Applen prosessoreista löytynyt uusia sivukanavahaavoittuvuuksia

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 910
Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään kaksi uutta sivukanavahyökkäystä jotka toimivat Applen prosessoreilla.

Applen prosessorit ovat markkinoiden ensimmäiset prosessorit joissa on muistiosoitteen ennustus sekä ladatun datan ennustus.

Tilanteessa, jossa muistilatauksen osoitetta joudutaan odottamaan aiemmilta laskutoimituksilta, Applen prosessorit M2/A15-ytimistä lähtien ennustavat osoitteen sen perusteella, mitä osoitteita sama käsky on aiemmin ladannut, ja lataavat datan tästä ennustamastaan osoitteesta spekulatiivisesti. Tätä voidaan käyttää sivukanavahyökkäykseen opettamalla ennustuslogiikka ennustamaan tarkoituksella väärin ja lataamaan dataa esim. selaimen javascript-hiekkalaatikon ulkopuolelta. Lataus on kuitenkin vain spekulatiivinen (sen tulos ei suoraan näy arkkitehtuurisessa tilassa, vaan se tullaan perumaan ja lataus oikeasta osoitteesta tullaan suorittamaan myöhemmin sen sijasta), joten datan saaminen näkyväksi vaatii vielä loppuvaiheessa jonkin sivukanavan hyödyntämistä.

M3- ja A17-ytimistä lähtien tuettuna on myös ladatun datan ennustus, joka ennustaa vakiodatan latauksia; Mikäli tiety latauskäsky on aina aiemmin ladannut saman arvion(vakion), ennustetaan että seuraavan kerran samaa käskyä suoritettaessa ladataan sama vakioarvo.
Voidaan kuitenkin konstruktoida koodisekvenssi, jossa tämä ennustus ennustaa väärin ja antaa latauksen tulokseksi väärän arvon. Tätä ladattua arvoa voidaan sitten käyttää osana muistiositteen laskentaa toiselle latauskäskylle, joka spekulatiivisesti lataa dataa esim. javascript-hiekkalaatikon ulkopuolelta. Tässäkin datan saaminen näkyväksi vaatii lopussa jonkun sivukanavan hyödyntämistä.

 
Onko tärkeään kysymykseen vastausta : "Entäs Sitte`?"

Eli saadaanko noilla luettua koneen muu muisti miten nopeasti, jos pitää esim salasanaa etsiä? ja onko mitä reunaehtoja, jotta nuo toimii..?
 
Onkohan tämä selaimien ongelma?
Hector Martin (reverse engineers Apple Silicon for Asahi Linux) tutkinut asiaa.

Arstechnican keskustelusta poimittu
1738216370352.png


Chromium linkki (ei näe sisältöä):

Mozilla (ei näe sisältöä enää):
 
Viimeksi muokattu:
Ovatko lähes kaikki suurimmat hyökkäykset jonkinlaisia sivukanavahyökkäyksiä prosessorin spekulatiiviseen suoritukseen nykyään?

Tuntuu että ei oikein muusta kuule, kun puhutaan prosessoreitten haavoittuvuuksista.
 
Ovatko lähes kaikki suurimmat hyökkäykset jonkinlaisia sivukanavahyökkäyksiä prosessorin spekulatiiviseen suoritukseen nykyään?

Tuntuu että ei oikein muusta kuule, kun puhutaan prosessoreitten haavoittuvuuksista.

Kun puhutaan nimenomaan raudan tietoturvaongelmsita, niin melkein kaikki.

Suorat bugit ollaan opittu aika hyvin välttämään mm. hyvällä testauksella, mutta sivukanavahyökkäykset on ongelmallisempia koska ne eivät ole varsinaisia bugeja, vaan enemmänkin hyödylliseksi tarkoitettujen ominaisuuksien käyttöä haitallisesti hyvin luovalla tavalla ja prosessorin arkkitehtuurillisen tilan näkökulmasta "henkimaailman juttuja".

Mutta muistaakseni AMDllä on ollut pari ihan "perinteistä tietoturvabugia" tuossa "platform security proessor"issaan/sen mukana tulevassa koodissa.

 
Edellistä M-sarjalaisista löytynyttä haavoittuvuutta ei ainakaan voi paikata yhtään millään:


Kannattaisi joko katsoa ne videot kokonaan tai lukea ne alkuperäiset artikkelit kokonaan. Tuon ominaisuuden voi M3lla kytkeä pois päältä joten "ei voi paikata yhtään millään" ei M3n osalta pidä paikkaansa.


arstechnica sanoi:
The DMP on the M3, Apple’s latest chip, has a special bit that developers can invoke to disable the feature. The researchers don’t yet know what kind of penalty will occur when this performance optimization is turned off.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
266 428
Viestejä
4 608 917
Jäsenet
75 853
Uusin jäsen
Eerikki94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom