettu, ei paljoa tunnu laskea jonkun kuvan kokoa 2% kun seuraavaksi lähtee pyörimään 4K-video.
Noh jos esim. muutaman kb tekstin verran informaatiota vie useita megatavua kun se paketoidaan moderniin bloattisivuun ja se ladataan joka kerta uusiksi ympäri maailmaa miljoonia kertoja päivässä ja tämä sitten toistuu useilla eri sivuilla niin onhan sillä aivan järkyttävän suurin kokonaisvaikutus. En tosin osaa arvioida kuinka paljon tuo konkreettisesti vaikuttaa energian kulutukseen.
 
Liittynyt
26.05.2022
Viestejä
160
Eiks tosta 4G/5G ollu just juttua jossain kun yle tahtoo siirtää kaiken iptv verkkoon kun digita on liian kallis? Maailma tuhoutuu mut yle pelastuu :D
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 014
Jos nyt vaikka ensin päästäisiin eroon "kryptovaluutoista" ja niiden "louhinnasta" jotka syövät hillittömästi energiaa tuottamatta yhtään mitään järjellistä. Se olisi jo positiivinen alku energiankäytön järkeistämiselle :thumbsup: Siinä sivussa nettihuijaukset ja erilaiset kiristysviritykset (joissa kryptot ovat olennaisessa osassa) pienenisivät samalla radikaalisti.
Pitihän se arvata, että tähänkin ketjuun tuodaan a(r/i)voton kommentti, jossa kaikki kryptovaluutat sumputetaan yhteen nippuun. Kertoo jo siitä, ettei se mistä puhuu ole kovin hyvin hallussa.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
Tälläkin foorumilla voi saada kaistaa kulutettua jopa gigaluokassa yhdellä sivulatauksella, kun asettaa viestien määräksi 100/sivu (tai enemmän) ja selaa paljon kuva- ja videoupotuksia käyttävään alueeseen.

Yksi syy, miksi olen sittemmin estänyt kolmannen osapuolen sisällön uBlock Originissa (välttämättömiä poikkeuksia ei ole kauheasti tarvinnut tehdä, yleiset CDN-palvelimet oli suunnilleen tiedossa).
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Itse näen paljon arvoa kryptoissa, toki olisi syytä siirtyä johonkin vähemmän saastuttaviin malleihin, kuten ainakin Ethereum aikoo tehdä.
lohkoketjut ovat teknisesti hieno idea mutta ei niitä ole ajateltu nopeatahtiseen muutokseen. Arvonmuodostus perustuu joko hyödykkeen tuottamiseen käytetyn työn arvoon, rajoitetuun saatavuuteen tai sitten vain yleiseen haluttavuuteen. Lohkoketjun yhden tiivisteen omistamisesta ei oikein saa samanlaisia kiksejä kuin vaikka White Albumin ensipainoksesta. Kuka vain voi osallistua ketjun louhintaan joten jäljelle jää käytetyn työn määrä. Ihan mielenkiintoista olisi tietää mitä Eth yrittää, mutta olen hieman skeptinen että pystyisivät kapitalismin peruspilareita liikuttelemaan.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
674
Lopultakin löytyi:
Tuo 5Mt/s taitaa olla 4k60fps videoissa ja sekin varmaan vain hetkittäinen maksimi, 4k30fps taas 2Mt/s omien mittarien mukaan ja keskiarvo varmaan alle sen. Sekin pitäisi varmaan ottaa huomioon ettei se videon lataus ole jatkuvaa vaan välillä voi olla sekunttien taukoja kun videota on tarpeeksi puskurissa.

Päivällä katoin FullHD:n leffan Areenasta ja illalla FullHD leffan Netflixistä niin Dataa kulki kummankin aikana alle 1Mt/s.
1655847574088.png

Vois laittaa joksikin aikaa tuubin 4k60fps videon pyörimään ja kattoa mitä sitten näyttää per Hour graafi joka antaa tarkemman kuvan.

Se ei kyllä toisaalta yhtään ihmetytä vaikka median energiankuluts on paisunut. Nettisivut muuttuu ainavain raskaammiksi datan määrä netissä lisääntyy ja isoja datakeskuksia rakennetaan sinne ja tänne jotka ei varmasti pyhällä hengellä pyöri.

Lisäys..
NetPerSecillä katsoessa vaikka megat piikkaa välillä reilu 100Mbit/s niin keskiarvo pysyy silti 30Mbit/s tuntumassa. Harmi ettei keskiarvoa saa kuin 15 sekunnin ajalta ja olis tuossa tuo data laskuri en vaan heti hoksannu tolla katsoa.

Neljällä 4k Tuubi videolla testattuna tunnin graafi reitittimeltä tässä. Osa oli 60fps ja osa 30.
1655852947032.png

Eli on tuo laskelma jonkinverran jonkin verran yläkanttiin.
 
Viimeksi muokattu:

Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Täälläkin monesti maininnut, että jokainen viesti tänne tai sivulataus lisää hiilidioksipäästöjä ja edesauttaa ilmastonmuutosta. Vähättelyä ja ivailua sain vastineeksi. Kai se on kiva työntää pää pensaaseen ja leikkiä, että omalla toiminnallaan ei ole merkitystä. Kukapa sitä nyt omasta harrastuksesta haluaisi tinkiä.
 
Itse pystyn myöntämääm suoraan, että juurikaan ei edes kiinnosta. Lähinnä käytettävyyden kannalta bloatin karsimista mietin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Suurin osa kulutuksesta tulee striimaamisesta ja muusta joka kuluttaa kaistaa paljon! Eli mainoskilkkeet ja nettisivujen lukeminen ei juuri sähköä tuhlaa, mutta YouTube, Netflix tms. ovat niitä energiasyöppöjä!
Tokihan mainosvideot ja sellaiset ovat ärsyttäviä, mutta lillukan varsia tämän uutisen suhteen. Mutta toki näilläkin on oma hiilijalanjälkensä!
 
Norsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2021
Viestejä
181
Enpä jaksa uskoa, että kulutus tulisi vähenemään. Ennemminkin lisääntymään. Älypuhelimet ja 4K-näytöt tulee yleistymään enemmän ja enemmän. Väestönkasvu myös lisääntyy, niin enemmän tulee netin käyttäjiä ja striimaajia. Ja yritäpäs saada firmat kuten facebook, google ja muut poistamaan träkkäys paskansa. Ei taida onnistua.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Vähän epäilen väitettä, puhelimet on ihan muutaman watin laitteita ja jos videoiden lähettäminen serverin puolelta kuluttaa saunan lämmitämisen verran olisi kulut sähkölaskun puolesta ihan mahdoton yhtälö esim. Youtubelle.
Ei se sisällön tarjoaja tukiaseman kiinteitä kuluja maksa vaan me tilaajat ja valtion kautta kaikki veronmaksajat. Ihan Suomessakin datakeskuksia on tuettu veroeduin.
 
Liittynyt
26.01.2017
Viestejä
6
Onko vapaa-aika siirtynyt nettivideoiden katseluun? Mikä vapaa-ajan viettotapa on vähentynyt ja mikä oli tämän hiilijalanjälki? Onko vaikka DVD levyjen teko ja rahtaaminen ollut aikanaan vähemmän kuluttavampaa hommaa?
Täälläkin monesti maininnut, että jokainen viesti tänne tai sivulataus lisää hiilidioksipäästöjä ja edesauttaa ilmastonmuutosta. Vähättelyä ja ivailua sain vastineeksi. Kai se on kiva työntää pää pensaaseen ja leikkiä, että omalla toiminnallaan ei ole merkitystä. Kukapa sitä nyt omasta harrastuksesta haluaisi tinkiä.
Laittaa pään pensaaseen ja pitää sen siellä niin ei tule päästöjä
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
493
Paremmat codekit sais tulla jo niin ei tarvis lataa niin isoja tiedostoja. AV1 vois tulla vähän nopeammin kaikille alustoille. Esim twitch on jumissa vielä H264 codekissa mikä syö aivan hulluna dataa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
AV1 olisi ihan hyvä uudistus periaatteessa, mutta pallolta löytyy kirjaimellisesti hillitön määrä laitteita (miljardi-pari?) jotka tukevat vielä H264'sta. Täältäkin löytyy useampia. Eri juttu jos kaikki vaihtaisivat laitteensa parin vuoden välein, jota suurin osa käyttäjistä ei _onneksi_ enää tee :thumbsup:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 377
Viestejä
4 159 027
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom