Diabotical - AFPS-genren viimeinen toivo

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496



Diabotical on meikäläisen käsityksen mukaan tämän genren viimeinen toivo, nyt kun Quake-sarjakin on QC:n myötä lopullisesti pilattu ja käytännössä kuopattu, ainakin meikäläisen kirjoissa. Pelin on kehittänyt monille genreä seuranneille tuttu James "2gd" Harding tiimeineen. Ensimmäinen beta-viikonloppu alkaa tänään illalla.

Kyllä, kyseessä on Epic Games Store exclusive, joka on perinteisesti herättänyt varsin ikäviä tunteita itse kussakin. Mielestäni kyseessä oli kuitenkin oikea ratkaisu, koska se mahdollisti pelin julkaisemisen ilmaiseksi, joka on tässä genressä varmaan se suurin yksittäinen asia joka saa genreen uutta verta. Lisäksi Epic on lupautunut tukemaan pelin kehitystä seuraavan kahden vuoden ajan, johon tuskin olisi ollut varaa muuten, ja vieläpä luvannut palkintorahaa turnajaisiin.

Varsin pienen piirin pelejähän nämä ovat olleet jo pitkään, mutta se että tätä kirjoittaessa Discordissa on paikalla yli 2000 innokasta pelaajaa (sekä täysi hulina päällä) lupaa hyvää. Se, että onko pelissä enää parin kuukauden päästä sitä viittäkään kymmentä pelaaja (terkkuja Warforkille ja Reflexille) jää kuitenkin nähtäväksi.

Toivon hartaasti tälle menestystä, koska kyseinen genre on ollut lähellä sydäntä genren syntymästä asti ja mikäli tämäkin kuolee parissa kuukaudessa, en näe mitään syytä sille miten kyseisen genren peli voisi enää nykypäivänä menestyä.


 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.11.2016
Viestejä
46
Joitakin vuosia sitten tätä Kickstarterissa tuin ihan vaan siksi, kun 2GD on niin hieno hahmo. En oikein jaksa uskoa, että arena FPS nykypäivänä isosti enää suosiota keräisi vaan tosiaan pienen piirin peliksi tämäkin taitaa jäädä. Pari peliä testailin ja tuntuuhan tuo toimivan aika smoothisti. Kavereiden kanssa voisi olla ihan hauskaa.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
En oikein jaksa uskoa, että arena FPS nykypäivänä isosti enää suosiota keräisi vaan tosiaan pienen piirin peliksi tämäkin taitaa jäädä.
Hyvin mahdollista, toisaalta ensimmäiseksi betaksi tämä viikonloppu näyttää alkaneen yllättävän hyvin, ainakin pelaajamäärien puolesta. Quick playn kanssa oli ongelmia jotka jatkuvat kuulemma edelleen. Custom lobbyt kuitenkin toimivat, joita lähden tästä itse testailemaan ihan näillä näppäimillä. Itsellä kun jäi pelit eiliseltä valitettavan vähiin. Masterservu kaatui ensimmäisen pelin jälkeen, joten päätin mennä ajoissa nukkumaan.

Varsin yllättävää oli myös se, että peli tuntui kelpaavan sekä genren veteraaneille, että muista fps-peleistä tuleville. Olisi ollut mukava nähdä jotain lukuja pelaajamääristä, mutta niistä ei kerrottu mitään. Ainut mitä kuulin, niin betaan oli ilmoittautunut jo alkuviikosta yli 30k pelaajaa.

Lisäsin aloituspostaukseen linkin Twitchiin, jossa oli aamutuimaan jo yhteensä 8.9k katsojaa, eli tälle genrelle varsin epätyypillisen paljon.
 

mrK

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6
Olisiko kellään ylimääräistä avainta betaan? Ilmoittauduin ensimmäisenä iltana listalle, mutta jäi saamatta.

Ja onko suomalaista peliseuraa jo kokoontunut johonkin Discordiin?
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Itseltä ei avaimia löydy, mutta niitä on näköjään jaettu useammallekin striimaajalle, jotka ainakin eilen jakoivat niitä. Pelin discordissa on näkynyt myös. Lisäksi näyttää kuulemma siltä, että pelin servut sietävät enemmän porukkaa, joten niitä jaetaan myös sähköpostilla itsensä listalle ilmoittaneille.

Kahden pelin perusteella näyttää siltä, että matchmaking ongelmat on saatu korjattua. (edit: välillä toimii, välillä valittaa ettei servuja ole olemassa) Jono näkyy myös kulkevan varsin sutjakkaasti, vaikka on näinkin aikainen aamu. 5v5 wipeouttiin pääsi alle puolessa minuutissa ja rocket arenaan heti.
 
Viimeksi muokattu:

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Seuraava stressitesti alkaa huomenna illalla. Uusia avaimia jaetaan ennen tätä (ilmeisesti huomenna?), joten ehtii vielä ilmoittautua jos siltä tuntuu. Uusi pelimuoto tulossa, josta ei ole kerrottu mitään muuta kuin nimi: Extinction. Edellisen testin perusteella peli alkaa olemaan varsin hyvällä mallilla, ainakin mitä tekniseen puoleen tulee. Pyssyjen balanssia tullaan varmasti hieromaan vielä lisää, eikä pelissä ollut cpma-fysiikoita (eli kunnollista aircontrollia), eikä CTF-pelimuotoa vielä, mutta muuten näyttää ihan hyvältä.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Kolmas stressitesti alkaa tänään illalla. Ketään muita, jotka ovat näihin osallistuneet ja jos, niin minkälaisia tunteita on herännyt?

PS Meikäläiseltä löytyy 1kpl ylimääräisiä avaimia, jonka saa ensimmäinen tarvitseva joka laittaa privaa.

Edit: meni jo. Jos joku kaipaa vielä avainta, niin niitä jaetaan sekä sattumanvaraisten striimaajien toimesta (esim zoot) ja pelin discordissa #trash kanavalla näkyi olevan myös. Myös listalle voi ilmottautua pelin saitilla, joskin tämän päivän avaimet on kai lähetetty jo.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 093
Kyllä tämä on vanhalle quake "veteraanille" maistunut. Pelitunteja ei hirveästi ole kertynyt, mutta tarkoitus on sitten valmista peliä urakoida enemmän. Jotenkin tämä ei vielä ole mennyt selkärankaan, ainakin osuminen vielä ontuu, vaikka senssit samat kuin quakessa, johtuu varmaan noista pelaajamalleista. Toivottavasti pelaajia riittää valmiiseen peliinkin asti.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Jotenkin tämä ei vielä ole mennyt selkärankaan, ainakin osuminen vielä ontuu, vaikka senssit samat kuin quakessa, johtuu varmaan noista pelaajamalleista.
Vähän ristiriitaisia tunteita itsellä, mitä osumiseen tulee. Välillä osuin melkein kuin ennenwanhaan, mutta välillä en osu edes lattiaan. Viimeksi tuntui osuvan pääsääntöisesti paremmin kuin aikaisemmin, eli yleinen ruosteisuus vaikuttaa varmaan myös. Toisaalta pyssyt olivat myös nk. client-side viimeviikonloppuna, jonka luulisi kaiken järjen mukaan helpottavan osumista. Osumiseen tietysti vaikuttaa myös se, että kuinka vastapuolen pelaaja osaa väistää tai liikkua niin, että sitä on hankala ennustaa. Mainittakoon myös, että yleinen näkyvyys vaikuttaa osumiseen varmaan enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä ja meikäläisellä on perinteisesti ollut vaikeuksia nähdä juuri mitään ilman brightskinejä sen jälkeen kun niihin aikanaan totuin. Eggbotit kuitenkin näen hyvin, syystä tai toisesta. Viimeviikonloppuna oli ensimmäinen kerta kun matchmaking otti millään tapaa huomioon pelaajien kyvykkyyttä, koska bugi, ja tuntuikin että tuli pääsääntöisesti aavistuksen helpompia pelejä.

Pelaajamäärätkin näyttävät varsin mukavilta, historian huomioon ottaen. Jo alkuvuodesta closed betaan oli ilmoittautunut yli 250k pelaajaa, discordissa on jatkuvasti yli 5k pelaajaa online ja striimejäkin näköjään katsotaan ihan mukavasti. Vertailun vuoksi Q3:sta myytiin maailmanlaajuisesti 70k.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 093
Tuli taas muutama matsi otettua. Paljon tuli uusia karttoja vastaan FFA moodissa, joista suurin osa mun mielestä aivan liian isoja, välillä pitää oikein etsiä vastustajaa, vaikka servu täynnä porukkaa. Muutama instagib matsi tuli myös pelattua, mutta ei vaan meinaa osua, en tiedä mikä mättää. Perään QC instagib ja ja raili oli 52% :dead:
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Paljon tuli uusia karttoja vastaan FFA moodissa, joista suurin osa mun mielestä aivan liian isoja, välillä pitää oikein etsiä vastustajaa, vaikka servu täynnä porukkaa.
Tuo pitää paikkansa. Ei taida olla edes yhtä ainutta duel mappia FFA:ssa. Ehkä tuo muuttuu tulevaisuudessa, tai ehkä se on tarkoituksella noin, koska uudet pelaajat eivät välttämättä pidä kaoottisesta menosta. Toisaalta Q3-tyyliin balanssissa olevat pyssyt eivät muutenkaan toimi kovin hyvin kaoottisissa skenaarioissa, koska ne eivät tee tarpeeksi läiskettä, toisin kuin QW-pyssyt.

Muutama instagib matsi tuli myös pelattua, mutta ei vaan meinaa osua, en tiedä mikä mättää. Perään QC instagib ja ja raili oli 52%
Tuota sen sijaan en allekirjoita pätkääkään. Taitaa olla tottumiskysymys, ottaen huomioon että oma kokemus on täysin päinvastainen. Tosin on mahdollista että QC:ssa on helpotettu osumista jollain tavalla sen jälkeen kun itse painoin uninstallia. Hitboxithan siinä menevät kuulemma edelleenkin ihan missä sattuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Se ois tänään taas stressitestiä ja paukahti avain pari päivää sitten sähköpostiin. Viimeksi stressitestissä tuli oltua skidissä huppelissa, nyt jos kokeilis pelata (ja ehkä striimata) selvinpäin. Voi olla hiukan erilainen pelikokemus :D
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
@TSIGA et tarvitse uutta avainta, vaan se vanha kelpaa edelleen. Anna ylimääräinen toverillesi tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Toisaalta pyssyt olivat myös nk. client-side viimeviikonloppuna, jonka luulisi kaiken järjen mukaan helpottavan osumista.
Jos tuo tarkoittaa, että osumat tarkastetaan vain pelaajan päässä, se vetää huijaustyökalujen kehittäjiä puoleensa kuin sonta kärpäsiä. :smoke: Testimielessä ehkä OK.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Jos tuo tarkoittaa, että osumat tarkastetaan vain pelaajan päässä, se vetää huijaustyökalujen kehittäjiä puoleensa kuin sonta kärpäsiä. :smoke: Testimielessä ehkä OK.
Testimielessä oltiin liikkeellä, kyllä. Toisaalta huijaustyökaluja kehittävät ovat kehittäneet asian josta käytetään englannin kielessä nimitystä "ping compensation" jo viimevuosituhannen puolella, joten on mielestäni täysin turha koittaa tulla pätemään moisella epäolennaisuudella. :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Testimielessä oltiin liikkeellä, kyllä. Toisaalta huijaustyökaluja kehittävät ovat kehittäneet asian josta käytetään englannin kielessä nimitystä "ping compensation" jo viimevuosituhannen puolella, joten on mielestäni täysin turha koittaa tulla pätemään moisella epäolennaisuudella. :smoke:
Saahan jo pelkällä "tyhmällä" aimbotillakin paljon kaaosta aikaan, mutta se ei tarkoita, että huijaamisesta kannattaisi tehdä yhtään helpompaa. Se, että osumien tunnistusta voi manipuloida suoraan, tuo huijaamiseen ihan uusia mahdollisuuksia.

Testimielessä voi tietysti olla ihan OK kokeilla tätäkin.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Saahan jo pelkällä "tyhmällä" aimbotillakin paljon kaaosta aikaan, mutta se ei tarkoita, että huijaamisesta kannattaisi tehdä yhtään helpompaa. Se, että osumien tunnistusta voi manipuloida suoraan, tuo huijaamiseen ihan uusia mahdollisuuksia.
Pointtina nyt lähinnä se, että jos nk. ping compensationin koodaaminen tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia, niin on varmaan turha kuvitella pääsevänsä anticheatista läpi, olivat skriptit millaisia hyvänsä. Se siinä on se huomattavasti vaikeampi operaatio, ainakin jos aimbotin yms aikanaan koodanneen hepun puheisiin on uskominen.

Testimielessä voi tietysti olla ihan OK kokeilla tätäkin.
Viimeksi testattiin serverside nettikoodia, joka on se, millä jatkossa mennään.

Open beta alkaa muuten 34.8, eli huomenna. Edit: open beta päätettiin skipata, kyseessä on siis virallinen julkaisu.
 
Viimeksi muokattu:

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Tämä olisi kuulunut postata jo muutama päivä sitten julkaisun yhteydessä, mutta pääsi ikävästi unohtumaan:

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 322
Viestejä
4 191 975
Jäsenet
70 723
Uusin jäsen
RSpa76

Hinta.fi

Ylös Bottom