Chi-Fi eli audiovermeitä Kiinasta

Ano

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Laitetaanpa tällainen tulille, niin "Laadukkaat kuulokkeet?" -ketju säästyy tältä "saasteelta". Olin kyllä aikeissa jossain vaiheessa tehdä vastaavan ketjun ihan vain siksi, että aihe kiinnostaa.

Eli tänne kaikkia enemmän tai vähemmän tunnettujen kiinalaisvalmistajien kuulokkeita, nappeja, amppeja, DA-muuntimia jne.

Head-Fi.org on näiden seulomisessa hyvä väline, kunhan osaa suhtautua tarpeeksi kriittisesti siellä pyörivien harrastajien juttuihin.

Itse olen perehtynyt varsinkin edullisemman pään nappikuulokkeisiin viime aikoina. "Chi-fi:n" hinta-laatusuhdetta kuvastaa hyvin esim. Samsung S8 puhelimien mukana tulleet AKG:n tuunaamat napit, jotka olivat ihan sinänsä ihan hyvät äänenlaadullisesti, mutta erikseen ostettuna Suomesta hinta oli lähellä 100 euroa. Samaan aikaan täysin vastaavia sai ostettua Kiinasta n. 15 eurolla.

Monia halvempia nappikuulokkeita voi käydä kurkkaamassa myös täällä head-fi:n arvosteluiden lisäksi: Budget IEMs (kunhan pitää mielessä, ettei arvostelija liiemmin pidä tuhdista bassosta). Myös AudioBudgetista löytyy iso kasa arvosteluita (päivänvastaiset preferenssit em. verrattuna).

Kaupoista suosittelen Aliexpressin puolelta NiceHCK Audio Store & Penon Audio Store -myyjiä. Penonilla on myös omat sivut: Penon Audio Hinnat eivät välttämättä ole aina halvimmat, mutta ongelmatilanteissa näiltä saat palvelua.

Tässä poimintoja alle 100 euron hintaluokasta (kaikki napit ~10-32ohm). Suurin osa kommenteista on myös netistä poimittua.

Suosittuja nappeja 10-25€ hintaluokassa:

  • BLON BL-03
  • Bosshifi B3 & B3s
  • Einsear T2 - Ehkäpä parasta hinta-äänenlaatusuhdetta (vain 8-10€).
  • Rock Zircon - Samat sanat kuin ylläolevasta, bassoisampi.
  • EMI CI-880 - Yksi suosituimmista alle 25€ hintaluokassa. Ei välttämättä parhaat bassovoittoiseen musiikkiin.
  • KZ ZSN PRO
  • Memt X5 - Basso'monsterit', erittäin pienet.
  • Revonext RX8
  • Senfer DT6/Pro
  • Tennmak Pro - Tuhti keskibasso voi vuotaa yli joissain biiseissä.
  • TRN V80 - Varma valinta kaikenlaiseen käyttöön ja musiikkiin. Hyvä piuha hintaan nähden.
  • UiiSii CM5 - Joidenkin mukaan parasta 15-20€ hintaluokassa. Ei irroitettavaa piuhaa. Saa myös Amazonista suht järkevällä hinnalla.
  • Urbanfun Hifi - Beryllium dynamic driver ja hybrid -versiot olemassa, molemmat ovat saaneet kiitosta. Tasapainoinen ääni.

KZ:lla on julmettu määrä suosittuja nappeja ihan jostain 2-3 eurosta ylöspäin ja uusia putkahtelee jatkuvasti. Kannattaa tsekata.

25€+
  • BQEYZ KC/KC2 - T2:n haastajat. KC2 tuhdimmalla alaosastolla.
  • CCA C10/CA16
  • KZ AS10 - 5x BA, parempi fit kuin muissa useamman kympin KZ-napeissa.
  • KZ ZS6 - Iso soundstage. Muotoilu ja sibilanssi voi jotakuta häiritä.
  • KZ ZS10 - Äänellisesti pykälää ZS6:ta edellä, ei vaan sovi joka korvaan.
  • TIN Audio T2 Pro/T3 - Mainstreamista poikkeavaa balanssissa olevaa taajuusvastetta etsiville.
  • TFZ Series 2 - Monipuoliset.
  • TRN V90 - V80 upgrade.
~50-100€

  • BGVP DMG - BGVP:n flagship killerit. Hyvä balanssi, istuvuus ja piuha. Vaihdettavat filtterit äänen tuunausta varten.
  • BQEYZ Q3
  • iBasso IT00 - Uusi IT01-tyyppinen malli vielä halvemmalla, äänestä tinkimättä.
  • iBasso IT01 - Lähimpänä täysikokoisten kuulokkeiden ääntä omista napeistani, jykevä basso, suht laaja ja hyvin erotteleva stereokuva. Johtoa myöten kaikki täyttä laatua. Joka päivä omassa käytössä. Samaa tekniikkaa käytössä kuin esim. Beyerdynamic Xelentossa.
  • NICEHCK M6 - Ääniprofiililtaan DMG:tä vastaava.
  • Moondrop Starfield
  • TFZ Exclusive King - Huom. iso koko. Miedohko V-shape eli aika tasapainoinen ääni selkellä ylä- ja keskiosastolla. Löytyy myös Pro-versio, jota pidetään kovana kilpailijana IT01:lle.
  • TFZ Exclusive 5 - Selvästi jyrkempi V-shape kuin Kingeissä, ergonomisempi muotoilu.

Over ear kuulokkeita:
  • ISK HF2010
  • ISK HP2011
  • ISK HD9999
  • Takstar Pro82

Superluxeja en viitsi listata. Varmaan aika tuttuja kaikille ja valmistajalta löytyy monia hyviä vaihtoehtoja alle 100e hintaluokassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Itseltäni löytyy läjä chi-fiä koska olen jäänyt koukkuun:

Napeista:
- Xiaomi Pistonit, v3 ja tuo uusi HD Pro tjsp ovat aina kelpo kamaa. Avokki onnistuu noita jotenkin hajottamaan melko nopeasti tosin.
- Tennmak Prot ovat erittäin jees: Basso tosiaan vuotaa vähän, mutta pidän yhä parhaina nappeina jotka olen omistanut. Tähän toki vaikuttaa se, ettei mitään kovin kallista ole ollutkaan.
- KZ ZSR on tulossa kun "halvalla sai"

Isompaa bluetoothia:
- Bluedio T2+ oli ihan hirveää paskaa olevat bluetooth-kuulokkeet. Annoin pois aikanaan.
- Edifier W855BT on ihan asialliset bluetooth-kuulokkeet sen sijaan.
- Bluedio T4S tulossa, koska ilmeisesti asiallisempi laitos kuin vanha malli. Epäilyttää vähän merkki toki. Halvat Edifiereihin verrattuna.

Muuta isompaa:
- Superlux HD668B oli mielyttävä kokemus muuten, mutta se rakenteen laatu on mitä on
- ISK HD9999: Varsin kelvolliset suljetut kuulokkeet. Paranivat omiin korviini noilla Brainwavz HM5 nahkapadeilla.
- MSUR N650: Puiset suljetut. Ihan nätit, mutta ei niin mukavat päässä. Ääni näissäkin ihan kelvollinen.
- Takstar Pro82 on tulossa myös.
 
  • Tykkää
Reactions: Ano

jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
560
Alle ~10 euron earbud-nappikuulokkeista nämä ovat olleet hyviä, ainakin rock/metal/edm musiikkiin:

- Yincrow X6
- Vido
- RY4S
- EMX500
- Edifier H180/P180
 
Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Minulla on (ollut) käytössä USB -> digital audio muuntimet:
HA INFO U2
Breeze Audio XMOS U8

( Gustard U12
Musiland Monitor 01 USD 32bit/384KHz
)

Gustard U12 oli hetken, mutta pätki soittoa pakastimen tai jääkaapin termostaatin tahdissa joten ostin tilalle Breeze Audion joka on toiminut ongelmitta. HA INFO oli joskus halvin 24bit/96kHz ulostava linux-yhteensopiva muunnin ja Gustard/Breeze Audio olivat myös halvimpia XLR AES/EBU lähteitä, laadukkaaksi väitetystä XMOS-piiristä plussaa. Musiland Monitor on varalaitteena, kun BNC lähdöstä saa helposti Neutrikin muuntimella äänet digi-XLR:ksi (myös S/PDIF formaatti kelpaa useimmille AES/EBU DSP:lle).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Nyt kun kerran DACit mainitaan niin pöydällä on SMSL M3 DAC/kuulokevahvistin. Toimisi USBista äänikorttina, mutta käytän toslinkilla. Kelpo vehje, mitä nyt kovin hiljaisella äänenvoimakkuudella tulee epäbalanssia kanaviin. Tämä ei ole ongelma. Lisäksi töihin on jäänyt Topping NX2 pieni DAC/vahvistin. Ostin lähinnä USB-äänikortiksi jotta työkoneen ja etenkin läppärin äänilähtöjen kohinasta pääsee eroon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 039
F900 Mini-vahvistin bluetoothilla.
+Erittäin pieni ja kevyt.
+Laite on perushyvä käytössä ja 20 € hintaan tekee juuri tarvittavan.
+Riittää täyttämään huoneen täyteläisellä äänellä kytkettynä Wharfedale 9.5 kaiuttimiin.
+3.5mm yhteydellä ei häiriöääniä kun toistaa esim. puhelimen kautta musiikkia.
-Bluetooth yhteys on heikko, toimii n. 3-4 metrin etäisyyteen, jonka jälkeen alkaa pätkimään.
-3.5mm liitäntä pitää häiriöääntä jos kaapelia ei ole kytketty mihinkään kun laite on päällä.
-Mukana tulevan virtalähteen johtojen pituus on lyhyt, ehkä 1,5m.

2017 New Bluetooth Audio Receiver F900 Bluetooth Home Amplifiers Hifi Stereo Power AMP 50W+50W With Power Adapter 10000693_G-in Amplifier from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627

Itsellä on myös tuo F900 pikkuvahvistin. Asiallinen vehje kyllä PC-käyttöön.

Mutta tällä hetkellä on kusti polkemassa Breeze Audion tupla-TPA3116 vahvistinta perille.
Saa nähdä miten pelittää, ainakin yhden piirin versio on arvostelujen perusteella aika vakuuttava (25V paskakonkat on uusissa erissä vaihdettu 35V konkkiin).
 
TLA

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
448
Mainitaanpa täälläkin aiempi DAC hankinta, eli Sabaj Da2 SHENZHEN DAHAO TECHNOLOGY CO., LTD
Alle 60e posteineen AliExpressistä ja äänenlaatu + speksit varsin kohdillaan verrattuna kalliimpiin merkkeihin, erityisesti jos kaipaa erittäin pienikokoista laitetta mistä löytyy kuitenkin volumenapit. Myös isompaa Da3-mallia saanee alle sadan euron.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Toppingin VX1 on toiminut erinomaisena stereovahvarina.

Ainoa valittamisen aihe on se, että USB-DAC tukee vain 96kHz input-signalointia, joten tietokoneen pitää upsamplata kaikki soitettava kama 96:seksi tai ääni paukkuu ja rätisee. Tämä ei ole hirveä ongelma windowssilla / vastaavilla jotka tekevät tuon helposti, mutta jonkin raspberry pi:n perään pulttaamalla pitää vähän konffailla...

Jos jotain kaipaisin, niin useampia hdmi-inputteja ja hdmi-out kuvan pass-throughta tekevän pienikokoisen vahvarin. Nuo valtavan kokoiset kotiteatterivahvarit eivät sytytä yhtään kun 2.0:lla mennään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Nyt tuli Bluedio T4S. Ensifiilis on että basso on ylikorostunut kuten oli pari sukupolvea sittenkin, mutta muu ei kuulosta suoranaisen hirveältä kuten aiemmin. Tuplahintaiset Edifierit on paremmat, myös mukavammat päässä, mutta onhan ne tuplahintaisetkin. 35€ hintaan ei nyt suoranaisesti harmita, mutta eipä herätä riemunkiljahduksiakaan. Saa nähdä kuinka ANC toimii kun testaan kunnolla.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Itsellä on myös tuo F900 pikkuvahvistin. Asiallinen vehje kyllä PC-käyttöön.

Mutta tällä hetkellä on kusti polkemassa Breeze Audion tupla-TPA3116 vahvistinta perille.
Saa nähdä miten pelittää, ainakin yhden piirin versio on arvostelujen perusteella aika vakuuttava (25V paskakonkat on uusissa erissä vaihdettu 35V konkkiin).
Nyt tuli Breeze Audion vahvari, aika asiallinen peli jo 12V/5A virtalähteellä. 24V/5A poweri vielä matkalla jossain Hollannin ja Suomen välillä.
Esteettisesti paljon parempi ulkonäkö kuin F900 vahvarilla, ja äänenlaatukin tuntuu piirun verran paremmalta samalla virtalähteellä. Eikä myöskään kanavien välillä tunnu olevan epätasapainoa pienillä volyymeillä kuten omassa F900 vahvarissa on.

Banaaniplugit aika pakollinen hankinta kyllä tälle vehkeelle, sen verta pienet nuo naparuuvi liittimet. Onneksi ne kerkesivät jo tulla kiinasta pari päivää aikaisemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
BT-nappeihin voisi lisätä Sound Intone H6 (pakkauksessa luki tosin "Picun H6", tiedä sitten onko se jokin heidän brandinsä). Mielestäni 12-15€ hintaansa nähden ihan pätevät.

Voiko @Nakkivahvero yrittää vähän kuvailla tuon HD9999:n soundia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Mistähän paikoista? Eiköhän gearbest ja suurimmat Ali myyjät myy ihan aitoja? :btooth:
Top brand-kaupat ainakin myyvät varmuudella aitoa tavaraa koska silloin tavara tulee yleensä joko suoraan valmistajalta tai sen jälleenmyyjältä. Ite en kyllä tosin ymmärrä miksi joku vaivautuisi tekemään kopioita jostian neverheard-kiinakuulokkeista, isojen lafkojen kuulokkeet sitten erikseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Voin noihin Takstareihin ehkä jaksaa verrata tarkemmin kun tulevat, mutta näillä HM5 nahkapädeillä nämä ISK HD9999:t on yllättävän lähellä Beyerin DT990 ainakin mun harjaantumattomiin korviin - ts. se Beyerin U-kuvio lienee näissäkin ja jotkut vihaavat vähän korostuneita ylä-ääniä. Bassoa ehkä hitusen enemmän ja soundstage on pienempi, mikä toki suljetuilla on odotettavissakin.

ISKien mukana tulee kahdet padit, paksut ja ohuet. Paksut vaimentaa paremmin, mutta korostavat bassoa enemmän ja ehkä hitusen pienentävät soundstagea. En tosin ohuempia käyttänyt kuin lyhyesti testiksi. Nuo mukana tulevat padit on ihan okt ja pehmeät päässä, mutta etenkin paksummat tuntuu vähän turhan pehmeiltä ja nuo hiostavat pidemmän päälle korvia. Nämä aitonahkaiset pädit on se mikä teki näistä kuulokkeet joita viitsii pitää päässään muutenkin kuin silloin kun haluan erikseen suljettujen tarjoamaa vaimennusta.
 
Viimeksi muokattu:

Ano

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Mistähän paikoista? Eiköhän gearbest ja suurimmat Ali myyjät myy ihan aitoja? :btooth:
Gearbestista tilasin itse. Alista myös tullut feikkejä. Joku on päässyt soluttautumaan ns. supply chainiin. Kiinalaiset saahamassa toisiaan silmään :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Nyt tuli Bluedio T4S. Ensifiilis on että basso on ylikorostunut kuten oli pari sukupolvea sittenkin, mutta muu ei kuulosta suoranaisen hirveältä kuten aiemmin. Tuplahintaiset Edifierit on paremmat, myös mukavammat päässä, mutta onhan ne tuplahintaisetkin. 35€ hintaan ei nyt suoranaisesti harmita, mutta eipä herätä riemunkiljahduksiakaan. Saa nähdä kuinka ANC toimii kun testaan kunnolla.
Mun mielestäni noissa on taasen aika laiha basso, melkein yhtä laiha kuin HD 598-kuulokkeissani joissa yleissoundi on tunnetusti melko bassoton. Omaan korvaan noiden bassossa on liian kumiseva soundi joka alkaa bassovoittoista musaa kuunnellessa kovemmilla äänenvoimakkuuksilla melkeimpä särkemään päätä. Midit kuulostaa jotenkin etäisiltä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin melko neutraalin kuuloiset kuulokkeet. Noissa on hintaan nähden tosi hyvä rakenne ja akunkestokin ihan kohtalainen, käytin noita pari päivää bussimatkoilla ja kotona yhteensä jokusen tunnin eikä akusta ole kännykän mukaan mennyt vielä edes neljäsosaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Noniin, Posti oli epäkonsistentti ja toi "pikakirjeen" (Kiinan EMS-paketti, ePacket) kotiovelle vaikka tähän mennessä aina mennyt konttoriin. Tuli tuon viime alennuksen Takstar Pro 82. Se 52€ jonka toimituksineen maksoin oli yllättävän hyvä hinta kieltämättä, koska tulivat tosiaan retail-lootassa arkun kanssa. Erä on vanhempaa jonka ainoa ero on tietääkseni 2.2m johto 1.6m johdon sijaan. Mukana myös joku säilytyspussi.

Näin pikatestissä äänen puolesta näistä taitaa puuttua yhtä selvä U-kuvio kuin Beyereistä (tai siis näistä ISKeistä jotka pöydällä on), ts. midit ovat suhteessa vahvemmat. ISKeissä on bassoa hitusen enemmän, tosin enemmänkin se kuulostaa vaan erilaiselta. Voi johtua siitä että Takstarien padit on aika matalat ja nuo HM5 nahkapadit suhteellisen paksut.
 
Kuinka ne bassoboostit pelittää noissa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Kuinka ne bassoboostit pelittää noissa?
Se on siis sellainen pieni liu'utettava läppä jolla voi suurentaa bassoaukkoa kuulokkeille. Speksien mukaan +3/+6db alataajuuksille eikä suurta vaikutusta ääneen muuten. Joku Head-fissä oli valitellut että etenkin tuo täysi avaaminen pilaa muun äänen, mutta musta taas tuntuu että tuo on suhteellisen neutraali muille taajuuksille. Ehkä se vähän mideihin valuu. Tosin kyllä tuo +6db speksattu asetus bassoa liikaa korostaa omaan makuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Joo niin ja KZ ZSR, siis IEMit, tuli myös tänään. En saa noita pysymään korvissani yhtään mitenkään. Avopuoliso saa omissaan ilmeisesti siedettävästi pysymään joten testaa josko hän käyttäisi, vaikka taitaa yleisesti suosia pienempiä nappeja joita on parit halpisluokkaa tulossa kun Xiaomit taas hajosivat pari viikkoa sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Omat Takstarit lähtivät lentokoneen kyytiin lauantaina ja olettaisin että ne saapuu Suomeen tällä viikolla, ehkä säkällä myös ISK:t. Sitten kun nuo on kotiutuneet voisikin olla vähän aikaa tilaamatta kiinakuulokkeita. MSUR N650 ja Bosshifi B8 vaikuttavat tosin pelottavan kiinnostavilta... :sworried:
 
KZ voisi välillä koittaa kehittää jotain omaa eikä kopioida muilta ulkonäköä. Tuossakin osuttiin vähän omaan nilkkaan, kun yritettiin jotain custom in-ear -muotoa tavoitella :kahvi:
 
Ano

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Omat Takstarit lähtivät lentokoneen kyytiin lauantaina ja olettaisin että ne saapuu Suomeen tällä viikolla, ehkä säkällä myös ISK:t. Sitten kun nuo on kotiutuneet voisikin olla vähän aikaa tilaamatta kiinakuulokkeita. MSUR N650 ja Bosshifi B8 vaikuttavat tosin pelottavan kiinnostavilta... :sworried:
Bkaseja ei kannata ostaa, jos pään ympärysmitta ei ole vähintään siellä 60 cm:n tienoilla.

Tai omista isoa pehkoa. :smoke:

Itsellä 58-59cm ja siili. Juuri ja juuri pysyy päässä eikä voi kallistella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
En suosittele noita MSURejakaan. Melko pienet kupit ja ainakin omissa se puun väri on niin tumma että en ollut uskoa puuksi hämärässä olohuoneessani, mutta kameran salama paljasti toisin ja töissä vähän paremmassa valossa erottuu puutekstuuri muutenkin. Äänessä ei valittamista, mutta kun pidän päässä mielummin muuta niin onko sillä niin suurta väliäkään. Ajavat asiansa duunissa tuon pienen Toppingin dac/vahvistimen kanssa sillon kun tekee jotain missä pystyy taustamusiikin kanssa keskittymään.

Täysikokoisista chi-fi kuulokkeista ISK HD9999 on ainoa josta olen ollut oikeasti täysin tyytyväinen, tosin nuo aitonahkapadit ne vasta sai suosiooni todella. Nämä Takstarit vaikuttavat myös melkoisen hyviltä ja ovat jopa mukavat päässäkin peruspadeillaan, joten kenties näihinkin voi sanoa olevan tyytyväinen. Miinuspisteet melko kovamuovisesta rakenteesta, mutta vähemmän muoviset nämä ovat kuin kalliimmat Sennheiser HD598SE:t. ISKit on myös muoviset, mutta sen verran joustavat ettei pelota että halkeisivat. Eipä noissa MSUReissa suoranaista isoa vikaa ole, mutta hinta-laatu ei tunnu olevan ihan samalla tasolla kuin noissa kahdessa muussa.

Suosittelen himmaamaan kuulokkeiden ostelua, koska pl. ehkä yhdet avoimet, yhdet suljetut ja bluetooth-vehkeet, ei noista ihan kauheasti iloa ole alkuviehätyksen jälkeen. Kivahan se on välillä vaihdella kuulokkeita päässä, mutta tilaa ja rahaa vievät mokomat (vaikka eipä nää mun chi-fit oikeasti kalliita ole) ja toisaalta äänentoiston puolelta olisin varmaan ihan tyytyväinen noihin Beyer DT990 ja Tennmak Pro ja täysin tyytyväinen jos päälle löisi vielä hyvät suljetut.
 
Nälkä kasvaa syödessä. :):eat:

Mulla on ollut pääasiallisina kuulokkeina Sennheiserin HD 598:t muutaman vuoden ja ihan hyvin voisin käyttääkin vain niitä, todella taipuisat luurit joilla kuuntelee melkein mitä tahansa mutta halusin niiden kylkeen jotkut suljetut luurit joista löytyisi vähän enemmän alapäätä, basso kun ei ole noiden Senkkujen vahvuus.

Ja onhan nuo Taksit ja ISK:t suorastaan rikollisen halvat (yhteensä ehkä vähän reilu 100€) jos kuulostavat oikeasti niin hyvältä kuin mitä olen lukenut. Samanlaista äänenlaatua tuskin saisi tilaamalla Suomesta kuulokkeet samalla rahalla.
 
  • Tykkää
Reactions: jjw
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Mulla on 3 viikkoa sitten tilatut Takstarit tehnyt ihme siksakkia Kiinanmaalla ja näyttäisi että ne olisi useampaan otteeseen mennyt jonkin sortin tullitarkastuksen läpi tms. Noh, kaippa ne ennen pääsiäistä tulee :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Noissa ~50€ Takstareissa oli tosiaan tarjolla ~2€ hintaan päivityt ePackettiin, jolla tuli perille tasan kahteen viikkoon tilauspäivästä ja vähän alle sen lähetyspäivästä. Jälkikäteen hyvä mainita, mutta chi-fi ketjussa varmaan ihan hyvä mainostella että Kiinasta tilattaessa ePacket on harvinaisen hyvä kuljetus hinta-laatusuhteeltaan välillä, koska tuollainen n. kahden viikon toimitus on melko säännönmukainen sillä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Joo, tuli kännykällä tilattua, niin jotenkin missasin ne paremmat toimitusmahdollisuudet. Toki olisin napannut, jos olisin huomannut.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 299
Mielenkiintoinen ketju. Onko mitään järkeviä suosituksia kauittimien osalta? Mitä noita vähän katsellut, niin ei tunnu sillä saralla olevan niin edullista vs muut audiotuotteet. Vai olenko vain katsonut väärästä paikasta?
 
Eipä Kiinassa tunnu olevan kuin Edifier pönttöjä helposti saatavilla, ja niidenkin hinnat lähellä Euroopan hintatasoa.
Vahvistimia kaiuttimille sitten löytyykin roppakaupalla polkuhintaan, mutta passiivi kaiuttimet loistavat poissaolollaan. Tiedä sitten onko syynä kaiutin pakettien iso koko mikä estää postituksen. Aikoinaan Olavi Räsänen oli kaiketi juuri tämän takia Euroopan suurimpia kaiutin valmistajia, kun stereopaketteja varten oli halvempaa ja järkevämpää tuottaa kaiuttimet paikallisesti Euroopan markkinoita varten samalla kun pelkät vahvistimet tuotiin rahtina kiinasta/Japanista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Mielenkiintoinen ketju. Onko mitään järkeviä suosituksia kauittimien osalta? Mitä noita vähän katsellut, niin ei tunnu sillä saralla olevan niin edullista vs muut audiotuotteet. Vai olenko vain katsonut väärästä paikasta?
Jaa passiivisia vai ihan yleisesti ottaen esim 2.0 tietokonekaiuttimia? No oli mikä oli niin eipä niitä ole mitään järkeä kiinassa tuottaa nettimyyntiä varten. Iso ja painava paketti maksaa.
Keskittyisin mieluummin esim Saksan tarjontaan. Järkevät toimituskulut ja laatua saa edullisestikin. Tutki tarjontaa vaikka geizhalsin kautta.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
164
Muutamia kiinamerkkisiä putkivahvistimia on ollut. Mukana olleet putket ovat olleet roskakoritavaraa, johdotukset sisällä mallia hengenvaaralliset ja 50 Hz hurina kuului tehdasputkilla läpi. Positiivisena asiana äänimaailma. Vahvistimet ovat tarjonneet erinomaisia kuuntelunautintoja.

Jos jotain Kiinasta tilaa, kannattaa joko viedä samantien huoltoon tarkistettavaksi tai korjata kolvaukset itse.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 299
@Tiihokatti @Lagittaja Passiivisia joo. Pitäisi jotkut (oikeasti) pienet ja kauniit pöntöt saada seinälle, mutta tuntuu ettei oikein mitään passelia kohteeseen sopivaa löydy. Voipi olla että menee DIY hommiksi sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Noissa ~50€ Takstareissa oli tosiaan tarjolla ~2€ hintaan päivityt ePackettiin, jolla tuli perille tasan kahteen viikkoon tilauspäivästä ja vähän alle sen lähetyspäivästä. Jälkikäteen hyvä mainita, mutta chi-fi ketjussa varmaan ihan hyvä mainostella että Kiinasta tilattaessa ePacket on harvinaisen hyvä kuljetus hinta-laatusuhteeltaan välillä, koska tuollainen n. kahden viikon toimitus on melko säännönmukainen sillä.
Aika useinhan nuo isommat paketit tulevat perille (tai ainakin Suomeen) noin kahdessa viikossa ihan standard shippingilläkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Aika useinhan nuo isommat paketit tulevat perille (tai ainakin Suomeen) noin kahdessa viikossa ihan standard shippingilläkin.
Yleensä joo, mutta tuo EMS paitsi tekee sen varmaksi, se 2vko sisältää yleensä myös toimituksen Suomessa. Lisäksi musta tuntuu että Posti prioritisoi näitä "pikakirjeitä": Tämäkin tuli päivää nopeammin perille kuin ne useat "kirjatut kirjeet" joita on tullut.

Nämä MSUR N650:t, näin asiaan liittymättä, ovat muuten paremmat kuin muistelin näin kun nopeasti pistin musiikkia duunissa soimaan. Aika kova puristusvoima näissä on ja pienehköt kupit tosin. Kyllä näitä päässään pitää, mutta noihin ISKeihin tai Takstareihin (tai Beyer DT990 tai Sennheiser HD598) verrattuna epämukavat.
 
Ntws

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.12.2017
Viestejä
91
Olisin jo lisännyt, mutta jatkuvasti feikkejä liikenteessä. Itse sain yhdet ja eräs toinen kahdet eri paikoista tilattuna.
Mistä/kuinka helposti tällaiset feikit tunnistaa? Itselle tuli tänään Mi Pro HD:t ja vaikuttavat ulkoisesti/äänenlaadultaan aidoilta. Mutta kun en varmasti aitoja koskaan nähnyt niin 100 varma ei voi olla.
 
Ano

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Mistä/kuinka helposti tällaiset feikit tunnistaa? Itselle tuli tänään Mi Pro HD:t ja vaikuttavat ulkoisesti/äänenlaadultaan aidoilta. Mutta kun en varmasti aitoja koskaan nähnyt niin 100 varma ei voi olla.
Aika helposti. Ei täydy kuin kurkata nokasta sisään ja katsoa onko siellä metallista ritilää vai ei. Sieltä puttuu myös BA, jos kyseessä on feikit eli eivät ole edes hybridit.
 
Ntws

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.12.2017
Viestejä
91
Aika helposti. Ei täydy kuin kurkata nokasta sisään ja katsoa onko siellä metallista ritilää vai ei. Sieltä puttuu myös BA, jos kyseessä on feikit eli eivät ole edes hybridit.
On noissa ainakin metallinen ritilä, BA:sta en tiedä mikä on. Average Star Rating: 4.9 out of 5 (2,242 votes) myymälän sivuilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
On noissa ainakin metallinen ritilä, BA:sta en tiedä mikä on. Average Star Rating: 4.9 out of 5 (2,242 votes) myymälän sivuilla.
Vähän asiaa sivuten ostin minäkin kokeilumielessä Alista joskus viime vuoden puolella jostain 4,8 tähden kaupasta "100% Original"-Razer Deathadderin 20€ hintaan joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui taitavasti tehdyksi feikiksi. :) Ihan pätevä hiiri sekin olisi ollut jos vain sivunapit eivät olisi alkaneet reistailemaan kahden viikon käytön jälkeen. Razerin ohjelmistokin tunnisti sen.

Yksi nyrkkisääntö Alista tilatessa on se että jos tavaraa ei myydä alkuperäisessä pakkauksessa niin silloin sitä on jo syytä epäillä kopioksi. Itsekin kun tilasin nuo ISK HD9999:t myyjän sivuilla sanottiin että kuulokkeita ei lähetetä alkuperäisessä myyntipakkauksessa joka pisti omat hälytyskellot soimaan ja kun kysyin asiasta perustelivat sen sillä että yrittävät vain selvitä kaupoista mahdollisimman pienillä postikuluilla ja paketti olisi laatikon kanssa liian iso. Pyysin sitten kuvia kuulokkeista paketissa ja sellaiset myös lähetettiin joten uskaltaisin olla semi-luottavainen sen suhteen että tilasin aitoa tavaraa.
 
Kun tiesin että feikkejä liikkeellä aloitin tutkimisen pakkauksesta, sitten sisällön, käyttöohjeen jopa mukana tulleen pussukan. Kuulokkeista sitten ulkoisesti yritin etsiä jotain mikä viittaisi jotenkin laaduttomuuteen. Lopuksi kuulokkeet päähän ja kuuntelemaan, erittäin hyvältä kuulosti joten olen 99,9% varma että nämä Mi Pro HD:t ovat aidot. 27.1 Tilasin normaali toimituksella.

Huomasin QR coden kuulokkeiden kaapelissa myös, josta ohjattiin tällaiselle sivulle. Onko tuollaisilla mitään totuusarvoa?
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
QR-koodi on helppo kopioida alkuperäisestä, hologrammi-tarroja ei väärennöksissä yleensä ole.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
208
https://sowak.aliexpress.com/store

Oon pitänyt sowak:in BT napeista. Mulla taitaa olla kolmannet menossa nyt kun välillä käy silleen hassusti, että ne menee taskujen mukana pesukoneeseen tmv.
Suurin syy miksi noita oon ostellut on se, että niissä on isot painikkeet: + - ja o keskipainike jotka tuntee hyvin sormilla, että mikä painike on nyt sormen alla. Ja äänenlaatu on tähän mennessä ollut hyvä tuollaisista alle 10€ BT napeista. Muissa kuullokkeissa on kaikenmaailman sihinöitä tai pätkimistä jne. Tosin kuuntelen 99% vain podcasteja noilla. Luulen, että nykyiset kuullokkeeni on H4 mini sarjaa.
upload_2018-2-8_19-40-0.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
ISKit saapuikin Suomeen ennen Takstareja vaikka tilasin ne viikon myöhemmin. :think: Aika yllättävää. Tuleekohan Omnivalla sitten kenties nopeammin Suomeen kuin China Postilla? Voihan nuo Taksitkin toki olla jo Suomessa mutta niitä ei ole vain vielä kirjattu järjestelmään.
 
Mulla lähtenyt Kiinasta 3.2 eikä merkintöjä sen jälkeen. Kaippa ne tällä viikolla tulee.. toivottavasti:)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Se Omniva ei ole oikeasti Omniva Kiinasta Suomeen vaan joku SF eParcel tai vastaava seurannaton Tallinnaan ja Tallinnasta Omniva Suomeen. Suunnilleen kaikki Kiinan postitustavat paitsi China Post, kuriirit ja DHL eCommerce (tässäkin tosin matka Shenzenistä tms Hong Kongiin ensin ties miten) taitavat toimia noin, mitä nyt toki matka Kiinasta Singaporeen postitettavaksi on lyhyempi kuin Kiinasta Eurooppaan.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
205
Minun Takstar tilaus seilasi kiinassa edes sun takas kahden viikon ajan. Nyt ovat, kolme päivää myöhemmin viimeisestä merkinnästä Kiinassa, saapuneet Suomeen. ePacketilla tilasin.

Jos loppuviikosta pääsisi testaamaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom