Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Tähän kyllä kaipaisi vähän lähdettä, että ostovoima olisi palautunut jo Ukrainaa ja koronainflaatiota edeltäneelle tasolle... Mielestäni uutisointi on ennemminkin ollut, ettei näin ole käynyt.

Itsekin sanoisin että kiitos hallituksen "saksien ja leikkausten" ihmiset varautuvat. Kuluttavat ennätyksellisen vähän ja siksi (moni ei osaa / uskalla tms sijoittaa) siellä pankkitileillä lojuu ennätyksellisen suuri määrä rahaa.

Minusta siis suurin osa ihmisistä säästää ja varautuu vielä pahempaan jos / kun kaikki kallistuu eli (osa vihdoinkin) kerää sitä puskuria.

"
Suomessa elintaso, bruttokansantuote asukasta kohden on jumittunut vuoden 2007 tasolle. Jos sitä ennen koettiin lama, sitten finanssikriisi, Nokian ja Venäjän kaupan romahdus, korona, Ukrainan sota, nyt Lähi-idän kriisi. Suomi on jäänyt muista Pohjoismaista jälkeen.
"
 
Viimeksi muokattu:
Tähän kyllä kaipaisi vähän lähdettä, että ostovoima olisi palautunut jo Ukrainaa ja koronainflaatiota edeltäneelle tasolle... Mielestäni uutisointi on ennemminkin ollut, ettei näin ole käynyt.
Esim. tilastokeskuksen reaaliansioindeksi:

Ja hs kanssa kirjoitteli, on tuossa jotain hajontaa ihmisryhmien kesken, esim. miehillä vielä hitusen alle 2021 tason
 
Viimeksi muokattu:
Ostovoimahan on nyt palautunut jo käytännössä 2021 tasolle ja tileillä on ennätysmäärä rahaa ihmisillä. Jos tämä öljyshokki nyt menee ohi ja korot palautuu lähemmäs 2% niin luulisi pikkuhiljaa piristyvän
Kunnes taas joku keksii härvätä jossainpäin ja taas mennään.
 
  • Tykkää
Reactions: Hcc
Minusta siis suurin osa ihmisistä säästää ja varautuu vielä pahempaan jos / kun kaikki kallistuu eli (osa vihdoinkin) kerää sitä puskuria.
Jos kaikki kallistuu, niin eikö kannattaisi tänään ostaa eikä vasta sitten kun kaikki kallistuu?

Ja kyllä itsekin kannustan säästämään, mutta en niin kuin Suomalaiset sen tällä hetkellä tekevät.
 
Itsehän ostanut jo tuossa 2013-2014 vaihteessa.

Mutta en ota kantaa siihen miten muiden ihmisten pitäisi ajatella. Itselleni oli järkevää ostaa silloin kun ostin ja mieluummin maksan omaa lainaa pois kuin vuokraa jollekin toiselle. Osa miettii vieläkin ja pähkäilee kun ei voi olla varma työpaikastaan tms. sekä kokee että tuohon "kaikki kallistuu" sisältää paitsi asumisen myös elämisen kustannukset. Eivätkä tietysti ole väärässä ainakaan jos pitkällä tähtäimellä asioita katselee (paitsi yksittäiset asiat kuten monet tietokoneen komponentit ovat halventuneet verrattuna esim. 80/90-luvun hintoihin...)
 
Paitsi tietokoneiden komponentit ovat taas nousussa. Tai no, halvimmat tietokoneet ovat halpoja, mutta sanotaanko että paremman pään komponentit ovat aika hinnakkaita. Sen voi toki kääntää niin että nykyisin on vain parempaa saatavilla, mutta jos miettii että huippunäyttiksen saattoi saada tonnilla (markoissa) niin nykyisin samalla summalla ei osteta kärkimallia :cigar2:

Mutta eivät ihmiset halua tiputtaa hintoja jos ei ole pakko myydä. Loppupeleissä asunnon kulut vuodessa on ihan pikkusummia jos vertaa että myisi vaikka 30 tonnin alennuksella. Kannattaa vielä aika pitkään odotella piristymistä ja sopivaa ostajaa että menisi vaikka 10 tonnin alennuksella...
 
Maksumuurin takana.

Timo Metsola kritisoi hallituksen hölmöntölväystä, eli sitä että asunto/taloyhtiölainojen maksimipituus nostetaan 40 vuoteen ja taloyhtiölainojen maksimiosuus nostetaan 70 prosenttiin velattomasta hinnasta. On kyllä harvinaista nykyään että henkilö suoraselkäisesti harmittelee, että on itse ollut tätä taloyhtiölainapommia tekemässä.
”Olen itse osasyyllinen tilanteeseen, koska ideoin vuonna 2013 rakennusliikkeiden myöhemmin laajasti käyttöön ottaman ja markkinat kuumentaneen mallin”, hän sanoo.
Metsola on julkisesti kutsunut uusien asuntojen suuria taloyhtiölainoja ilmestyskirjan pedoksi.
Onneksi nämä nyt ei ole siinä mielessä muodostuneet ongelmaksi, että taloyhtiöitä olisi joutunut vaikeuksiin sen takia, että osakkailta loppuisi maksukyky. Ainakaan tällaisesta ei ole uutisoitu.

Meidän taloyhtiö valmistui 2018, eli verraten hyvissä ajoin ennen kuin mopo karkasi täysin käsistä. Hyvin ovat osakkaat onneksi maksaneet lainaa pois. Kun lyhennykset alkoivat 2021 alusta, sitä oli 5,5 miljoonaa. Nyt sitä on enää 1,6 milliä.

Toki kun ottaa huomioon tämän hetken tilanteen, niin tuskin tästä mitään ongelmaa tulee kunhan korot vaan pysyvät sellaisina, että rahalla on joku hinta.
Hänen mukaansa tässä tilanteessa uusien asuntojen taloyhtiölainat pitäisi kieltää kokonaan.

”Silloin toipuminen nykyisestä uusien asuntojen kaupan tilanteesta voisi alkaa. Se voisi vaikuttaa myös niin, että pankit loisivat taloyhtiölainojen tilalle järkevämpiä rahoitusvaihtoehtoja.”
Tämä olisi hyvä. Se puhdistaisi pöydän ja rakennettavat asunnot olisivat jatkossa väkisinkin sellaisia, joille on ostaja ja joihin ostajalla on oikeasti varaa.
 
Maksumuurin takana.

Timo Metsola kritisoi hallituksen hölmöntölväystä, eli sitä että asunto/taloyhtiölainojen maksimipituus nostetaan 40 vuoteen ja taloyhtiölainojen maksimiosuus nostetaan 70 prosenttiin velattomasta hinnasta. On kyllä harvinaista nykyään että henkilö suoraselkäisesti harmittelee, että on itse ollut tätä taloyhtiölainapommia tekemässä.

Onneksi nämä nyt ei ole siinä mielessä muodostuneet ongelmaksi, että taloyhtiöitä olisi joutunut vaikeuksiin sen takia, että osakkailta loppuisi maksukyky. Ainakaan tällaisesta ei ole uutisoitu.

Meidän taloyhtiö valmistui 2018, eli verraten hyvissä ajoin ennen kuin mopo karkasi täysin käsistä. Hyvin ovat osakkaat onneksi maksaneet lainaa pois. Kun lyhennykset alkoivat 2021 alusta, sitä oli 5,5 miljoonaa. Nyt sitä on enää 1,6 milliä.

Toki kun ottaa huomioon tämän hetken tilanteen, niin tuskin tästä mitään ongelmaa tulee kunhan korot vaan pysyvät sellaisina, että rahalla on joku hinta.

Tämä olisi hyvä. Se puhdistaisi pöydän ja rakennettavat asunnot olisivat jatkossa väkisinkin sellaisia, joille on ostaja ja joihin ostajalla on oikeasti varaa.
Minusta ei ole tarvetta kieltää noita taloyhtiölainoja.

Mutta sitä olen miettinyt, että uudisrakentamisessa voisi olla paikallaan vaatia rakennuttajan ottavan vähintään 10 vuoden korkosuojauksen noille taloyhtiölainoille, jos haluavat sellaisia viljellä? Ainakaan tällaisia 20-luvun alun tilanteita ei sitten enää tulisi, ja palautuisi hiljalleen luottamus siihen ettei yhteisvastuiden kautta toteudu valtavia korkoriskejä omalle kontolle. Ja ne jotka haluaa mennä ilman korkosuojauksia (koska tietenkin ne kustantavat jotain), niin luonnollisestikin voivat sitten maksaa yhtiölainaosuuden pois omalla lainalla.
 
Jos mitenkään mahdollista, niin tällä hetkellä kannattaa todella harkita vanhan talon ostamista syrjemmältä. Väestö ikääntyy ja keskittyy kaupunkeihin. Voi tehdä todellisia hyväkuntoisia ja edullisia löytöjä. Salaojaremnttoa jne. voi joutua tekeen mutta eikös se ole vaan mukava projekti ja ainakin tietää mistä keskustelee työkavereiten kans lounastauolla.

salaojaremontti8_paavo_martikainen_1770380854603_TLiv2.jpg
 
Yleensä sille on syynsä, että kysyntä (=halu asua siellä) laskee tietyssä paikassa. Se että väki katoaa ympäriltä voi olla ihan oikea ongelma, jos nyt ei 100% omavaraisena ajattele elävänsä loppu elämää :)
 
Tuollaisessa omakotitalossa joka on omalla tontilla on paljon vähemmän taloudellista riskiä, kuin taloyhtiön huoneiston hallintaoikeuden kohteessa.

Voit syrjäseudun mökissä tehdä tappiota lähinnä sen ostohinnan ja rempat, mutta etpähän joudu vastaamaan?naapurin juopon vastikerästeistä.

Taloyhtiössä sitä on pakotettu maksamaan vastikkeita etkä edes ole huoneiston omistaja. Olet pelkkä hallintaoikeuden omistaja ja se hallintaoikeus voidaan ottaa sinulta pois.

Mikäli maksat kiinteistöveron ja lainanlyhennyksen niin sitä sivukylän torppaa ei kukaan vie pois. Kiinteistöveron maksamatta jättökään ei ole mikään akuuttiongelma.
 
Sekä voi olla niin että taloyhtiö kollektiivi ei saa lainaa remonttiin, mutta taas kun omaan taloon kykenee ja tekee remontin itse, niin materiaalien kulut voivat olla jopa vailka 1/10 siitä mitä taloyhtiön hallinnoima remontti maksaisi
 
Tuollaisessa omakotitalossa joka on omalla tontilla on paljon vähemmän taloudellista riskiä, kuin taloyhtiön huoneiston hallintaoikeuden kohteessa.

Voit syrjäseudun mökissä tehdä tappiota lähinnä sen ostohinnan ja rempat, mutta etpähän joudu vastaamaan?naapurin juopon vastikerästeistä.

Taloyhtiössä sitä on pakotettu maksamaan vastikkeita etkä edes ole huoneiston omistaja. Olet pelkkä hallintaoikeuden omistaja ja se hallintaoikeus voidaan ottaa sinulta pois.

Mikäli maksat kiinteistöveron ja lainanlyhennyksen niin sitä sivukylän torppaa ei kukaan vie pois. Kiinteistöveron maksamatta jättökään ei ole mikään akuuttiongelma.
Totta, mutta edellinen omistaja taisi tarkoittaa että jos kaikki muut muuttavat ympäriltä pois niin onko sitten siinä talossa enää itsekään kiva asua? Jos lähimpään ruokakauppaan ja päiväkotiin on 100km niin en asuisi siellä vaikka talon saisi ilmaiseksi.

Taloja saa kyllä halvalla, mutta jatkossa vielä paljon halvemmalla kun väki vanhenee ja vähenee niin monet pienet kylät autioituvat ihan kokonaan ja suuri osa taloista jätetään kokonaan tyhjilleen.
 
Jos se raja on 100km niin ei hätää. Arvottomia asuntoja löytyy paljon 20 km etäisyydellä keskuksista jotka eivät tule sammumaan.

Uskoisin että monille se raja voi olla tuo 20km myös. Eli vaikka sinne 20km päähän entiselle maitolaiturille tuleekin kerran viikossa se kirjastobussi, postit saa käydä hakemassa ja kauppa-auto pysähtymään se ei välttämättä pelasta sitä asuntoa missä on 20km itse hoidettavaa pihatietä vaikka kuinka olisi iso tontti, metsää ja tilaa lasten kasvaa.

Toki se olisi tärkeää että edelleen Suomessa viljeltäisi maata, kasvatettaisiin lihaa ja tuotettaisiin maitotuotteita mutta yhtälö voi kasvaa vaikeaksi toteuttaa jos nykyinen väestö vanhenee eikä uusia tule tilalle.

+

Miten noin lyhkäsen kommentin:

"Arvottomia asuntoja löytyy paljon 20 km etäisyydellä keskuksista jotka eivät tule sammumaan."

Taipuu muotoon:

"asuntoa missä on 20km itse hoidettavaa pihatietä"

Eihän tässä puhuta edes samalla hehtaarilla olevasta asiasta XD

e:
Esimerkkinä vaikka tällänen mikä nyt ei ihan arvoton ole, mutta kuitenkin aika pähkinöitä nykyhintatasoon verrattuna:

21,8km Turun kauppatorin keskustasta. Eiköhän samantasosia taloja löydy sitten halvemmalla lähempää pienempiä keskuksia mitkä ei oo häviämässä.

Ei todellakaan tartte mennä mihinkään kilometrien hiekkateiden perään, että alkaa okt:tä saamaan halvalla tai erittäin havalla.
 
Viimeksi muokattu:
Uskoisin että monille se raja voi olla tuo 20km myös. Eli vaikka sinne 20km päähän entiselle maitolaiturille tuleekin kerran viikossa se kirjastobussi, postit saa käydä hakemassa ja kauppa-auto pysähtymään se ei välttämättä pelasta sitä asuntoa missä on 20km itse hoidettavaa pihatietä vaikka kuinka olisi iso tontti, metsää ja tilaa lasten kasvaa.
Helpottaako jos kirjoitan että 20km etäisyydellä Rauman, Eurojoen, Kokemäen tai Porin keskustoista löytyy omakotitaloja joillekka pankki ei anna takuusarvoa? Ei tartte viritellä mitään kansallisromattisia eepoksia tähän.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
305 975
Viestejä
5 178 586
Jäsenet
82 808
Uusin jäsen
Valtzu__

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom