Tämä tässä. Kokonaisuus olisi voitu hankkia allianssimallin mukaisesti ja ratkaisu olisi voinut perustua mikropalveluarkkitehtuuriin, jossa eri komponentit ja toiminnallisuudet olisivat kommunikoineet rajapintojen kautta. Iso urakkahan tämäkin olisi ollut ja ongelmia olisi varmasti ollut tässäkin vaihtoehdossa. Toisaalta tällä tavoin toimimalla oltaisiin rakennettu totaalisen vendor lockin sijaan aidosti monitoimittajaystävällinen ja modulaarinen ratkaisu.
Kommentoin Apotin ja noin jokaisen muun vastaavan palvelun käyttäjänä, mutta vähänlaisesti tietojärjestelmäarkkitehtuurista ymmärtävänä, että tämähän on se, mikä Suomessa on mennyt pieleen alusta alkaen SOTE-järjestelmien digitalisoinnissa. Lyhennelmä:
Valtionhallinto halusi antaa kunnille vapaat kädet toteuttaa sote, kun kunnille annettiin sote-järjestämisvastuu aikanaan. Ajatus oli sinänsä ihan ok, kun haluttiin tietoisesti vähentää keskushallinnon ohjausta. Ei vain ymmärretty, että sote-alue oli kovassa murroksessa, kun terveys alkoi digitalisoitua ja terveydenhuolto muuttua rajusti.
Kunnat nopeasti totesivat, että nyt on liian isoja kokonaisuuksia heille ja perustivat yhdessä sairaanhoitopiirit. Valtio kykeni valvomaan kuntia, mutta sairaanhoitopiirit olivat ulkoistettuja, joten siten tietyllä tasolla valtionhallinnon tavoittamattomissa.
Kukaan ei käytännössä valvonut sairaanhoitopiirejä, jotka huomasivat saaneensa vapaan luvan painaa rahaa.
Kukin kunta ja sairaanhoitopiiri aloitti yhteiskunnan digitoituessa yhteistyön eri toimijoiden kanssa.
Tästä seurasi nykyinen systeemi, jota kuvaa Kuntaliiton 2020 tilannekartta:
Muodostui järjestelmiä, joissa data on tallennettu eri järjestelmiin ihan yhden kunnan sisälläkin ja sitten jälkikäteen yritetään luoda rajapintoja järjestelmien välille, jotta tieto voidaan ensin siirtää rajapintaan ja sieltä sitten tietopankkiin ja edelleen muihin järjestelmiin. Siksi meillä on esim. Kanta-järjestelmä, joka ei vielä vuosienkaan jälkeen osaa vastata esimerkiksi siihen kysymykseen mitä lääkkeitä yksittäinen ihminen käyttää.
Sote-uudistuksen idea oli koordinoida tiedon tallentaminen sote-alueiden eli yliopistosairaaloiden datapankkeihin, josta sen olisi sitten saanut hakea potilastietojärjestelmiin ja valtio olisi hallinnoinut miten tieto koostetaan. Tämä kaatui siihen, että Keskusta ei halunnut kuntien luopuvan oikeuksistaan ja HUS-alue halusi myös itse valvoa itseään ja isona toimijana optimoida kyvykkyytensä laskuttaa ihan kaikesta. Epic myi Apotin varmasti juuri sillä, että heillä tuo palvelujen tuotteistus on ihan omaa luokkaansa, joka taas näyttää kivalta talousihmisille, kun jokainen suorite on laskutettavissa ja kvantifioitavissa vaikka itse päätarkoitus onkin jäänyt taka-alalle. Lokalisoidussa Apotissa tämä perseily sitten saavutti oman multihuipentuman siitä miten potilas- ja sosiaalitietohuollon järjestelmiä ei pidä kehittää ja miksi tietoa ei pidä antaa ulkopuolisen ulkovallan omistamaksi vaan luoda vain rajapinta sen käsittelyyn.