Android taaperomoodiin?

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Miten porukka on säätänyt Android vehkeensä jotta ne uskaltaa antaa hetkeksi valvomatta taaperoille tai nuorille lapsille?

Itse eilen yllätyin kun kuulin naapurihuoneesta 2-vuotiaan höpöttelevän jotain ja kun menin katsomaan niin taapero oli pelaamassa tabletilla angry birdsiä, joka ei ollut asennettu aiemmin ja nyt on hankala keksiä miten poika tässä onnistui. Kuvittelisin että hahmo oli tuttu pyjamasta ja jostain eksyttiin play kauppaan.

Jatkossa pitäisi saada rajoitettua käytettävät ohjelmat, estää uusien asennus, estää asetuksien muutto ja kuvakkeiden siirto. Kaikki mahdolliset tavat ostaa jotain pois myös ja niillä käytettävissä olevilla ohjelmilla jotka tarjoaa sisältöä netistä olisi hyvä olla filtteröinnit myös. Netflix rajoitettaisiin Kids moodiin ja Google haut(taapero osaa hakea "ok google" puhehaulla selityksiä sanojen merkityksestä ja tuntuu pitävän sitä aika hauskana kun Google vastaa puhumalla kysymyksiin) saisi olla vahvasti filtteröityjä että lapsille sopimattomat jäisi löytämättä.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498

Google Family Link - Home
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
610
Meillä F-securen kautta sai laittaa rajoituksia miten halusi.

Lähetetty minun FRD-L19 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Onko jotain tarkempaa tietoa että mihin mitkäkikin vaihtoehdot pystyy ja kuinka helposti? Jotta ketju olisi jotenkin yleishyödyllinen. Ei kiinnosta kokeilla kymmeniä softia joista kaikista löytyy jotain puutteita ennemmin tai myöhemmin.
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
610
F-securessa voi määrittää vaikka monta tuntia laitetta voi käyttää, kellon ajat milloin voi käyttää, voit lukita sovelluksia mitä ei lupaa käyttää. Turvallinen selaus ym.
Eiköhän f-securen sivuilla ole ohjeet noihin.

Lähetetty minun BAH-L09 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
F-secure ilmoittaa vain että laitteesi ei ole yhteensopiva tämän version kanssa.

Huawei Mediapad 10 Link+, Android 4.4.2
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 338
F-secure ilmoittaa vain että laitteesi ei ole yhteensopiva tämän version kanssa.

Huawei Mediapad 10 Link+, Android 4.4.2
Noh, onhan tuo jo aivan älyttömän vanha android... Jossei Huaweilta ole tullut päivityksiä niin asenna toinen rom ja käytä sitten F-Securea.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Taaperokäyttöön aikalailla sopiva laite, en keksi syytä ostaa uutta 2-vuotiaalle, vaan nimenomaan käyttää noita vanhoja :)

Kids Place tuli asennettua, mutta tuosta tuntuu puuttuvan mahdollisuus blokkailla vaikka netflix aikuisten osiot ainakin. Pikkukaveri katselee mielellään automatkoilla sieltä omalla kids tilillä tavaraa mutta osaa jo vaihtaa käyttäjää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
503
Screen time käytössä, testasin family linkkiä eikä kyllä ollut niin monipuolinen kuin screen time.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 516
Family linkissä vielä se huono että jo olemassa olevaa tiliä ei voi käyttää, vaan joutuu aina perustamaan uuden.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
225
Taaperokäyttöön aikalailla sopiva laite, en keksi syytä ostaa uutta 2-vuotiaalle, vaan nimenomaan käyttää noita vanhoja :)

Kids Place tuli asennettua, mutta tuosta tuntuu puuttuvan mahdollisuus blokkailla vaikka netflix aikuisten osiot ainakin. Pikkukaveri katselee mielellään automatkoilla sieltä omalla kids tilillä tavaraa mutta osaa jo vaihtaa käyttäjää.
Netflixiin voi laittaa lapsilukon ja asetuksista voi säätää tarkemmin ikärajan mitkä ovat lapsilukon takana
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Netflixiin voi laittaa lapsilukon ja asetuksista voi säätää tarkemmin ikärajan mitkä ovat lapsilukon takana
Juu tuo on tiedossa, mutta suht käyttökelvoton. Tilitason lukituksella kun tarvitsee kaikilla laitteilla näppäillä pin koodeja jos haluaa mitään muuta kuin lastenohjelmia katsella. Telkkarissa ainakin tuo toimii niin hitaasti että menee hermo moneen kertaan. Käyttäjäkohtainen ikäraja taas on täysin turha koska se ohitetaan vaihtamalla käyttäjää.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
26
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Taapero on oppinut sammuttamaan kids placen... Ilmeisesti jos käynnistää tarpeeksi monta sovellusta niin kaikki yhtäaikaa sulkiessa sulkeutuu myös tuo sovellus, vaikkei sen pitäisi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Osta uusi tabletti jos kerta jokaisen sovelluksen kanssa sama ongelma.
Neuvoa noudatettu. Nyt käytössä Huawei Mediapad T3 10". Alle satasella irtosi ja android on versiota 8.

Tällä mennään nyt.

Nyt ongelmana että sovelluskohtaisia rajoituksia ei saa ilmeisesti kovin tarkasti säädettyä? Mukula saa pelata Hay Daytä 30min päivässä ja Ekapeliä ja Pikku Kakkosta laitekohtaisen päivärajan puitteissa(1,5h). Mutta tabletti ei näytä paljonko peliaikaa on jäljellä tai ei voi ilmeisesti myöskään säätää sitä niin että tietyn aikarajan sisällä olisi tietyn verran aikaa käytössä.

Esim. 1,5 tuntia sallittu kokonaisruutuaika vuorokaudessa välillä 8-20 ja Hay Day 15min tietyllä aikavälillä ja tietyn ajan jälkeen aukeaisi vielä toiset 15min käytettäväksi?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 620
Viestejä
4 186 388
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom