Kieli kehittyy ajan kanssa...
”Kieli kehittyy” on aika yleinen vasta-argumentti tällaisissa keskusteluissa. ”Kehittyminen” ei kuitenkaan tarkoita muuttumista parempaan suuntaan, vaan vain määräsuuntaista muuttumista. Esimerkiksi kun sanotaan, että ”tilanne kehittyy huolestuttavaan suuntaan”, ei tarkoiteta, että tilanne paranee.
Minun on vaikea nähdä mitään parempaa siinä, että esineiden rikkomisesta tai vioittamisesta aletaan puhumaan asiaviestinnässä niiden tappamisena. Se ei esimerkiksi mitenkään auta tietotekniikasta keskustelemista, vaan luultavasti päin vastoin, kun ainakin moni vähemmän perehtynyt lukija tai kuulija esimerkiksi kokee epävarmuutta siitä, onko ”tappamisella” tietotekniikassa jokin erityismerkitys, jota hän ei ymmärrä. Enemmän sekavuutta tietenkin tulisi poikkeavan käytön leviämisestä tietotekniikan ulkopuolelle.
Kun aletaan käyttää olemassa olevaa sanaa jossain uudessa merkityksessä, uusi merkitys ainakin jonkin verran häiritsee siihenastista käyttöä. Jos uudesta merkityksestä ei ole mitään käytännön hyötyä, miksi aiheuttaa turhaa sekavuutta? ”Tappamisen” osalta muutos aiheuttaisi vähintäänkin sen, että sanan varsinainen merkitys laimenisi, vieden sanalta sitä vaikuttavuutta ja sykähdyttävyyttä, joka sillä suomenkielessä on. Esimerkki sellaisesta laimenemisesta on sana ”rakastaa”, jota mainostajat joskus tämän vuosituhannen alussa viimein kehtasivat alkaa käyttää yhdysvaltalaiseen tapaan tarkoittamaan suunnilleen ”tykkäämistä paljon”. Nykyään kun Yhdysvalloissa halutaan kertoa toiselle, että (sanan perinteisessä merkityksessä) rakastetaan häntä, ”I love you” ei riitä mihinkään, vaan pitää sanoa vaikkapa ”I love you SO much” tai ”I REALLY, REALLY, love you”, ja lisätä vielä perään ”and I MEAN IT”. Journalistinen media seurasi Suomessa nopeasti mainostajien esimerkkiä, ja nyt me suomalaiset höpötämme jo kuin yhdysvaltalaiset: ”rakastan jääkiekkoa, jäätelöä ja matkustamista – ai niin, ja puolisoanikin”.
Tässä tapauksessa kielen kehittyminen on tosiasiassa kielen englantimaistumista (nimenomaan amerikanenglannin suuntaan). Valitettavasti se ei ole vain sitä, vaan samalla myös suomalaisen kulttuurin yhdysvaltalaistumista. Muutokselle on ominaista yhä liioittelevampien ilmausten käyttö, kun ihmiset yrittävät tulla huomatuiksi keskellä yhä höpöttävämpää ilmaisukulttuuria. Myös yhdysvaltalaiselle keskustelulle ominainen asioiden polarisoiminen, usein aggressiiviseen tyyliin, on selvästi siirtymässä suomenkieleen ja keskustelutyyliimme.
Jos ollaan rehellisiä, me suomalaiset kärsimme edelleen aika paljon huonosta itsetunnosta (vaikka asiassa on tapahtunut parannusta), ja siksi tukeudumme helposti vaikutusvaltaisimpaan ulkopuoliseen kulttuuriin itseilmaisussamme. Iso kulttuurinen selkänoja tuntuu turvalliselta jo kokonsa vuoksi, mutta englannin kieli houkuttaa myös siksi, että se heijastaa kulttuuria, jossa huono itsetunto ei ole samanlainen ongelma kuin Suomessa. Ironisesti, puhuessamme englannistettua Suomea, huono itsetunto ehkä tuntuu kalvavan vähemmän, vaikka todellisuudessa niin tehdessämme monesti (ei toki aina) juuri ilmaisemme huonoa itsetuntoamme.
Jotkut täällä näyttävät ottaneen kommenttini aiheesta henkilökohtaisesti, ehkä kokien, että pyrin kommentillani määräämään heidän kielenkäyttöään. Sanomani koskee kuitenkin ennen kaikkea asiatekstejä ja tiedonvälitystä. Kevyt ja humoristinen tyyli ja ihmisten henkilökohtaiset keskustelut ovat eri asia. Niissä sanotaan asioita usein tarkoituksella epäosuvasti tai epäsuomalaisesti esimerkiksi huvittavan vaikutelman luomiseksi. Teen itsekin joskus niin (joskus tykkään sanoa jotain typerää, ja sitten nauraa typeryydelleni – palstan psykologit saavat esittää tulkintojaan asiasta
). Mainitsemieni asioiden tiedostaminen ei kuitenkaan ole pahaksi epävirallisenkaan luonteisissa keskusteluissa. Siitä että ymmärtää paremmin mitä sanoo ja miksi sanoo ei ole koskaan mitään haittaa. Kieli on viestintää ihmisten välillä, joten kaikki kielenkäyttömme vaikuttaa itseämme laajemmalle. Niistä vaikutuksista ei tietenkään tarvitse olla erityisemmin kiinnostunut, mutta ei niiden olemassaoloa kannata mielestäni kevytmielisesti torjuakaan.
. Vakavasti puhuen, tappamisesta – kirjaimellisesta tai ei-kirjaimellisesta – puhuminen esineiden kohdalla on vierasta suomenkielelle. Suomessa esineet hajoavat, rikkoutuvat, tuhoutuvat tai vikaantuvat, tapauksesta riippuen. Ymmärrän että hätäisessä vieraan kielen kääntämisessä tulee helposti vain napattua sanakirjan ensimmäinen käännösvastine (tässä tapauksessa lähdesana lienee englannin ”kill”), mutta journalistisissa teksteissä olisi hyvä panostaa käännökseen enemmän. IO-tech on lukijamäärältään iso sivusto, joten sillä on vaikutusvaltaa hyvässä ja pahassa, myös kielen suhteen. Ja suuttuminen tästä kommentista on sitten ehdottomasti kielletty 
