Android - Ohjelmat ja pelit

Okei. No ehkä tuo on joillekin hyödyllinen tieto, mutta minä en jaksa tutustua tuollaisiin kun ei ole tarvetta. Itselle löytyy kaikki tarvittava play kaupasta. Gcamit toki pitää ladata muualta.
 
Toki löytyy, onhan siellä moninkertaisesti enemmän tavaraa, joista suurin osa tosiaan spywarea ja mainoskikkareita.
Androidin suurin ongelma on juurikin siinä, että tuolta Play kaupasta lataillaan ihan mitä sattuu.
 
Aika kova väite, että suurin osa olisi spywarea :D

Jos Playssa on noin 2,7 miljoonaa sovellusta, niin väität siis, että vähintään 1,35 miljoonaa niistä on haitallisia?
 
Haitallisuus on tänä päivänä aika subjektiivinen käsite, koska "kaikki ne lähettää tietoa, ei mitään salattavaa, ihan sama" ja luku on varmaan enemmän kuin 1,35M.
Eivät Googlen mukaan haitallisia ole, eivätkä ne käyttäjiään sinällään huijaa, käyttäjähän itse suostuu vakoiltavaksi.
Se, että menee yli ja jokin sovellus suoraan yrittää kaivaa mitä toinen tekee ja vaikkapa pankkitunnareita yms kait vasta Googlen puolelta katsotaan haitalliseksi.

Mutta mitään rajoitteitahan ei ole sen suhteen, etteikö joku mukahauska kissafiltteri, joita on kolmetoista tusinassa pyydä lupaa kaikkeen mahdolliseen ja käyttäjän klikkaa kyllä. Sekö ei sitten ole aivan suoraa vakoilua?

Ja kuvitellaan nyt, että ei sen luonu taho aio mitään kaikella mahdollisella datalla tehdä, vaan entäs kun sen servu korkataan enemmin tai myöhemmin?

Selaile huvikseen noita ohjelmia Playsta ihan työpöytäselaimella ja kato mitä kaikkea ne ilmoittaa keräävänsä, TrackerControl softa kans olemassa jos tarkemmin haluaa vilkuilla ja onhan toki palomuureja noihin.

Ja vaikka unohdettais tuo puoli tyystin niin kuka haluaa ylimääräistä resurssi- ja akkusyöppöä? Yksi ohjelma ei sitä vielä tee, mutta moni yhdessä tekee.

On siellä niitä asiallisiakin ohjelmia kuten sanoin, mutta taitavat olla vähemmistöstä. Tuosta 2,7 miljoonasta varmaan 2 miljoonaa on ensinnäkin käytännössä toisensa kopioita. Montako yksinkertaisen asian x tekemisen mahdollistavaa ohjelmaa tarvitaan? 5-10, jotta olis valinnanvaraa? Taitaa olla luku jotain ihan muuta, varsinkin kaikissa mukahauskoissa täyteohjelmissa.
 
Minulta on hävinnyt Telegramista muutama ryhmä/kanava ilman mitään ilmoitusta. Suoria osoitteita ei tiedossa/muistissa niin en pääse tarkastamaan onko muuttunut yksityiseksi vai poistettu. Onko minulla joku asetus väärin vai toimiiko tuo sovellus näin että ainoa tapa saada tieto asiasta on huomata puuttuminen listalta?
 
Fonecta caller vähenti ilmaisia numeronhakuja niin paljon että siitä ei ole enää hyötyä. Onko vastaavaa muuta tiedossa ?
 
Näköjään Google play on lopettanut tyrkyttämästä päivitystä vanhaan fonectaan..
 
Hyvin kevyeen ja satunnaiseen käyttöön vpn haussa androidille. Onko tämä esim. toimiva?
Turbo VPN - Secure VPN Proxy - Apps on Google Play

Ilmainen haussa sen takia, että käyttö tosiaan satunnaista, kevyttä, eikä juuri vaatimuksia ole
Ainoa ilmainen VPN jota voisin suositella hyvin satunnaiseen tarpeeseen on:

Jos käyttöä kuitenkin on kuukausittain, niin kyllä silloin kannattaa miettiä sijoittaa pikkasen rahaa, sillä kun saa paljon paremman palvelun.

Tuo Turbo sisältää mainoksia (ei mitään hajua missä muodossa, pahimmassa tapauksessa tunkee ne joka paikkaan), kovasti lupailee ettei seuraa missään muodossa, mutta historian tuntien näissä ilmaisissa palveluissa, niin asiakkaat ja heidän data on se millä nuo rahoittaa toimintansa ja ties mitä muuta siinä sivussa. Firma sijaitsee Singaporessa, joka myöskin kannattaa pitää mielessä.

Tarkemmin VPN palveluista voipi lukaista tuolla ja kysellä tarvittaessa:
 
Joo, olen tietoinen riskeistä ja mahdollisesta epävarmasti ja hitaasti toimivasta yhteydestä. Tarve olisi pari sivunlatausta kuussa, kaistaa en tarvitse käytännössä yhtään ja voisin käyttää laitetta, mitä en käytä mihinkään muuhun. Siksi tässä riittäisi joku hyvin kevyt ilmainen, kunhan ei olisi ihan täysi kusetus. No, pitää nyt miettiä vielä. Tuota Protonia voisin kokeilla.
 
Ilmainen haussa sen takia, että käyttö tosiaan satunnaista, kevyttä, eikä juuri vaatimuksia ole
Mihin sitä on tarkoitus käyttää, siis mitä ne vähäiset vaatimukset on.
Jos tarkoitus lukea putinin uutis saitteja, niin siihen voisi riittää selain, tai sopiva nimipalveline, niin ei tarvi kaikkea tunkea tunnellin kautta.

Jos streemata maarajoitettua sisältöä, niin sitten vähän toisenlaiset, jos tunneloida koko liikenne jonkin epäilyttävän nettiyhteyden yli, niin ...
 
Fonecta Callerin alamäki on ollut kovaa, ennen arvostelut oli 4,5 tähden tasolla, muutamassa kuukaudessa saatu pudotettua 1,4

:srofl:

Selvästi käyttäjien ehdoilla menty taas :beye:
Olisko syynä se että veloituksetta saa paljon vähemmän, eli käytännössä muuttu monella maksulliseksi, ja vähän kosta palautetta.
Play Kauppa mainostaa 4,2 tähten sovelluskena.
 
Mainostaa ja mainostaa voi vaikka 5 tähden, mutta paskottu sovellus josta pitäisi maksaa 4€/kk että näkee kuka soittaa :facepalm:

Screenshot_20221212_183102_Google Play Store.jpg
 
Mainostaa ja mainostaa voi vaikka 5 tähden, mutta paskottu sovellus josta pitäisi maksaa 4€/kk että näkee kuka soittaa :facepalm:
Mitä siinä nyt pielessä. Luulin että hinta oli se juttu, eikö rahalla toimi?

Sen tiedostan että ohjelman historia on pomppuinen, vuosien saatossa monesti rikottu päivityksillä, toki myös "google" ja laite valmistajat on tehneet oman osansa vaikeuttaakseen toimivuutta.

Edit.
Ilmeisesti linkistä kiinni mitä näyttää, tässä linkki millä 1,4 tähteä
 
Vanha versio Fonecta Callerista toimii edelleenklin ilman ongelmia.
 
Nova Launcher on ollut käytössä vuosikausia, mutta nyt alkaa vaihto kiinnostaa. Onko vinkkejä ja mielipiteitä hyvistä korvikkeista? Tällä hetkellä on Samsungin puhelin ja tabletti, joten voisihan sitä Sampan omaa kokeilla. Jotenkin se vain ei tunnu ihan omalta. Tabletissa olen nyt koeajanut Niagara Launcheria muutaman viikon. Se on ihan lupaava viritys, mutta vaatii aikamoista ajattelutavan muutosta verrattuna "perinteisiin" launchereihin. Maksullinen myös, otin vuoden lisenssin kokeeksi.
 
Taisin mennä Novalla melkein kymmenisen vuotta, myyntipäivänä vaihdoin Niagaraan. En tykännyt kyseisestä virityksestä ja nyt on käytössä Microsoftin vermes. Tämä jää käyttöön, sopivasti kustomoitavaa ja vähän Novan tyylinen dock.
 
Nova Launcher on ollut käytössä vuosikausia, mutta nyt alkaa vaihto kiinnostaa. Onko vinkkejä ja mielipiteitä hyvistä korvikkeista? Tällä hetkellä on Samsungin puhelin ja tabletti, joten voisihan sitä Sampan omaa kokeilla.
Onko Good Lock käytössä? Sen Home Upilla saa joitain virityksiä tehtyä mutta ei kyllä ainakaan omien kokemusten mukaan korvaa mitenkään Nova Launcheria.
 
Viimeksi muokattu:
Googlen kelloon tulossa lisäominaisuuksia

Harmillisesti jää käytettävyydessään vielä kauas op kelloon verrattuna. Siinä saa niin näppärästi kalenterista valittua vaikka ihan random päivät, vaikka seuraavan vuoden ajaksi, jolloin herättää samaan aikaan.
Mutta suunta on oikea, jään odottelemaan entistä parempaa.
 
Onko Good Lock käytössä? Sen Home Upilla saa joitain virityksiä tehtyä mutta ei kyllä ainakaan omien kokemusten mukaan korvaa mitenkään Nova Launcheria.
Ei, mutta pitääpä kokeilla tuota. Tabletin kanssa olen alkanut tykkäämään Niagarasta, joten saatan kyllä päätyä puhelimessakin siihen.
 
Juu, oli näköjään hautautunut muiden alle, en aihetta erikseen etsinyt, osui vaan silmään paria viime viestiä lukiessa tässä aiheessa.

Play kauppahan on täynnä spywarea muutenkin, ne pakolliset pankkisovellukset sieltä tottakaivoi ottaa ja muita vastaavia asiallisia, mutta oikeastaan muutoin aina F-Droid. Toki jos luurilla pelaa niin sitten ei paljoa tarjontaa löydy tuolta.

Jos ei F-Droidista löydy (toki kaikkia vapaita ohjelmistoja ei ole sielläkään, kuten ei Bromiteakaan, kun pohjautuu osittain suljettuun Chromiumiin, eivätkä kerkeä jokaista ohjelmaa tarkistamaan periaatteidensa mukaisiksi) niin sitten vasta kaivamaan Play- kauppaa ja silloinkin ensin PC:llä kun on selvemmin ilmaistu sovelluksen vaatimista oikeuksista ja datan keruusta (joskaan se ei taida olla sitovaa, ainoastaan kehittäjän ilmoitus). Taskulaskimen nyt ei tarvitse päästä mikkiin.

Suosittelen tutustumaan siihen jos ihan perusohjelmia tarvitsee.

Nämä lienee joillekin tuttuja Play kaupasta ja kun vapaita ohjelmia ovat, niin F-Droidin puolella Pro versiotkin ovat ilmaiseksi.
Eikä kyseessä ole mitään piratismi tai muutakaan hämärää, ihan tekijänsä laittamina, ilmaisia ja avoimia kun ovat. Toki niillä saa rahastaakin ja Playn puolella sitten näin. Noilla suosittelen korvaamaan esim. Xiaomin vakoiluviritelmät, ihan siis puhelin- ja viestisovelluksesta lähtien.

Ja niihin laitteisiin (toki miksei muihinkin) OpenBoard myös ehdottomasti, löytyy myös Playn puolelta.

Play kauppa on paljon turvallisempi kuin F-droid, ainakin tietoturva-asiantuntijoiden mielestä. Lisäksi vaikuttavat aika mulkuilta huijareilta.

Siis kenen mielestä? Minkä asiantuntijoiden?
Se, että yksi kehittäjä ottaa yhteen noiden kanssa ei kerro mitään.
Sama kaveri otti yhteen edellisessä projektissaan, Copperhead OS:ssä, josta sitten lensi pihalle. Ja nyt taas. Tottakai kitisee asiasta kun on erimielisyyksiä jälleen.
Toi nyt on sama asia kun sanois, että GitHub mulkkuja huijareita täynnä ja koko Linux.
Eli siis tää yks kaveri on joku sankari ja sen sana on ainoa totuus vaikka tuntuu olevan riitoja siellä täällä ja kaikki muut on väärässä?

" Micay responded by posting his dismissal notice on Reddit, and by deleting the cryptographic keys necessary to release updates for the project.[17][19 Micay said that he considered "the company and infrastructure to be compromised", and that he would "prevent [Donaldson] from harming any users".[20] Copperhead failed to provide CopperheadOS updates for several months afterwards.[18] "
 
Ok, jos et ole yhtään kartalla mikä on tilanne copperheadin ja Graphenen välillä niin turha varmaan jatkaa.
 
En. Toi nyt näyttää vaan siltä, että yksi henkilö ottaa yhteen toisten kanssa ja syyttelevät sitten toisiaan ja onhan tuota ollu ohjelmistokehityksessä iät ja ajat ja siksi koko Linux- maailma onkin sellainen tilkkutäkki kuin on, mutta se ei tee jostain järjestelmästä yhtäkkiä huonoa, koska riidan toinen osapuoli niin väittää.
 
Toinen linkki ei liity mitenkään tähän yhteen henkilöön ja jos vähän seuraat niin kyseisnen henkilö oli johtava henkilö Copperheadin takana, ja eron jälkeen perusti Graphenen, jota nykyinen Copperhead forkkaa.

Graphene lienee kaikkien suosittelema, tunnetuista ja epälyttävistä hahmoista lähtien, kuten Snowden.

Ja ei takoita, että F-droidin sovellukset olisi täynnä mulkkuja ja huijareita vaan, että F-droidin jakelumalli ei ole turvallinen.
 
Toinen linkki ei liity mitenkään tähän yhteen henkilöön ja jos vähän seuraat niin kyseisnen henkilö oli johtava henkilö Copperheadin takana, ja eron jälkeen perusti Graphenen, jota nykyinen Copperhead forkkaa.

Graphene lienee kaikkien suosittelema, tunnetuista ja epälyttävistä hahmoista lähtien, kuten Snowden
Miten niin ei liity? Privsec.dev:n takana näkyy olevan wonderwall nimimerkki ja pari muuta, joka näyttäis olevan hyvin lähellä tätä Micayta ellei hän itse.
Selviää jo lukemalla noi linkkien jutut läpi.
Sen lisäks sitä kränää tuntuu olevan lähinnä parin henkilön kanssa F-Droidin puolelta.

Enkä mä hänen teknisiä taitoja tai tuota käyttistä epäilekään vaan sitä, että siellä on varmasti vahvat näkemykset ja niin on nyt sitten toisellakin puolella ja puivat tuota nyt sitten julkisesti.

Mikä tuosta F-Droidista tekee nyt niin kauhean tietoturvaongelman, siis konkreettisesti, eikä se, että jonkun epämääräisen kehittäjien riitelyssä toinen väitti näin eikä mistään selviä, että miksi näin, kunhan nyt "minun tapani on parempi, minä olen yksityisyyden kuningas" ja toinen väittää sitten ilmeisesti, että tämä haluaa markkinoida vain omaa projektia ja ei tehdä niinkuin haluat yms.

Mikä se tekninen syy on? Kiukuttelevan ihmisen sana ei ole sitä vaikka oliskin meriittiä taustalla.
Enkä mä sitä kiistä, etteikö siellä jotain puutetta voisi olla, saa valaista. Nyt tuossa on vaan kahden kiukkupussin vääntö ja jostain syystä pidät tätä toista arvossa ja toista et.
 
Tämäkö on se suuri syy?
Eli siis se, että tämä herra Micay, yksityisyyden kuningas halusi, että ne Androidin käyttöoikeudet hyppää silmille ensimmäisenä F-Droidissa (jota Google Play ei näytä) ja F-Droidin pitäjät on sitä mieltä, että eikun antaa olla siellä pohjalla vaan vetovalikossa, kuten versiot yms kun käyttäjä haluaa ensin lukea kuvauksen yms.

Tämäkö on se riidan aihe ja miksi mielestäsi F-Droid on "täynnä mulkkuja huijareita" ja Google Play turvallisempi? (joka ei siis näytä ollenkaan noita! paitsi ainakin tietokoneella käytettäessä selaimella).
Eli eivät halunneet pomppia tuon pillin mukaan ja nostaa ensimmäiseksi eikä vetolaatikkoon. Huoh.

Miten niin ei liity? Privsec.dev:n takana näkyy olevan wonderwall nimimerkki ja pari muuta, joka näyttäis olevan hyvin lähellä tätä Micayta ellei hän itse.
Selviää jo lukemalla noi linkkien jutut läpi.
Sen lisäks sitä kränää tuntuu olevan lähinnä parin henkilön kanssa F-Droidin puolelta.

Enkä mä hänen teknisiä taitoja tai tuota käyttistä epäilekään vaan sitä, että siellä on varmasti vahvat näkemykset ja niin on nyt sitten toisellakin puolella ja puivat tuota nyt sitten julkisesti.

Mikä tuosta F-Droidista tekee nyt niin kauhean tietoturvaongelman, siis konkreettisesti, eikä se, että jonkun epämääräisen kehittäjien riitelyssä toinen väitti näin eikä mistään selviä, että miksi näin, kunhan nyt "minun tapani on parempi, minä olen yksityisyyden kuningas" ja toinen väittää sitten ilmeisesti, että tämä haluaa markkinoida vain omaa projektia ja ei tehdä niinkuin haluat yms.

Mikä se tekninen syy on? Kiukuttelevan ihmisen sana ei ole sitä vaikka oliskin meriittiä taustalla.
Enkä mä sitä kiistä, etteikö siellä jotain puutetta voisi olla, saa valaista. Nyt tuossa on vaan kahden kiukkupussin vääntö ja jostain syystä pidät tätä toista arvossa ja toista et.
 
No ajattelinkin, ettei voi olla sentään tuosta yllä olevasta postauksesta ja taisin itse väärin ymmärtää hieman. Vaikka vois kuvitella, että tähän mennessä siellä on väännetty kaikesta mahdollisesta. Tuota näköjään käsitellään tolla sivulla kohdassa 6.

Joo, onhan siellä infrassa parantamisen varaa ja selaimen päivitänkin itse selaimesta, F-Droidiin kun päivitys tosiaan ilmestyy päivien viiveellä.

Mitä tulee vanhojen APIen käyttöön niin sen verran vanhempaa rautaa käytössä, että en näe tuota negatiivisena, päin vastoin. Turvallisuudesta tietysti voi olla montaa mieltä, mutta useita, useita vuosia vanhoilla luureilla ja tableteilla tuskin kukaan mitään suurta turvallisuutta vaativaa tekeekään. Ne on edelleen käyttökelpoisia laitteita monessa asiassa, mutta Google pudottaa niiltä hiljalleen yhä enemmän softatukea pois.

Se pitää paikkansa, että siellä on niitä vanhoja ennen 2010- luvun puoliväliä olevia softia, mutta mikä pakko niitä on käyttää? Saisivat toki siivota johonkin arkistoon ne, jonka saa halutessaan auki, vakiona tuota ei tietty tarvis olla. Käsittääkseni siellä on nytkin repo nimellä F-Droid archive, heidän nähdäkseen ongelma on nyt se, että se on vakiona päällä?

Se, että sinne lisää muita repoja on nähdäkseni käyttäjän vastuulla ja käyttäjänkin pitäis ymmärtää se, taitaa olla varoituskin.
Huono vakioclientti kun mahdollistaa sen? Nojaa, vaikka se olis mahdotonta ja käyttäjä silti haluaa toisen repon, niin saahan se toisen clientin siihen, eikä se mahdollinen ongelma miksikään muutu. Mun mielestä menee siis vähän aiheen vierestä ja hakemalla haetaan jo jotain F-Droidin puutteita.

Ja lopussa olikin siitä, että esitetty liikaa tai väärin, vanhalla tavalla, toisin kuin aluksi käsitin, sovellusten vaatimia oikeuksia.

Eli onhan siinä F-Droidissa parantamisen varaa, reunoiltaan karkea, kuten käytännössä kaikki FOSS softat on.
Suurin osa pointeista ei tosin todellakaan viitannu siihen, ettäkö tuo olis suorastaan turvallisuusriski, lähinnä, että arkkitehtuurissa on parantamisen varaa ja puutteita, osa sitten lähinnä jo käsitteli jo yleistä siisteyttä ja käyttökokemusta.

Jos tuosta artikkelista nyt on joku pari deviä ottanu itteensä kovasti niin kai he sitten ovat kritiikkiä kestämättömiä ja jos on menny isompaan riitelyyn tuon Micayn kanssa, niin mitäpä tuohon nyt toteaisi. Noh, noita tapauksia on tuo FOSS- maailma pullollaan, selviää ihan distrojen määrää katsomalla.

Voihan sitä tuosta sanoa, että Google Play on arkkitehtuuriltaan varmasti turvallisempi kuin F-Droid, mutta se on sitten eri asia mitä se on loppukäyttäjän kannalta kun ladataan jotain sovellusta peruskäyttöön. Ja käsittääkseni kyse on ollut siitä jos ketjua katsoo ja sitä olen tarkoittanut.
En sitä, että ruvetaan tarkastelemaan suurennuslasin kanssa mitenkä kenenkin webbiservu pyörii.

P.S. Jos tuo turvallisuus ja noiden arkkitehtuuri yms on hallussa oikeasti niin saa valaista mikä on esimerkiks microG:n laita jos sillä korvaa Google Play Servicen? Ilmeisesti Graphene käyttää Googlea, muttei täysin oikeuksin, kuten tuossakin artikkelissa sivutaan. Tiedän ensimmäisen olevan myös purkkaviritelmä ja kokelma sitä sun tätä, enkä ole sitä siksi suositellukkaan, varsinkin kun käsittääkseni toiminnallisuus ja asennuskin niin ja näin, joskin kiinnostais hieman mikä sen tilanne on.
 
Oma osaaminen ei riitä arvioimaan teknistä tietoa, mutta GrapheneOs ei tosiaan luota myöskään microG:hen varsinkaan jos sillä haetaan jotain turvallisuutta.

Tietysti kärjistetysti voisi varmaan sanoa, että MicroG:n käyttäjä ei halua pornomainoksia, jos katsoo pornoa ja GrapheneOS käyttäjä ei halua Dronea/pommia/rynnäkköä kotiinsa kun käyttää nettiä.
 
Viimeksi muokattu:
Oma osaaminen ei riitä arvioimaan teknistä tietoa, mutta GrapheneOs ei tosiaan luota myöskään microG:hen varsinkaan jos sillä haetaan jotain turvallisuutta.

Siis joo, tiedossa on, että osa Google Services Frameworkista on tuossakin sitä alkuperäistä Googlea ja ottaa yhteyden yms kun käytössä on ohjelmia, jotka sitä vaatii, mutta osa, kuten esimerkiks paikannus tais olla korvattuna Mozillan vastaavalla. Mietin, että mitenkä pahasti se koko GSF on purkkaantunut liimaillessa eri palikoita yhteen ja onko siellä jotain kriittistä.

Ei tuon käyttökohde ole niinkään mikään foliohattuilu saatika oikea turvallisuus, vaan keveys ja Googlesta irti oleminen, mutta silti kyky käyttää käytännössä kaikkea mitä Play kaupasta löytyy, mikäli sattuu kehittämään ja myymään jotain laitteita. Ja paino tuossa lopussa, eli kyse ei ole siitä, ettäkö iso paha Google ja tiedot ja sitä rataa vaan se, että jos haluat heidän systeemejä käyttää niin heidän ehdoillaan sitten. Voin oikein hyvin ymmärtää, että jossain projektissa ei riitä paukut siihen, eikä välttämättä tavoitteetkaan mene yksi yhteen. GSF itsessään ei ole mikään kevyt.
Play kauppa on käytettävissä toki Aurora Store clientillä muutoinkin, mutta melko harva sovellus toimii ilman GSF:ää. Areena taitaa toimia, vaikka sitä vaatii, ilmeisesti muodon vuoksi.

Varmasti on niitäkin, jotka ajattelee tuon tarkoittavat subjektiivisesti Googlesta irtaantumista ja jotain yksityisyyttä tai turvallisuutta, jotka tosin eri asioita, vaikka usein meneekin käsi kädessä. Itte miettiny esimerkiks jotain 5-10v ikäistä rautaa, joka olis muutoin käyttökelpoista tai miksei jotain uusia projekteja kevyellä, eli siis käytännössä vanhalla raudalla, joka ei välttämättä jaksais GSF:ää, eikä siten varmasti noudattais Googlen ehtoja.
Kiinalaisissa vehkeissä on toki ihan oikea Google, koska heitä nyt ei vois vähempää kiinnostaa ehdot, pl. Huawei ja muut isot toimijat, mutta vähänkin pienemmät ei yksinkertaisesti noista välitä. Ja sama tuskin onnistuu Euroopassa.
 
Mitä musiikkitoistinta suosittelisitte Yle Areenasta ladattujen podcastien kuunteluun? LineageOSin oma Music app ei jostain syystä poista tiedostoja ollenkaan ja sekoitus toistaa samat tiedostot loopilla, vaikka ne löytyvät jo viimeksi kuunneltujen listalta.

Googlasin jo, mutta "10 best offline players for podcasts" on turhan työläs alkaa käymään jokainen soitin yksitellen läpi jne.

Plussaa jos toistonopeutta voisi säätää, mutta ei pakollinen.
 
Podcast Addict on ollut jo vuosia käytössä. Löytyy backup-restore kun puhelin vaihtuu, automaattisesti lataa haluamasi podcastit soittojonoon tai sitten manuaalisesti. Haku löytää areenan podcastit. Toimii android auton kanssa. Toimii pelkkä bluetooth autoon ja silloin jopa kelausnapit toimi (kia ceed ennen andoid auto aikaa) Ilmainen on hyvä hinta. Nähtävästi 2014 arvostellut googleen :D
Edit: Joo ja toistonopeus on podcastkohtaisesti säädettävissä.

Videotour 10min englanniksi:
 
Kiitos! Vaikuttaa lupaavalta.
 
Podcast addict ollut vuosien ajan myös oma luottovalinta, kunnes Google podcast korvasi sen. Google podcast toimii sujuvammin eri laitteiden välillä synkassa (mukaan lukien PC web-selain) .
 
Heitetään oma suosikki podcastien kuunteluun Android laitteilla...

- Download, stream or queue episodes and enjoy them the way you like with adjustable playback speeds, chapter support and a sleep timer.
- Save effort, battery power and mobile data usage with powerful automation controls for downloading episodes (specify times, intervals and WiFi networks) and deleting episodes (based on your favourites and delay settings).
- Made by podcast-enthusiasts, AntennaPod is free in all senses of the word: open source, no costs, no ads.
 
Mitenkä Playstoren ohjelmapäivitykset mahtaa tulla saataville ja latautua eri laitteille? Alkoi hermot mennä, kun S-Mobiili oli rikki lähes kuukauden. Lopulta 12.1 löytyi päivitys ja korjaantui, mutta Playn versiohistorian mukaan sovellus oli päivittynyt jo 3.1. Puhelimena sampan A52S
 
Katsoin kolmen eri puhelimen historiaa ja 3-4 päivää sitten oli kaikissa päivittynyt. Eli ei ainakaan 3.1. ollut tarjolla päivitystä yhdellekään laitteistani.

Vähän siitä riippuen miten käyttäjä on puhelimensa asetuksia säätänyt käyttöjärjestelmä voi siirtää jonkun aikaa käyttämättöminä olleita sovelluksia lepotilaan jolloin päivitykset saattavat viivästyä. Mutta tässä tapauksessa siitä tuskin oli kysymys.
 
Siis joo, tiedossa on, että osa Google Services Frameworkista on tuossakin sitä alkuperäistä Googlea ja ottaa yhteyden yms kun käytössä on ohjelmia, jotka sitä vaatii, mutta osa, kuten esimerkiks paikannus tais olla korvattuna Mozillan vastaavalla. Mietin, että mitenkä pahasti se koko GSF on purkkaantunut liimaillessa eri palikoita yhteen ja onko siellä jotain kriittistä.

Ei tuon käyttökohde ole niinkään mikään foliohattuilu saatika oikea turvallisuus, vaan keveys ja Googlesta irti oleminen, mutta silti kyky käyttää käytännössä kaikkea mitä Play kaupasta löytyy, mikäli sattuu kehittämään ja myymään jotain laitteita. Ja paino tuossa lopussa, eli kyse ei ole siitä, ettäkö iso paha Google ja tiedot ja sitä rataa vaan se, että jos haluat heidän systeemejä käyttää niin heidän ehdoillaan sitten. Voin oikein hyvin ymmärtää, että jossain projektissa ei riitä paukut siihen, eikä välttämättä tavoitteetkaan mene yksi yhteen. GSF itsessään ei ole mikään kevyt.
Play kauppa on käytettävissä toki Aurora Store clientillä muutoinkin, mutta melko harva sovellus toimii ilman GSF:ää. Areena taitaa toimia, vaikka sitä vaatii, ilmeisesti muodon vuoksi.

Varmasti on niitäkin, jotka ajattelee tuon tarkoittavat subjektiivisesti Googlesta irtaantumista ja jotain yksityisyyttä tai turvallisuutta, jotka tosin eri asioita, vaikka usein meneekin käsi kädessä. Itte miettiny esimerkiks jotain 5-10v ikäistä rautaa, joka olis muutoin käyttökelpoista tai miksei jotain uusia projekteja kevyellä, eli siis käytännössä vanhalla raudalla, joka ei välttämättä jaksais GSF:ää, eikä siten varmasti noudattais Googlen ehtoja.
Kiinalaisissa vehkeissä on toki ihan oikea Google, koska heitä nyt ei vois vähempää kiinnostaa ehdot, pl. Huawei ja muut isot toimijat, mutta vähänkin pienemmät ei yksinkertaisesti noista välitä. Ja sama tuskin onnistuu Euroopassa.
Graphene os vaikuttaa minusta todella kiinnostavalta google haun perusteella graphene os tuo pöytään todella monia turvallisuusominaisuuksia eikä ole pelkästään degoogled niinkuin väität
 
Viimeksi muokattu:
Blokada ja android tv. Sonyn muutaman vuoden vanha telkkari Android 9:llä. Olen asentanut useampaa eri versiota blokadasta telkkuun, mutta blokada ei blokkaa mainoksia. 4 versio pitäs toimia Android tv:ssä. Osaisiko joku sanoa syytä, miksi ei blokkaa?
 
Business Calendaria (2) käyttöön tässä yrittänyt opetella, kun täällä suositeltiin. Ostin pro-version alesta ja kalenteri vaikuttaa ihan toimivalta. Tapahtumat eivät kuitenkaan synkkaa business calendariin yhtä nopeasti kuin outlookin appiin. Jälkimmäisessä ne näkyvät käytännössä heti, mutta BC2 Prossa ei vieläkään näy esim. eilen hyväksyttyjä kalenterimerkintöjä. Kyseessä työpaikan 365-tili, jonka olen lisännyt luuriin.

Missähän ongelma? BC2 (Pro)lla on kaikki luvat myönnettynä luuriin.
 
Mitä mainoksia se ei blokkaa? Youtuben? Onko sulla mitään blocklistejä käytössä siinä blokadassa? Käytä jotain muuta kuin 8.8.8.8 dns-palvelimena.
 
Business Calendaria (2) käyttöön tässä yrittänyt opetella, kun täällä suositeltiin. Ostin pro-version alesta ja kalenteri vaikuttaa ihan toimivalta. Tapahtumat eivät kuitenkaan synkkaa business calendariin yhtä nopeasti kuin outlookin appiin. Jälkimmäisessä ne näkyvät käytännössä heti, mutta BC2 Prossa ei vieläkään näy esim. eilen hyväksyttyjä kalenterimerkintöjä. Kyseessä työpaikan 365-tili, jonka olen lisännyt luuriin.

Missähän ongelma? BC2 (Pro)lla on kaikki luvat myönnettynä luuriin.

Avaa sovellus - kolme palkkia - Calendars&task lists. Tarkista että haluamasi kalenteri näkyy. Mulla käytössä vain googlen kalenterit ja niiden kanssa ei ropleemaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 353
Viestejä
4 553 598
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom