BenchLife: Intelin Skylake-X ja Kaby Lake-X julkaistaan vasta elokuussa Gamescom-messuilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

BenchLife on tullut tunnetuksi etenkin useista Inteliin kohdistuneista vuodoistaan. Sivuston julkaisemien roadmappien mukaan Intelin tulevat LGA 2066 -prosessorit Skylake-X ja Kaby Lake-X oli tarkoitus julkaista vuoden toisen neljänneksen aikana. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut esittelyä viimeistään Computex-messuilla kesäkuussa.

Nyt sivusto on saanut käsiinsä uutta tietoa Intelin prosessoreiden julkaisuaikataulusta. Uusien tietojen mukaan julkaisu on päätetty siirtää vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, tarkemmin Saksassa elokuun 22. – 26. päivä pidettäville Gamescom-messuille. Sivusto tosin vihjaa, että emolevyvalmistajat ottaisivat pienen varaslähdön ja esittelisivät tulevia X299-emolevyjään jo Computex-messuilla huolimatta prosessorien viivästymisestä.

Skylake-X-prosessorit tulevat saataville 6-, 8- ja 10-ytimisinä versioina ja Kaby Lake-X:t neliytimisinä. Molemmat prosessorisarjat tulevat sopimaan samoille X299-emolevyille. X299-emolevyiltä löytyy itse piirisarjan lisäksi uusi LGA 2066 -prosessorikanta, tuki nelikanavaisille DDR4-muistiohjaimille (korkein tuettu nopeus DDR4-2667) sekä tietenkin tuki Intelin Optane- eli 3D XPoint -teknologiaan perustuville muisteille.

Lähteet: BenchLife

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Intel ei halua, että käy sillein nolosti, että AMD julkaisee samaan aikaan lähes samantasoisen tuotteen (tai jopa nopeamman, tuskin kuitenkaan) paljon halvemmalla.

Eli Intel katsoo, mitä sieltä tulee ja hinnoittelee sitten sen mukaan ja "pahimmassa" tapauksessa joutuu nostamaan vakiokelloja ylemmäksi mitä alunperin suunnitellut
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Jaa että julkaisevat quad core Kabyn "uudestaan" X-sarjalaiselle alustalle.
Eikös noissa ole perinteisesti IHS kolvattu kiinni, joten tod. näk. ostaja välttyy prossun korkkaamiselta.

Lisäboonuksena tietysti quad channel muistit, mutta esim. pelikäytössä siitä ei taida olla mitään iloa.
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
771

Juu ei. Tuosta diasta ei käy ilmi mutta aiemmassa huhussa tuosta oli juttua. Samaa dualchannelia tarjoilevat mitä aiemmin on kuluttajasocketissa ollut tarjolla, nyt ainoastaan "enthusiast" sockettiin siirrettynä paremmalla katteella.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
338
Inteliltä sentään vuotaa julkaisupäivät ajoissa, toisin kuin AMD:ltä, jolta ei ole vieläkään kuulunut mitään tietoa Ryzeneistä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Vaikuttaa järjettömiltä nämä huhut Kaby Lake X:stä.

4-kanavainen muisti vain neljälle CPU-ytimelle, siinä menee kallis muistikaista hukkaan.

Ja toisaalta piiri jossa on vain 4 CPU-ydintä eikä yhtään GPU-ytimiä on nykyaikana melko pieni.

(Integroidulla näyttiksellä varustetussa piirissä sen muistikaistan olisi saanu hyödynnettyäkin, ja integroidun näyttiksen kanssa piirin kokokin olisi ollut jotain normaalimpaa)

Voisiko olla mahdollista, että noissakin on integroitu näyttis? Sen kanssa näissä olisi jotain järkeä.

Tai sitten kyseessä tosiaan on aivan normaali Kaby Lake, laitettuna vaan eri pakettiin, ja muistikanaviakin on vain sama 2, ja emolevyn muistipaikoista 2 jää käyttämättä. (ja ilmeisesti prossun näyttispuoli jää käyttämättä, jos soketissa ei ole näyttikselle pinnejä).

Onko jossain julkaistu tuon soketin specsejä? löytyykö sieltä pinnit näyttiksen kuvadatalle?
 
Viimeksi muokattu:

Tuskin tuosta socketista vielä pinouttia missään on julki, vastahan sen olemassaolosta on vuotanut tietoa. Eikä se kyllä kovin luontevalta tuntuisi tuohon laittaa gpu pinnejä ottaen huomioon mihin käyttöön tuo on menossa; erillisnäytönohjain kuulunee kuitenkin vakiovarusteisiin kun tehokkaampaa pataa aletaan rakentamaan.

Intelillähän on jo aiemmin historiaa rampautetuista prosessoreista suhteessa emolevyyn: i7-5820K oli ammuttu polveen PCI Express -linjojen määrässä vaikka emolevyt tukivat suurempaa määrää. Ei sikäli olisi yhtään kaukaa haettua tuo 2-kanavainen muistiohjainkaan. Vaihtoehtoisesti tietenkin jos isommasta piistä disabloimalla ei saada tarpeeksi sopivia lastuja tehtyä niin voivat ottaa karvalakkisocketista lainattuja prosessoreita ja tehdä niistä näitä...

Edit: tuollahan lukee muistikanavissakin "up to 4"
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 492
Viestejä
4 164 133
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom