DeepCool julkaisi huomiota herättävän QuadStellar Infinity -kotelon

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
DeepCool on uudistanut viime vuosina brändinsä ja tunkeutunut varsin onnistuneesti parrasvaloihin etenkin coolereiden saralla. Nyt yhtiö on julkistanut uuden kotelon, joka tulee varmasti varastamaan huomion, oli se sitten hyvässä tai pahassa.

DeepCool QuadStellar Infinity on uusi versio vuonna 2017 GamerStorm-brändin alla esitellystä QuadStellar-kotelosta, mutta matkan varrella on muuttunut paljon muun muassa asennettavissa olevan tallenustilan kannalta. Valitettavasti yhtiön tiedote tai verkkosivut eivät syvenny turhan seikkaperäisesti koteloiden eroihin.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="82275,82274"]

QuadStellar Infinity vangitsee katseen ennen kaikkea epätavallisella rakenteellaan. Kotelo on jaettu neljään ulkomitoiltaan identtiseen ”siipeen” sekä ne yhdistävään keskiöön. Kunkin ”siiven” etupaneeli on oletuksena kiinni, mutta niitä voi avata toisistaan riippumatta muutaman sentin ilmankierron tehostamiseksi. Etupaneelia koristaa RGB-valaistu DeepCoolin logo, josta lähtee siivet toisistaan erottavat valonauhat.

Vaikka kotelon ”siivet” ovat näennäisesti itsenäisiä, ovat oikea alasiipi ja vasen yläsiipi yhtä kammiota, mikä mahdollistaa jopa E-ATX-kokoluokan emolevyjen käytön. Oikea yläsiipi on varattu näytönohjaimelle ja vasempaan alasiipeen on sijoitettu virtalähteen paikka. Etupaneelin I/O, eli yksi USB-C-liitäntä ja audio-komboliitin, löytyy vasemman yläsiiven päältä. Siipien kyljet vasemmalla ja oikealla laidalla sekä kotelon päällä ovat karkaistua lasia.



DeepCool QuadStellar Infinityn tekniset ominaisuudet:
  • Ulkomitat ja paino: 540 x 487 x 494 mm (Pituus x Leveys x Korkeus), 14,3 kg
  • Materiaalit: ABS-muovi, SPCC teräs, alumiini, karkaistu lasi
  • Etupaneelin liitännät: USB-C, audio-komboliitin
  • Emolevytuki: mini-ITX, micro-ATX, ATX, E-ATX
  • Levypaikat: 3 x 3,5” tai 2,5”
  • Laajennuskorttipaikat: 14 (8 + 6)
  • Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 135 mm
  • Näytönohjaimen maksimipituus: 380 mm
  • Virtalähdepaikka: ATX (max. 210 mm)
  • Tuuletinpaikat:
    • Edessä 5 x 120 mm
    • Sivuilla 9 x 120 mm
    • Takana 1 x 120 mm


  • Jäähdytinpaikat
    • Edessä 120 / 240 / 360 mm
    • Sivulla 120 / 240 / 360 mm



Huom! Kotelon havainnekuvat ja listatut ominaisuudet eivät ole täysin yhteneviä mm. levy-, jäähdytin- ja tuuletinpaikkojen osalta.

DeepCool QuadStellar Infinity saapuu myyntiin joulukuun aikana ja Suomessa yhtiön virallinen edustaja on Jimm’s PC-Store. Kotelon suositushinta on lehdistötiedotteen mukaan veroineen 359,90-369,90 euroa. Kotelolle myönnetään kahden vuoden takuu.

Lähde: Lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
Vaikuttaisi ihan mielenkiintoiselta vaihtoehdolta jos haluaisin pitää näyttävää keskusyksikköä pöydällä. Hintava kuitenkin ja haluan sen lattialle mahdollisimman huomaamattomana.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 361
Viestejä
4 158 387
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom