• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Convoy- mielenosoitukset suomessa ja maailmalla

Noi korona vastustaja pelle liikenne tunkijat kuuluvat ihan samaan ryhmään, kuin Elokapinaliset.
 
Convoylaiset sitten alkoivat maalittaa hinausautoyrittäjää somessa ja haukkuneet tätä 'hallituksen kätyriksi'.
Olisiko myös aika ottaa nyt valokuvista talteen miekkariin osallistuneiden kuskien autojen rekkareita ja muistaa
hinausavusta mielensä pahoittaneita ulkohelsinkiläisiä tien tukkijoita jollain tapaa tulevaisuudessa.

Minua hieman ihmetyttää, kun täälläkin näkyy niitä nimimerkkejä, jotka elokapina-miekkarin yhteydessä jaksoivat sivukaupalla perustella miten telttajono Manskulla on todellinen ongelma pelastusajoneuvojen ja sitä kautta ihmisten turvallisuuden kannalta, vaikka pelastusajoneuvot oli luvattu päästää läpi.

Nyt saman tienpätkän ihan oikea tukkiminen ilman läpi pääseviä pelastusajoneuvoja ei tunnukaan olevan minkäänlainen ongelma, kun siellä on toisenlaisesta asiasta huolestuneita ihmisiä tukkimassa tiet. Nää ois ehkä niitä kohtia, kun voisi tarkastella omaa kykyä objektiivisuuteen. Jostain syystä nyt ei myöskään näy niitä mielenosoittajien ylijyräämisfantasioita, onneksi.

Kovasti somessa convoylaiset (ainakin east Savo rentalin omistaja) ilmoittivat ennen eilisestä että heillä on suunnitelma ja sen mukaisesti pitävät huolta pelastusajoneuvojen läpi pääsystä.. Ei ihan toteutunut. Tuntui kyllä että eilisessä ei ollut mitään suunnitelmaa.. Kunhan tukitaan tie ja häröillään kännissä.
 
Sekalainen joukko maaseudulta tulleita henkilöitä jotka pitävät laittoman mielenilmauksen Mannerheimintiellä (olivat saaneet luvan Kansalaistorille). Jättävät autonsa parkkiin ihan mihin sattuu, juopottelevat ja räyhäävät. Osa tuskin tiesi miksi tänne tulivat.

Mitä tahoa edustaa kansalainen.fi -verkkolehti..? Jutut ovat MV- lehden tasoa. Siellä kerrotaan että eilen illalla paikalla olisi ollut satoja autoja sekä noin
15 000 ihmistä. :btooth:

Viranomaiset olivat vielä harvinaisen kilttejä, autoja ei hinattu varikolle vaan lähellä olleelle kentälle. Jos samat häröt työntävät ne romut taas parkkiin Manskulle saavat viranomaiset ihan itseään syyttää..
 
Hirttotuomioitakin oli viime yönä Convoy-porukalta jakelussa 'alimmalle saastalle' ja 'kansamurhaajalle' eli ainakin tapauksesta raportoineelle Ylen toimittajalle. Toimittajan koskemattomuutta myös loukattiin, eli nauhoitusvälineet yritettiin varastaa.

Nyt sitten alettiin myös pikkulasten pelottelu kun pantiin noita valkoisia naamiotyyppejä asialle.

Viimeksi muokattu:
Siellä on taas Manskulla liikenne seis. Hyvin näiden idioottien suunnitelmat toimii, kun jengi rynnisti Eduskuntatalon edessä tielle, ja heti tämän jälkeen poliisi sulki kadun. Toisin sanoen autot eivät pääse enää läpi ja tällä hetkellä Eduskuntatalon edessä ei näyttäisikään olevan yhtään autoa poikittain tiellä. Oliskohan ollut fiksumpaa odottaa että edes jokunen auto pysäköidään ensin ennen kuin hypätään tielle osoittamaan mieltä. Eikä näytä olevan kyllä kauheeta määrää liikkeellä. Joistain sadoista ehkä puhutaan.
 
Kyllä tässä on havaittavissa aito halu tukkia pääkaupungin liikenne totaalisesti :D

Tai sitten vaan kesti oikeasti taas iltaan saada poishinatut autot takaisin mestoille...
 
Siellä on taas Manskulla liikenne seis. Hyvin näiden idioottien suunnitelmat toimii, kun jengi rynnisti Eduskuntatalon edessä tielle, ja heti tämän jälkeen poliisi sulki kadun. Toisin sanoen autot eivät pääse enää läpi ja tällä hetkellä Eduskuntatalon edessä ei näyttäisikään olevan yhtään autoa poikittain tiellä. Oliskohan ollut fiksumpaa odottaa että edes jokunen auto pysäköidään ensin ennen kuin hypätään tielle osoittamaan mieltä. Eikä näytä olevan kyllä kauheeta määrää liikkeellä. Joistain sadoista ehkä puhutaan.
Nythän tuolla voisi käyttää samaa keinoa mikä toimisi elokapinankin kanssa, eli pari-kolme aura-autoa rinnakkain kovaa vauhtia niin saasta lähtee kotikaupungin kadulta :tup: Eilen tuo ei olisi ollut hyvä idea koska autoja seassa niin voi aurat mennä rikki...
 
Tässä taas livelähetys convoy- "mielenosoituksesta". Ovat vaihtaneet paikkaa Elielin aukion/Rautatieaseman kupeeseen.

Tämän Save Soten porukkaa varmaan liittynee illemmalla Convoy-porukan mielenosoituksiin, kuolemantuomiota poliitikoille Star Wars -kledjuissa vaativa 'juristi' sekä varautuja. Kavonius on Putkosen ja MV-lehden lellikki.
Aika sairasta porukkaa saa mukana olijoissa olla, kun antaa 'raikuvat aplodit' hänen puheilleen.

Näyttäisi olevan jonkinlainen moottorimarssi Stokkalta pohjoiseen ja poliisi ohjaa autot pois eduskuntatalolta.
 
Kaikkien aikojen vallankaappaus day2: Paikalla enää muutama sata mellakoitsijaa. Rekkarallissa autoja paikalla 20.30, eikä yhtään rekkaa.

Ennustukseni: Maanataina 20 paikalla, näytää toteutuvan.
 
Viimeksi muokattu:
Kohtuullisen säälittävää menoa taas. Siellä se on lumimyrskyssä mukava aiheuttaa häiriötä.

edit. vai joko se ohitti Helsingin, täällä vielä itäisessä Suomessa tulee lunta ja tuulee sopivasti.
 
Kohtuullisen säälittävää menoa taas. Siellä se on lumimyrskyssä mukava aiheuttaa häiriötä.

edit. vai joko se ohitti Helsingin, täällä vielä itäisessä Suomessa tulee lunta ja tuulee sopivasti.
Aika hissukseen satelee ja mitä tuossa pyörähdin, kaikki keskustan isommat kadut oli aurattu. Ja kyllä ne aura-autot pääsee keskustaan muualtakin kuin manskulta. Pakko päästä, kuten myös putkareiden, kiinteistöhuoltoukkojen, lukkomiesten, ambulanssien, paloautojen, kuljetusliikkeiden ja toki asukkaiden.
 
Tässä taas livelähetys convoy- "mielenosoituksesta". Ovat vaihtaneet paikkaa Elielin aukion/Rautatieaseman kupeeseen.

Hirveetä kännistä sekoilua. Kai tää oli sitten Suomen "convoy", ilman yhtään raskasta ajoneuvoa, jengi häröilemässä päissään sinne tänne...

edit: Junnu luovuttaa :D

"Emmä voi, mä oon toimittaja, eiks joku muu vois?" "Jengi lähtee kotiin. Jonkun pitäis, jonkun muun" :psmoke:

edit2: Tää Junnu on kyllä maailmanluokan selittelijä. "Emmävoi, emmähaluu, ei tää toimi, ei me voida, ei kukaan voi, poliisi valloittaa" :tup:

edit3: Juontaja: "Me tarvittais poliitikkoihin neuvotteluyhteys, mites me saatais tää järkättyä", Junnu paniikissa "mun täytyy mennä" :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Poliisi on näemmä ottanut kovemmat keinot käyttöön hörhölässä.

1644083172361.png
 
Mamutaustaiset Junnu ja Slim Mill agitoimassa vallankumousta eduskuntatalon luona. Tämä menis hyvin Tabun tai Studio Julmahovin uudesta jaksosta. Ei tuossa oikeasti mitään teknistä häirintää tarvita kun piuhattomila systeemeillä koetetaan isossa väkijoukossa saada yhteys kuntoon.

Slim Milliä verrataan Ken Jebseniin (Kayvan Soufi-Siavash) joka on saksalainen salaliittoteoreetikko joka on kerännyt lähetyksillään yhteen äärioikeistoa, salaliittohörhöjä ja antisemitistejä.

Aika vastuutonta soittaa striimissä noita pomminräjähdysten ääniä.

Viimeksi muokattu:
Näkyypä tämä kiinnostavan, jos ei nyt paikanpäälle ihmisiä vääntäydy, niin kylläpä tuohon Vapauden Puolesta - youtube erikoislähetyksen chattiin pukkaa viestiä ihan jatkuvalla syötöllä. Putlerin botteja kaikki?
 
Iltalehden seurannan mukaan paikalla juopotellaan ka pientä rähinöintiä. Vieraat ovat nousuhumalassa.

klo 20:05: Moni näyttää nauttivan paikan päällä alkoholijuomia ja käyttäytyvän asiattomasti muita kohtaan.
 
Joku epäili, että tämä olisi Venäjän masinoima koko tapahtuma. Voi kuinka oletkaan väärässä. Äsken siellä huudettiin streamissa porukalla "Karjala takas!". :x3:
Ai ai. Tästä "Karjala takas" vaatimuksesta hallituksen olisi eilen perjantaina pitänyt ottaa nopeasti koppi. Sieltä olisi saatu tuo motivoitunut convoy -porukka etulinjaan operaatiota toteuttamaan. Ja jos menisi vähän edemmäs, niin voisi käydä jopa niin, että bensaa ei enää tarvitsi verottaa.

Hallitus kyllä mokasi nyt :sbandit:
 
Sekalainen joukko maaseudulta tulleita henkilöitä jotka pitävät laittoman mielenilmauksen Mannerheimintiellä (olivat saaneet luvan Kansalaistorille). Jättävät autonsa parkkiin ihan mihin sattuu, juopottelevat ja räyhäävät. Osa tuskin tiesi miksi tänne tulivat.

Mitä tahoa edustaa kansalainen.fi -verkkolehti..? Jutut ovat MV- lehden tasoa. Siellä kerrotaan että eilen illalla paikalla olisi ollut satoja autoja sekä noin
15 000 ihmistä. :btooth:

Pitääkö maaseullla asuvilta kieltää tulemasta isollekirkolle mielenilmaukseen, eivät osaa edes parkeerata? Mihin katosi se ihmisten tasa-arvo, onko sateenkaari ideologia jotenkin hyväksyvämpää?
 
Pitääkö maaseullla asuvilta kieltää tulemasta isollekirkolle mielenilmaukseen, eivät osaa edes parkeerata? Mihin katosi se ihmisten tasa-arvo, onko sateenkaari ideologia jotenkin hyväksyvämpää?

Kyllä maalaiset saa isolle kylälle lähteä mieltä osoittamaan, sehän on laissa kerrottu oikeus. Sopivasti kun osataan asiasta ilmoittaa niin tietää virkavalta varautua. Ja jos paikka on epäsopiva niin virkavalta kertoo paremman paikan.

Mutta on sitten kyseessä elokapina, maan ystävät, kadunvaltaajat tai convoy niin ei sitä mieltä saa osoittaa missä tahansa millä tahansa keinolla.

Kun elokapina parkkeeraa perseensä mannerheimintielle tai convoylaiset autonromunsa samaan osoitteeseen päästämättä julkista liikennettä tai hälyajoneuvoja läpi niin silloin on kaikkien kannalta parempi pistää virkavalta töihin ja raahata ne mielenosoittajat ainakin seuraavaksi yöksi kisahallin putkaan. Ja ne autot Tattarisuon varikolle.
 
Pitääkö maaseullla asuvilta kieltää tulemasta isollekirkolle mielenilmaukseen, eivät osaa edes parkeerata? Mihin katosi se ihmisten tasa-arvo, onko sateenkaari ideologia jotenkin hyväksyvämpää?
Tottakai saavat tulla tänne osoittaamaan mieltänsä. Lupa oli sille mielenilmaukselle Kansalaistorille ja sitä he eivät halunneet käyttää. Väärin parkkeeramisesta ja/tai auton siirtämisestä joutuu valitettavasti helsingissä maksamaan tietyn summan rahaa.
Sama laki se on kaikille. Kaikki eivät sitä vaan tunnu ymmärtävän.
 
Tottakai saavat tulla tänne osoittaamaan mieltänsä. Lupa oli sille mielenilmaukselle Kansalaistorille ja sitä he eivät halunneet käyttää.

Kyllähän convoy oli reippaana paikalla heti aamukympin jälkeen Kansalaistorilla. Muutama teltta ja parikymmentä ihmistä+ soppatykki.. Väkeä oli kuin kommunistien vaalitapahtumassa, melkein voitti ihmismäärässä Forssan vappumarssin.. :D
 
Tuolta löytyy kuvasta näitä Helsingin keskustassa saunoneita 'alusvaatemalleja'. Ovat varmaan kovasti kunniaksi mielenosoitukselle kun melkein munasillaan Mannerheimintiellä kellistelevät.

Nyt ovat kuulemma siirtymässä satamaan? Poliisi kehoittaa känniläisiä hajaantumaan.
Varsinainen "mielenosoitus" joo. Lähinnä tulee mieleen vappubileet tms.
 
Melkein hävettäisi noiden urpojen puolesta jos he olisivat edes jotain syyntakeettomia.

Mutta ei, ihan perus Perttejä ja Sannoja jotka nyt ajattelivat että on järkevää lähteä heilumaan isolle kirkolle huutelemaan jotain :facepalm:
 
Asiaton käytös - toistuvat provosoivat onelinerit ketjussa huomautuksesta huolimatta
Peppukipeyttä piisaa taas.
 
Peppukipeyttä piisaa taas.
Hehehehheh. Täällä yks paikallinen uhos, että lähtee hesaan hallitusta kaataan. Ei oo ainakaan vielä moista viestiä näkyny, ei kuulunu.

EDIT: Ainoa mitä ite epäilen, että hommasta jää käteen on krapula. Eli ko hepulle normi viikonloppu.
 
Viimeksi muokattu:
No niin.. Nyt se mielenosoitus yltyi väkivaltaiseksi.. Convoylaiset suuttuivat ja alkoivat heittää virkavaltaa lumipalloilla :D olisi poliisiväkivalta kärjistynyt jos poliisit olisivat heittäneet lumipalloja takaisin. Lööppimateriaalia "Mannerheimintielle täysimittainen lumisota virkavallan ja mielenosoittajien kesken"

Ja tätäkin olisi sitten oikeudessa puitu pari vuotta.. Ihan korkeimpaa oikeutta myöten.
 
Liitteet

  • IMG_20220205_233232.jpg
    IMG_20220205_233232.jpg
    456,1 KB · Luettu: 179
No niin.. Nyt se mielenosoitus yltyi väkivaltaiseksi.. Convoylaiset suuttuivat ja alkoivat heittää virkavaltaa lumipalloilla :D olisi poliisiväkivalta kärjistynyt jos poliisit olisivat heittäneet lumipalloja takaisin. Lööppimateriaalia "Mannerheimintielle täysimittainen lumisota virkavallan ja mielenosoittajien kesken"

Ja tätäkin olisi sitten oikeudessa puitu pari vuotta.. Ihan korkeimpaa oikeutta myöten.
No soihtuja heitetty lumipallojen lisäksi ja ammuttu ilotulitteita kohti?
 
Kolme tavoitetta ovat ilmoittaneet etukäteen..

-polttoaineen veron puolitus
- pakkorokotukset pois
-hallituksen eroaminen

Ennen eivät kuulemma luovuta ennen kuin nämä ovat tapahtuneet.. :D

Sitä odotellessa..
Mun mielestä on huono idea, että niputetaan tällä tavalla yhteen asioita, jotka ei liity mitenkään toisiinsa. Eli käytännössä "omitaan" polttoainevero-asia ja annetaan sille hihhuli-leima, mikä ei ole hyvä juttu. Toi on kuitenkin jo itsessään niin iso asia, että sen ympärille saisi ihan oman ison, kansaa yhdistävän mielenosoituksen ilman mitään ylimääräistä hihhulointia.
 
Huvittuneisuutta lähinnä. Elokapinalaiset sentään valitsivat oikean vuodenajan omalle sekoilulleen
e. eivätkä siltikään saavuttaneet mitään.

Asiat eivät aina voi odottaa kesään asti ja nyt sattui talvelle tämä. Ihan hyvät hulinathan tuonne saatiin ja näkyvyyttä tuli. Ihmiset olivat streamin perusteella vielä kohtuu hilpeällä päällä.
 
Täysin idioottimaiset kyllä nuo vaatimukset, olisivat vaan jättäneet bensat ja erot pois niin olisi ehkä voinut jopa hieman kannattaa aatetta.
Ilmeisesti alunperin oli tarkoituksena vain osoittaa mieltä bensahinnasta, mutta telegram ryhmässä osallistujat alkoivat vyöryä ylläpidon yli ja lopulta päätettiin pitää äänestys jonka perusteella myös nuo muut vaatimukset otettiin asialistalle.

Toisaalta kukaan nyt tuskin muutenkaan milläänlailla noteeraa tuota epärealistista "vaatimuslistaa". Sillä on ainoa tarkoitus toimia vain symboolisena merkkinä sille että mielenosoituksessa vastustetaan istuvan hallituksen toimintaa yleisesti.
 
Ei vaan aluksi oli tarkoitus vastustaa rajoituksia (olisin voinut kannattaa mutta ne nyt poistuu hyvää vauhtia muutenkin) sekä näitä hoitsujen pakkorokotuksia. Mutta koska porukka on mitä on, meni se heti laidasta överiksi ja tästä tuli enemmän koronan kieltämistä ja rokotevastaista salaliittoilua laajemmin. Bensan hinta sotkettiin kuvioon siinä toivossa, että sinne saataisiin niitä rekkoja kun ei Suomessa ole mitään sellaista convoy-kytköstä rokotteisiin kuin Kanadassa. Noh, ei saatu yhtään rekkaa tukoksi mihinkään. "Hallitus eroaa" lienee sitten niiden laitaoikeiston siipimuttereiden tms. kremlin soluttautujien juttuja. Kukaan ei koskaan vaivautunut selittämään, että mitä iloa siitä on kun samat puolueet ovat siellä eduskunnassa edelleen vallassa ja seuraava hallitus olisi luultavasti suunnilleen sama.

Kovasti tuolla levelin seurannassa eilen ihmeteltiin, että miksei hallitus tule neuvottelemaan. Ensi kerralla varmaan sitten kannattaa yrittää virka-aikana? Ja mikäs kiire sillä hallituksella, näähän ei kuulemma tuolta lähde, eiku...
 
Parasta tässä koko pelleilyssä oli nähdä, kuinka viherpunakit triggeröityivät. Heidän suunnaltaan tuli landepaukku haukkumista, saarnamista ja tuomitsemista teiden tukkimisesta ja kansalaistottelemattomuutta. Eli samaa mitä eloapinat ovat tehneet monesti, mutta se toki kelpasi, kun oli omaa heimoa.

Kaksinaismoraalit, mutta ei tainnut tulla yllätyksenä.

Itse kannatan pakkorokotuksia. Ne ovat kaikkien parhaaksi eikä siinä ole haittoja, vain hyötyä, poislukien muutama foliohattu joka pelkää että rokoteessa on Bill Gatesin mikrosiru tai muuta tyhmää.

Ympäristöjutut ovat hankalampia. Päästöjä pitää vähentää, mutta fakta on, että bensan hinta on aivan liikaa näin kylmään, köyhään, isoon ja harvaan asuttuun maahan. Mutta se oli odotettavissa, koska Samariini haluaa autottoman Suomen, tai ei ymmärrä, että Suomessa asutaan muullakin kuin ratikkalinjan vieressä neuvostokuutiossa.
 
Asumalla maalla verrattuna ratikkalinjan vieressä asumiseen säästät kyllä bensan hinnan korotukset moneen kertaan.
 
Videolla tulevaa mielenosoitusta kommentoiva ääkäri dosentti Mikko Laakso on tässä POSI-TV:n uutisfeedissä täysin Kummeli-tasoa. Hän kommentoi esimerkiksi eduskuntataloon murtautumista 'roskauutisina'.

Parasta tässä koko pelleilyssä oli nähdä, kuinka viherpunakit triggeröityivät. Heidän suunnaltaan tuli landepaukku haukkumista, saarnamista ja tuomitsemista teiden tukkimisesta ja kansalaistottelemattomuutta. Eli samaa mitä eloapinat ovat tehneet monesti, mutta se toki kelpasi, kun oli omaa heimoa.

Kaksinaismoraalit, mutta ei tainnut tulla yllätyksenä.

Itse kannatan pakkorokotuksia. Ne ovat kaikkien parhaaksi eikä siinä ole haittoja, vain hyötyä, poislukien muutama foliohattu joka pelkää että rokoteessa on Bill Gatesin mikrosiru tai muuta tyhmää.

Ympäristöjutut ovat hankalampia. Päästöjä pitää vähentää, mutta fakta on, että bensan hinta on aivan liikaa näin kylmään, köyhään, isoon ja harvaan asuttuun maahan. Mutta se oli odotettavissa, koska Samariini haluaa autottoman Suomen, tai ei ymmärrä, että Suomessa asutaan muullakin kuin ratikkalinjan vieressä neuvostokuutiossa.
Tota kaksinaismoraalia on tosin ollut toiseenkin suuntaan, eli mielellään heitettäisiin hipit mäkeen ja puhutaan siitä, miten koko jengi on varmaan työttömiä luusereita, mutta Convoy ei herätä juuri ärsytystä. Omasta mielestäni kummallakin jengillä on oikeus osoittaa mieltä ja vaikka istua hetki Manskulla, kunnes poliisi toisin päättää.

Rokotuksista olen suunnilleen samaa mieltä, ja rajoituksia tosiaan on vähän myöhäistä tässä mittakaavassa vastustaa, kun niitä poistetaan parhaillaan.
 
miten koko jengi on varmaan työttömiä luusereita

En tunne henk.koht ketään kummastakaan jengistä, mutta veikkaan suuresti, että harva työssäkäyvä perheellinen menee makaamaan mannerheimintielle viikoksi. Convoy porukalla on kuitenkin autot... onko sossuturva niin hyvä, että niillä rahoilla autoja ajetaan?

Jos ei mitenkään osallistu yhteiskunnan pyöritäämiseen, niin ei ole mielestäni korrektia mennä vaatimaan yhtään mitään mielenosoituksissa, vaan olla hiljaa ja kiitollinen siitä mitä ilmaiseksi saa muilta.
 
Videolla toinen näistä "juontajista" sanoi että "ei mitään välii, mulla ei oo asuntoo, duunii, autoo, mulla ei ooo mitään menetettävää."
Olihan siellä kivat katubileet, bissee, sauna ja kaikki. Siinä se sanoma mitä videolta näki ja kuuli.
 
Okei, eli sellaiset bileet, joo, tällaisille pummeille ei heru kannatusta, oli sitten bissen hajuiset puliukot tai hamppu hipit.

Mutta kuten totesin, harvalla työssäkäyvällä on aikaa ja voimia lähteä osoittamaan mieltä hallituksen perseilyjä vastaan.

Miksi muuten autoton puliukko menee vastustamaan bensaveroa? Ihan vain "bileiden" takia? Vai ihan tarkoituksena mennä aiheuttamaan hämminkiä?
 
Täytyy kyllä tunnustaa, että sisälläni oli hieman kaksinaismoralismia convoyn ja elokapinan välillä. Pakkorokotuksia vastustan, vaikka itse 3 piikkiä olenkin ottanut ja elokapinalaisille ei ymmärrykseni riittänyt. Convoy menetti uskottavuutensa minulle pikkuhiljaa ensin näillä hallituksen erovaatimuksilla ja myöhemmin tuolla kännipöljyilyllä. Ihmisiä tosin striimien perusteella näkyi olevan liikkeellä hyvin monella eri agendalla ja yleensä ne joukon typerimmät ottavat sketsihahmokilpailut aina omaksi showkseen ja välittynyt yleiskuva on vähintäänkin värittynyt. Poliiseilla oli aika kovat otteet, kun muutama kävi aina yhden päälle ja pamppukin viuhusi.
Näin tietysti kuuluukin, mutta en tuommoista haluaisi Suomessa tapahtuvan.
Olen tästä eteenpäin sitä mieltä, että aika paljon vakavammat välittömät perusteet pitää löytyä, ennenkuin näitä tien blokkaamisia hyväksyn miltään ryhmältä.
 
Videolla tulevaa mielenosoitusta kommentoiva ääkäri dosentti Mikko Laakso on tässä POSI-TV:n uutisfeedissä täysin Kummeli-tasoa. Hän kommentoi esimerkiksi eduskuntataloon murtautumista 'roskauutisina'.
Onko sinulla parempaa tietoa, että eduskuntataloon olisi tunkeuduttu jos poliisi ei olisi sitä ollut turvaamassa?
 
Convoy Finland 2022- sivustolla kerrotaan vielä "tavoitteet" sekä mikä taho on mielenilmaisun takana. En ole yllättynyt.

Teemme tämän yhteishengessä, ystävinä ja vapauden, veljeyden ja tasarahan puolesta.

Rakkaat Suomalaiset, tämä tapahtuma on Venäjän hallituksen järjestämä, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton mielenilmaus.

Joku kyllä nähnyt vaivaa tuossa. Taitaa olla se alkuperäinen .org -päätteinen sivu.

Sinänsä ei yhtään yllättänyt että tuo homma kuivui kasaan ja siellä pyöri lähinnä näitä huomionkipeitä internetritareita jotka elävät striimauksista.

Veikkaan että tänään vielä pieni joukko yrittää jatkaa bileitä mutta huomenna alkaa arki ja Helsinkiläiset tuskin sietävät elämänsä haittaamista arkipäivinä. Hiihtolomaviikko pk-seudulla saattaa myös vaikuttaa, tai sitten ei.

Mietin myös sitä että eikös vasemmiston pitäisi olla tyytyväinen jos Helsingin kadut suljetaan? Sitähän he ajavat muutenkin tekemällä bulevardeja yms.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 844
Viestejä
4 548 959
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom