AMD julkaisee RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD on varmistanut jo useampaan otteeseen julkaisevansa RDNA3-arkkitehtuuriin perustuvat näytönohjaimet ainakin huippumallien osalta tämän vuoden aikana. Nyt tälle lupaukselle on saatu myös jotain konkreettisempaa päivämäärää.

AMD:n Scott Herkelman on twiitannut AMD:n tulevan julkaisemaan RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta. Uuden arkkitehtuurin odotetaan olevan ensimmäinen useampaan siruun perustuva grafiikkapiiri kuluttajapuolella ja yhtiön toimitusjohtaja Lisa Su on varmistanut ainakin osan siruista olevan TSMC:n 5 nanometrin luokan prosessilla valmistettuja.

RDNA3:n on luvattu parantavan energiatehokkuutta nykyisen Radeon RX 6000 -sarjan RDNA2-arkkitehtuuriin yli 50 %. Merkittävä osa tästä tulee uudesta valmistusprosessista, mutta myös arkkitehtuurin päivityksillä on oma osansa koko paketista. Arkkitehtuurissa on muun muassa uudistettu Compute Unit -yksiköiden rakennetta ja uuden sukupolven Infinity Cachen on luvattu olevan aiempaa tiiviimpää ja vähävirtaisempaa. AMD:n Linux-päivitysten ja muiden perusteella tiedetään, että RDNA3 tulee tukemaan joitain uusia tekoälyyn liittyviä käskyjä ja säteenseurantapuolellekin on luvassa jotain uutta. Mediapuolella RDNA3:lle on varmistunut jo AV1-tuki sekä purun että pakkauksen osalta.

Lähde: Scott Herkelman @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
258
tervetuloa RDNA3!

kuitenkin on hyvä, että kilpailevia näykkäreitä saapuu nvidian rtx 4000 sarjaa vastaan.

mielenkiintoiseksi julkaisun tekee se,että pitkästä aikaa, nvidia ja amd näykkärit ovat tasavertaisia prosessi puolen kanssa, eli molemmilla 5nm viivaleveys.

varmasti nopeampia molemmat,kovat on kisat,luulisin.

kummastuttaa se,ettei rdna3;sta ole oikein mitään vuotanut ulos,paitsi tuo 4ghz menohalut,mutta olen linkannut että kyllä nvidian puolelta se irtoaa, tarvittaessa.

ahhh! jännää!!

prossupuolella, uskallanko sanoa jo, 13900k on nopein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Kiireisimpien päivittäjien kannalta tämä julkaisu tulee kovin myöhään, jos väki ehtii ostamaan RTX 40 -sarjan kortit ennen kuin tiedetään mitään konkreettista RDNA3 mallistosta.

Nvidian uudet mallit on tosin jäätävän kalliita, joten AMD:lla on hyvä sauma iskeä joulumarkkinoille.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 161

Vain 4090 on kaupassa ennen RDNA3 julkistusta. Luultavasti suurinosa noiden ostajista ostaisi 4090:sen riippumatta siitä mitä AMD julkaisee. Nvidialla on tälläkertaa niskassa jäätävä kasa Ampere-piirejä, ei ole yhtään sama tilanne kuin 2 vuotta sitten.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Se mitä kaivataan olisi asiallinen kilpailija nvidian (entisille) xx60-sarjaisille 200-350€ hintaluokkaan. Eli 100-150W -moinen jonka luokan nvidia on likimain hylännyt. Tässä on se suurin markkina.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Näinköhän tuo useampaan chiplettiin perustuminen kusee suorituskyvun, jos ajureita ei viritetä jokaiselle pelille erikseen..
Jos niin käy, niin tulee periaatteessa suorituskykyiset kortit, joille fanit odottavat jeesusajuria sitkeästi..

Toivottavasti ei käy noin..
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Näinköhän tuo useampaan chiplettiin perustuminen kusee suorituskyvun, jos ajureita ei viritetä jokaiselle pelille erikseen..
Jos niin käy, niin tulee periaatteessa suorituskykyiset kortit, joille fanit odottavat jeesusajuria sitkeästi..

Toivottavasti ei käy noin..
Jos idea olisi toimia kuten "normi multigpu" se olisi tehty jo ajat sitten.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Nyt on AMD:lla iskun paikka. nVidian hinnoittelun huomioon ottaen AMD:n ei tarvitse kuin tarjota suunnilleen samat tehot ja halvemmat hinnat niin markkinaosuus alkaa kasvaa vauhdilla
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Tekisikö AMD järjettömän jytkyn ja julkaisisi näyttiksen joka maksaa alle 800 dollaria? :nb:

...oma veikkaus on että valitettavasti ei.

Toisaalta jos siellä puolella ei ole samaa inventaario-ongelmaa kun korttien tuotanto oli parhaimmillaankin maltillista (ainakin saatavuus vähän vaikutti siltä) niin onhan se mahdollista.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Tosin Nvidia jätti oven auki ja AMD saa nostaa hintoja ihan kunnolla, eikä näytä pahalta...
Saas nähdä, mutta kyllähän Nvidialta tuli selkeä kutsu hinnannostoihin. Heh! ehkä tällä on tarkoitus saada Intelin näytönohjaimet näyttämään hyviltä vaihtoehdoilta ;)
 
Liittynyt
14.05.2021
Viestejä
883
Itse veikkaan että AMD:n näyttikset on tehokkaampia ku NVIDIA:n ja hinnat sitä myötä korkeammat.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952
Nyt on AMD:lla iskun paikka. nVidian hinnoittelun huomioon ottaen AMD:n ei tarvitse kuin tarjota suunnilleen samat tehot ja halvemmat hinnat niin markkinaosuus alkaa kasvaa vauhdilla
Ei AMD ole viime sukupolvissa oikein mihinkään hintasotaan halunnut lähteä, vaan lähinnä seurannut Nvidian hintoja, enkä usko että ne tälläkään kertaa halua sitä. Nuo tulevat Radeonit ei taida myöskään olla mitenkään erityisen halpoja valmistaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
196
Julkaisu ja myyntiin tulo ei taida tarkoittaa AMD:n tapauksessa samaa. Vähän niinkuin zen4 julkaistiin jo viime kuussa mutta kauppoihin ne tulee 4 viikkoa myöhemmin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Julkaisu ja myyntiin tulo ei taida tarkoittaa AMD:n tapauksessa samaa. Vähän niinkuin zen4 julkaistiin jo viime kuussa mutta kauppoihin ne tulee 4 viikkoa myöhemmin.
Kenen kohdalla se tarkoittaisi? GeForce 40:t julkaistiin eilen, eka tulee myyntiin 3 viikon päästä ja loput nyt julkaistuista joskus marraskuussa. Intelillä oli viikon väli 12. sukupolvessa, kannettavien prossuissa paljon pidempi. Apple julkaisi puhelimet alkukuusta, ennakkomyyntikin alkoi myöhemmin varsinaisesta myynnistä puhumattakaan. Osa malleista tulee vasta ensi kuussa vaikka julkaistiin jo. jne jne jne.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Julkaisu ja myyntiin tulo ei taida tarkoittaa AMD:n tapauksessa samaa. Vähän niinkuin zen4 julkaistiin jo viime kuussa mutta kauppoihin ne tulee 4 viikkoa myöhemmin.
Ei tarkoita enää nykyään millään brändillä isoissa julkaisuissa kuten uusi cpu- tai gpu-sukupolvi. Bulkkituotteita ja low-endiä sitten saatetaan vain lykätä markkinoille jollain lehdistötiedotteella että nää on nyt myynnissä.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Tukeekohan RDNA3 PCIE gen 5:sta (en muista onko tuo mainitty jossakin uutisessa)?
nVidia RTX 4000 -sarja tukee vain gen 4:sta.

Pidän itse aika todennäköisenä, että RDNA3:sta saadaan Zen4-alustoille ensimmäinen gen 5 -näytönohjain.
 
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
76
tervetuloa RDNA3!

kuitenkin on hyvä, että kilpailevia näykkäreitä saapuu nvidian rtx 4000 sarjaa vastaan.

mielenkiintoiseksi julkaisun tekee se,että pitkästä aikaa, nvidia ja amd näykkärit ovat tasavertaisia prosessi puolen kanssa, eli molemmilla 5nm viivaleveys.

varmasti nopeampia molemmat,kovat on kisat,luulisin.

kummastuttaa se,ettei rdna3;sta ole oikein mitään vuotanut ulos,paitsi tuo 4ghz menohalut,mutta olen linkannut että kyllä nvidian puolelta se irtoaa, tarvittaessa.

ahhh! jännää!!

prossupuolella, uskallanko sanoa jo, 13900k on nopein.
aika kova saa Intel olla jos tämän pieksee Ryzen 9 7950X
AMD:n tulokset tehty vakiojäähyllä.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
aika kova saa Intel olla jos tämän pieksee Ryzen 9 7950X
AMD:n tulokset tehty vakiojäähyllä.
Ihan hyvä muuten, mutta noilla prosessoreilla ei ole mitään vakiojäähyjä. Ja kun tuota linkattua wccftech:n juttua lukee, niin siellä sanotaan '...a standard liquid cooler (280mm Corsair AIO)...'.

Artikkeli on siis taattua nykyisen Muropaketin tasoa. Eivät kai ole tuota alkuperäistä juttua lukeneet otsikkoa pidemmälle.
Eikö se pulju pitänyt jo ajaa alas, vai koskiko se vain keskusteluhiljaisuusfoorumia?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
The CPU was able to hit temperatures of up to 108C .
Jos prime95 + 512AVX niin 150 astetta ? Tuleeko tuon mukana jokin Amd:een myöntämä erikois palovakuutus ja vaahtosammutin ?
Ei tietenkään nouse, älä leiki typerää. Prosessorissa on asetettu tietyt rajat jonka jälkeen se throttlaa, ihan niin kuin ne on tehneet jo pienen ikuisuuden
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
805
Ei tietenkään nouse, älä leiki typerää. Prosessorissa on asetettu tietyt rajat jonka jälkeen se throttlaa, ihan niin kuin ne on tehneet jo pienen ikuisuuden
Throtlaus raja kuulelmma on 115 astetta. Kuumana tuo suunniteltu käyvänkin. Niin on myös Harvia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Näinköhän tuo useampaan chiplettiin perustuminen kusee suorituskyvun, jos ajureita ei viritetä jokaiselle pelille erikseen..
Jos niin käy, niin tulee periaatteessa suorituskykyiset kortit, joille fanit odottavat jeesusajuria sitkeästi..

Toivottavasti ei käy noin..
Tämänhetkisten huhujen mukaan ei, koska muistiarkkitehtuuri olisi niiden mukaan edelleen ihan UMA eikä NUMA, koko näyttiksen logiikka on ihan yhdellä piilastulla mutta muistiohjainpiilastuja olisi vaan useampi.

Että ei tarvisi mitään kuormanjakoja eri piirien välillä eikä datan sijoittelua oikeisiin muisteihin.

Ainoa suorituskykyyn liittyvä vaikutus tuosta olisi, että muistin viiveet olisi hiukan pidemmät. Mutta näyttiksille kaista on paljon tärkeämpää kuin viive.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ainoa suorituskykyyn liittyvä vaikutus tuosta olisi, että muistin viiveet olisi hiukan pidemmät. Mutta näyttiksille kaista on paljon tärkeämpää kuin viive.
Ja isot cachet auttanevat viiveiden piilotukselta - etenkin kun grafiikan tapauksessa varmaan haut osuvat suhteellisen hyvin ennustettavasti muistiin?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Ja isot cachet auttanevat viiveiden piilotukselta - etenkin kun grafiikan tapauksessa varmaan haut osuvat suhteellisen hyvin ennustettavasti muistiin?
Tuon suhteen välimuistit on väärällä puolella, niissäkin on ne pitkät viiveet siitä piilastujen välisestä linkistä, koska ne isot välimuistit on huhujen mukaan siellä muistiohjainpiilastulla (koska SRAM on halvempaa N6lla kuin N5lla).
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
153
Throtlaus raja kuulelmma on 115 astetta. Kuumana tuo suunniteltu käyvänkin. Niin on myös Harvia.
Kompakysymys: kumpi lämmittää taloa enemmän, 180w toimiva prossu joka käy 2000 astetta vs 7 kw harvian kiuas joka käy 500c

Kannattaa tutustua joulen lakiin, samalla voi tutustua myös ohmin lakiin. Luulin että ollaan "tieto"tekniikkafoorumilla, näköjään eksyin muropakettiin. :psmoke:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Kompakysymys: kumpi lämmittää taloa enemmän, 180w toimiva prossu joka käy 2000 astetta vs 7 kw harvian kiuas joka käy 500c

Kannattaa tutustua joulen lakiin, samalla voi tutustua myös ohmin lakiin. Luulin että ollaan "tieto"tekniikkafoorumilla, näköjään eksyin muropakettiin. :psmoke:
Eipä se piipuolijohteen PINTAlämpötila voi juurikaan olla yli 100 astetta tai se ottaa ja kärähtää. Joten jää tuo 2000 astetta reippaasti vajaaksi.

Eikä myöskään harvien kiuas ole, kuin vastusten kohdalta tuon 500C, joten tuokin on pielessä pahasti.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
805
Selvähän se jos samassa asiayhteydessä mainitsee Amd ja Harvia niin jollain menee pasmat sekaisin.
Tulevien Ryzenien tehotiheys näyttää selvästi kasvaneen joka aiheuttaa haasteita jäähdytykselle.
 
Olisi varmaan pitänyt heittää sarkasmihymiö mukaan noihin keksittyihin lämpöihin.
Sehän tässä on että vaikka energiatehokkuutta ollaan saatu parannettua niin lämmöistä alkaa vaan näillä "nano"metreillä olla ihan oikea ongelma kun ei sitä lämpöä saada enää johdettua tarpeeksi nopeasti pois lastusta.

Harvia on vaan tässä tapauksessa mielestäni huono esimerkki, koska se kuluttaa ja käy kuumana. Tämä käy vain kuumana.
Miksiköhän noita intelin tuotteita sitten kutsuisi kun ne kuluttaa mutta käyvät vain hieman viileempinä?
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Joku perusfysiikan kertauskurssi olisi hyvä saada pakotetuksi kaikille tekniikkakeskusteluihin osallistuville. Lämpötilat ja tehonkulutus ja niiden vaikutukset lämmön johtumiseen yms. aina sekoitetaan ja ymmärretään väärin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Lämmöthän on jokin prossun tai GPU:n telemetrian ilmoitama luku josta me ei voida millään tietää mikä lämpötila se on. Vai onko se oikeasti mikään lämpötila.

Tehonkulutus watteina on ainut luotettava tapa vertailla että kuinka "kiuas" mikäkin tuote on.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
aika kova saa Intel olla jos tämän pieksee Ryzen 9 7950X
Menee offtopikiksi ja tulkita voi miten haluaa mutta Kitgurun Leo pisti ulos lyhyen videon Raptorista että kun AMD:n kivet tulee ulos niin ei kannata unohtaa että sekin on nurkan takana. Herralla pitäisi olla NDA:n alaista tietoa molemmista.

Itse ketjun aiheseen voi sen verran viitata että toivottavasti RDNA3 olisi yhtä kiinnostava julkistus kuin mitä nämä CPU-julkistukset lupaa olla. NVIDIAn esitys oli vähän heikko.
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
tervetuloa RDNA3!

kuitenkin on hyvä, että kilpailevia näykkäreitä saapuu nvidian rtx 4000 sarjaa vastaan.

mielenkiintoiseksi julkaisun tekee se,että pitkästä aikaa, nvidia ja amd näykkärit ovat tasavertaisia prosessi puolen kanssa, eli molemmilla 5nm viivaleveys.

varmasti nopeampia molemmat,kovat on kisat,luulisin.

kummastuttaa se,ettei rdna3;sta ole oikein mitään vuotanut ulos,paitsi tuo 4ghz menohalut,mutta olen linkannut että kyllä nvidian puolelta se irtoaa, tarvittaessa.

ahhh! jännää!!

prossupuolella, uskallanko sanoa jo, 13900k on nopein.
Melko lässähtänyt oli Nvidian esitys mielestäni. Se mitä esiteltiin oli lähinnä uutta arvailuteknologiaa alá DlSS3:n muodossa. Myös suora kusetus 12GB 4080=>oikeasti 4070 jne ja sillä saatiin kätevästi 500€:n näyttis tonnin hintakategoriaan jne. Miten hiton fanittaminen voi viedä selväjärkisyyden? Sitä ei kyllä ymmärrä mitenkään???
 
Ei niillä nimillä ole mitään merkitystä. Sillä on merkitystä, mikä on suorituskyky.
Ja hinnat asettuvat sitten varmasti kilpailun mukaan.
Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että tässä parin vuoden sisään on ihan yleistä, jotta 800e:n kamppeen hinta onkin 1000e, Ainankin mitä itse olen tukusta AV tarvikkeita tilaillut. Ja inflaatio vain kiihtyy, joten hintoja tullaan nostamaan kaikkialla..
 
Totta totta! Mutta ei se inflaatio nyt 100 prosenttia sentään ole. Ja on sillä nimellä sellainen merkitys että esim. sulle yritetään myydä premiumia vaikka tuote ei sitä ole. Vai väitätkö että Nvidia huvikseen nimesi 4070:sen 4080:seksi? Kuristettu väylä vs. aito 4080:nen ei kyllä hämää kun marketti ostajaa...
 
EI kyse ole mistään pelkästä kuristetusta väylästä vaan täysin eri piiristä, joka on joka suhteessa heikompi; Vähemmän ytimiä, vähemmän muistiohjaimiä, vähemmän välimuistia jne.
 
Todellakin näin, kaiken muun lisäksi. En vaan muistanut tuota piiri juttua tohinoissani:) Mutta jos pelkästään se että kaistaa on vähemmän tarkoittaa se sitä että ei voida puhua saman segmentin tuotteestaja se tässä oli kesustelun aiheena. Ei se onko siinä nyt jotain muutakin viturallaan...ja onhan siinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 544
Kuristettu väylä vs. aito 4080:nen ei kyllä hämää kun marketti ostajaa...
En usko että kukaan hämääntyy tästä nimeämissotkusta. 4080 12 Gt on jo sen verran kalliin hintaluokan kortti, että jokainen sen ostava varmasti on tehnyt tarvittavat taustatutkimukset ja tietää mitä ostaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111

Totta kai hämääntyy. Itse olisin toivonut pelkkiä 4090:ä ulos. 4090 24GB, 4090 16GB ja 4090 12GB olisi ollut komea pläjäytys ja 4090:n omistajiakin olisi paljon enemmän.
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
2 791
Toisaalta jos siellä puolella ei ole samaa inventaario-ongelmaa kun korttien tuotanto oli parhaimmillaankin maltillista (ainakin saatavuus vähän vaikutti siltä) niin onhan se mahdollista.
Nythän mainaajat ei taida enää kaipailla kortteja niin pelaajille tulee joka tapauksessa tarpeeksi eikä sitten tule sitä ongelmaa ettei kauppojen hyllyllä ole kortteja?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
362
En usko että kukaan hämääntyy tästä nimeämissotkusta. 4080 12 Gt on jo sen verran kalliin hintaluokan kortti, että jokainen sen ostava varmasti on tehnyt tarvittavat taustatutkimukset ja tietää mitä ostaa.
Varmasti hämääntyy. Ensin katsotaan joku tubettajan hehkutusvideo "4080:n" suorituskyvystä ja hetken päästä innostutaan, että saapas samaa korttia halvalla. Koriin ja kassalle.

Täytyy olla todella asialleen omistautunut, että jaksaa oikeasti lukea testejä, ymmärtää korttien fyysisiä eroja ja sitten vielä muistaa lukemansa verkkokauppoja selatessa.
Näyttis on kuitenkin niitä tavallisimpia komponentteja vaihtaa koneeseen.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Puhumattakaan niistä onnettomista jotka ostavat "4080" pakettikoneita jossa näyttiksen hintakaan ei ole selvästi esillä.

Toisaalta tuokin kortti on niin tehokas että ei siitä oikein saa kuin itselleen valehtelemalla "huonon", eli vastinetta rahalle silti tulee vaikkei ehkä niin paljoa kuin luuli.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Totta kai hämääntyy. Itse olisin toivonut pelkkiä 4090:ä ulos. 4090 24GB, 4090 16GB ja 4090 12GB olisi ollut komea pläjäytys ja 4090:n omistajiakin olisi paljon enemmän.
Hyvä huomio. Mutta kyllä tällä 4080 -nimeämiselläkin saadaan Steamin tilastoihin edellistä 3080 -sukupolvea korkeammat prosentit. Ehkä se olikin tarkoitus.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 461
Viestejä
4 162 839
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom