Custom nestejäähdytys - yleisthreadi

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
382
Se alkas olla siirtymä Enthoo 719 koppaan valmis. Fractalin R6 jälkeen tilaa aika mukavasti ja oli kyllä hyvä koppa rakennella. Radeissa piti pieni kompromissi tehdä kun alunperin oli suunnitelma 3 x 360. Kuten aina, niin eturadin kanssa kiinnitys joko "ylemmäs tai alemmas", keskellehän sitä ei fiksusti oikein saanut kiinnityskiskojen puitteissa (480 mitoitus). Laitettiin siis eturadi alemmas ja alas kaveriksi 240mm radi, että mahtuvat mukavasti. Radeiksi valikoitui lopulta Bykskin 360x40 kattoon, EK XE360 eteen ja EK PE240 alas. Tällä hetkellä kaikki pushina sisään. Pitää laittaa lähiaikoina 5-packki P12 tuulettimia tulemaan niin saisi etu- ja alaradit push-pullina. Loppuun johdot vielä niputella hieman paremmin ja nuo kaikki ledioksennukset katsoa maltillisiksi.

Kotelo itsessään aika järkäle ja painoa kaikkine romuineen sen verran ettei tuota ihan yhdellä kädellä enää nostella :geek: Lähellä kävi myös ettei lähtenyt kovaputket tilaukseen, mutta kuitenkin kuukauden sisään jotain hölmöä keksii ja palasina tuo on taas niin helpommalla pääsee näin :D

Pari räpsyä:

IMG_20191219_115452.jpg IMG_20191219_001718.jpg IMG_20191219_001648.jpg

IMG_20191219_001956.jpg
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
1 540
Tuli vaihdettua koppa enthoo pro m se:sta tuohon fractalin r6. Ei ois näyttis mahtunut pituuden puolesta koppaan edellisessä... kyljet vielä auki mutta alustavaa kuvaa. Letkut ihan hirveet kun puuttu yks(/tai kaksi, molemmat pumpulle tulevat vois olla) kulmaliitin..
20191219_152429.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
80
Tuli tilattua Thermaltaken Tower 900 valkoisena ja siihen pitäis ruvetä väsäämään custom looppeja (erilliset gpu ja cpu).

Tuon kasaamisen aloitus odottelee nyt vaan sitä, että saisin päätettyä mihin emoon ja prosessoriin tää nykyinen vaihtuu.
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
1 185

Miksi erilliset?
 
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
289
Se alkas olla siirtymä Enthoo 719 koppaan valmis. Fractalin R6 jälkeen tilaa aika mukavasti ja oli kyllä hyvä koppa rakennella. Radeissa piti pieni kompromissi tehdä kun alunperin oli suunnitelma 3 x 360. Kuten aina, niin eturadin kanssa kiinnitys joko "ylemmäs tai alemmas", keskellehän sitä ei fiksusti oikein saanut kiinnityskiskojen puitteissa (480 mitoitus). Laitettiin siis eturadi alemmas ja alas kaveriksi 240mm radi, että mahtuvat mukavasti. Radeiksi valikoitui lopulta Bykskin 360x40 kattoon, EK XE360 eteen ja EK PE240 alas. Tällä hetkellä kaikki pushina sisään. Pitää laittaa lähiaikoina 5-packki P12 tuulettimia tulemaan niin saisi etu- ja alaradit push-pullina. Loppuun johdot vielä niputella hieman paremmin ja nuo kaikki ledioksennukset katsoa maltillisiksi.

Kotelo itsessään aika järkäle ja painoa kaikkine romuineen sen verran ettei tuota ihan yhdellä kädellä enää nostella :geek: Lähellä kävi myös ettei lähtenyt kovaputket tilaukseen, mutta kuitenkin kuukauden sisään jotain hölmöä keksii ja palasina tuo on taas niin helpommalla pääsee näin :D

Pari räpsyä:

Riittävästi tuossa on jäähdytystehoa tuollaisenaan, mutta miksi et käyttänyt 480 radia? Tuonne kuitenkin mahtuu se 2x360 + 480
 
Fribo-71

Team Mo-Ra3
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 910
Tuli tilattua Thermaltaken Tower 900 valkoisena ja siihen pitäis ruvetä väsäämään custom looppeja (erilliset gpu ja cpu).

Tuon kasaamisen aloitus odottelee nyt vaan sitä, että saisin päätettyä mihin emoon ja prosessoriin tää nykyinen vaihtuu.
Tuollaisia erillislooppeja myös suunnitellut.
Kunhan nude cnc saa toimitettua ncore v1 nakublokin pitää käyttää kone muttereina ja muitakin päivityksiä tehdä.
Nyt 2 kpl dcc pumppu/säiliö comboja sarjassa, gtx 1080ti, i7-8700k ja 2 kpl 560 radia.
1 ek:n d5 pumppu/säiliö löytyy jo, toisen tilaamista mietin.
Se miten 2:n d5 pumpun pwm ohjauksen toteuttaa vielä mietinnässä, vai menenkö dcc pumpuilla?
D5 pumppu kumminkin kohtuullisesti hiljaisempi verrattuna dcc.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
382
Riittävästi tuossa on jäähdytystehoa tuollaisenaan, mutta miksi et käyttänyt 480 radia? Tuonne kuitenkin mahtuu se 2x360 + 480
Ihan puhtaasti tilan vuoksi:D Ajatuksena oli alusta alkaen että eteen tulee push-pull vähintään 60mm paksu jäähdytin, ja sattui tästä foorumilta semmonen löytymään. Jos edessä olisi 480 niin se ei kovin paksu voisi olla kun menee tiukille varsinkin liittimien kanssa (jos siis 360 radeja ylhäällä/alhaalla). Toki alkusuunnitelma oli 3x360 mutta ei uskaltanut tuota xe360 laittaa vaan parilla ruuvilla roikkumaan että sen olisi saanut hyvin keskitettyä tuohon. Kompromissinä tuli sitten tuo 240 laitettua pohjalle kun ajatus millin tarkkuudella säätämisestä ei oikein napannut. Ajelin testejä alkuun ilman tuota 240 radia, jolloin veden lämmöt pidemmässä pelikäytössä pyöri noin 34-35c välillä. Tuon 240 radin kanssa huikeat pari astetta pienempi ja tunnin pelisession jälkeen vedenlämmöt 32c. Tuulettimina radeilla on Arctic P12 ~800rpm kiinteänä. Huoneenlämpö tässä kopissa noin 24c. Omiin touhuihin siis ihan riittävä ja lienee varaa vielä vähän kiristelläkin kulkuja tarvittaessa :geek:
 
Liittynyt
05.07.2017
Viestejä
72
Olen tässä laittamassa itselleni kasaan ensimmäistä custom looppia ja ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun aloin radiaattoria putsaamaan, että kuuluuko itse jäähyttimen vähän liikkua omasta rungostaan? ja myös tuntuu ettei saa kaikkea vettä ulos radista kun sitä putsailin, että onko se normaalia? Kyseessä siis EK PE 360.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 517
Jos vikan huuhtelun tekee esim tislatulla vedellä ni eihän se haitaa vaikka sinne muutama tippa jää.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
49
Riittääkö 3x140 tuulettimen jäähdytin (420mm) yhteensä kahdelle cpulle ja kahdelle näytönohjaimelle vai nouseeko lämmöt liikaa (ei mitään kokemusta nestejäähdytyksestä)
: 3700x-4790k-1080ti-980ti
 
shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Riittääkö 3x140 tuulettimen jäähdytin (420mm) yhteensä kahdelle cpulle ja kahdelle näytönohjaimelle vai nouseeko lämmöt liikaa (ei mitään kokemusta nestejäähdytyksestä)
: 3700x-4790k-1080ti-980ti
Ei. Toki jos puhut näin paksusta radista niin ehkä, mutta oletuksena kun ihmiset sanovat vaan radin tuuletinpinta-alan, niin puhuvat 30mm paksuista perusradeista.

Ennen oli nyrkkisääntönä, että 240x30 kupariradi per laite (cpu+gpu, 2x 240x30). Nykyään ajattelen ainakin itse, että 360x30 kupariradi per laite. Ei, radit eivät ole huonontuneet, vaan komponenttien tuottama keskimääräinen lämpökuorma on kasvanut parina viime vuonna. Sillä saa pidettyä veden lämpötilan alle Delta T 20C pitkäkestoisella täydellä kuormalla (pelaaminen..).

Tämä ei nyt tarkoita että sinun tapauksessasi pitäisi olla 4x 360mm radia. Kahden suuremman radin jälkeen yhden lisääminen ei laske veden lämpötilaa kolmannesta. Muuttujia sen verran paljon ettei tuohon voi mitään sääntöä antaa.

Tiedän, joku tulee nyt kertomaan "minulla on 360 + 240 radit ja hyvin pärjään". Varmasti, en tässä sitä väitäkkään, mutta pitää ottaa huomioon kuinka paljon tuulettimia joudutaan huudattamaan, millaisia komponentteja on ja komponenttien tuleva päivitys, koska äkkiä mennään ilmajäähdytyksestä huonompaan esim koneen tuottaman äänen suhteen kun ei laiteta tarpeeksi radipinta-alaa kiertoon, eikä sekään järin mukavaa ole että veden lämpötila on huoneenlämmössä pelatessa 45-50C. Käsittääkseni hiljaisuus on kuitenkin se mitä vesijäähdytyksellä haetaan takaa, järeämmällä vesijäähdytyksellä sitten suvereenimpaa jäähdytystehoa.

Suosittelen selaamaan tätä lankaa muutaman sivun, ja katso meidän kirjoittajien buildijuttuja. Yleensä mainitsemme loopin komponenttien lisäksi veden lämpötilan. Itse pidän sääntönä että sen pitäisi olla ~alle Delta T 20C pitkässä rasituksessa.

esim:
3900X + Radeon VII, 2x 360x30 kupariradit, D5 pumppu, veden lämpötilan Delta T on maksimissaan 18C, tuulettimien pyöriessä 1000rpm ja alle. Tämäkin esimerkki on haastava, koska siihen vaikuttaa käytetyt tuulettimet, kotelo, ym..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
289
Ihan puhtaasti tilan vuoksi:D Ajatuksena oli alusta alkaen että eteen tulee push-pull vähintään 60mm paksu jäähdytin, ja sattui tästä foorumilta semmonen löytymään. Jos edessä olisi 480 niin se ei kovin paksu voisi olla kun menee tiukille varsinkin liittimien kanssa (jos siis 360 radeja ylhäällä/alhaalla). Toki alkusuunnitelma oli 3x360 mutta ei uskaltanut tuota xe360 laittaa vaan parilla ruuvilla roikkumaan että sen olisi saanut hyvin keskitettyä tuohon. Kompromissinä tuli sitten tuo 240 laitettua pohjalle kun ajatus millin tarkkuudella säätämisestä ei oikein napannut. Ajelin testejä alkuun ilman tuota 240 radia, jolloin veden lämmöt pidemmässä pelikäytössä pyöri noin 34-35c välillä. Tuon 240 radin kanssa huikeat pari astetta pienempi ja tunnin pelisession jälkeen vedenlämmöt 32c. Tuulettimina radeilla on Arctic P12 ~800rpm kiinteänä. Huoneenlämpö tässä kopissa noin 24c. Omiin touhuihin siis ihan riittävä ja lienee varaa vielä vähän kiristelläkin kulkuja tarvittaessa :geek:
Mutta meneehän tuo xe360 kattoon ja lisäksi olisi mennyt vielä pohjaan 360 + 480 eteen, joten ei olisi mistään tarvinut luopua?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
382
Mutta meneehän tuo xe360 kattoon ja lisäksi olisi mennyt vielä pohjaan 360 + 480 eteen, joten ei olisi mistään tarvinut luopua?
Sitäkin tuli tuumailtua. Pohjalle menee vaan max 125mm leveä radi niin se sorsi hieman noita Bykskin tuotteita. Mittojen mukaan olisi pitänyt mahtua leveydeltään mutta raapi sen verta ilkeästi metallia vasten. XE:tä en halua kattoon kun peittää puolet emosta :tup: Eikä sinällään mistään luovuttu vaan taas yks satanenhan se olis heilahtanut jos ois 480 tilannu. Ehkä tulevaisuudessa kun taas alkaa hullututtamaan.
 
miika-

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
42
Hieman on letkut sumentuneet ~8kk aikana, kyseessä Formulamod storen 16/10mm letku. Onko kokemuksia Masterkleerin vastaavista, sumeneeko yhtä nopeasti? Laitoin jo jimmsiltä tilaukseen, mutta vielä ehtii hankkia muualta ennekuin 3900x kotiutuu.
kuva1.jpg kuva2.jpg
 
Tilaa vaan suoraan EK:n Duraclearia. Se pitänyt parhaiten pintansa ainakin itsellä. Alphacoolit ja Masterkleerit ollut aina viikoissa sameina.
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Hieman on letkut sumentuneet ~8kk aikana, kyseessä Formulamod storen 16/10mm letku. Onko kokemuksia Masterkleerin vastaavista, sumeneeko yhtä nopeasti? Laitoin jo jimmsiltä tilaukseen, mutta vielä ehtii hankkia muualta ennekuin 3900x kotiutuu.
Tässä just purin loopin edellisestä kotelosta. EK Duraclear ollut letkuna about vuoden päivät. Välissä oli jotai vihreetäkin litkua mut pääosin kirkkaalla vedellä ollut. Kuvassa vasemmalla uutta letkua ja oikealla vuoden ajan loopissa ollutta. Vuodessa aavistuksen sumentunut, mut ei mitenkää pahasti.

IMG_20191221_193002.jpg
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
218
Dhl on kuljettamassa uutta lian li dynamic xl koppaa kotiovelle lähiaikoina ja siihen pitäisi muuttaa nykyiset raudat. Radeina on 2x360 ja 1x240 (kopassa tilaa 3x360 radeille) joten jää yksi tuuletinpaikka vapaaksi. Pohdiskelin kannattaisiko laittaa esim 240 radi yläreunaan ja siihen vielä yksi tuuletin puhaltamaan lämmintä ilmaa ulos? Vai työntääkö se vain lämmintä ilmaa radille? Kaikki jäähdyttimet siis puhaltavat sisään.
 
Tuskin järkeä, mutta eikös tuohon xl mahdu jo poistotuuletin perinteiselle paikalle?
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Tuli vaihdettua kotelo fractalin meshify C:hen. Joku pakkomielle tehdä suht ahtaisiin koteloihin looppi. Samalla letkut vaihtu ZMT letkuun. Veden lämpötila pysyy ton kierrossa olevan mittarin mukaan siinä max ~36. Kierrossa i5 8600k @5ghz, 1070 ti. EK blokit, hardwarelabsin GTS 360 ja 240 radit ja Arciticin BioniX P120 tuulettimet. Emona toimii MSI z370m mortar ja tässä just kokeilen muistien kulkua kingston hyper x fury 2x8gb 3200mhz.

IMG_20191222_110654.jpg IMG_20191222_110921.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
289
Tuli vaihdettua kotelo fractalin meshify C:hen. Joku pakkomielle tehdä suht ahtaisiin koteloihin looppi. Samalla letkut vaihtu ZMT letkuun. Veden lämpötila pysyy ton kierrossa olevan mittarin mukaan siinä max ~36.

Näyttää hyvältä, oisko vielä kokoonpanon tiedot tarjolle?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 433
Onko amd rx 590 korttiin mitään gpu blockia?
Olis kiinnostusta rakentaa custom loop mut en löydä mitään näyttävää gpu blockia kyseiseen korttiin.
Bykski RGB VGA GPU Water Cooling Block For Asus RX480 RX580 RX580 STRIX | eBay
Näitä löytyy mut onko kuinka luotettavia?
Bykskin blokki on omassa Vegassa. Ohjeet oli vähän sinnepäin, mutta itse blokki on ihan hyvää tekoa.

Imho parin sadan näyttiksiä ei kannata laittaa vesille, kuin harrastusmielessä. Jos sen tiedostaa, niin siitä vain ostoksille. Kortin hinta nousee suhteessa aika tavalla, mutta kellot ei nouse suhteessa investointiin juuri lainkaan, tulee vain mukavan hiljainen laitos. Tyyliin 200-300€ kortti ja 120€ blokkiin vs 300-400€ kortti, niin jälkinmäinen on yleensä aina parempi investointi.
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Tuli vaihdettua kotelo fractalin meshify C:hen. Joku pakkomielle tehdä suht ahtaisiin koteloihin looppi. Samalla letkut vaihtu ZMT letkuun. Veden lämpötila pysyy ton kierrossa olevan mittarin mukaan siinä max ~36. Kierrossa i5 8600k @5ghz, 1070 ti. EK blokit, hardwarelabsin GTS 360 ja 240 radit ja Arciticin BioniX P120 tuulettimet. Emona toimii MSI z370m mortar ja tässä just kokeilen muistien kulkua kingston hyper x fury 2x8gb 3200mhz.

Sulla näyttää eturadi olenvan intake ja ylhäällä exhaust. Auutaisikohan lämpöihin kuinka paljon jos molemmat radit puhaltaisivat sisään ja takaa tuulettimesta ulos?
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Sulla näyttää eturadi olenvan intake ja ylhäällä exhaust. Auutaisikohan lämpöihin kuinka paljon jos molemmat radit puhaltaisivat sisään ja takaa tuulettimesta ulos?
Tähän en osaa vastata kun en ole moista kokeillut. Ollaan vielä omalla mukavuus alueella lämpöjen suhteen niin ei sen puolesta haittaa ja jäisiköhän käytönnössä miten ilma pyörimään kotelon sisään jos ottaa joka rööristä sisää ja yks tuuletin puhaltaa vaan ulos. Itte tykkään ajatuksesta että on jokin "järkevä" airflow kotelossa.
 
Liittynyt
25.12.2017
Viestejä
116
itsellä ei ole mitään teho hinkuja mut kauheen äänekäs kortti ja kyllähän tietokone pitää olla näyttävä kun se esillä on.
tarvii pistää tilaten ens vuonna ja muutenkin alkaa haaliin noita romuja pikku hiljaa.
kiitos hese_e kokemuksesta ja viestistäs.
hyvin vähän on kokemuksia rx500 sarjan korttien blockeista
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 107
Tähän en osaa vastata kun en ole moista kokeillut. Ollaan vielä omalla mukavuus alueella lämpöjen suhteen niin ei sen puolesta haittaa ja jäisiköhän käytönnössä miten ilma pyörimään kotelon sisään jos ottaa joka rööristä sisää ja yks tuuletin puhaltaa vaan ulos. Itte tykkään ajatuksesta että on jokin "järkevä" airflow kotelossa.
Noh, nyt lämmität eturadin lämpimällä ilmalla kattoradia. Minulla on eturadi ja kattoradi puhaltamassa lämmintä ilmaa koteloon ja takana yksi poisto. Ihan hyvin tuntuu toimivan. Näyttis käy aika kuumana kun se ei ole (vielä) osa kiertoa :)
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Noh, nyt lämmität eturadin lämpimällä ilmalla kattoradia. Minulla on eturadi ja kattoradi puhaltamassa lämmintä ilmaa koteloon ja takana yksi poisto. Ihan hyvin tuntuu toimivan. Näyttis käy aika kuumana kun se ei ole (vielä) osa kiertoa :)
niinhän se vähä lämmittää. Joskus jos kokeilu mielessä testaa nii täytyy vaihtaa. Pelatessa CPU ~60 ja GPU 50~ ja vesi tosiaan se 36 hujakoilla pyörii. Et lämpöjen puolesta en olisi huolissaan :)
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
368
Onko millasia mielipiteitä siihen kun mulla puhaltaa molemmat radit ulospäin? Olisko parempi juuri toisinpäin? Muita flektejä ei löydy kopasta
 
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
494
Onko millasia mielipiteitä siihen kun mulla puhaltaa molemmat radit ulospäin? Olisko parempi juuri toisinpäin? Muita flektejä ei löydy kopasta
No siis teoriassa (tai käytännössäkin) veden lämmöt on matalemmat kun saa kotelon ulkopuolelta viileää ilmaa.
Kotelon sisältä otettu ilma varmasti lämpimämpää kuin ulkopuolella, vaikka sinne toisit ulkopuolelta viileää.
Ei silti ihan sama ole kuin suoraan kennon läpi se viileämpi.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 422
Onko millasia mielipiteitä siihen kun mulla puhaltaa molemmat radit ulospäin? Olisko parempi juuri toisinpäin? Muita flektejä ei löydy kopasta
Se on vähän semmoinen suo sielä vetelä täällä tilanne. Kiertovesi on varmasti hiukan viileämpää sisään puhaltaen, mutta ne koneen osista, jotka eivät ole kierrossa kiinni, ovat taas kovemman lämpörasituksen alla (monasti vrm ja piirisarja esimerkiksi).

Toinen hyöty sisäänpuhalluksesta voi olla ylipaineinen kotelo. Jos puhallus tapahtuu pölysuodattimien läpi, silloin vähemmän pölyä menee koneen sisään. Alipaineinen kotelo imee ilmaa jokaisesta raosta ja pölyä yleensä tulee mukana. (Mulakin on hieman alipaineinen kotelo ja ei se mikään katastrofi ole)

Mistään maatamullistavista eduista ei siis puhuta kuitenkaan.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
368
Joo lähinnä mietinki tuota vrm jne lämpötiloja että sulaako ne käsiin jos sisälle ei puhalla ilmaa. Veden lämpöjen kans ei ole ongelmia (n.35-37c) . Omasta emosta en ole havainnu mitään vrm lämpöanturia hwinfolla kattellessa :confused:
 
Ei sula. Jos on joku ihan pahnanpohjimmainen emo jossa paska vrm eikä yhtään jäähdytystä niin voivat käydä lämpöisenä, mutta jo pieni heatsink plus pieni ilman virta riittää vrmlle.

Itellä maximus xi + 9700k @5.1Ghz + 2080ti ja kaikki radit puskee sisään ja takana 120mm poisto. Vrm lämmöt ei ole juuri yli 50° asteen noussut
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 666
Oon tossa miettinyt jos päivittelis konetta ja rakentelis samalla vesijäähdytyksen prossulle.

Sitten kattelin vähän hintoja niin D5 pumppu + säiliö combo on jo samanhintainen kuin 360mm AIO jäähy. Siihen sitten syyläri, blokki, letkua ja liittimet niin ollaan helposti 2-3x hintatasossa.

Oonko oikeilla jäljillä vai ihan hakoteillä?

Prossuksi tulisi joko 9900k, 10940x tai 3900x, joten AIO jäähy suorituskyvyn puolesta riittäisi(?) Custom loopin etuna se custom osa. En tosin tiedä olenko valmis siitä hyvästä maksamaan moninkertaista hintaa
 
debuggeri

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
541

Olet oikeilla jäljillä. Vesijäähy rakentelu on harrastus josta saa maksaa.
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
3 338
Ei näitä rakenneta sen takia että saisi edullisesti tehokkaan jäähdytyksen...

Kallistahan se on (jos nyt ei pelkkää kiinakamaa käytä), mutta mukavaa rakennella ja saa tehtyä näyttävän koneen...
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 422
Kun kyttää alennuksista niin olikohan alkuvuodesta aquatunungilta kun tilasin oli pumppu-säiliö kombo+ 240ja 1080 radit jotain satasen yhteensä.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 666
Mites suorituskyky? Onko edes AIO:n tasolla?

Kattelin tuolta aquatuningista niin halvin setti minkä kehtaisi ostaa on ~250€

Löysin 10% alekoodin sinne niin olisko jollain antaa neuvoa että mitä kannattaisi mahollisesti hommata? Koodi on 'texowaste10'
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 782
Tuolla integroidulla pumpulla rakenne on käytännössä identtinen valmispakettien kanssa. Mitään laajennettavuutta integroidulla pumpulla ei ole ja alumiiniradikin lähinnä sen takia, koska sillä saa pari euroa hinnasta pois. Tämä oli lähinnä esimerkki siitä, että erillisosistakin saa rakennettua halvalla AIO:ta vastaavan vaikka ei hirveän järkevää olekkaan.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 666
Joo en ihan hyvillä mielin lähtis kiinanihmettä tilaamaan.

test.PNG

Onko tähän settiin jotain sanomista?
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 422
Ohhoh, täytynee odotella jos ilmestyis samanlainen ale
Joku kevään tyhjennysmyynti (maaliskuussa oli), jonka ymmärsin olevan melko vuosittainen juttu.
Tietty kiire ei saa silloin olla. Mullakin vielä laatikossa kun vasta tuli ryzeni setti nyt hommattua ja kasausta vailla.:p
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 666
Joku kevään tyhjennysmyynti (maaliskuussa oli), jonka ymmärsin olevan melko vuosittainen juttu.
Tietty kiire ei saa silloin olla. Mullakin vielä laatikossa kun vasta tuli ryzeni setti nyt hommattua ja kasausta vailla.:p
Kyllä sellasta kannattaa jo odottaa :D
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 846
Joo en ihan hyvillä mielin lähtis kiinanihmettä tilaamaan.
Kiinasta saa yllämainittuja kiinaihmeitä ja sitten saa laatuakin, kun ei nipistä budjettia ihan samaan mitä AIO maksaisi! Alphacoolillakin on surullisen kuuluisa VPP755 jos heikosta laadusta puhutaan...

Barrow ja Bykski on ne merkit mitkä oon itse henk.koht. todennut (ja tällä foorumillakin todettu) laadukkaiksi ja niitä sieltä kannattaa tilata. Pumpuissa, liittimissä&adaptereissa ja blokeissa nyt ainakin säästää hyvin. Kupariradien postit/hinnat tainneet nousta sen verran ettei niitä oikein enää kannata sieltä ostaa ja vastaavasti Suomessa tullut halvempia vaihtoehtoja kuten esim. EK Classic, jotka tosin taisi olla kiinatuotantoa. Letkuja en oo vielä sieltä tilannut, vaan käyttänyt EK Duraclearia (ja EK ZMT odottamassa seuraavaa loopin purkua).

P.S. Aquatuningin ale voi alkaa jo tällä viikolla, kuten viime vuonna ;)
 
Tuleeko se sinne niiden sivuille näkyviin vai täytyykö olla sisäpiirin tietoa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 967
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom