AMD:n Lisa Su odottaa piiripulan alkavan helpottaa vuoden 2022 loppupuolella

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Piiripulaa koskevat uutiset ovat olleet jo pidemmän aikaa negatiivisia eri yritysten arvioidessa toistensa perään pulan jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Nyt risukasan läpi alkaa näkymään ensimmäisiä valonpilkahduksia, mikäli AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su:n arvio pitää paikkansa.

CNBC:n haastatteleman Lisa Sun mukaan globaali piiripula tulee jatkumaan vielä ainakin tulevan vuoden ensimmäisen puoliskon ajan. Vuoden jälkimmäisellä puolella pulan pitäisi kuitenkin alkaa jo helpottamaan.

Sun mukaan alalla on aina nähty kysynnän ja saatavuuden nokittelua, mutta koronapandemian myötä tilanne on muuttunut. Pandemian aikana kysyntä on kasvanut paitsi räjähdysmäisesti yleistyneiden etätöiden vuoksi, myös ihmisten panostaessa elektroniseen viihteeseen monien muiden harrastusten ollessa rajoitusten piirissä.

Haastattelussa Su kertoo, että pullonkauloja purkavat investoinnit tuotantolaitoksiin aloitettiin noin vuosi sitten ja uusien laitosten pääsevän yleensä käyttöön 18 – 24 kuukaudessa. Tämän myötä vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla ainakin osan laitoksista pitäisi päästä jo helpottamaan saatavuutta ja tilanteen parantua entisestään vuonna 2023.

IEEE:n eli Institute of Electrical and Electronics Engineersin Robert N Noyce -palkinnon hiljattain pokannut Su kertoo AMD:n tukevan CHIPS Act -aloitetta, jossa rohkaistaan piirituotantoa Yhdysvalloissa. Vaikka yhtiö ei itse tuotakaan piirejä, sen tämänhetkinen päätoimittaja TSMC valmistelee parhaillaan omaa tuotantolaitostaan Arizonaan. Kompleksiin on suunnitteilla lopulta jopa kuusi erillistä tuotantolaitosta pitkällä aikajänteellä.

Lähde: CNBC

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 545
Näinhän tässä sitten lopulta käy, että uuden sukupolven näytönohjaimet RX 7000 ja RTX 4000 ehtivät tulla ennen kuin piiripula helpottaa, jättäen koko nykyisen näytönohjainsukupolven varjoonsa.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
294
Onhan RX6000:sta ja RTX3000:sta myyty aikalailla. Varjoon ne jää joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 592
Kyllähän tämä vaikuttaa tulevaisuutta miettien hyvältä jos huhut pitävät paikkansa ja uskon että tämän kanavan jutut pitävät. Eli ei tuo hinnan tuleva nousu ole erityisen mukavaa mutta jos miettii toisaalta sitä että itse käytän tyytyväisenä 1440p 144Hz näyttöä on se loppujen lopuksi itselleni aika sama maksaako se "paras malli" mikä julkaistaan esim. 2024 sitten 3000 vai 4000€ ja millä 8K pyörii sen 60 tai 120Hx jos noin 600€+ suomilisät 2021 tai alle 400€ + suomilisät 2024 saa sitten mallin millä 1440p pyörii todella hyvin (maksimit nykyisillä peleillä kait, toki sitten uudet pelit erikseen vaikkapa 3D näkymillä tai mitä sitten tuleekaan).

Tässä vielä hieman pidempää videota aiheesta:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
"Sun mukaan vuosi sitten aloitetut investoinnit valmistuspuolelle alkavat näkyä pikkuhiljaa ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla."

En oo kyl näin väittänyt.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
104
Onkohan missään arviota miten paljon pitäisi tuotannon todella kasvaa, että saisi esim. näytönohjaimen lähellekään MSRP-hinnoilla (+ Suomi-lisät)?
 

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Onkohan missään arviota miten paljon pitäisi tuotannon todella kasvaa, että saisi esim. näytönohjaimen lähellekään MSRP-hinnoilla (+ Suomi-lisät)?
Mielestäni enää vähään aikaan ei ole ollut kyse tuotannon rajoitteista vaan liian kalliista hinnoittelusta.
Pelkästään Jimmsin varastotilannetta katsoen (heti saatavilla):
AMD RX 6000-sarja: 246 kpl (ylikin, koska osaa on saatavilla yli 25 kpl)
nVidia RTX 3000-sarja: 655 kpl (ylikin, koska osaa on saatavilla yli 25 kpl)
Mutta kun hinnat ovat luokkaa tuplat viralliseen (Suomi)lanseeraushintaan verrattuna, ei ihme, että kortteja jää varastoon.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Well, jos kortteja jää varastoon, niin seuraava mallia kannattaa tilata nykyistä vähemmän...
Niinhän ne markkinat toimii.
Eli 2023 loppupuolella oltaisiin lähellä normaalia tilannetta... Pitää ruveta katselemaan uutta graffakorttia sitten joskus 2024 :)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
238
Periaatteesta en osta mitään ylihintaista. Onko meitä tietotekniikan "hodl"-harrastajia muitakin?DDR4-muistit ja 400&500-sarjan emolevyt ovat verrattain todella edullisia nyt! Elikkäs aika pahasti kohdentuu piiripula vain tietyille segmenteille syistä jotka eivät liene epäselviä enää. Ensi vuoden alussa tulee ainakin nVidialta refresh mallit; jos DP2.0 löytyy niin sitten menee koko setti uusiksi.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 779
Mutta kun hinnat ovat luokkaa tuplat viralliseen (Suomi)lanseeraushintaan verrattuna, ei ihme, että kortteja jää varastoon.
Hinta on toki iso asia mutta kyllähän tässä selvästi on myös sitä että jengi haluaa 3080:n tai 3070ti:n eikä niitä kumpaakaan ole ainuttakaan saatavilla. 3060 ti tai alemmat ei enää kelpaa näissä hinnoissa ja 3080ti on sitten jo lähtökohtaisestikin ökykortti.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
80
Juurikin näin. 3080 se omakin unelma koska 4k-näyttö ja VR kiinnostaa. Pelaaminen muuten niin harvinaista ettei mitään järkeä pistää 1500e kiinni näyttikseen. Mennään siis vielä toistaiseksi 980 ti:llä.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
394
Eikös juuri tullut uutisia että kiinassa alettu säästelemään sähköä että saadaan ilmanlaatu edes siedettävälle tasolle ennen olympialaisia. Ja tämä sähkönsäästely sitten näkyy isosti teollisuudessa ja tehtaita ajettu ainakin osittain alas.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Eikös juuri tullut uutisia että kiinassa alettu säästelemään sähköä että saadaan ilmanlaatu edes siedettävälle tasolle ennen olympialaisia. Ja tämä sähkönsäästely sitten näkyy isosti teollisuudessa ja tehtaita ajettu ainakin osittain alas.
Tätä tullaan sivuamaan toisessa uutisessa tänään
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 503
Viestejä
4 164 452
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom