Apple pitää Spring Loaded -julkaisutapahtuman 20. huhtikuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
23 428
apple-spring-loaded-event-20210416.jpg


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Apple on ilmoittanut pitävänsä Spring Loaded otsikon alle sovitetun julkaisutapahtuman 20. huhtikuuta. Tapahtuma tullaan pitämään yhtiön Apple Park -päämajassa ja se lähetetään livenä nettiin.

Applen odotetaan julkaisevan tapahtumassaan ainakin uuden sukupolven 11- ja 12,9-tuumaiset iPad Pro -taulutietokoneet. Kaksikosta suuremman odotetaan vaihtavan näyttöä uuteen miniLED-versioon, mutta joidenkin raporttien mukaan se jäisi ainoaksi merkittävämmäksi uudistukseksi uusissa taulutietokoneissa.

Uusien iPad Pro -mallien lisäksi tapahtumaan on povattu mahdollisia iMac-julkaisuja uudella M1- tai jopa M1X-järjestelmäpiirillä. Yleisesti iMacien julkaisua kuitenkin pidetään vielä varsin epätodennäköisinä. Jotkut tahot pitävät sormia ristissä edelleen myös AirTagien puolesta. AirTagien odotetaan olevan Bluetoothia hyödyntäviä pieniä ”tageja”, joita voi kiinnittää esimerkiksi puhelimiin tai avaimiin.

Lähde: Apple

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Täähän on tiedetty jo alkuviikosta, pientä jonoa toimituksessa?
Jonoa, ajanpuutetta, ohi tutkan livahtamisia, kaikkea näitä sattuu ja tapahtuu (lue: oli pari yövuoroa, syytän niitä ja muun toimituksen tutkia). Loppuviimein oleellisinta ei ole se että tällainen tapahtumauutinen on julki ensimmäisenä (vaikka kivaa sekin on) vaan että se on julki ajoissa ennen tapahtumaa.
 
Uusiin puhelimiin rummutettiin voimalla Magsafe tuoteperhettä, mutta ei sinne suojakuorta kummoisempaa ole juuri esitelty, tulisikohan jotain sille rintamalle?
Tai sitten AppleTV? Siis se laite, suoratoisto kai ollaan jo pikku hiljaa kuoppaamassa, ei suuremmin ole vakuuttanut tarjonta?
Toivottavasti tulee ipadiin M1 suoritin, muuten jää turhan lähelle ipad air mallia
 
Uusiin puhelimiin rummutettiin voimalla Magsafe tuoteperhettä, mutta ei sinne suojakuorta kummoisempaa ole juuri esitelty, tulisikohan jotain sille rintamalle?
Tai sitten AppleTV? Siis se laite, suoratoisto kai ollaan jo pikku hiljaa kuoppaamassa, ei suuremmin ole vakuuttanut tarjonta?
Toivottavasti tulee ipadiin M1 suoritin, muuten jää turhan lähelle ipad air mallia
Ei Apple ole tuota Apple TV+ kuoppaamassa vielä hetkeen. Korona on hieman hidastanut tuotantoja, mutta sielä on hirveällä rahalla sarjoja tulossa. Voitollinen tuo ei toki ole mitenkään, hehän jakavat sitä ilmaiseksi ja tekevät älyttömän kalliita sarjoja. Mutta ei sen tarvitsekkaan olla pitkään aikaan.
 
Aika kova julkkari oli, Ipad ja Imac sai M1 suorittimen ja pöytäkone tulee kyllä myymään kuin häkä, pitkästä aikaa kunnollisia tuotteita, tai no, olihan macbookit ihan kova myös
 

Statistiikka

Viestiketjuista
275 469
Viestejä
4 743 076
Jäsenet
77 339
Uusin jäsen
kanannahka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom