Datatronic / Aina hyvä hinta ja vielä parempi palvelu. Tavoitteena paras.

Tilasin älykellon 31.5. Eivät tiedä koska tulee. Tukkureilla 3kpl. Miten tavara voi tulla näin hitaasti? Alista ja Temusta tavara tulee parissa viikossa postiin, suomalaisesta nettikaupasta ei edes reilussa kuukaudessa.
 
Miten tavara voi tulla näin hitaasti? Alista ja Temusta tavara tulee parissa viikossa postiin, suomalaisesta nettikaupasta ei edes reilussa kuukaudessa.
Kiinalaisilla tavara on varastossa. Jos datatronicilla on tavarat varastossa, niin lähtee hyvin nopeasti liikkeelle. Tilaapa kiinasta sellaista, mikä ei ole varastossa, eli tulee valmistajalta :lol:
 
Hei, nyt alkaa tilauksen YORYQSATV tekemisestä olemaan sen verran kauan aikaa, että sen pitäisi olla tässä vaiheessa jo saapunut. Tilauksen arvioitu toimitusajankohtakin on jo ylittynyt aika reilusti, ja minulle ilmoitettiin myös aiemmin, että alkuviikosta pitäisi tilaus saada liikkeelle. Muualta tilaamani osat ovat nyt odottaneet jo yli viikon tuota emolevyä, ja haluaisin vielä kesän aikana ehtiä uudella koneella pelaamaankin. Lisäksi joidenkin osien vaihto- ja palautusoikeuden ajanjakso on ehtinyt viivästyksen takia jo umpeutumaan.

Tuote on tulossa meille, tämä on jo saksasta lähtenyt liikkeelle, arviolta että pe saapuisi meille. Pahoittelut että kuljetus myöhästynyt
 
Kui? Onko teillä paljonkin maaliskuussa tehtyjä tilauksia roikkumassa? Ja mistä se kertoo, jos on..?

Olisin tarkistanut tilanteen, että miksi tilaus menisi tukkurille tilaukseen jos meillä olisi tietokannan mukaan tätä saldoilla. Tällä lähdin tätä kyselemään. Meillä on kyllä joissain tilauksissa huomattu bugi että tilat hyppivät itsestään ja myös tästä syystä olisin tämän tarkistanut
 
Iltaa, tilasin netistä 512Gt sdd 59e.
Netissä luki että 2-4 arkipäivää kestää.
Tuli aamulla sähköposti että peräti 4-7 arkipäivää. Miksi näin?

Olisiko mahdollista saada tilausviite yv:llä, on mahdollista jos nopeammalla tukkurilla oli saldo juuri kerennyt loppumaan ja tämä on sitten siirtynyt seuraavalle vaihtoehtoiselle tukkurille.
 
Tilasin älykellon 31.5. Eivät tiedä koska tulee. Tukkureilla 3kpl. Miten tavara voi tulla näin hitaasti? Alista ja Temusta tavara tulee parissa viikossa postiin, suomalaisesta nettikaupasta ei edes reilussa kuukaudessa.

Pahoittelut tästä, laitatteko tekin myös tilausviitteen yv:llä niin selvittelen asiaa. Meillä on valitettavasti useampi tukkuri jotka sijaitsevat muualla euroopassa ja jos kyse on pienemmästä tukkurista heiltä saattaa paketit liikkua hitaammin maailmalle.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
281 843
Viestejä
4 842 214
Jäsenet
78 307
Uusin jäsen
Hanski97

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom