Asus julkaisi uuden AREZ-pelibrändin Radeon-näytönohjaimille

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
8 618

Uutisoimme io-techissä maaliskuun alussa NVIDIAn uudesta GeForce Partner Program -kumppaniohjelmasta näytönohjainvalmistajille, jonka myötä valmistajat pääsevät käsiksi uusiin grafiikkapiireihin mahdollisimman aikaisin ja saavat tukea markkinointiin. Vaikka GPP-kumppaniohjelmaan liittyminen on valmistajille täysin vapaaehtoista, siitä pois jääminen tekisi GeForce-näytönohjainten valmistamisesta ja myymisestä käytännössä hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta.

Kumppanuuteen liittyi myös vaatimus siitä, että näytönohjainvalmistajan pelibrändin tulee olla yksinoikeudella pyhitetty GeForce-näytönohjaimille.

Tämän seurauksena Asus on tänään lanseerannut uuden AREZ-pelibrändin, jota se tulee käyttämään AMD:n Radeon-näytönohjaimien markkinoinnissa. Jatkossa Republic of Gamers- eli ROG-brändiä käytetään ainoastaan GeForce-näytönohjaimien markkinointiin.

AREZ juontaa juurensa kreikkalaisesta jumalasta Areksesta, jota Asus on menneinä vuosina käyttänyt itse suunnittelemissaan AMD:n kahden grafiikkapiirin näytönohjaimissa. AREZ-brändin alaisuudessa tullaan näkemään neljä eri tuoteperhettä, jotka ovat Expedition, Phoenix, Strix ja Dual, jotka on suunnattu eri käyttötarkoituksiin, hintaluokkiin ja kohderyhmille.

Asus on jo päivittänyt kotisivuillaan Radeon-näytönohjaimille uudet AREZ-mallinimet ja niiden myynti alkaa toukokuussa.

Asus, Radeon AREZ -sarjan tuotteet

AMD kuuluttaa avoimuuden perään

Myös AMD on reagoinut Asuksen ilmoitukseen julkaista uusi AREZ-pelibrändi. Yhtiön kotisivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa Radeon-näytönohjaimien painotetaan keskittyvän avoimuuteen ja vapauteen. AMD:n mukaan Radeon-brändin arvoihin kuuluvat sitoutuminen avoimiin innovaatioihin ja alan standardeihin, tasavertainen kohtelu näytönohjainvalmistajille sekä avoimet ja ilmaiset työkalut pelikehittäjille. Vaikka kirjoituksessa ei suoraan viitata NVIDIAan tai GPP-kumppaniohjelmaan, on rivien välistä luettavissa kritiikkiä kohdistuen muun muassa NVIDIAn suljettuihin CUDA- ja G-Sync-tekiniikkoihin sekä The Way It's Meant to be Played -pelikehitysohjelmaan.

AMD:n mukaan Asuksen lisäksi myös useampi muu näytönohjainvalmistaja eli todennäköisesti esimerkiksi Gigabyte ja MSI tulee lähiaikoina julkaisemaan oman pelibrändinsä Radeon-näytönohjaimille.

AMD:n blogikirjoitus: Radeon RX Graphics: A Gamer’s Choice

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
479
Eli Nvidia haki enemmän dominanssia markkinoilla käytännössä pakottamalla AIB-GPU valmistajat GPP-ohjelmaan, mutta AIB-valmistajat tekee vaan uuden brändin edellisten rinnalle ja homma jatkuu kuten ennenkin?

Ja pointti oli?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 493

Hyvinhän tämä meni kuluttajalle, jos ASUS saa jatkaa näin.

Jos tämäkin brändi katoaa markkinoilta tai näitä tuotteita rampautetaan, kaikki paitsi Nvidia häviää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
479
Hyvinhän tämä meni kuluttajalle, jos ASUS saa jatkaa näin.

Jos tämäkin brändi katoaa markkinoilta tai näitä tuotteita rampautetaan, kaikki paitsi Nvidia häviää.
En jaksa uskoa, että yksikään isompi AIB-valmistaja jättäisi lanseeraamatta vaihtoehtoista pelibrändiä edellisten rinnalle.. olisi aikamoinen itsemurha ja hetkessä elämistä jos jättäisivät AMD:n kortit pois suunnittelupöydältä ja myynnistä vain siksi, että vihreä leiri on halunnut "varmentaa yhteistyön" nyt ja tulevaisuudessa.

Lähinnä huvittaa tuo GPP-ohjelma. Mikään kun ei taida edes sopimuspykälien puitteissa estää noiden uusien pelibrändien lanseeraamista?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 256
Joopajoo, mallinimiin vaan AREZ eteen, homma klaari. Hyvin tehty, Asus. :D Olisivat voineet vielä viilata GeForce-malleja lisäämällä mallinimien eteen GPP ihan koska voivat.

Mutta tuo AREZ kuulostaa kyllä todella lapselliselta. Itellä oli Asus Ares III näytönohjain.
 
Katsotaan ensin, mitä Nvidia sanoo tästä..

Nuo vielä näyttää Nvidian malliston kanssa samalta, paitsi Dual - joka näyttää paremmalta :)

Nyt ASUS vaan jättää ROG sanan pois markkinonnista ja tulevaisuudessa mainostetaan vaan, että STRIX on se paras. Minusta tuntuu, että tämmöinen peli ei käy Nvidialle - kun se tekee koko GPP:stä aika turhan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 493
Joopajoo, mallinimiin vaan AREZ eteen, homma klaari. Hyvin tehty, Asus. :D Olisivat voineet vielä viilata GeForce-malleja lisäämällä mallinimien eteen GPP ihan koska voivat.

Mutta tuo AREZ kuulostaa kyllä todella lapselliselta. Itellä oli Asus Ares III näytönohjain.
Ares on sodan jumala.. Ihan hyvin sopii nimeksi.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
800
Ihan kiva, mutta ei se ROG jota on jo vuosia markkinoitu. AMD tässä on kuitenkin häviäjä kun kaikille kuluttajille ei ole selvää mitä tuo AREZ on.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 122
Ihan kiva, mutta ei se ROG jota on jo vuosia markkinoitu. AMD tässä on kuitenkin häviäjä kun kaikille kuluttajille ei ole selvää mitä tuo AREZ on.
Toivottavasti tuosta GPP:stä nyt nousee oikeusjuttuja niin NVIDIA voi silti joutua vielä uusienkin brändien maksumieheksi korvauksia tilittäessään.
 
Raxama

Köyhä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 578
Kuten näissä aiemmissa GPP mähinöissä on mainittu, niin eihän tää muutos merkkaa mitään sellaiselle joka pitää ittensä ajantajalla ATK-hommissa, mutta peruskuluttaja todennäköisesti tietää vaan ROGin ja välttämättä ei sitä Asusta. Tai ehkä tietää Asuksen, mutta kaverit sano että ROG on parasta mitä saa ---> nVidian kortti. Kuten tossa ylempänä todettiin niin Asus on tehnyt järjettömän määrän töitä sen eteen että on ROGin saanu markkinoitua nykyseen asemaansa. Nyt se ei voi hyödyntää hankkimaansa asemaa joidenkin tuotteidensa kanssa, ja tässähän häviää Asus sekä AMD samalla kun nVidian kassaan kilisee rahaa.

Toisaalta AMD:n täytyis eka julkasta kortti joka pystyy edes jotenkin kilpailemaan nVidian kanssa tuolla vähän high-endimmällä puolella. Tai no, korjataan. Pitäis saada kortteja saataville suositushinnoilla, Vegan launchi kusi reisille aivan täysin.

Mutta toisaalta onhan tää tilanne lievästi sanottuna huolestuttava. Toivottavasti nVidia nyt joutuu tästä GPP härdellistä rahallisia korvauksia maksamaan ja että AMD saa näyttispuolellakin asiat kuntoon ja nVidian lapuille kunnollisia vaihtoehtoja markkinoille
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 752
AREZ juontaa juurensa kreikkalaisesta jumalasta Areksesta, jota Asus on menneinä vuosina käyttänyt itse suunnittelemissaan AMD:n kahden grafiikkapiirin näytönohjaimissa.
Asiasta tietämättömämpi kuvittelisi tästä teksistä että tätä AREZ brändiä olisi jo joskus käytetty. Tuplapiirit olivat siis ARES kortteja ja nyt on uusi brändi AREZ.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 961
Eikös Ares ollut sodan jumala? Onko tuossa jotain viittausta johonkin?
 
Raxama

Köyhä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 578
Eikös Ares ollut sodan jumala? Onko tuossa jotain viittausta johonkin?
Kuulin juttua et artikkelin lukemalla asia selviää.

"AREZ juontaa juurensa kreikkalaisesta jumalasta Areksesta, jota Asus on menneinä vuosina käyttänyt itse suunnittelemissaan AMD:n kahden grafiikkapiirin näytönohjaimissa. AREZ-brändin alaisuudessa tullaan näkemään neljä eri tuoteperhettä, jotka ovat Expedition, Phoenix, Strix ja Dual, jotka on suunnattu eri käyttötarkoituksiin, hintaluokkiin ja kohderyhmille."
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 961
Kuulin juttua et artikkelin lukemalla asia selviää.

"AREZ juontaa juurensa kreikkalaisesta jumalasta Areksesta, jota Asus on menneinä vuosina käyttänyt itse suunnittelemissaan AMD:n kahden grafiikkapiirin näytönohjaimissa. AREZ-brändin alaisuudessa tullaan näkemään neljä eri tuoteperhettä, jotka ovat Expedition, Phoenix, Strix ja Dual, jotka on suunnattu eri käyttötarkoituksiin, hintaluokkiin ja kohderyhmille."
Kerro toki lisää asioita jotka jo tiedän. Osaan myös lukea vaikka et sitä näytä uskovankaan. Minua kiinnosti lähinnä se onko tuo nimi piilovittuilua nVidian suuntaan GPP:n tiimoilta.
 
Raxama

Köyhä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 578
Kerro toki lisää asioita jotka jo tiedän. Osaan myös lukea vaikka et sitä näytä uskovankaan. Minua kiinnosti lähinnä se onko tuo nimi piilovittuilua nVidian suuntaan GPP:n tiimoilta.
Jaa, no sitten ite ymmärsin viestin väärin. Tuskinpa tuossa on mitään sen suurempaa merkitystä kreikkalaisen sodanjumalan kautta nVidialle piikittelyyn, veikkaisin puhtaasti vaan sitä kun aiemmat Asuksen tuplapiirilliset AMD:n GPUilla varustetut kortit on ollu Ares-nimellä (Ares 1 2xHD 5870, Ares 2 2xHD 7970 ja Ares 3 2xR9 290X). Sitä on vaikee lähtee kommentoimaan miks toi piti tyhmästi brändätä zetalla kun fiksumman näkönen ois ollu ässällä.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 198
Jaa-a sekavaksi menee. Asuksen kohdalla selkeetä miten GPU menee, mutta sitten on kuitenkin ROG emoa, näppistä, hiirtä, hiirimattoa, kalsareita jne. Eli kyssäri varmaan on mitä Asus meinaa tehdä tuon ROG brändin kanssa muiden tuotteiden osalta? Jos ROG jää käyttöön kaikkiin muihin tuoteryhmiin kuitenkin as it is, niin silloin tuskin Asus tulee kovin kovia paukkuja laittamaan AREZ markkinointiin vs ROG.

Jopa uusista AM4 (AMD!) X470 emoista löytyy ROG mallit..
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 198
Sitä on vaikee lähtee kommentoimaan miks toi piti tyhmästi brändätä zetalla kun fiksumman näkönen ois ollu ässällä.
Lisäksi kun miettii näitä gaming brändejä, niin löytyy melko samanlaisia AORUS, ARES ja AGON. Ja näistä kolmesta yksi on Nvidian GPP ohjelman alainen, yksi AMD ohjainten brändi ja yksi näyttövalmistajan joka tekee molemmille näyttöjä. Melko sekasta vs siihen että ostaa vain Gigabyten taikka Asuksen kortin, taikka jonkun valmistajan näytön. Noh jos ei muuta niin hyvän monivalintakysymyksen saa aikaiseksi. :)

Tullaan varmaan myös näkemään melkosia sanahirviöitä tuotenimissä jatkossa, kuten vaikka joku "GIGABYTE AORUS NVIDIA GeForce® GTX 1080 Xtreme Edition 8G 11Gbp". Että mitähän v*ttua.. :rofl:
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 562
Näimmän Nvidian kiristystaktiikka toimii.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 562
Joopajoo, mallinimiin vaan AREZ eteen, homma klaari. Hyvin tehty, Asus. :D Olisivat voineet vielä viilata GeForce-malleja lisäämällä mallinimien eteen GPP ihan koska voivat.

Mutta tuo AREZ kuulostaa kyllä todella lapselliselta. Itellä oli Asus Ares III näytönohjain.
Ares on sodan jumala.. Ihan hyvin sopii nimeksi.
Mutta s kirjaimen vaihto z kirjaimeksi on niin teinix.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 562
Jaa-a sekavaksi menee. Asuksen kohdalla selkeetä miten GPU menee, mutta sitten on kuitenkin ROG emoa, näppistä, hiirtä, hiirimattoa, kalsareita jne. Eli kyssäri varmaan on mitä Asus meinaa tehdä tuon ROG brändin kanssa muiden tuotteiden osalta? Jos ROG jää käyttöön kaikkiin muihin tuoteryhmiin kuitenkin as it is, niin silloin tuskin Asus tulee kovin kovia paukkuja laittamaan AREZ markkinointiin vs ROG.

Jopa uusista AM4 (AMD!) X470 emoista löytyy ROG mallit..
Vielä sekavampa tässä mun pöydällä on ROG Free Sync näyttö ts AMD AREZ korteille tarkopitettu ROG näyttö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
211
Diamond Viper V770 Ultra, mitä se kertoo 15 vuoden takaisesta ajasta kenellekkään, kuka ei tajua mistään mitään?
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 976
Ihan kiva, mutta ei se ROG jota on jo vuosia markkinoitu. AMD tässä on kuitenkin häviäjä kun kaikille kuluttajille ei ole selvää mitä tuo AREZ on.
Niin on. Kuluttaja joka aikoo ostaa rog tuotteen niinkuin kaikkina aikaisempinakaan vuosina ostaa rog tuotteen joka tällä kertaa on vain ja ainoastaan Nvidian... toisin kuin aikaisemmin sieltä löytyi molemmat.
On tämä ainakin kilpailun rajoittamista, mutta onko tämä muutakin. Ehkä joku lakimies pohtii...
Mutta ainoa voittaja on joku lakifirma ja tietysti Nvidia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
995
Heh, samaan tapaan kuin Nvidia on täysin mulkku omissa ehdoissaan, ovat näytönohjain valmistajat taas sitten täysin munattomia vastustamaan tätä Geforce Partner Programia.

Nopeasti kuihtuisi Nvidian likainen peli, jos kaikki näytönohjainvalmistajat kieltäytyisivät ohjelmasta tai jopa valmistamasta näytönohjaimia, kunnes ehdot muuttuvat radikaalisti.

...mutta eihän sellaista voi tietenkään tehdä, koska firma kuin firma, ajatuksissa on vain raha.
 
Hyvin nukutun yön jälkeen tuli itsellenikin mieleen, että Nvidian kerätessä kermaa päältä (valtaamalla jo olemassa olevat "major-brändit"), miksi AIB-valmistajat eivät ole pysynyt yhtenäisenä rintamana tuota vastaan? Vai onko niillä valmiuksia sellaiseen sitten todellisuudessa..., en tiedä.

Eiköhän tuohon GPP:een tule muutoksia vielä ennen kuin se menee läpi tuollaisenaan. Toivotaan ainakin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 122
Hyvin nukutun yön jälkeen tuli itsellenikin mieleen, että Nvidian kerätessä kermaa päältä (valtaamalla jo olemassa olevat "major-brändit"), miksi AIB-valmistajat eivät ole pysynyt yhtenäisenä rintamana tuota vastaan? Vai onko niillä valmiuksia sellaiseen sitten todellisuudessa..., en tiedä.

Eiköhän tuohon GPP:een tule muutoksia vielä ennen kuin se menee läpi tuollaisenaan. Toivotaan ainakin.
Koska markkinoilla on AIB-valmistajia jotka tekevät jo valmiiksi vain NVIDIAn näyttiksiä ja heillä ei ole mitään syytä kieltäytyä tuosta?
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 198
Niin ja kyllähän Nvidia on tässä viime vuosina väläytellyt myös omilla korteilla sopivana pelotteeva muille valmistajille.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
479
Koska markkinoilla on AIB-valmistajia jotka tekevät jo valmiiksi vain NVIDIAn näyttiksiä ja heillä ei ole mitään syytä kieltäytyä tuosta?
Näinhän se asia varmastikin on, ainakin ko. firmojen osalta.

Jos katsotaan kuitenkin molempien firmojen kortteja (Nvidia, AMD) suunnittelevia ja markkinoivia yrityksiä, eli ns. "isoja poikia" (Asus, MSI, Gigabyte, EVGA), eivätkö he olisivat voineet asettua tuota GPP:tä vastaan yhdessä? Käytännössä 'joutuvat' luovuttamaan todella isoilla markkinointikoneistoilla varustettuja brändejä yksinoikeudella Nvidialle. Toki voidaan perustaa näitä alternatiiveja, mutta aika vaivalloiselta kuullostaa, varsinkin kun kaikki tietää mikä syy siellä on taustalla. Lisäksi kun miettii että esimerkiksi Asuksella tuo ROG-sarja painottuu hyvin vahvasti myös oheislaitteiden markkinointiin sekä eSports-skeneen.

Niin ja kyllähän Nvidia on tässä viime vuosina väläytellyt myös omilla korteilla sopivana pelotteeva muille valmistajille.
Tämähän se ässä hihassa taitaa ollakin. Tämän päivän "perus referenssikortti" muuntuu varmaan melko nopeasti korvaamaan AIB-ratkaisuja jos yhteiselo ei onnistu. :tdown:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 122
Näinhän se asia varmastikin on, ainakin ko. firmojen osalta.

Jos katsotaan kuitenkin molempien firmojen kortteja (Nvidia, AMD) suunnittelevia ja markkinoivia yrityksiä, eli ns. "isoja poikia" (Asus, MSI, Gigabyte, EVGA), eivätkö he olisivat voineet asettua tuota GPP:tä vastaan yhdessä? Käytännössä 'joutuvat' luovuttamaan todella isoilla markkinointikoneistoilla varustettuja brändejä yksinoikeudella Nvidialle. Toki voidaan perustaa näitä alternatiiveja, mutta aika vaivalloiselta kuullostaa, varsinkin kun kaikki tietää mikä syy siellä on taustalla. Lisäksi kun miettii että esimerkiksi Asuksella tuo ROG-sarja painottuu hyvin vahvasti myös oheislaitteiden markkinointiin sekä eSports-skeneen.

Tämähän se ässä hihassa taitaa ollakin. Tämän päivän "perus referenssikortti" muuntuu varmaan melko nopeasti korvaamaan AIB-ratkaisuja jos yhteiselo ei onnistu. :tdown:
Koska niin kauan kuin yksikin valmistaja on mukana GPP:ssä he jäisivät tappiolle. Ei NVIDIAa kiinnosta kenen merkkisenä heidän näyttiksensä myydään, kunhan niitä myydään.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 752
miksi AIB-valmistajat eivät ole pysynyt yhtenäisenä rintamana tuota vastaan?
Koska yksikin jättää liittymättä rintamaan -> kaikki muut häviää ja pahasti. Moinen ei ole käytännössä mahdollista ellei firmat halua ajaa itseään konkkaan.

Ja löytyy tosiaan nvidia only valmistajia. Eli kaikkien on pakko osallistua.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 198
Tämähän se ässä hihassa taitaa ollakin. Tämän päivän "perus referenssikortti" muuntuu varmaan melko nopeasti korvaamaan AIB-ratkaisuja jos yhteiselo ei onnistu. :tdown:
1070 ja 1080 FE kortithan olivat Nvidian itsensä valmistamia ja myymiä, joka poikkesi aikaisemmista generaatioista: Nvidia's 'Founders Edition' graphics cards have been demystified

The Founders Edition board is actually what Nvidia used to call its reference design. This time around, however, the company decided it wanted a piece of the premium card sales as well. Renaming its own offering is supposed to help sidestep the negative connotation that sometimes accompanies reference implementations.
Varmaan tuossa vaiheessa jo ollut suunnitteilla tai muuten mietteissä, että kokeillaas hieman kepillä jäätä..
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 562
Näinhän se asia varmastikin on, ainakin ko. firmojen osalta.

Jos katsotaan kuitenkin molempien firmojen kortteja (Nvidia, AMD) suunnittelevia ja markkinoivia yrityksiä, eli ns. "isoja poikia" (Asus, MSI, Gigabyte, EVGA), eivätkö he olisivat voineet asettua tuota GPP:tä vastaan yhdessä? ...
Haloo EVGA on iso toimija joka valmistaa vain Nvidia näytönohjaimia eli kun on yksi iso joka jokatapuksessa lähtee mukaan siihen GPP sopimukseen ei ne muutkaan isot voi jäädä ulos siitä sopimuksesta koska muuten ne menetäisi kaiken Nvidia myyntinsä sen siirtyessä EVGA:lle.
 
EVGA olikin muistikärpänen.

Mutta sanottakoon, että kun eivät lähteneet vastustamaan tuota "yhtenä isona" porukkana, Nvidia saa vaa vahvemman otteen ja pystyy latelemaan pelisäännöt entistä tiukemmin tulevaisuudessa. Sitten on turha katsoa muutama vuosi taaksepäin tuumaten "hitto kun olisi perustetu me-vihataan-nvidiaa -allianssi".
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 562
EVGA olikin muistikärpänen.

Mutta sanottakoon, että kun eivät lähteneet vastustamaan tuota "yhtenä isona" porukkana, Nvidia saa vaa vahvemman otteen ja pystyy latelemaan pelisäännöt entistä tiukemmin tulevaisuudessa. Sitten on turha katsoa muutama vuosi taaksepäin tuumaten "hitto kun olisi perustetu me-vihataan-nvidiaa -allianssi".
Toisalta ei ne sitten uskalla ainakaan ääneen ajatella että "hitto kun olisi perustetu me-vihataan-nvidiaa -allianssi" kun ne siinävaiheessa jo kuuluu "Nvidia omistaa meidät alianssiin".
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 122
EVGA olikin muistikärpänen.

Mutta sanottakoon, että kun eivät lähteneet vastustamaan tuota "yhtenä isona" porukkana, Nvidia saa vaa vahvemman otteen ja pystyy latelemaan pelisäännöt entistä tiukemmin tulevaisuudessa. Sitten on turha katsoa muutama vuosi taaksepäin tuumaten "hitto kun olisi perustetu me-vihataan-nvidiaa -allianssi".
Noo, katsotaan nyt tullaanko tätä puimaan oikeudessa ensin
 
Jill Valentine

Mestari ♡
Tukijäsen
Team AMD
Team NVIDIA
Team Apple
Team iPhone
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 469
Nyt joku dual-GPU malli vaan kehiin, AREZ ARES olisi loistava mallinimi. :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
92 699
Viestejä
1 900 604
Jäsenet
39 756
Uusin jäsen
oledfanatic

Hinta.fi

Ylös Bottom