AMD:n tulevan Radeon RX 6800 XT:n BIOS on vuotanut AIB-valmistajalta (RDNA2)

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD tulee esittelemään RDNA2-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimet viikon kuluttua eli 28. lokakuuta. Julkaisun lähestyessä vuodot tulevien näytönohjainten yllä jatkuvat yleensä kiihtyvään tahtiin, eikä RX 6000 -sarja tee tähän poikkeusta.

Verrattain tuore vuotaja Patrick Schur on napannut taakseen merkittävästi lisää uskottavuutta tuoreimman RDNA2-vuodon myötä. Schur on toimittanut Igor’s Labin Igor Wallossekille nimettömäksi jätetyn AIB-valmistajan (Add-In Board partner) Radeon RX 6800 XT -näytönohjaimen BIOSin. Kyseisen AIB-mallin kerrotaan kuitenkin olevan keskitasoa parempi. Wallossek on jättänyt artikkelistaan pois tiettyjä tietoja, ettei se pilaa jännitystä tulevan julkaisun ympärillä. Lisäksi on mahdollista, että BIOS-versio ei ole lopullinen julkaisuversio.

Kyseisen Radeon RX 6800 XT:n BIOS-version maksimikellotaajuus grafiikkapiirille on asetettu 2800 MHz:iin ja muisteille 1075 MHz. Muistikellotaajuus tarkoittaa käytännössä 17,2 Gbps:n maksiminopeutta. Kyseessä ovat siis ylikellotuksen ylärajat, eikä se tarkoita näytönohjainten todellisuudessa toimivan kyseisillä kellotaajuuksilla.

Mielenkiintoisemmat tiedot löytyvätkin muilta välilehdiltä. Grafiikkapiirin tehonkulutusrajaksi on asetettu 255 wattia. Tehonkulutusrajaa voi korottaa ylikellotusta ajatellen maksimissaan 15 %, mikä nostaisi GPU:n kulutusrajan korkeimmillaan 293 wattiin. Tämän nimenomaisen AIB-valmistajan BIOS-version tavoitekellotaajuus grafiikkapiirille on 2577 MHz, minkä Wallossek arvioi tarkoittavan noin 2,3 – 2,4 GHz:n ilmoitettua Boost-kellotaajuutta ja noin 2,1 – 2,3 GHz:n Game-kellotaajuutta. Arviot perustuvat RDNA1-arkkitehtuuriin perustuneen Navi10-grafiikkapiiriin suhteessa sen tavoitekellotaajuuteen. Muistikellotaajuus on puolestaan maksimissaan 1000 MHz, mikä tarkoittaa 16 Gbps:n nopeutta.

Lähde: Igor's Lab

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Mä alankin uskomaan että se AMD:n kevyesti esittelemät käppyrät eivät olleetkaan tehokkaimmasta mallista. Yli 2 GHz on aika paljon isolta piiriltä. Silti toivon että AMD ei olisi puskemassa mallejaan 3090:aan asti koska sellainen on kuitenkin jotain 1% malli harvoille ja valituille. Enemmän toivon että tulee joku "tavalliselle" tallaajalle sopiva 3080:n voittaja ja sitten toinen malli 3070:n ja 3080:n väliin.

Jälkimmäiseen voisin itse hyvin venyä, 3080:n tasoinen tai parempi on ihan liian tehokas omalle 4k 60 Hz näytölle ja mitä tuolla Halcyonin juttuja olen seurannut 4k ketjussa, vasta ensi vuonna voisi tulla parempia malleja jotka toimivat yhdellä näyttökaapelilla ja luultavasti/toivottasti silloin alkaa 4k 120/144 Hz halvimmat näytöt olla jotain 400-500 euron pintaan ilman että niiden kuvanlaatu on surkea kuten kai tuo halvimman 400 euron näytön mitä Gigantti hetken myi taannoin.
 
Eihän se mahdollinen 3090:n haastaja sulkisi millään tapaa pois noita muita toivomiasi malleja?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Eihän se mahdollinen 3090:n haastaja sulkisi millään tapaa pois noita muita toivomiasi malleja?
Ei periaatteessä kyllä. Mutta kai siinä rajansa on kuinka monta mallia ne voi esitellä ensimmäisenä. Tietty ehkä kolme mallia voisi just kattaa noi kaiken, ja myöhemmin hitaammat mallit.
En millään voi odottaa juuri enää pidempään kun just tänään tuli muistitkin, ainoastaan näyttis ja kasaaminen puuttuu koneesta.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Ois kyllä ihan kiva jos sieltä tulis ~500 euron kortti joka kepittäisi 2080Ti:n ja 3070:n. Voisi ehkä jopa harkita semmoisen hankkimista. Sen lisäksi sitten ihan sama mitä halo-tuotteita sattuu tulemaan.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Sitten oli luvassa myös jotain XTX malleja ja muuta... Tuossa siis 6800XT:n kellot. Millasetkohan kellot/tehonkulutus mahtaa olla 6900XT:ssä ?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Voi kun sieltä paukkuisi todellinen haastaja 3080:lle. Sitähän voisi vaikka ostaa piiiitkästä aikaa Radeonia koneeseen.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 262
Ihan sama mitä sieltä tulee, 5700XT:n bios-sekoilut on vieny luoton täysin AMD:n näytönohjaimiin. Myin oman pois, veli vielä kituuttaa ja toivoo vaihtoa Nvidiaan pian.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Silti toivon että AMD ei olisi puskemassa mallejaan 3090:aan asti koska sellainen on kuitenkin jotain 1% malli harvoille ja valituille. Enemmän toivon että tulee joku "tavalliselle" tallaajalle sopiva 3080:n voittaja ja sitten toinen malli 3070:n ja 3080:n väliin.
Nvidiankin tapauksessa se 3090 on vaan niitä unicorn tason GA102 piirejä, eli sama piiri kuin 3080. Ihan yhtä hyvin AMD voi tuoda vastaavan mallin markkinoille. Niitä parhaita piirejä on rajallisesti joten niistä pyydetään myös sen mukaista hintaa. Ei se ole keneltäkään mitään pois jos se "1%" saannista menee sinne top of the line -malliin.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Ihan sama mitä sieltä tulee, 5700XT:n bios-sekoilut on vieny luoton täysin AMD:n näytönohjaimiin. Myin oman pois, veli vielä kituuttaa ja toivoo vaihtoa Nvidiaan pian.
Kumma kun en ole tuollaista huomannut tässä noin vuoden aikana. Ajureissa on ollut bugeja mutta kohtuullisen mukavasti niitä on liiskattu.
E: Taas unohtui itse uutinen, vaikuttaa erittäin lupaavalta!
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Ihan sama mitä sieltä tulee, 5700XT:n bios-sekoilut on vieny luoton täysin AMD:n näytönohjaimiin. Myin oman pois, veli vielä kituuttaa ja toivoo vaihtoa Nvidiaan pian.
Niin mitkä sekoilut? Tarkoitatko nyt 5600 XT:tä kuitenkin? Se oli kyllä liian viimetinkaan jätetty muutos, etenkin kun kaikki eivät sitä noudattaneet vaikka teknisesti kaikkien korttien olisi pitänyt pystyä siihen (missään ei tiettävästi oltu käytetty oikeasti 12 Gbps:n muisteja)
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Heh! Itsellä 5700xt on ollut vähintään yhtä vakaa kuin toisen koneen 1070, joten aika vähissä on ongelmat ollut.
Mutta julkaisuhetken ajurit, niin x570 emolevyillä kuin 5000 sarjan graffakorteillakin oli alpha kamaa. Piti saada 7.7. Julkaisu vaikka kaikki ei ollut valmista. Joulusta eteenpäin alkoi kaikki toimia ihan eri malliin.

Nyt on maltettu odottaa, että insinörtit sanovat piirin ja ajureiden olevan kunnossa. (Siltä se ainakin näyttää) Hintahan noissakin lopulta ratkaisee.
itse korteista sen verran, että 6800xt 72cu ja 6900xt 80cu ero ei ole suurensuuri!
Joten jos se vuoto olikin 6800xt, niin ei se 6900xt niin kovin paljon nopeampi ole. Ja sellaisia prossia, joissa kaikki 80cu on kunnossa ei liene pilvin pimein. Eli saavat ne maksaakkin maltaita!

+- 3080 nopeus on ihan riittävän hyvä! 5700 toi kilpailua keskikastiin ja nyt nuo uudet sinne highendiin johon itsellä ei, kuten edellä mainituista korteista näkyy, ole mitään asiaa, mutta ne jotka kyykky prossia haluavat, saavat jatkossa valita riittävän tasaisesta kaksikosta. Eli hyvä hyvä! Pari seuraavaa Nvidia sukupolvea edistyy varmasti nopeammin kuin kaksi edellistä (ampera mukaan lukien), kun amd pistää hieman lisää höökyä. Uskon, että kuluttaja tässä voittaa! Se onko seuraava oma uusi sitten amd 8700 vai Nvidia 5070 parin vuoden kuluttua jää nähtäväksi, mutta hyvässä lykyssä molemmat silloinkin ovat hyviä valintoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Ika
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 262
Niin mitkä sekoilut? Tarkoitatko nyt 5600 XT:tä kuitenkin? Se oli kyllä liian viimetinkaan jätetty muutos, etenkin kun kaikki eivät sitä noudattaneet vaikka teknisesti kaikkien korttien olisi pitänyt pystyä siihen (missään ei tiettävästi oltu käytetty oikeasti 12 Gbps:n muisteja)
Tarkotin ajurisekoiluja.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
452
Ihan sama mitä sieltä tulee, 5700XT:n bios-sekoilut on vieny luoton täysin AMD:n näytönohjaimiin. Myin oman pois, veli vielä kituuttaa ja toivoo vaihtoa Nvidiaan pian.
Ei nyt varsinaisesti liity, mutta jos yksittäiset ajuriongelmat vie uskon johonkin valmistajaan, niin aika nopeasti loppuu vaihtoehdot kesken :D

Jos ne nVidian ajurit olisivat täysin ongelmattomat, niin ei niihin tarvitsisi julkaista koko ajan korjauksia ja päivityksiä. Ongelmia on ja tulee aina olemaan kaikilla valmistajilla, mutta useimmiten ne koskevat vain murto-osaa käyttäjistä.

edit. Enkä nyt väitä että AMD:n ajurit olisivat olleet priimaa vaikkapa 5700XT:n julkaisun aikaan, mutta yleisimmat ongelmat on hyvin pitkälti korjattu jo ajat sitten ja en itse lähtisi tuomitsemaan koko valmistajaa paskaksi sen perusteella että missä jamassa ajurit olivat vuosi takaperin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Nvidialla oli myös 6800 XT tuolloin :)

Tommonen löytyy edelleen AGP väylään ja pöhinää riittää. Jotenkin on jäänyt vanhoja näyttiksiä laatikkoihin lojumaan: On vanhaa Woodoo 3:sta Radeonia jne. Jopa yksi Matrox mystique ajalta miekka ja kirves.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Ei nyt varsinaisesti liity, mutta jos yksittäiset ajuriongelmat vie uskon johonkin valmistajaan, niin aika nopeasti loppuu vaihtoehdot kesken :D

Jos ne nVidian ajurit olisivat täysin ongelmattomat, niin ei niihin tarvitsisi julkaista koko ajan korjauksia ja päivityksiä. Ongelmia on ja tulee aina olemaan kaikilla valmistajilla, mutta useimmiten ne koskevat vain murto-osaa käyttäjistä.

edit. Enkä nyt väitä että AMD:n ajurit olisivat olleet priimaa vaikkapa 5700XT:n julkaisun aikaan, mutta yleisimmat ongelmat on hyvin pitkälti korjattu jo ajat sitten ja en itse lähtisi tuomitsemaan koko valmistajaa paskaksi sen perusteella että missä jamassa ajurit olivat vuosi takaperin.
Jep. Löytyy molempien valmistajien kortteja ja aika paljon harvemmin noissa Nvidian kortetissa on ollut ongelmia. Toki AMD:n viimeisinkään ei ainakaan itsellä ole mitenkään erikoisen herkkä ollut kaatuileen: joskus jotain resetointia tekee mutta aika harvoin kyllä enää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom