AMD Ryzen julkaistaan virallisesti 2. maaliskuuta

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609


AMD ilmoitti jo viime vuoden puolella julkaisevansa uudet Zen-arkkitehtuuriin perustuvat Ryzen-prosessorit markkinoille tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa. Toimitusjohtaja Lisa Su tarkensi tammikuun lopulla yrityksen Q4/2016 osavuosikatsauksen yhteydessä julkaisuajankohdaksi maaliskuun ensimmäiset päivät.

io-tech on nyt saanut vahvistettua omista lähteistään, että Ryzen tullaan virallisesti julkaisemaan torstaina 2. maaliskuuta klo 17 Suomen aikaan. Samassa yhteydessä emolevyvalmistajat tulevat lanseeraamaan markkinoille AM4-kantaiset Ryzen-prosessoreille suunnatut X370- ja B350-piirisarjoihin perustuvat emolevymallinsa.



Ensimmäisenä markkinoille julkaistaan 8-ytimiset Ryzen 7 -sarjan prosessorit, joista suorituskykyisin on 4,0 GHz:n Turbo-taajuuden omaava Ryzen 7 1800X -malli. Vahvistimme jo viime viikolla Ryzen 7 -prosessoreiden Suomihinnat, jotka ovat mallista riippuen 350-600 euron välimaastossa. Näillä näkymin Ryzen-prosessoreita tulee löytymään ostettavaksi julkaisun yhteydessä vain parilta suomalaiselta jälleenmyyjältä.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
Vieläkään ei taida olla varmaa tietoa muitten mallien saapumisesta markkinoille?
Heti kun on, niin löytyy io-tech.fi etusivulta :comp:

Huhuja on, mutta en viitsi tuulesta temmattuja juttuja uutisoida, vaan vähän pitää olla lihaa luiden päällä..
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
580
io-techin testiä odotellessa...
E: Enenmmän kuitenkin kiinnostaa vaikutus 6800K, 6900K ja 6950X hintoihin.
 
Viimeksi muokattu:

B202R

Trololololhättan
Tukijäsen
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
19
Johan tässä onkin odoteltu että pääsee päivittämään sisuskalut tälle vuosikymmenelle :tup:
Vielä kun Vega julkaistaan niin :drool:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
694
Itse ja varmaan suurin osa pc- pelikoneista omistavista ei juurikaan hyödy näistä prossupäivityksistä. Sitten vasta, kun pci-e-väylässä alkaa tapahtumaan kehitystä, on varmaan pakko päivittää emon myötä prossu ja muistit. Ei silti, mielenkiintoinen vuosi odotettavissa ja toivottavasti AMD saa jälleen kilpailua aikaiseksi
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 272
Testejä odotellessa voisikin pestä ostohousut ja valmistautua henkisesti emon, prossun ja muistien päivitykseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
535
Olisi tosiaan parasta, jos edes jonkunlainen artikkeli saataisiin ulos heti H-hetkellä, kun julkaisulle on vain lupa. Artikkelia voisi sitten vaikka myöhemmin laajentaa ja syventää, vaikkapa osin käyttäjien toiveiden mukaisesti.
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
874
Heti kun on, niin löytyy io-tech.fi etusivulta :comp:

Huhuja on, mutta en viitsi tuulesta temmattuja juttuja uutisoida, vaan vähän pitää olla lihaa luiden päällä..
Oikein. Ihan hatusta vedetttyjä huhuja ei pidä julkaista. Seon ihan ok jos kirjoitellaan huhuista jotka voivat jollakin tavalla toteutua tai siis niihin on lähde jonka huhujen uutisoinnit ovat yleisesti osuneet oikeaan.

Täytyy kyllä peukuttaa io-techin toimintaa ja julkaisuja. Näitä nyt on tainnut muutkin jo kehua kun otetaan käyttäjien testejä foorumilta mukaan jne jne... mutta ompa nyt yksi kehu lisää.

Samalla olen sillon tällöin seuraillut edellisen "sivustonne" hidasta tuhoa kun Otavan kampaviinerikerhon päissään linjaamat uudistukset floppaavat täysin. Toivottavasti siellä päätöksistä vastuussa olevat saavat aikanaan kenkää ja joku tajuaa ettei ne *tun eskeli ja pöwerpöint managerit pysty pyörittämään näin teknistä juttua ilman päteviä alaisia. =)
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
130
Loppuuko NDA kuitenkin 28.2., vai onko myös tämä päiväys 2.3. ja vellovat huhut aikaisemmasta NDA:n loppumisesta ovat erheelliset?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 957
Loppuuko NDA kuitenkin 28.2., vai onko myös tämä päiväys 2.3. ja vellovat huhut aikaisemmasta NDA:n loppumisesta ovat erheelliset?
28.2 on ilmoituspäivä + NDAn loppuminen, 2.3 on ensimmäinen myyntipäivä.
Näin olen ymmärtänyt.


Näyttäisi 1700 jälkeen maksavan 1e per 1MHz...
Tarkoitat kai 1€ per 10MHz tai 0.1€ per 1Mhz :lol:
Koska 1€ per 1Mhz tarkoittaisi 3700-4000€
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
io-techin testiä odotellessa...
E: Enenmmän kuitenkin kiinnostaa vaikutus 6800K, 6900K ja 6950X hintoihin.
Toivon todella että Ryzen artikkelin julkaisuun ei mene yli kuukautta
Olisi tosiaan parasta, jos edes jonkunlainen artikkeli saataisiin ulos heti H-hetkellä, kun julkaisulle on vain lupa. Artikkelia voisi sitten vaikka myöhemmin laajentaa ja syventää, vaikkapa osin käyttäjien toiveiden mukaisesti.
Julkaisen artikkelin samalla sekunnilla, kun NDA loppuu, tämä on lupaus :comp:
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
Loppuuko NDA kuitenkin 28.2., vai onko myös tämä päiväys 2.3. ja vellovat huhut aikaisemmasta NDA:n loppumisesta ovat erheelliset?
28.2 on ilmoituspäivä + NDAn loppuminen, 2.3 on ensimmäinen myyntipäivä.
Näin olen ymmärtänyt.
En ole kuullut sanallakaan mitään liittyen Ryzeniin ja 28.2.

Taidetaan edelleen sekoittaa GDC ja Capsaicin tapahtumiin. Jotain sielläkin tosin saatetaan kertoa ja paljastaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 336
Oliko näistä vielä tietoa mitä eroa näillä on? Kellotaajuuden lisäksi siis.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
130
Sama tyyppi uutisoi kaikki huhut ilman lähdekritiikkiä, aikalailla samoin tekee Guru3D. Kun tarkoitan etten ole kuullut mitään 28.2. ja Ryzen liittyen, en tarkoita mitään nettihuhua vaan oikeaa tietoa vähänkään luotettavasta lähteestä :comp:
Eli siis huhuja olivat. Olisihan se ollutkin liian hyvä selailla artikkeleita jo muutamaa päivää ennen myyntiintuloa. :shifty:
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 388
Eli siis huhuja olivat. Olisihan se ollutkin liian hyvä selailla artikkeleita jo muutamaa päivää ennen myyntiintuloa. :shifty:
Täytyy toivoa että valtaosa PC-pelaajista pitää Inteliä prosessorijumalina Ryzen-julkaisussa, jotta itse ehtii lukemaan muutamat revikat ennen Ryzenien loppuunmyyntiä :)
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
130
Täytyy toivoa että valtaosa PC-pelaajista pitää Inteliä prosessorijumalina Ryzen-julkaisussa, jotta itse ehtii lukemaan muutamat revikat ennen Ryzenien loppuunmyyntiä :)
Eikös tuo nyt ole selviö, että pitää. :D
 

Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 564
Itse ja varmaan suurin osa pc- pelikoneista omistavista ei juurikaan hyödy näistä prossupäivityksistä. Sitten vasta, kun pci-e-väylässä alkaa tapahtumaan kehitystä, on varmaan pakko päivittää emon myötä prossu ja muistit. Ei silti, mielenkiintoinen vuosi odotettavissa ja toivottavasti AMD saa jälleen kilpailua aikaiseksi
Joo tuskin kannattaa vaihtaa jos on joku tarpeeksi uusi i5/i7 mutta kunnon kilpailu laskee hintatasoa ja hyödyttää kuluttajaa joka tapauksessa. Kyllä kai jotkut kasaa ensimmäistäkin konetta ;)
 

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 415
Julkaisen artikkelin samalla sekunnilla, kun NDA loppuu, tämä on lupaus :comp:
-> Eli
1. Sampsalla on jo nyt Ryzen
2. Testit on jo kokonaan tai pääosin tehty

Laita nyt edes pieni kuva Ryzenin nurkasta jakoon!
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
1 248
-> Eli
1. Sampsalla on jo nyt Ryzen
2. Testit on jo kokonaan tai pääosin tehty

Laita nyt edes pieni kuva Ryzenin nurkasta jakoon!
Epäilen että ihan vielä valmiita ole :) Tai mistäs tietää jos onkin jo saanu hypistellä parisen viikkoa...
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
-> Eli
1. Sampsalla on jo nyt Ryzen
2. Testit on jo kokonaan tai pääosin tehty

Laita nyt edes pieni kuva Ryzenin nurkasta jakoon!
Ei ole testikappaleita jaettu vielä medialle.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 772
Itsellä wanha Phenom II joten jonkinlainen prossaupgrade aiheuttaa jo pienen hyppäyksellä tehoissa. Mutta hyvin on Phenomikin jaksanut.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
338
Eikös Lisa Su sanonut että julkaisussa tulee olemaan LAAJA valikoima prosessoreita? Nähtävästi lupaukseen joutuu jälleen pettymään, jos tulee vain nuo 3 mallia.:(
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 762
On niitä enemmän, riippuen ostajasta. Eli myös 1800 Pro ja 1700 Pro mallit ovat myytävinä. Niitä ei vaan normaali kuluttaja osta (ellei sinulla ole firmaa tms. ei se varmaan oikeasti myyjiä kiinnosta oletko sovellussuunnitelija ja mitä teet prosessorillasi).

Eli käsittääkseni malleja tulee siis 5kpl heti myyntiin (kaikki 8/16 prosessoreita).

Toki kaikkia 17kpl mitä R7, R5 ja R3 prosessoreja kaikenkaikkiaan tulee myyntiin ei kerralla nähdä. Ainoastaan R7 mallit (ne 5kpl).

Leaked roadmap shows AMD may release three classes of Ryzen desktop processors

Edit: eli X malli on kait se "black edition" joka sisältää automaattisen kellotuksen, Pro on ammattilaisille ja ilman merkintöjä olevat sitten tavan tallaajille jotka eivät koneista sen enempää välitä (esim. valmispaketteihin). Näin olen ymmärtänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
426
Äkkiä se pari viikkoa menee. Sillä aikaa voimme käydä salaliittoteorioita Sampsan prossusta. :rolleyes:
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
Ja vaikka olisikin, niin Sampsa ei voisi sitä NDA:n takia myöntää. Sampsa joutuu vaan itsekseen toteamaan, että "Seuraavaksi haluatte varmaan yhden kuvan Ryzeneistäni".
Ei ole _vielä_ NDA:ta allekirjoitettuna.
 

El-Reino69

Cunning Stuntman
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
980
Ainahan me voidaan spekuloida onko ryyzeneitä jo Sampsalla vai ei. :think:
Melko varmasti sielä Sampsa testailee jo Ryzeniä ja pitää meitä hulluja jännityksessä

:D:D:D:D:D:D:D


Ehkä......
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 422
Eiköhän niitä ryzeneitä kohta ala testeihin sivustoille lähetellä, kun varmaan toivovat juttuja julkaisupäivälle:geek: (mikäli on oikeasti läheskään hypen väärti:p).
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
511
Veikkaan noin viikkoa ennen julkaisua, kun lehdistö saa omat testikappaleet. Ennemmin ei kannata antaa, kun ensimäisenä julkaistu testi on aina ensimäisenä julkaistu. Ainakin vähentää siis riskiä NDA:n rikkomiseen.
 

jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
624
Saatasko Sampsalle Canary että koska se NDA on kirjootettu ;)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 081
Eikös Lisa Su sanonut että julkaisussa tulee olemaan LAAJA valikoima prosessoreita? Nähtävästi lupaukseen joutuu jälleen pettymään, jos tulee vain nuo 3 mallia.:(
Eikö silloin olisi sama ostaa joku nykyinen malli.
Ei noissa ole kuin pari parasta jotka on hyviä, kaikki matalan sarjan prossut on samaa tasoa kuin nykyiset.
Käytetyssä saat enemmän tehoa kuin noissa halvimmissa.
Eroa voi olla ostaako intelin 300€ vain AMD:n 260€ prossun, se on jokaisen harkittavissa.
Joka tapauksessa suurin ero hinnoissa ja tehoissa on kalliimmilla malleilla.
Sitä ei tule tapahtumaan että AMD:n saa 100€ ja Intel maksaa 300€ saman tehoisilla osilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 081
Ei kai se vaikea ole päätellä, jos julkaisu on maaliskuussa.
28.2 kerrotaan enemmän. Niin alkukuusta lähtee samplet tai helmikuun lopussa ja huhtikuussa useimmissa kaupoissa.

Kauippoihin voi silti tulla vain pieniä määriä, koska kauppiaat haluaa katsoa miten myy.
 
Viimeksi muokattu:

qu-ma

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
161
Ei ole testikappaleita jaettu vielä medialle.
Joko on julkaistu testi / seuranta ohjelmia?
AMDOverDrive , CPUID tai Piriform ( ilmaiset) eivät tunne Ryzeniä , eikä vm 2017 päivityksiä mainita.

Entä huhu että AMD valmistaa Intel XTU ;ta vastaavan ohjelman
Vai jäädäänkö alussa emovalmistajien omien ohjelmien varaan
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 745
Viestejä
4 223 969
Jäsenet
71 105
Uusin jäsen
Flatout123

Hinta.fi

Ylös Bottom