AMD RX 6000-sarjan-/ 6800(XT) / RX 6900- saatavuus-/tilausseuranta

DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Onko kukaan Suomesta vielä saanut AMD:n DHL:n kyydissä toimittamaa 18.11. tilattua näytönohjainta? Kyllä taas tänne siperian etupihalle tulo kestää. Minun paketti näyttäisi Lähteneen Köpenhaminasta eilen eikä mitään tietoa missä luuraa.

Suurimmalle osalle keski-Euroopassa DHL toimitti kahdessa päivässä. Katsokaas ihan piruuttanne omaa DHL:n seurantanumeron edeltäviä ja/tai seuraavia numeroita. Koska AMD lähetti kaikki samassa erässä niin kaikki paketit on peräkkäisillä numeroilla. ;) Ne on merkittäviltä osin jo toimitettu.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 658
Twitterissä kiertää väitteitä, että isot eurooppalaiset myyjät eivät odota saavansa yhtään AIB custom mallia tänä vuonna. Onko kellään mitään tarkempia tietoja?
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 688
Onko kellään heittää valistunutta arvausta, että tulevatko custom-korttien hinnat laskemaan esimerkiksi tammikuun puoleenväliin mennessä?

Koitin katsella hintahistorioita RTX:n 3000-sarjalaisille, että miten niiden on käyneet, mutten saanut selvää kuvaa suuntaan tai toiseen. Tähän tietysti vaikuttaa myös se, paljonko niitä on tulossa lisää. Ja Nvidiankin kortit tietty voivat vähentää kysyntää jos niitä alkaa tulemaan saataville kunnolla.

Jos Radeoneja tulee saataville niin alentaako suomalaiset kaupat hintoja?
Katso Proshopin tilaus/toimitus tilastoja.
Periaatteessa lasket kuinka monta RTX-korttia on saatu toimitettua näiden kuukausien aikana ja vertaat sitä jäljellä olevan jonon pituuteen. Sitten vertaat tuloksia RX-kortteihin.
NVIDIA GeForce RTX | 3070 | 3080 | 3090 » Full overview here! (proshop.de)
AMD Radeon » RX 6800 | RX 6800 XT | RX 6900 XT » Full overview! (proshop.de)

TL;DR: Katsellaan asiaa joskus keväällä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Tuli nyt sitten tilattua PowerColor Radeon RX 6800 Fighter. Eiköhän tuo vielä Ophion Evossa jaksa hengittää. (kunhan joskus sitten saapuu)
 
Liittynyt
25.08.2018
Viestejä
61
Onkos 6900 tarkemmasta julkaisuajasta tuolle 8.12 liikkunut mitään tietoa?
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
58
Onko kukaan Suomesta vielä saanut AMD:n DHL:n kyydissä toimittamaa 18.11. tilattua näytönohjainta? Kyllä taas tänne siperian etupihalle tulo kestää. Minun paketti näyttäisi Lähteneen Köpenhaminasta eilen eikä mitään tietoa missä luuraa.

Suurimmalle osalle keski-Euroopassa DHL toimitti kahdessa päivässä. Katsokaas ihan piruuttanne omaa DHL:n seurantanumeron edeltäviä ja/tai seuraavia numeroita. Koska AMD lähetti kaikki samassa erässä niin kaikki paketit on peräkkäisillä numeroilla. ;) Ne on merkittäviltä osin jo toimitettu.
saapunut Helsinkiin tunti sitten, hyväs lykys ennen lauantaita käsissä kortti
 

DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
saapunut Helsinkiin tunti sitten, hyväs lykys ennen lauantaita käsissä kortti
Juu. Samassa koneessa Köpiksestä.
marraskuu, 27 2020 00:18 Paikallinen aika | HELSINKI - FINLAND

Tulee lähes varmasti huomenna. DHL on tähän mennessä toimittanu kotiovelle aina saman päivän aikana kun tullu maahan.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
624
Sarjassamme villit huhut:
Apple on rohmunnut niin paljon rahtikapasiteettia että AIB:t joutuneet maksamaan kolminkertaista hintaa normaalin nähden saadakseen kortteja liikenteeseen ja ne on silti myöhässä. Uskoo ken tahtoo.
En yhtään ihmettelisi. Kiinasta pari tuotetta tilattu lokakuun lopussa, eikä ole vielä edes saksan varastolle saapunut. (tulee saksan kautta) Yleensä toimitusaika ollut noin 2 viikkoa kyseisillä tuotteilla.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 745
Apple on rohmunnut niin paljon rahtikapasiteettia että AIB:t joutuneet maksamaan kolminkertaista hintaa normaalin nähden saadakseen kortteja liikenteeseen ja ne on silti myöhässä. Uskoo ken tahtoo.
Joo vähän erikoinen skenaario kenellekään keksiä. Suurin osa maailman kuljetuksista on varmaan ihan jotain muuta kuin elektroniikkaa saati yhden valmistajan kännyköitä ja muita hilppeitä. Täten yksi firma ei voisi mitenkään vaikuttaa mihinkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 136
Juu. Samassa koneessa Köpiksestä.
marraskuu, 27 2020 00:18 Paikallinen aika | HELSINKI - FINLAND

Tulee lähes varmasti huomenna. DHL on tähän mennessä toimittanu kotiovelle aina saman päivän aikana kun tullu maahan.
Mulla on tiistaina tilattu kortti ollut eilen Köpiksessä, mutta ei ole merkintää Suomesta. Ei taida saapua enään tänään.
19:29 Local time | Departed Facility in COPENHAGEN - DENMARK
 
Liittynyt
27.11.2020
Viestejä
4
Tässä voi olla aika paljon totuutta. KE ja BR on ATH rahdissa ja tekevät jopa voittoa samaanaikaan kun kaikilla muilla lentoyhtiöillä menee huonosti. Baltic Dry Index on sekin aika hyvissä lukemissa (lokakuun alussa yli 2k) ja kuulemma tällä hetkellä on vaikea löytää vapaata konttia Kiinasta Eurooppaan. BR:n rahtitilastot näyttää hyvältä, kelpaisi varmaan finnairillekin yli 90% load factor https://www.evaair.com/images/englobal/evaair-2020-monthly-revenue-report-en-nov_tcm33-71294.pdf
 

gm_

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
314
Joo vähän erikoinen skenaario kenellekään keksiä. Suurin osa maailman kuljetuksista on varmaan ihan jotain muuta kuin elektroniikkaa saati yhden valmistajan kännyköitä ja muita hilppeitä. Täten yksi firma ei voisi mitenkään vaikuttaa mihinkään.
.. tämmöinen elektroniikka tulee tosiaan usein lentorahtina, jonka määrä koronan takia on pienentynt. Laivarahdilla tulee sitten tosiaan muutakin tavaraa joten elektroniikan osuus siellä varmasti tosiaan pieni. Applella on usein launchit ja aikataulut suunniteltu alusta loppuun asti jo hyvissä ajoin ja rahdit varattu etukäteen. Applella ei ole varaa myöhästyä. Jollekkin pienelle AIB valmistajalle on voinut tulla vähän yllätyksenä täydet ruumat koneissa varsinkin jos AMD:ltä on semi viimetingassa alkanut vasta piirejä saamaan. On mahdollista että niitä (AIB) kortteja on "pilvin pimein" jossain kiinassa odottelemassa että pääse maailmalle. (pilvin pimein = ei riitä kaikille)
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
42
Tästä twitter ketjusta pikkuisen lisää vettä spekulaation myllyyn.

News from TW on TSMC 7N wafer customers. In Q4, AMD is set to use ~120K wafers for console SOCs, ~80K for PS5 + ~40K for SSX! This is ~80% of 7N wafers allocated to AMD in Q4. This console ramp is the main reason for lack of Zen 3 & Big Navi.
 

Black Sheep

Tukijäsen
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
394
Samoin Asus Radeon RX 6800 XT TUF gaiming merkitty seuraava erä saapuvaksi:
"Saapumispäivä vielä vahvistamatta - 2kpl"
Isoja eriä luvassa - ei lupaa hyvää.

Edit: ROG Strix LC myös merkitty seuraava erä 5kpl saapuvaksi - aikataulu auki.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
661
No mitäs hittoa Asrockin lapuissa arvio 4.12 saapumassa 20kpl Jimmsille. Löytyykös noista jotain revikoita, oikeastaan kaikki muu on itselle ihan sama mutta lämmöt ja melutaso kiinnostaa. Hintaahan noilla on mutta verottaja saa piffaa tällä kertaa
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
348
On vähän ruuhkaa näin loppuvuodesta näillä AMD pohjaisilla tuotejulkaisuilla. Alkuvuodesta EPYCit ja Thredripperit sitten varmaan vähän myöhemmin. Tuskin aivan heti alkaa saamaan 6000 sarjaa suoraan varastosta. Hinnat sitten sen mukaisia kun jokainen porras rahastaa välistä rahtareista lähtien.
 

oisqi

Rajat "VegaGOD" Monga ♿️
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
440
"Not a paper launch"

Aika naurettava julkkari, jopa huonommin tehty kuin 3xxx-sarja. Saa nähdä miten pitkään kestää, että saadaan edes jonkinnäköistä saatavuutta.
 
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
19
Sarjassamme villit huhut:
Apple on rohmunnut niin paljon rahtikapasiteettia että AIB:t joutuneet maksamaan kolminkertaista hintaa normaalin nähden saadakseen kortteja liikenteeseen ja ne on silti myöhässä. Uskoo ken tahtoo.
Ei yllätä. Apple on nyt samassa ARM leirissä Nvidian kanssa ja kampittavat x86 hommia kaikin keinoin. Vaikka Applen arm-pohjainen 5nm prossu käyttäisikin eri nodea TSMC:llä, niin veikkaan silti että se vaikuttaa jollain tasolla TSMC:n kokonaiskapasiteettiin painaa AMD:n cpu:t ja gpu:t. Nvidia käyttää samsungin 8nm linjaa, mutta sekin voi olla vaan sovittu juttu isossa kuvassa. Irwinkin sen muinoin sano: "Joku aina vittu häslää."
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
1 233
Vai että perskiven saisi pian. Kyllähän se kova hinta on maksaa 950€-1000€ 6800 XT kortista, mutta kai se vaan on maksettava niin pääsee tästäkin rumbasta pois. Pitääkin ruveta tutkimaan taichin ja phantomin eroja, että kannattaako vielä se 50€ maksaa lisää taichista, veikkaan että ei kannata.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 658
Ei yllätä. Apple on nyt samassa ARM leirissä Nvidian kanssa ja kampittavat x86 hommia kaikin keinoin. Vaikka Applen arm-pohjainen 5nm prossu käyttäisikin eri nodea TSMC:llä, niin veikkaan silti että se vaikuttaa jollain tasolla TSMC:n kokonaiskapasiteettiin painaa AMD:n cpu:t ja gpu:t. Nvidia käyttää samsungin 8nm linjaa, mutta sekin voi olla vaan sovittu juttu isossa kuvassa. Irwinkin sen muinoin sano: "Joku aina vittu häslää."
Tuskin vaikuttaa 5nm, mutta konsolipiirit vaikuttavat ja AMD joutuu käyttämään hirveän osan tuotantokapasiteetistaan niihin
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
348
MSI Gaming Trio. Pääsin viidennelle sijalle. Kunhan revikka tulee katsotaan kannattaako pitää tilaus vai perua. Varmaan vaihtuu 3080seen jos niitä alkaa saamaan suoraan varastosta ennen raatoja.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
661
Kyllä on pojat pitkä ja kivinen tie luvassa. Onneksi en perunut kaikkia RTX-tilauksia joten jos nyt kävisi niin että nahkatakki haluaa painaa lisää rahaa niin kortteja tulemaan vaan. Emmä kyllä jaksa enää toista 2,5kk ootella että voi alkaa olla saumoja saada jotain. Sääli sinänsä, ennemmin mä oisin punaleirin kortin laittanu alle.
Harmi ku AMD:n markkinointigurutkaan ei täällä istu, sellasia terveisiä oisin lähettäny että asiakkaiden kusetus on hyvä tapa karkottaa ne asiakkaat. Ennemmin yllätetään positiivisesti kuin negatiivisesti, vaikka se positiivinen yllätys vaatisikin sen että ilmoitetaan ensin että kortteja saa joskus 2021 kesällä :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 096
Olisin näköjään päässyt sijalle 8 gamin x trio jonoon, mutta ei helvetti 180 euroa eroa refuun. Tuolla erotuksella saa jo kohtuullisen 1080p näyttiksen johonkin toiseen perheen koneeseen :rofl2:
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 117
Dustinissa näyttää olevan edulliset hinnat näille RX 6800/XT korteille. Tuolla ei vaan näy saldoa. Missäs kaikkialla näitä edes myydään Suomessa?
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 646
Dustinissa näyttää olevan edulliset hinnat näille RX 6800/XT korteille. Tuolla ei vaan näy saldoa. Missäs kaikkialla näitä edes myydään Suomessa?
Oletko katsonut ALV 0% vai ALV 24% hintaa?
Haisee black friday -kusetukselle tuo että heittää vakiona yrityspuolelle, eikös ne ennen aina kysynyt onko kuluttaja vai yritysasiakas?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
23
MSI Gaming X Trio 6800 XT+6800 ja Asrock RX 6800 Phantom lisättiin äsken Jimmsiin.
Ja nyt näidenkin korttien toimitusajat hävisivät. Aamupäivällä luki vielä 4.12. saapumisajaksi ja toimitusaika-arvio 6-9 päivää.
 
Liittynyt
13.02.2020
Viestejä
7
Kyllä on pojat pitkä ja kivinen tie luvassa. Onneksi en perunut kaikkia RTX-tilauksia joten jos nyt kävisi niin että nahkatakki haluaa painaa lisää rahaa niin kortteja tulemaan vaan. Emmä kyllä jaksa enää toista 2,5kk ootella että voi alkaa olla saumoja saada jotain. Sääli sinänsä, ennemmin mä oisin punaleirin kortin laittanu alle.
Harmi ku AMD:n markkinointigurutkaan ei täällä istu, sellasia terveisiä oisin lähettäny että asiakkaiden kusetus on hyvä tapa karkottaa ne asiakkaat. Ennemmin yllätetään positiivisesti kuin negatiivisesti, vaikka se positiivinen yllätys vaatisikin sen että ilmoitetaan ensin että kortteja saa joskus 2021 kesällä :)
Asiakkaat karkotetaan vaan sillä että ei oo tarjota kortteja. Se kumpi saa enemmän kortteja nyt pihalle voittaa kyllä tämän "sodan"
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
1 233
Olisin näköjään päässyt sijalle 8 gamin x trio jonoon, mutta ei helvetti 180 euroa eroa refuun. Tuolla erotuksella saa jo kohtuullisen 1080p näyttiksen johonkin toiseen perheen koneeseen :rofl2:
Itse pääsin sijalle yksi DBP:n viestin ansiosta. Ajattelin taas itse niin että vain 180€ eroa refuun, kun tässä on jo ollut tonnin taichi varauksessa :D Nyt kun seuraavat pari kuukautta on töitä huomattavasti vähemmän, niin olisi ihan kiva saada uusi kortti vaikka maksaisiki vähän enemmän.
edit. Plus kohta Cyberpunk :interested:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
325
AMD verkkokaupasta julkaisupäivänä vasta klo 16.30 onnistunut tilaus saapui viime yönä Suomeen ja nyt kotiovelle.

RX 6800.jpg

Todella laadukkaan oloinen refuksi. Metallikuoret ja painoakin sen mukaisesti. Käytin GTX 1050 pari viikkoa 4K 120hz näytöllä niin nyt kehtaa taas pelata muitakin kuin 10v vanhoja pelejä :asif:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 414
Haisee black friday -kusetukselle tuo että heittää vakiona yrityspuolelle, eikös ne ennen aina kysynyt onko kuluttaja vai yritysasiakas?
Kysyi mutta nykyään kuluttajakauppa on Dustinhome.fi osoitteessa ja yrityspuoli jäi tonne Dustin.fi osoitteeseen. Kieltämättä hieman hämäävää mutta ilmeisesti yrityskauppa on sitten tuottovolyymeissä edellä kun tunnettu päädomain jätetään sille :cool:
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 646
Kysyi mutta nykyään kuluttajakauppa on Dustinhome.fi osoitteessa ja yrityspuoli jäi tonne Dustin.fi osoitteeseen. Kieltämättä hieman hämäävää mutta ilmeisesti yrityskauppa on sitten tuottovolyymeissä edellä kun tunnettu päädomain jätetään sille :cool:
Ahaa, no tämähän selittääkin sen eli ei mikään kusetus :)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 812
Viestejä
4 228 141
Jäsenet
71 108
Uusin jäsen
spinal

Hinta.fi

Ylös Bottom