AMD:n toinen vuosineljännes sujui positiivisissa merkeissä sukeltavasta pelipuolesta huolimatta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 961


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD on pitänyt kuluneella viikolla vuoden toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa. Yhtiön neljännestä voidaan pitää positiivisena, sillä tulos parani huolimatta pelipuolen sakkaamisesta.

AMD teki vuoden toisella neljänneksellä 5835 miljardin dollarin edestä liikevaihtoa, mikä on 9 % paremmin kuin vuotta aiemmin. Yhtiö on saanut samalla kasvatettua katettaan kolme prosenttiyksikköä 49 %:iin ja vaikka toimintakulutkin ovat kasvaneet 5 %, on 265 miljoonan dollarin käteen jäävä tulos 238 miljoonaa viime vuotta paremmin.

AMD:n tuloksen veturina on ollut datakeskuspuoli ja etenkin Instinct Mi300 -sarjan GPU:t, vaikka myös 4. sukupolven Epyc-prosessoreiden myynnit ovat kasvaneet. Datakeskuspuolen liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen nähden jopa 115 % ja viime neljännekseenkin verratuna 21 % enemmän.

Kuluttajapuolen prosessorit menestyivät nekin hyvin ja liikevaihto nousi jopa 49 % vuodessa ja tulos saatiin käännettyä 69 miljoonan dollarin tappiosta 89 miljoonan voitoksi. Vuoden toinen neljännes on usein vuoden heikoin, mutta osaston tulos nousi maltillisesti myös vuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden.

Kuten yhtiö ehti jo viime osavuosikatsauksessaan varoitella, pelipuoli sukeltaa parhaillaan voimakkaasti ja vuodessa sen liikevaihto kutistui 1581 miljoonasta dollarista 648 miljoonaan dollariin. Tulos pysyi kuitenkin vielä plussan puolella 77 miljoonan verran huolimatta romahtaneesta liikevaihdosta.

Embedded-osaston vire on pelottavan lähellä pelipuolta ja sen liikevaihto laski vuodessa 41 % 1459 miljoonastaq 861 miljoonaan dollariin. Osasto tekee kuitenkin kovaa tulosta liikevaihtoon nähden, sillä käteen liikevaihdosta jäi peräti 345 miljoonaa dollaria.

Lähde: AMD, Kuva: App Economy Insights @ X

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 666
7000-sarjan Ryzenien halpeneminen on varmasti suuri syy sille, miksi Client-puoli teki hyvän tuloksen. Moni on päässyt hyppäämään AM5-alustaan edullisemmin kuin noiden julkaisuhetkellä.

Joku temppu tuolle pelinäytönohjainpuolelle täytyisi keksiä, ei ole hyvä, että jatkuvasti tulee heikkoa tulosta Radeon-osastolta. Ei vaan näytä tulevaisuus kovin ruusuiselta Radeon-ryhmän osalta.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
502
Tästä puuttunee pilkku :think:
Ois kyllä hienoo, jos AMD:lla olisi 5.8 biljoonaa dollaria liikevaihtoa. Saatais Nvidian monopolin sijaan kunnon kilpailua, niin kuluttaja GPU kuin konesalisegmentteihin. :psmoke:

Intelin puntit tosin olisi sen jälkeen tutisemassa ja AMD:n prossujen kehitys varmaan hyppäis suoraan sille tasolle, että AMD:sta tulisi "uusi Nvidia" prossupuolelle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 655
Viestejä
4 334 811
Jäsenet
72 263
Uusin jäsen
A.87

Hinta.fi

Ylös Bottom