Apple esitteli M3-järjestelmäpiirillä varustetun iPad Airin sekä kevyesti päivitetyn perusmallin

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
337
11- ja 13-tuumaisena tulevalle iPad Airille on tarjolla myös päivitetty Magic Keyboard -näppäimistö.

apple-ipadairm3-otsikko-040325.png

Applelta nähtiin vajaa vuosi sitten yhtiön M2-järjestelmäpiirillä varustettu iPad Air -tabletti ja nyt malli on tehnyt sukupolviharppauksen M3-piiriin. Painoarvoa markkinointimateriaaleissa saavat tietenkin myös Apple Intelligence -tekoälyominaisuudet. Lisäksi yhtiö esitteli lyhyesti iPad-perusmallin niin ikään päivitetyllä järjestelmäpiirillä ja suuremmalla tallennustilalla.

Markkinointilukujen vuoksi Apple vertailee uuden Airin piiriä vielä vanhempaan M1-piiriinsä, jota 8-ytiminen M3 on edellä yli kolmanneksen usean ytimen tehtävissä. Grafiikkasuorituskykyä puolestaan löytyy M1:een verrattuna jopa 40 % enemmän ja M3:n kuvataankin soveltuvan hyvin niin graafiseen mallintamiseen kuin pelaamiseenkin. Tekoälytehtävissä M3:n kerrotaan olevan jopa 60 % M1:tä suorituskykyisempi. Tekoälyominaisuuksia – joita on käytettävissä myös aiemmilla M-piireillä varustetuilla iPad Aireilla – ovat mm. kuvien korjailuun tarkoitettu Clean Up -työkalu sekä muistiinpanojen elävöittämiseen suunniteltu Image Wand. Lisäksi OpenAI:n ChatGPT-tekoäly on iPadOS 18:ssa integroitu esimerkiksi Applen Siri-avustajaan.

Teknisten ominaisuuksien puolella 11:n ja 13 tuuman koossa valittavasta Airista ei juuri löydy järjestelmäpiirin lisäksi uudistuksia. Näytössä on viimevuotisten mallien mukaisesti Liquid Retina IPS -paneeli, jonka kuvatarkkuus on 2360 × 1640 pikseliä (11”) ja 2732 × 2048 (13”) pikseliä sekä maksimikirkkaus 500 nitiä (11”) ja 600 nitiä (13”). M3:n kylkiäisenä on 8 gigatavua RAM-muistia ja tallennustilaa löytyy 128 Gt:sta kokonaiseen teratavuun saakka. Sekä taka- että etukameran tarkkuus on 12 megapikseliä, mutta takakamerassa on mm. digitaalinen 5x-tila sekä 63 megapikselin panoraamaominaisuus.

Kuten edellismalleissakin, on uudesta Airista sekä Wi-Fi- että Wi-Fi + Cellular -malli, joista jälkimmäinen toimii myös 5G-verkoissa. Akunkeston lupaillaan käytöstä riippuen liikkuvan 10 tunnin hujakoilla. Airin lisätarvikkeista merkittävin on uudistettu Magic Keyboard -näppäimistö, jossa on aiempaa suurempi kosketuslevy sekä funktionäppäinrivi. Tuki löytyy myös Apple Pencil Pro -näyttökynälle.

Apple iPad Airin tekniset tiedot:

  • Värivaihtoehdot: Sininen / Violetti / Tähtivalkea / Tähtiharmaa
  • Mitat ja paino:
    • 11″: 247,6 × 178,5 × 6,1 mm (K × L × P) – 460 g (Wi-Fi & Wi-Fi + Cellular)
    • 13″: 280,6 × 214,9 × 6,1 mm (K × L × P) – 616 g (Wi-Fi) / 617 g (Wi-Fi + Cellular)
  • Näyttö:
    • IPS Liquid Retina, 500:n (11″) ja 600 (13″) nitin maksimikirkkaus, Apple Pencil- ja Apple Pencil Pro -tuki
    • Kuvatarkkuus: 2360 × 1640, 264 ppi (11″) / 2732 × 2048, 264 ppi (13″)
  • M3-järjestelmäpiiri:
    • 8 ytimen CPU (4 suorituskykyistä & 4 energiatehokasta ydintä)
    • 9 ytimen GPU
    • 16 ytimen Neural Engine -tekoälysuoritin
  • RAM-muisti: 8 Gt
  • Tallennustila: 128 / 256 / 512 Gt & 1 Tt
  • Kamerat:
    • 12 MP laajakulmakamera, f1.8
    • Etukamera: 12 MP ultralaajakulmakamera, f2.0
    • Videokuvaus maks. 4K / 60 fps
  • Stereokaiuttimet
  • Yhteydet ja verkot:
    • Wi-Fi 6E (802.11ax)
    • Bluetooth 5.3
    • 5G, vain eSIM (Wi-Fi + Cellular)
  • USB-C (10 Gbps, DisplayPort-tuki)
  • Akku: 29 Wh (11″) / 37 Wh (13″)
  • iPadOS 18

Uudistetun iPad Airin perään Apple sivusi myös iPad-perusmallinsa päivitystä, jonka järjestelmäpiiri on vaihtunut jo vanhasta A14 Bionicista rahtusen tuoreempaan A16 Bioniciin, joka nähtiin aikoinaan iPhone 14 Pron sisässä. Lisäksi tallennustilan lähtötaso on nostettu 64 Gt:sta 128 Gt:uun.

Applen tuoreet iPadit tulevat saataville 12. maaliskuuta, kuten myös uusi versio Magic Keyboardista. Ennakkotilaushinnat ovat iPad Airille 739 eurosta ylöspäin ja iPad-perusmallille 429 eurosta ylöspäin. Uuden Magic Keyboardin hinnat alkavat 329 eurosta.

Lähde: Apple, Tuotesivut (1, 2)
 
Erikoista että päätyivät perusmallin iPadin julkaisemaan A16-piirillä, jolle eivät ole tuoneet tukea Apple Intelligencelle. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin tuo on myynnissä ainakin pari seuraavaa vuotta ja padeja ihmiset vaihtavat harvemmalla välillä kuin vaikka puhelimia niin Applella menee aika kauas tulevaisuuteen, että olisivat tilanteessa, jossa suurin osa laitekannasta on Apple Intelligence -yhteensopiva. Varsinkin kun noita perusmalleja mitä todennäköisimmin myös myydään enemmän kuin noita kalliimpia iPadeja.

Ps. Ihan hyvä trollaus twiitata jotain Airiin liittyvää, jotta ihmiset saa vähän hypetyttyä ja sitten tehdä vaan joku pieni iPad-päivitys, joka ei kiinnosta juuri ketään samalla kun MacBook Airin M4-version perään on Apple-ihmiset huhuilleet kohta vuoden. En ole tänään edes uskaltanut avata Reddittiä, mutta oletettavasti siellä on jokusen verran pettyneitä ihmisiä vuodattamassa pettymystään. 🥹
 
Eihän siinä olisi mitään järkeä halvimpiin laittaa ominaisuuksia, jotka löytyy kalliimmista, muutenhan kalliita ei ostettais niin paljon. Lisäksi vanhemmalla piirillä saadaan pidettyä sitä hintaa alempana kuin uudemmalla. Eikä ihan kaikkia kiinnosta tekoäly muutenkaan niin ihan järkevä juttu sinänsäkin.

itseltä löytyy tuo viimevuoen m2 air ja tosiaan käytännössä mitään muuta muutosta ei ole kuin nopeampi m3 piiri, jolla ei ole tänäpäivänä merkitystä ollenkaan, ehkä tulevaisuudessa marginaaliselle ryhmälle. Varmaan ei ole sitten mennyt edellisvuotiset ihan niin hyvin kaupaksi ja haluttu jotenkin saada lisättyä myyntiä jo valmistetuille komponenteille.
 
Katteethan Applea tosiaan ajaa. Lähinnä ekosysteemin mahdollisen fragmentaation kannalta outo veto tuoda uusia laitteita ilman tukea vielä tuoreeltaan myyntiin, koska se tarkoittaa kehittäjien kannalta sitä, että se aika kun suurimmalla osalla potentiaalisista asiakkaista se tuki jo löytyy siirtyy nyt vähän kauemmas tulevaisuuteen. En ole katsonut paljon kunnostetut takuulliset M1 Airit/Pro:t nykyään maksaa, mutta oletettavasti ovat jo aika lähellä tota uutta perusmallia ja ovat ominaisuuksiltaan jo eri planeetalta. Toki peruskuluttajat tuskin lähtevät noita vaihtoehtoja sen kummemmin tutkimaan, mutta todennäköisesti hakkaavat hinta/laatu -suhteeltaan tuon uuden perusmallin.

Ipadit on vähän kummallisessa tilanteessa, kun käytännön suorituskyvyssä tuskin on eroa M1 eteenpäin (ja 2018 Pro:n A12X on aika järeä sekin edelleen, mutta jää toki AI-kilkkeistä paitsi) ja mahdolliset päivityshalut ovat ehkä parempi näyttö (jotka tosin ovat parantuneet vain Pro:ssa ja ne parannukset ovat aina johtaneet korkeampaan lähtöhintaan). Jotkut pro-ohjelmistot saattavat jonkin verran hyötyä järeämmästä raudasta, mutta niidenkin iPad-versiot ovat niin karsittuja, että se hyöty jää aika marginaaliseksi.
 
MacBook Airin M4-version perään on Apple-ihmiset huhuilleet kohta vuoden. En ole tänään edes uskaltanut avata Reddittiä, mutta oletettavasti siellä on jokusen verran pettyneitä ihmisiä vuodattamassa petty
No kukaan tajuissaan oleva ei ole haikaillut viikkoa pidempään M4 Airin perään.

Ja tänäänhän nuo julkistettiin:

Löytyy jo kaupasta ennakkona

IMG_9672.jpeg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
270 017
Viestejä
4 666 041
Jäsenet
76 544
Uusin jäsen
Strk

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom