Datatronic / Aina hyvä hinta ja vielä parempi palvelu. Tavoitteena paras.

Liittynyt
07.09.2022
Viestejä
4
Ensimmäinen tilaus tehny Datatronicille ja kone saatu käsiin, jonka pohjalta voin todeda olevani tyytyväinen asiakas ja tilaavani uudestaan teiltä. Muutama huomio jotka tulivat tilauksessa esille. Kun konepakkettia tilaa ja osa komponenteista tilataan tukkurilta olisi mukavaa nähdä jokaisen status erikseen jotta tietäisi mitä komponetteja odotellaan yms. Kunhan kaikki osat olivat saapuneet perille meni kone käytännössä suoraan kasaukseen. Henkilökunnalle myös iso peukku, sillä omasta alkuperäisestä tilauksesta puuttui kotelon sisälle tuleva usb-hub ja emossa oli liian vähän usb-paikkoja tuulettimille yms. joten soittivat samantien kun kone oli kasauksessa että tällänen puuttuu ja pitää tilata erikseen, eivätkä vain lyöneet konetta kasaan ja todenneet että ei ollut tilauksessa mukana joten ei varmaan haittaa. Kaapelointi oli priimaa, mutta pitkän ihmettelyn jälkeen huomasin että edellä mainittua usb-palikkaa ei ollu kytketty sata-kaapelilla kiinni, joten se ei saanut virtaa. Tämän huomaaminen ilman käyttistä on kohtuullisen hankalaa sillä tuulettimet kyllä pyörivät (täysillä kierroksilla), joten ihan ymmärrettävää. Kokonaisuus kuitenkin helppo 9/10 ja ostan uudestaan kunhan jotain tarvitaan.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 116
Itselle saapui myös kone tänään ennen puoltapäivää. Eilen aamusta lähti kasaukseen ja päivällä oli jo lähetetty. Hyvin paketoitu kuljetuksen ajaksi sekä kaikki tarvittavat käyttöohjeet, johdot, ruuvit mukana erillisessä laatikossa. Koneessa oli myös erinomaisesti hoidettu kaapelinhallinta. Huomenna kun näytönohjain saapuu niin sitten kovaa ajoa. Tyytyväinen asiakas. Varmasti tilaan jatkossakin teiltä. :thumbsup:

Jos jotain huonoa pitää sanoa tai lähinnä kehitys ehdotusta niin samalla linjalla kuin @sotapupu ,
Olisi hyvä nähdä mitä osia kokoonpano odottaa niin voisi mahdollisesti ottaa korvaavia tuotteita tilalle ja täten nopeuttaa prosessia.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
389
- - ja osa komponenteista tilataan tukkurilta, olisi mukavaa nähdä jokaisen status erikseen, jotta tietäisi mitä komponetteja odotellaan yms.
Tuosta tuotetasoisesta seurannasta on muistaakseni täällä tainnutkin jo aiemmin olla juttua, ja vastaus taisi olla, ettei ole erinäisten järjestelmien vuoksi mahdollista. Todettakoon kuitenkin, että Datatronicilla on verkkosivuillaan kunkin tilauksen yhteydessä viestitoiminto, joka kyllä ainakin periaatteessa mahdollistaisi sen, että he sinne lyhyesti kirjaisivat esimerkiksi juuri sen, mitä tuotteita joudutaan odottelemaan (ja kauanko).
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 713
Me vastaamme aina takuusta. Se on selvä. Useammankin kerran on käynyt niin, että me olemme maksaneet vaikka valmistaja on evännyt takuun, jos perustelu ei ole meidän mielestä ollut lain hengen mukainen.
Silti käytämme valmistajia ja tukkureita apuna asiantuntijaresursseina kun arvioimme takuuasioita. Myyjällä, kuten valmistajallakin, on oikeus kuitenkin korvata tuote myös uudella virheettömällä tuotteella tai korjata tuote kaupan purun tilalta,. Erityisesti esim. kannettavat yleensä korjataan eikä anneta suoraan uutta.
Sitten jos kyse on komponentista joka aina tulee uutena tuotteena tai rahana kuten esim. normaalit prosessorit tai muistit (näitä emme ole havainneet, että koskaan olisi valmistaja korjannut ja lähettänyt meille takaisin) olemme olleet kyllä varsin joustavia. Erityisesti jos asiakkaalla on kiire.
Normaali prosessi on kuitenkin se, että tuotteet lähetetään valmistajalle tukkurin kautta takuutapauksissa. Me kuitenkin myös tutkimme tuotteen aina ennen kun lähetämme sen eteenpäin ja kirjaamme ylös havainnot. Tästä syystä usein pystymme asiakkaan kanssa sopimaan joustavista ratkaisuista. Jos laitteessa on meidän mielestä vikaa, menee se aina takuuseen riippumatta valmistajan mielipiteestä. Mutta esim. näytönohjaimia valmistajat myös korjaavat jolloin odotamme päätöstä korvaammeko uudella tuotteella/rahalla vai korjatulla tuotteella takuutapauksen.
Meihin kannattaa kuitenkin olla aina yhteydessä jos RMA case painaa, koska meidän tavoite on pyrkiä hoitamaan RMA:t parhaiten. Ymmärrämme erinomaisen hyvin sen, että koneen ollessa pois käytöstä on siitä paljon haittaa asiakkaalle.

Meillä on myös näytönohjaimia takuukäsittelyiden ajaksi lainattavaksi. Meillä on useita näytönohjaimia joita lähetämme asiakkaille ja vastaamme sekä lähetys, että palautuskuluista myös näiden maksuttomien lainanäytönohjaimien lainaustilanteissa. Laina näytönohjain ei ole aina tosin samaa tasoa, mutta varastossa on ainakin 3060ti, 3080ti sekä joitain AMD näytönohjaimia. Eli samaan suorituskykyyn ei välttämättä laina-ajalla pääse, mutta koneen käyttö onnistuu kuitenkin melko vastaavalla tavalla. Tästä mahdollisuudesta kannattaa myös kysellä aspasta.
No jopas, enpä tiennytkään että teillä saa lainanäyttiksen tilalle, jos oma takuukäsittelyssä! Tuohan on sellainen asia että se kannattaisi lukea jossain teidän etusivullakin, kertomassa palvelun tasosta. Ei itselleni ainakaan tule vastaavaa palvelua komponenttien takuu-juttujen osalta.

Eipä sillä että olisin joskus joutunut näyttiksen takuuseen laittamaan (koputtaa puuta), mutta tämä tieto kyllä kasvatti mielenkiintoa entisestään tehdä ostoksia teiltä.
Msin emon viimeeksi ostinkin Datatronikilta, tosin näille ei ilmeisesti ole yleensä hirveät takuukäsittelyt. Ainakin kilpailijan kanssa RMA:ssa kun minulla kuoli 5600x ja emo, ratkaistiin se muutamassa päivässä.
Nuo toki riippuu jonoista ja riippunee brändin toimintatavoista.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
199
Itse olen kaksi kertaa tilannut eikä moitteen sijaa ole. Toimitus on nopeaa ja hinnat kilpailukykyiset. Voin suositella.

Nyt olisin tilannut kolmannen kerran ja lisäsin tuotteen ostoskoriin eilen aamulla, mutta jätin tilaamisen iltaan ja tuotteen hinta oli noussut päivän aikana yli kilpailijoiden, joten taitaa jäädä tilaamatta tällä kertaa.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
273
Saako teiltä Diablo 4 koodin mukaan ostaessa 4000-sarjalaisen näyttiksen?
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Itse olen kaksi kertaa tilannut eikä moitteen sijaa ole. Toimitus on nopeaa ja hinnat kilpailukykyiset. Voin suositella.

Nyt olisin tilannut kolmannen kerran ja lisäsin tuotteen ostoskoriin eilen aamulla, mutta jätin tilaamisen iltaan ja tuotteen hinta oli noussut päivän aikana yli kilpailijoiden, joten taitaa jäädä tilaamatta tällä kertaa.
Mielenkiinnosta, voitko kertoa mikä tuote. Useinhan tässä on se tilanne, että tuotteen paras tukkuri menee nollille saldon osalta, ja järjestelmä käyttää hinnoittelussa toissijaista tukkuria. Silti päätukkurille tuotetta saattaa olla varsin nopeasti tulossakin! Tästä johtuu suurin osa hintaheilunnasta mitä tapahtuu meidän sivuilla.
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Äh. oma moka :facepalm: Luulin, että olen kilpailijan ketjussa. Datatronic ei ole tuossa kamppiksessa mukana.

Täältä näkee mitkä kaupat on tuossa mukana: Experience Diablo IV
Näin se on. Sekä Nvidia että AMD osalta meillä ei ole koodeja, mutta toisaalta olemme tällä strategialla pystyneet hankkimaan tuotteita hyvin aggressiivisia kanavia pitkin ja siten hinnat pyrimme pitämään kilpailukykyisinä. Partnerina, ja pelikoodit kun on mukana, niin tuotteet ostetaan tietyn prosessin mukaan ja hinnat määräytyvät myös vähemään "heiluviksi" :) Olemme kovasti pohtineet, mikä olisi parasta meidän asiakkaillemme. Ja jatkamme pohdintaa :)
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
199
Mielenkiinnosta, voitko kertoa mikä tuote. Useinhan tässä on se tilanne, että tuotteen paras tukkuri menee nollille saldon osalta, ja järjestelmä käyttää hinnoittelussa toissijaista tukkuria. Silti päätukkurille tuotetta saattaa olla varsin nopeasti tulossakin! Tästä johtuu suurin osa hintaheilunnasta mitä tapahtuu meidän sivuilla.
Laitoin Yv, jotta kaikki eivät saa tietoonsa, mitä salaista olen hankkimassa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
897
Itselle saapui myös kone tänään ennen puoltapäivää. Eilen aamusta lähti kasaukseen ja päivällä oli jo lähetetty. Hyvin paketoitu kuljetuksen ajaksi sekä kaikki tarvittavat käyttöohjeet, johdot, ruuvit mukana erillisessä laatikossa. Koneessa oli myös erinomaisesti hoidettu kaapelinhallinta. Huomenna kun näytönohjain saapuu niin sitten kovaa ajoa. Tyytyväinen asiakas. Varmasti tilaan jatkossakin teiltä. :thumbsup:
Itsellä täysi kopio kokemuksesta, tietty schenker myös avitti nopeudessa :).
Jos pakko jotain keksiä mikä voisi olla eri tavalla vaikka ei ihmeempää vaikutusta. Niin kuitissa olisi toisaalta kiva olla valmistajien takuut merkattuna. Ja no tilatessa virtalähdettä oli saldon mukaan heikosti saatavilla mutta positiivisesti sitä ei tarvinnut odottaa erikseen.
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Onko arvio saapumisesta muuttunut?
Fractal North kotelot eivät tosiaan vieläkään saapuneet tukkurille. Kontti on jo viikon myöhässä, mutta se on saapumassa. Epäilivät että satamassa olisi ruuhkaa. Tästä ensimmäisestä kontista meille on luvattu yhteensä 40 koteloa, hieman eri malleja. Toinen kontti on saapumassa myös ihan lähiaikoina ja siitä saamme taas lisää, mutta tästä tarkempaa lukumäärää ei vielä tiedetä. Nyt ollaan kuitenkin jo varsin lähellä koteloiden saamisessa. Pahoittelut viivästyksestä.
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Useita tuotteita hintatarkasteltu. Mm.
3060ti nyt halvalla:

Tehokasta muistia. DDR ja 5200 mhz ja 32 gigaa enää 119,90 :)

Viilattu myös 4070ti hintaa halvemmaksi:


Ja tässäkin erä myydään loppuun (7 kpl) kesähintaan!

 
Liittynyt
04.03.2019
Viestejä
23

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Terve, onko hajua milloin nämä kaksi osaa olisi tulossa?
ja
Kiitos!
Muistit saapunevat tänään, jollei Fedex eksy matkalla. Niitä tulee pieni 5 kpl erä mutta jäävät siis 3 kpl plussalle.
Näytönohjaimen osalta joudun tekemään lisäselvitystä. Pahoittelut.
 
Liittynyt
11.12.2021
Viestejä
455
ARCTIC Liquid Freezer 280 etsimällä jäähdytys kategoriasta filttereillä (Artic, AIO, 14cm) löytyy vain RGB versio 280 AIO:sta. Tekstihaulla löytyy sitten kaikki kolme myynnissä olevaa versiota.
1684341595022.png

Filttereitä pitäisi ehkä päivittää @Datatronic?
 

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 200
Tehokasta muistia. DDR ja 5200 mhz ja 32 gigaa enää 119,90 :)
Nuo näyttää olevan c36 muisteja.
Ei millään pahalla, mutta hintaa pitää laskea lisää. Aivan liian kalliit nähden näihin kahteen.

6000 c36

6000 c32
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Moi! poikkeuksia myymälämme aukioloajoissamme:
Perjantaina 19.5. avoinna klo 9.00-16.30.
Lauantaina 20.5. suljettu
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
389
@Datatronic
tämä emo ei löydy googlella, eikä hinta.fi:stä

Lisäksi tuo on ATX-kokoinen eikä suinkaan mikro-ATX-kokoinen emolevy, jollaiseksi Datatronicin tuotesivu, otsikkoakin myöten, sitä väittää.

 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
@Datatronic
tämä emo ei löydy googlella, eikä hinta.fi:stä

Halpaa muistia vai ei sittenkään? Tuotekoodin mukaan tämä muistipaketti ei olekkaan 32GB.

84,90 € | Corsair Vengeance CMK16GX5M2B5200C40 muistimoduuli 32 GB ... (datatronic.fi)
Näitten tuotetiedot korjattu
 

Lassivv

Premium-jäsen
Team AMD
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 816
Onkos teidän sivujen kautta mahdollista ostaa lahjakorttia teille. Haulla ei ainakaan lahjakortti -sana tuottanut mitään hakutuloksia.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
389
@Datatronic voisko tuolle anna palautetta napille tehdä jotain. Kuten kuvasta näkee haittaa kategorioiden selausta. Mulla on siis puhelimena s20.

:thumbsup: Myöskin ihan pöytäkoneella verkkoselainta (ainakin FHD-resoluutiolla) käyttäen se on turhan massiivinen, varsinkin jos vähääkään zoomaa sivun kokoa.
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Onkos teidän sivujen kautta mahdollista ostaa lahjakorttia teille. Haulla ei ainakaan lahjakortti -sana tuottanut mitään hakutuloksia.
Ei ole vielä, mutta tämä on tulossa. Olemme ajtelleet, että tälle ei nyt ole laitettu prioriteettia vaan tärkeintä on että syksyllä voi joululahjaksi ostaa lahjakortin eli se meidän aikataulutavoitteena!
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Mikäs näiden Fractalin koteloiden tilanne on kun edelleen näyttää miinusta?
Ovat jo saapuneet tukkureille ja kuulemma on kuormakin saatu purettua. Näitä tosiaan tuli siis heille iso kontti, jonka takia heilläkin kestää. Näemme myös jo tarkalleen mitä meille on allokoitunut. Musta Light tint, saamme juuri 10 kpl jotka menee jälkitoimituksiin. Black tint niin saamme 12 kpl ja niitä on vain 5 kpl tilattu eli tummemmalla lasilla löytyy mustaakin versiota. Molempia valkoisia jää saldoille asti.
 

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 344
Huomenna meillä on inventaario, mutta jatkamme tuotteiden toimituksia ihan normaalisti. Inventaarion jälkeen on ainakin varastosaldot ihan mintissä. Myöskin uskomme, että varastosaldot ovat huomattavasti paremmat pitkälläkin tähtäimellä, kun järjestelmät toimivat nyt automaattisemmin ja varastovirheitä ei pitäisi enää syntyä.
 

Lassivv

Premium-jäsen
Team AMD
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 816
Ei ole vielä, mutta tämä on tulossa. Olemme ajtelleet, että tälle ei nyt ole laitettu prioriteettia vaan tärkeintä on että syksyllä voi joululahjaksi ostaa lahjakortin eli se meidän aikataulutavoitteena!
Onkos mitään mahdollisuutta saada tässä lähiviikkoina ostettua joku lahjakortti, olisi tarve saada hankittua eikä viitsisi toiseen firmaan sen takia ostaa korttia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2023
Viestejä
32
Huomenna meillä on inventaario, mutta jatkamme tuotteiden toimituksia ihan normaalisti. Inventaarion jälkeen on ainakin varastosaldot ihan mintissä. Myöskin uskomme, että varastosaldot ovat huomattavasti paremmat pitkälläkin tähtäimellä, kun järjestelmät toimivat nyt automaattisemmin ja varastovirheitä ei pitäisi enää syntyä.
Onko datatronic myymälä joskus tulossa Helsinkiin? :)
 
Liittynyt
26.05.2023
Viestejä
2
Milloin varaston täydennys Asuksen PrimeX670E-Plus WiFi-emolevystä näyttää nyt olevan 0 tukkureilla ja varastossa? Jos esimerkiksi tilaan sen nyt, milloin saisin sen todennäköisesti?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 306
Viestejä
4 219 514
Jäsenet
71 017
Uusin jäsen
Jaage

Hinta.fi

Ylös Bottom