Avatar: Frontiers of Pandora (PC, Xbox,PS5,Amazon Luna)

Liittynyt
23.07.2023
Viestejä
324
Ruotsalainen Massive kehittää James Cameronin Avatariin pohjaavaa peliä jonka pelimaailma vaikuttaa melko kiinnostavalta. Massive tunnetaan myös vaikkapa peleistä The Division 1 ja 2, joten kokemusta hyvien pelien koodaamisesta löytyy. Julkaisijana toimii Ubisoft ja julkaisua lupaillaan jo joulukuulle 2023.

Peli on ensimmäisen persoonan avoimen maailman räiskintä ja tukee myös 2 pelajaan co-oppia, ja koko pelin luvataan olevan pelattavissa myös yhteistyötilassa. Mikä tekee tästä kuitenkin kiinnostavan on James Cameronin Avatar- leffasarjaan sijoittuva planeetta, Pandora. Kaikki jo elokuvat nähneet tietävät mitä odottaa, ja peli näyttää kyllä erinomaiselta.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.07.2023
Viestejä
324
PC pelaajille tulee tuki useammalle näytölle kuin myös eri ultrawide resoille, ja myös pelin sisäinen benchmarkki löytyy kanssa.

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 591
Ko. Videolla mainitaan vain FSR 2.0 tuki, mutta peliin tulee myös ainakin DLSS upscaling.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Täytyy myöntää että tuo traileri oli aika woke-kliseinen ja yök (valkoinen mies paha jne.), mutta ei se välttämättä tarkoita että peli olisi huono.

Avatar 2-leffaa en ole vielä nähnyt, Avatar 1 oli aikoinaan mielestäni komea mutta kovin tylsä leffa, mitä kävin sen 3D teatterissa katsomassa, oliko mahdollisesti jopa Itäkeskuksen pseudo-IMAX teatterissa.
 
Näen koko Avatarin juoniasetelman täysin eri tavalla, ja omasta mielestä on ihan tuoretta vaihtelua scifissä että ihminen edustaa sitä pahaa jota vastaan taistellaan. Normaalistihan juuri ihminen on se joka aseet leimuten jakaa oikeutta ympäri universumia vähän siellä sun täällä
 
Joo varmasti näitä peilaa aina oman maailmankuvansa mukaan. Minulle tuosta tuli kovin vahvat vibat kuinka sinihemmot ovat Amerikan intiaaneja jotka elävät täydellisessä tasapainossa maailmankaikkeuden kanssa kuin Buddha ikään (eikä niinkuin todellisuudessa oli miten Amerikan intiaanit tappoivat toisiaan kuin eläimiä, käyttivät luonnonvarat alueelta loppuun ja siirtyivät sitten uusille alueille, harrastivat jopa orjuutta jne.), ja vaaleaihoiset ihmiset ovat tietty Euroopasta saapuvia pahoja valloittajia ja luonnontuhoajia jotka eivät ymmärrä tasapainon tärkeyttä ihmisen ja luonnon välillä jne.

Jos oikeasti "tuoretta" näkemystä tähän teemaa mietin, on se edelleen sellainen jo vanha japanilaiselokuva kuin Mononoke Hime. Erityisesti pidin siinä siitä ettei siinä ollut ketään yksiselitteisen pahaa (tai ehkä hyvääkään). Oli vain eri ihmisiä ja yhteisöjä eri motiiveineen ja uskomuksineen. Tietty päähenkilö siinä edusti jonkinlaista oikeamielisyyttä mutta oli aika lapsellisen naiivi, ja edes "pääpahis" ei ollut oikeasti paha, tarjoten esim. sorretuille naisille vapauden omassa yhteisössään, ollen melkein kuin feministien esitaistelija.

Mutta joo, itse peli saattaa tuosta huolimatta olla erinomainen. Samalla tavoin kuinka PS5 Spider-Man 2 on ilmeisesti erinomainen peli, vaikka itseäni ei voisi itse Spider-Man tai yleisesti Marvel/DC supersankarit kiinnostaa vähempää. Star Wars on myös ihan arsesterista, mutta Robocop, siinä vasta miesten mies... Siitä onkin onneksi tulossa juuri peli ulos, toivottavasti saapuu joskus GOG.com:iinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
314

Tube täynnä uusia videoita. Tulee Far Cry vibat :tdown:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
465
Onkos tätä jo joku ehtinyt pelata? Tuossa paria streamia olen nyt katsonut ja ostohousuja sovittelen jo :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 879
Itsellä lähinnä tulee mieleen Horizon zero dawn ja Far Cry sekoitus tästä pelistä. Jokusen tunnin testannut ja tykkään itse ainakin. Ja peli tuntuu toimivan hyvin ja ei ainakaan vielä ole kaatunut kertaakaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
314
1701946801280.png

Voi morjes mikä ghosting kun en liikuta kameraa. Kuva on normaali jos taas liikutan. Mikäköhän asetus nyt näin teki
Tais olla tuo kun herjas jotain frame genistä ja palasin takas DLSS.
RTSS pois päältä niin johan alkoi frame gen toimimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.07.2023
Viestejä
324
Ubisoft asialla :psmoke: yllättyneitä olivat: ___ , ___ & ___
Ainakin itse tiesen jo alkukesästä että tästä on tulossa Far Cryn tyylinen rymistely, ja sen takia kiinnostuinkin. Toisin kuin Far Cry pelisarjassa, tämän pelimaailma on sidottu jo valtaosalle pelaajista elokuvien kautta tutumpaan ympäristöön, ja onhan tuo Pandoran scifiplaneetta muutoinkin kiinnostava open-world pelille.

Toisaalta vaikea sanoa välttääkö peli sen kohtalon joka tuntuu riivaavaan lisenssipelejä laajemmin, eli aivan älyttömän huonot arvostelut ja varmaan sitä kautta myös pelajaajien kiinnostuksen hiipumisen. Enemmän lisenssipelejä on dead-on-arrival kuin onnistuneita.
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 127
Onkos tätä jo joku ehtinyt pelata? Tuossa paria streamia olen nyt katsonut ja ostohousuja sovittelen jo :D
Eilen tätä ~7h rymistelin ja kyllä maistuu! Tähän mennessä kaikkia PC:lle julkaistuja AC ja FC pelejä pelanneena olin positiivisesti yllättynyt kuinka vähän "Ubisoftmainen" tää peli ainakin tähän mennessä on ollut! Liikkuminen on selvästi sulavampaa, henki lähtee suht helposti, jos vaan vetää run&gun ja perinteiset/kliseiset AC&FC itseään toistavat sivutehtävät/"aktiviteetit" loistaa poissaolollaan.
Jos en tietäisi Ubisoftin peliksi, niin en kyllä arvaisi (ja tämä siis omasta mielestäni on vain ja ainoastaan hyvä juttu). :D
Bugejakaan ei juuri ole tullut vastaan; pari elukkaa ja kasvia spawninut puiden/kivien sisään, mutta varsin pientä tän mittaluokan pelissä. Tähän mennessä pelatun perusteella paras lisenssipeli jota muistan pelanneeni. :thumbsup:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 245
Pitipäs laittaa testiin. Jotenkin vähän epäinspiroiva tuo alku, ehkäpä se siitä.
Mutta, semmoinen harmitus, että peli näyttäisi kaatuvan aika herkästi. Ajurit päivitetty, oisko tähän vinkkejä - muuta kuin "kellotukset pois"?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 069

No jos on pakko kerta olla kellotuksia niin sitten varmaan vakaat kellotukset voisi olla hyvä idea.
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 127
Pitipäs laittaa testiin. Jotenkin vähän epäinspiroiva tuo alku, ehkäpä se siitä.
Mutta, semmoinen harmitus, että peli näyttäisi kaatuvan aika herkästi. Ajurit päivitetty, oisko tähän vinkkejä - muuta kuin "kellotukset pois"?
Itellä tämä peli ei ole vielä kaatunut kertaakaan (*koputtaa puuta), mutta Bugisoftin peleissä monesti auttaa, kun verifioi pelitiedostot; vasemmasta laidasta Properties ja Local files:in alla Verify files.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 591
On tää vaan kyllä julmetun komia peli PC:llä, varsinkin niillä launcher vivun avulla avatuilla oikeilla max grafiikoilla. RTX 4090 huutaa kyllä jo hoosiannaa 5120*1440 resolla, kun nuo lyö päälle. Saisi tulla kyllä dlss3 Frame Geni tähän pätsillä. FSR3 frame gen nylkyttää itsellä jotenkin oudosti, ja stiä ei voi käyttää ilman FSR 3 skaalausta, mikä on huononmpi laatuionen kun DLSS skaalaus.

Samaa mieltä kyllä siitä, että ei tää tunnu ihan perinteiselle ubi pullalle ja se on todella hyvä asia. Itselle maistunut oikein kivasti. Vaikeimmalla tasolla henki lähtee todella nopeasti, joten ei voi noihon tukikohtiin vaan rynnätä aseet laulaen sisään. Pitkästä aikaa UBI saanu pihalle hyvän pelin.
 
Joo, kokeilin tuota FSR FG:tä ja ei kyllä pääse jatkoon omallakaan kohdalla.. Pitää noiden "beyond ultra" asetusten kanssa tosiaan odotella vihreän tiimin FG:tä, mutta normi ultralla pyörii 4K ihan kivasti 100-120 FPS DLSS Quality ja näyttää mahtavalta!
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 591
Joo, kokeilin tuota FSR FG:tä ja ei kyllä pääse jatkoon omallakaan kohdalla.. Pitää noiden "beyond ultra" asetusten kanssa tosiaan odotella vihreän tiimin FG:tä, mutta normi ultralla pyörii 4K ihan kivasti 100-120 FPS DLSS Quality ja näyttää mahtavalta!
Juu en tiedä mikä ihmeen nylpytys sen FSR3 FG:n kanssa tulee. Lisäksi se vaatii koko afterburnerin pois päältä ottamisen, että sen saa edes päälle. Ihan sama onko bordeless full screen vai full screen, niin semmonen nylpytys on, vaikka fps lukemat näyttää ihan hyvälle.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 499
On kyllä kehno tuo FSR3 FG. Aiemmin mainittua "nylpytystä" tulee myös itsellä. Oliko jossain luvattu että Nvidian FG tulisi tähän? Löytyy jo modina, mutta maksullinen. Nvidian tuosta on pelkästään hyviä kokemuksia. Lähinnä Remnant II ja Cyberpunkin osalta. Niissä oli itsellä päällä ja en huomannut mitään eroa kun buustasi fps 80->120.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 343
Viestejä
4 215 233
Jäsenet
71 038
Uusin jäsen
wormik

Hinta.fi

Ylös Bottom