Android Q Beta tulee saataville myös 15:lle Googlen malliston ulkopuoliselle puhelimelle

Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 576



Laitteita löytyy lähes kaikkien suurimpien puhelinvalmistajien valikoimista Samsungia lukuun ottamatta. Mukana on puhelin mm. Asusilta, Huaweilta, LG:ltä, Nokialta, OnePlussalta ja Sonyltä. Xiaomilta puhelimia on kaksi ja Vivolta peräti kolme. Vanhin tuettujen listalta löytyvä laite on lähes kaksi vuotta vanha Essential Phone. Lisäksi beetaohjelmaan on luonnollisesti mahdollista liittyä myös Googlen Pixel -puhelimilla.

Project Trebleen tehtyjen parannusten myötä beetaversion tarjoaminen on mahdollista nyt aiempaa suuremmalle määrälle kolmansien osapuolien laitteita. Laitteille tulevat OTA-päivitykset ovat valmistajien itsensä, ei Googlen jakelemia.

Kokonaisuudessaan Android Q Betan saavien laitteiden lista näyttää seuraavalta:

Jokaisella valmistajalla on omat toteutuksensa beetaohjelmaan liittymiseksi. Esimerkiksi Nokia 8.1:n omistajien on kirjauduttava yrityksen sivuilla mukaan beetaohjelmaan. OnePlussan puhelimiin päivitystiedosto on ladattava ja asennettava manuaalisesti. Huawein tapauksessa puhelimeen on asennettava Beta-sovellus ja osallistujan kehittäjästatus vaatii vähintään yhden Play-kauppaan julkaistun sovelluksen. Kyseessä ei ole ohjelmiston lopullinen versio, joten käyttäjä asentaa sen laitteeseensa omalla vastuulla.

Lähteet: Google

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
232
Yllättäen Samsung loistaa poissa olollaan =( . Ompahan muutenkin ensimmäinen ja viimeinen Samsung minkä itselleni ostan koska päivitykset on itselleni tärkeitä ja ne on nyt todella paljon myöhässä.
 

Juha Uotila

Mobiilimiäs vol.2
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 223
Yllättäen Samsung loistaa poissa olollaan =( . Ompahan muutenkin ensimmäinen ja viimeinen Samsung minkä itselleni ostan koska päivitykset on itselleni tärkeitä ja ne on nyt todella paljon myöhässä.
En nyt hirveästi harmittelisi, nuo on todella bugisia muilla kuin Pixeleillä. OP6/6T:llä ei toimi kamera, sormenjälkitunnistin, puhelinta ei saa auki jos on PIN koodi asennettu jne.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 447
Vaikuttaa olevan vielä oikeasti aivan alpha tasolla, eli ei kannata missään tapauksessa asentaa.
Varmaan kesällä on tilanne toinen.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
74
Yllättäen Samsung loistaa poissa olollaan =( . Ompahan muutenkin ensimmäinen ja viimeinen Samsung minkä itselleni ostan koska päivitykset on itselleni tärkeitä ja ne on nyt todella paljon myöhässä.
Mikä on Samsungilla politiikka nykyään tietoturva- ja järjestelmäpäivitysten suhteen? Erityisesti jälkimmäinen kiinnostaa, että jos nyt hommaa Sampalta sivistyneen mid range –puhelimen, niin onko toivoa saada Android 10 update laitteelle?

Itse Q:n ominaisuuksista, niin ainakin tuo tumma teema kiinnostaa, kunhan ei ole taustaltaan sysimusta. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta itse en ole niin mustavalkoisen perään.

Jotkut väittävät, että OLED-näytöt hyötyvät virran kulutuksen osalta vain mustista/pimeistä pikseleistä, mutta tämä ei käsittääkseni pidä paikaansa millään muotoa. Hyöty on toki optimaalisin (ja siten tietysti paras), mutta silti tummanharmaasta saadaan etua, koska pikselit kuluttavat huomattavasti tai ainakin havaittavasti vähemmän virtaa vs. valkoinen/muut kirkkaamat sävyt.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 447
Varmaan jos Piellä valmiiksi varustetun ostaa, saa Q:n.
Eli jos on kaupassa Oreolla ja päivittyy Pieksi heti käyttönotossa, ei kannata odottaa kovin kiihkeästi.
 

Juha Uotila

Mobiilimiäs vol.2
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 223
Itse Q:n ominaisuuksista, niin ainakin tuo tumma teema kiinnostaa, kunhan ei ole taustaltaan sysimusta. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta itse en ole niin mustavalkoisen perään.
On juurikin täysmusta kuten kuuluukin. Kyllähän lähtökohtaisesti pois päältä oleva pikseli kluttaa vähemmäin kuin esim harmaata väriä toistava?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 447
Itse Q:n ominaisuuksista, niin ainakin tuo tumma teema kiinnostaa, kunhan ei ole taustaltaan sysimusta. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta itse en ole niin mustavalkoisen perään.

Eikö valkoinen tausta mustalla tekstillä ole yhtä mustavalkoinen kuin musta tausta valkoisella tekstillä?
Toki Oled näytöllä musta on mustempaa, halvemmalla hiukan harmaampaa.

Varmaan aika lähellä oneplussan pimeää tilaa.
Näyttäisi että kaipaamaasi harmautta olisi enemmän ja värejä kuvakkeissa
Erikoista kun arvioissa kuitenki kerrotaan: "Quick Settings menu, tap a button, and the interface goes from white to black. True black, not the very dark gray we’ve seen on some dark modes."
upload_2019-5-8_22-59-20.png

 
Viimeksi muokattu:

Merkava

מרכבה
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 257
Eikö valkoinen tausta mustalla tekstillä ole yhtä mustavalkoinen kuin musta tausta valkoisella tekstillä?
Toki Oled näytöllä musta on mustempaa, halvemmalla hiukan harmaampaa.

Varmaan aika lähellä oneplussan pimeää tilaa.
Näyttäisi että kaipaamaasi harmautta olisi enemmän ja värejä kuvakkeissa
Tumma teema jos on max kontrastilla eli pikimusta tausta ja valkoinen teksti, jos on hajataittoa niin siitä ei saa mitään selvää.

Tummanharmaa pohja, niin paljon luettavampaa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 923
Vaikuttaa olevan vielä oikeasti aivan alpha tasolla, eli ei kannata missään tapauksessa asentaa.
Varmaan kesällä on tilanne toinen.
Ainakin edellinen Q beta oli esittelyvideoiden perusteella niin buginen, että ääni tällä vaihtoehdolle.

Toki sen asentaminen voi olla viisasta johonkin kakkos- tai testipuhelimeen jos ammatikseen niiden sovelluskehitysten kanssa puuhailee eikä haittaa vaikka se puhelin beta Q:n kanssa toimii miten sattuu jos edes toimii. Sama koskee toki myös harrastelijaa jos harrastuksena jotain sovelluksia värkkää.

Niiden viimeisten julkaisun alle tulevien julkaisuehdokas versioiden asennus saattaa olla perustelua jo arkikäytössä olevaan puhelimeen jos ei millään malta muutamaa viikkoa odottaa.
 

Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 576
Toki sen asentaminen voi olla viisasta johonkin kakkos- tai testipuhelimeen jos ammatikseen niiden sovelluskehitysten kanssa puuhailee eikä haittaa vaikka se puhelin beta Q:n kanssa toimii miten sattuu jos edes toimii. Sama koskee toki myös harrastelijaa jos harrastuksena jotain sovelluksia värkkää.
Tähän tarkoitukseenhan (sovelluskehittäjille) nämä beetaversiot ovat ensisijaisesti tarkoitettu - ja sen lisäksi kiinnostuneille harrastajille, jotka tietävät mitä tekevät ja ymmärtävät beetaversion luonteen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
102 334
Viestejä
2 054 997
Jäsenet
42 205
Uusin jäsen
kustaa_vaasa

Hinta.fi

Ylös Bottom