AMD julkaisee 3. sukupolven Epyc-prosessorit 15. maaliskuuta (Milan)

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD julkaisi ensimmäiset Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit viime syksynä. Epyc-palvelinversioiden toimitukset on aloitettu niin ikään viime vuoden puolella, mutta varsinaista julkaisua odotellaan edelleen.

Nyt AMD on tiedottanut julkaisevansa 3. sukupolven Epyc-prosessorit 15. maaliskuuta kello 18 Suomen aikaa. Kutsusivuilla ei ole tilaisuudesta vielä sen tarkempia yksityiskohtia, mutta oletettavasti se tulee tapahtumaan ennakkoon nauhoitetun striimin voimin.

Milan-koodinimelliset 3. sukupolven Epyc-prosessorit perustuvat samoihin prosessorisiruihin, kuin Ryzen 5000 -sarjan työpöytäprosessorit. Prosessoreissa voi olla enimmillään kahdeksan prosessorisirua eli 64 ydintä. AMD:n odotetaan ottaneen myös IO-sirun osalta mallia työpöydältä, eli Milanista pitäisi löytyä sama 128 PCI Express -kaistaa ja kahdeksaa DDR4-3200-nopeudella toimivaa muistiväylää kuin Rome-koodinimellisistä 2. sukupolven Epyceistä.

Lähde: AMD

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
474
Huhu kertoo, että noita on nähty jo asiakkailla asti. Pitäisi kai olla vähän nopeampia kuin vanhat mutta biossit jne ei välttämättä ole ajan tasalla vanhoissa laudoissa...
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Huhu kertoo, että noita on nähty jo asiakkailla asti. Pitäisi kai olla vähän nopeampia kuin vanhat mutta biossit jne ei välttämättä ole ajan tasalla vanhoissa laudoissa...
Niinhän tuossa totesin, että toimitukset aloitettiin jo viime vuonna :)
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Juu, ajattelin, että toimitukset AMD:ltä valmistajille ja itse lisäsin, että jo asiakkailla on nähty :)
Itse olen ajatellut sen niin, että toimitukset valmistajille = samplet asiakkaille hetipian, valmistajat saanevat kuitenkin omat samplensa jo aiemmin.
 
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
1 343
Noita on mennyt jo loppuvuonna isoille asiakkaille tyyliin Google-Amazon-Facebook-Microsoft jotta ovat voineet aloittaa työt testauksen ja hardiskehityksen puolella. Näiden jättien datacentterithän ovat järjestään custom-serveridesignejä nykyään - kiinassa väsäävät omat custom emot jne.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Onko? Googlen saleissa on ainakin aikaisemmin ollut ihan bulkeinta bulkkia huoltovarmuuden takia.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 695
Siitä Porin konttoriin uutta rautaa niin Meharilta alkaa tulla videoita 180kpl sekunnissa ulos.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
278
Onko? Googlen saleissa on ainakin aikaisemmin ollut ihan bulkeinta bulkkia huoltovarmuuden takia.
Tuossa videossa joku kertoo vähän Googlen servereistä. Kustomoituja servereitä tehokkuuden maksimoinniksi. Ei näytä olevan edes kunnon kotelossa serveri, vaan suoraan räkissä paljaallaan.

 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Onko? Googlen saleissa on ainakin aikaisemmin ollut ihan bulkeinta bulkkia huoltovarmuuden takia.
Niistä emoista poistetaan kuulema hinnansäästön ja sähkönkulutuksen vähentämisen takia kaikki mitä ei välttämättä tarvita
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Niin asennustapa on erikoinen ja uskon sen että emolevyjä tilataan varmasti karsittuina versioina. Videostakin näkee että liittimet on standardeja ja kaappi ihan hyllyinä eikä siellä ole mitään blade kehyksiä eikä mittatikkumuodon tallennusratkaisuja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 477
Viestejä
4 192 430
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom