Kannattaa nyt muistaa se, että softan tekemiseen alusta asti siihen, että peli on pelattavana voi mennä esim 5 vuotta.
Nykyiset ratkaisut ovat poikkeuksetta päälle liimattuja versioita, joita ei ole optimoitu oikein millääntavoin mihinkään suuntaan.
MUTTA!
Jotta yleensäkin voitaisiin jotain ominaisuutta käydä kunnolla tukemaan, niin sen ominaisuuden on ensin oltava RAUTA tasolla.
Ihankuin 64 bittisiä X86 prossuja oli vuosia, ennenkuin windows kävi tukemaan niitä yleisesti ja 64 bittiseen järjestelmään kannatti sitten siirtyä.
Esim 2080Ti on erittäin hyvä paketti, sillä se on pirun nopea perinteisissä softissa (tällähetkellä vaikuttaa siltä, että kilpailijat eivät ole saavuttamassa edes samaa tasoa ihan heti, vaikka aikoinaan, parhaimmillaan kesti sen puoli vuotta, kun kilpailija nokitti aina vähäsen suorituskyvyssä ohi.) Lisksi siinä on täysin kelvollinen RT ratkaisu, muiden uudistuksien lisäksi, joita vastaan kilpailijoilla ei ole myöskään vielä tarjota muuta, kuin "ei vielä ole aika" selityksiä David Wangin tyyliin.
Oleellinen juttu 2080Ti:ssä on lähinnä se, että pitää selvitä, miksi niitä on hajonnut useilla, eli ko korttien hankinta kannattaa pistää jäihin, kunnes joko ongelma selviää tai selviää, että vika on koskenut erää joistain komponenteistä, eikä niitä enää ole uusissa korteissa.