AMD antoi lausunnon Ryzen 9000 -sarjan arvostelupettymyksiin liittyen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 052


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD on saanut Ryzen 9000 -sarjan julkaisun jälkeen osakseen huomattavan määrän kritiikkiä. Etenkin pelaajien keskuudessa moni koki uudet työpöytäprosessorit ja sen myötä koko Zen 5:n pettymykseksi.

AMD:n mukaan sen Zen 5 -arkkitehtuuriin perustuvat Ryzen 9000 -prosessorit on otettu vastaan hyvin sisällöntuotannon, muun tuottavan toiminnan ja tekoälytehtävien näkökulmista, pelaajilta tullut palaute on ollut tulikiven katkuista. Yhtiö myöntää nyt julkaistussa viestissään, että pelaajilla oli myös lupa odottaa enemmän, kuin kolmansien osapuolten arvostelut antavat ymmärtää.

AMD:n mukaan sen sisäisissä testeissä Ryzen 9000 -prosessorit olivat keskimäärin 9 % 7000-sarjaa nopeampia, kun resoluutio oli asetettu 1080p-tasolle, ja keskimäärin 6 % parempaa Inteliä vastaan verratessa. Arvosteluissa tulokset ovat kuitenkin olleet jotain ihan muuta, mihin AMD:lla on osaan pätevä ja osaan kaikkea muuta kuin pätevä selitys. Esimerkiksi Intelin luvut oli saatu Intel default -asetuksin, jotka rajoittavat maksimikulutuksen 125 wattiin, vaikka Intel on erikseen sanonut, ettei sitä suositella K-prosessoreille, joita testeissäkin käytetään.

Yhtiön viestin mukaan eroja arvosteluihin selittää moni muukin asia tosin. Esimerkiksi pelivalikoimalla on luonnollisesti merkittävä vaikutus ja AMD on tietoinen sen valikoiman sisältävän tapauksia, joissa peli on selvästi prosessori- tai GPU-riippuvainen verrattain matalasta resoluutiosta huolimatta, mikä voi helposti vääristää eroja.

AMD pyörittää testinsä lisäksi Admin-tilassa, minkä huomattiin hiljattain vaikuttavan selvästi pelinopeuteen Windowsissa. Yhtiön mukaan tällä saadaan vastaavat tulokset, kuin luvassa olevista haarutumisen ennustuksen optimoinneista tulevassa Windows 11 24H2 -versiossa. Toisaalta kuten tiedetään, Admin-tilassa ajaminen hyödyttää muitakin prosessoreita, vaikkakin ehkä prosentin tai pari vähemmän. AMD:n antamien lukujen mukaan Windows 11 24H2 tulee parantamaan Ryzen 9 9950X:n suorituskykyä 23H2-versioon verrattuna pelistä riippuen 0-13 %. Ja tulee suorituskykyparannuksia sitten minkä verran tahansa tulevaisuudessa, ne eivät ole vielä täällä.

Viestissä on myös ristiriitoja jo oman itsensä kanssa. Alussa puhuttiin keskimäärin 9 % paremmasta pelisuorituskyvystä, mutta myöhemmin samassa viestissä luku onkin 5-8 %.

Lähde: AMD

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 094
Eihän nuo testitulokset mitenkään älyttömän huonoja ole olleet, ainakin 9900X on ihan mainio.
Ja vielähän x3D prossut odottaa tuloaan, mitenhän lie "huono" windows optimointi vaikuttaa asiaan, tässähän voisi palloa siirtää Microsoftille.
Ja miten vaikuttaa myös nopeat muistit, kun tähän luvattiin max muistikaistan nopeutusta.
Pelaaja ostaa nyt kuitenkin alennuksesta 7800x3D:n
 

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 147
Ai pelit pyörii nopeammin admin-tilassa? Enpä tiennyt.
Meinasin kommentoida samaa.

Uutisessa sanotaa kaikkea että ”hiljattain huomattiin” ja ”kuten tiedetään”.

io-techissä ei ole ollut kyllä mitään uutista asiasta mielestäni, joten aika hölmöä viitata kovinkin tunnettuna tietona siihen ja sen detaileihin.
 

aPm

Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
421
Olisivat julkistaneet nämä prosessorit ilman tuota X merkintää ja sitten X mallit isommilla tehonkulutuksilla.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
334
Pääasiassa turhaa ulinaa tuo on ollut

Jos on edellisen genin prossu, niin kyllähän niillä pärjää ihan hyvin nykyään ja on melko typerää muutenkin joka välissä päivittää

Sama kuin että ostaa joka vuosi uuden puhelimen, yleensä sillä saavuttaa vain rahanmenoa

Pelaajat on monet jotenkin etuoikeutettuja Kareneita, kun aina pitäisi saada lisää ja lisää koska "mun pelit! Mun fps!" Vaikka nykyiselläkin koneella fps on jo täysin riittävä

Ihan naurettavaa että jengi oikeasti kuvittelee että joku 120 vs 140 fps tekisi pelistä paremman, kunhan pyörii yli 60 niin pitäisi riittää ellei ole kilpapelaaja

Pointti siis on, että kun ei ole mikään pakko päivittää aina, niin turha valittaa. Ja toisaalta jos ei ole ollenkaan konetta tai se on vanha, niin onhan noi ihan hyviä pois lukien hinnat jos vertaa vanhempiin. Ja sitten kannattaa vaan ostaa se vanhempi, jos säästää haluaa
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 325
Meinasin kommentoida samaa.

Uutisessa sanotaa kaikkea että ”hiljattain huomattiin” ja ”kuten tiedetään”.

io-techissä ei ole ollut kyllä mitään uutista asiasta mielestäni, joten aika hölmöä viitata kovinkin tunnettuna tietona siihen ja sen detaileihin.
On siitä admin tilasta ollut kyllä täälläkin puhetta..

Pääasiassa turhaa ulinaa tuo on ollut

Jos on edellisen genin prossu, niin kyllähän niillä pärjää ihan hyvin nykyään ja on melko typerää muutenkin joka välissä päivittää

Sama kuin että ostaa joka vuosi uuden puhelimen, yleensä sillä saavuttaa vain rahanmenoa

Pelaajat on monet jotenkin etuoikeutettuja Kareneita, kun aina pitäisi saada lisää ja lisää koska "mun pelit! Mun fps!" Vaikka nykyiselläkin koneella fps on jo täysin riittävä

Ihan naurettavaa että jengi oikeasti kuvittelee että joku 120 vs 140 fps tekisi pelistä paremman, kunhan pyörii yli 60 niin pitäisi riittää ellei ole kilpapelaaja

Pointti siis on, että kun ei ole mikään pakko päivittää aina, niin turha valittaa. Ja toisaalta jos ei ole ollenkaan konetta tai se on vanha, niin onhan noi ihan hyviä pois lukien hinnat jos vertaa vanhempiin. Ja sitten kannattaa vaan ostaa se vanhempi, jos säästää haluaa
Silloin, kun valmistajan hehkutus ja käytänön suorituskyky eivät kohtaa, on kyllä syytä asiasta valittaa. Olipa pelaaja tai mikä kääyttäjä tahansa..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 684
Pääasiassa turhaa ulinaa tuo on ollut

Jos on edellisen genin prossu, niin kyllähän niillä pärjää ihan hyvin nykyään ja on melko typerää muutenkin joka välissä päivittää

Sama kuin että ostaa joka vuosi uuden puhelimen, yleensä sillä saavuttaa vain rahanmenoa

Pelaajat on monet jotenkin etuoikeutettuja Kareneita, kun aina pitäisi saada lisää ja lisää koska "mun pelit! Mun fps!" Vaikka nykyiselläkin koneella fps on jo täysin riittävä

Ihan naurettavaa että jengi oikeasti kuvittelee että joku 120 vs 140 fps tekisi pelistä paremman, kunhan pyörii yli 60 niin pitäisi riittää ellei ole kilpapelaaja

Pointti siis on, että kun ei ole mikään pakko päivittää aina, niin turha valittaa. Ja toisaalta jos ei ole ollenkaan konetta tai se on vanha, niin onhan noi ihan hyviä pois lukien hinnat jos vertaa vanhempiin. Ja sitten kannattaa vaan ostaa se vanhempi, jos säästää haluaa
Niin ongelmahan on tosiaan se, että AMD markkinoi näitä etukäteen omissa materiaaleissaan huomattavasti paremmiksi pelaamisessa. Ei ollut vaan ihan parin prosentin harhaanjohdosta kyse. Kyllä silloin saa ja pitää journalistien reagoida, ettei jatkossa ihan mitä vaan skeidaa voi laittaa noihin markkinointi matskuihin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 325
Uutisartikkelin kannalta on täysin merkityksetöntä että jossain artikkelin kommenteissa on linkki johonkin hubin videoon.
Jos asia olisi tullut "yllätyksenä", niin ainankin itse olisin todennut, että asiastahan on jo puhuttu täällä ja homma on hyvin tiedossa. Eli todellakin on merkitystä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 684
Kannattaa katsoa tuo HUB:n vastausvideo tähän AMD ulostuloon.



Lyhyesti pari pointtia videosta: AMD ei itsekään siis tunnu tietävän, kuinka paljon zen5 pitäisi olla nyt nopeampi. Review guideen päivitettiin 5-8%, mutta tuossa taas sanotaan että 9%. Lisäksi puhuvat testien tekemisen vaikeudesta/laadusta, kun samaan aikaan AMD:n omat testaajat ajavat vain built in benchejä vanhoilla peleillä, ja heidän julkaisemissa tuloksissa on vielä aivan selkeitä ja todella helposti havaittavia virheitä.

Toki videolla on muutakin, mutta tuossa nyt pari nostoa.

On kyllä aika ontuvaa touhua nyt AMD:n markkinointi/testausporukalta.
 
Liittynyt
18.01.2023
Viestejä
497
Pääasiassa turhaa ulinaa tuo on ollut

Jos on edellisen genin prossu, niin kyllähän niillä pärjää ihan hyvin nykyään ja on melko typerää muutenkin joka välissä päivittää

Sama kuin että ostaa joka vuosi uuden puhelimen, yleensä sillä saavuttaa vain rahanmenoa

Pelaajat on monet jotenkin etuoikeutettuja Kareneita, kun aina pitäisi saada lisää ja lisää koska "mun pelit! Mun fps!" Vaikka nykyiselläkin koneella fps on jo täysin riittävä

Ihan naurettavaa että jengi oikeasti kuvittelee että joku 120 vs 140 fps tekisi pelistä paremman, kunhan pyörii yli 60 niin pitäisi riittää ellei ole kilpapelaaja

Pointti siis on, että kun ei ole mikään pakko päivittää aina, niin turha valittaa. Ja toisaalta jos ei ole ollenkaan konetta tai se on vanha, niin onhan noi ihan hyviä pois lukien hinnat jos vertaa vanhempiin. Ja sitten kannattaa vaan ostaa se vanhempi, jos säästää haluaa
Ihan asiaa sanoit mutta AMD markkinointi tiimi oli testaillut pelejä miten sattuu, luultavasti tahallaan että tuotteet näyttäisi paremmalta. Kai odottivat että AI pöhinät riittäisi hyvälle vastaanotolle mutta valitettavasti Linux servereillä kakkureseptien generoiminen tekoälyllä ei ole yleisin PC käyttökohde johon nämä prossut ilmeisesti oli loppuviimmein kohdennettu. Normaalikäytössä peleissä ja perus ohjelmissa eroja ei sitten ollutkaan josta syntyi nämä ulinat.
Tuo on kyllä myös totta että pelaajat ulisevat aina silloin kun mahdollista, pelailevat vain jotain todella raskaita Unreal engine 5 tai jotain purkkavirityspelejä ja valittelevat kun fps:ät droppailee tms.
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
394
Ongelmana ei mielestäni ole prossu ja sen teho vaan se miten AMD kertoo asian yleisölle. Hyötysoftalla ihan jees parannukset vs. 7XXX prossut mutta pelisuorituskyky ei vastaa kerrottua millään mittareilla. Eli luultavasti myös tuleva 9800X3D ei tee mitään 15% hyppäystä tai edes sitä 9% hyppäystä vs. 7800X3D. Vaikea myydä tuotetta sillä että se kuluttaa vähemmän virtaa:) mutta on saman tehoinen kun edellinen sukupolvi...varsinkaan pelaajille. Mielestäni ihan välikausitakki tämä 9XXX sarja pelaamisen osalta ja sekin on ihan fine jos harrastaa hyötyä ja siihen liittyvää softaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
492
Miksi tulisi tehokkain peliprossu alennukseen? Ei tule ennen 9800X3D:tä ja tuslin senkään jälkeen jos ero on 1-3% edelliseen sukupolveen.
No täällä takapajulassa turha toivoa alennuksia mutta isossa maailmassa newegg sun muut kyllä sillontällöin nakkaa alennuksia ja nytkin näyttää amazonissa olevan 40$ kuponkialennus:

Amazon.com

Mutta eipä tietenkään edes saksan amazonissa jota seuraan... kyllä käy katteeks kaikenmaaliman microcentereiden sun muiden jenkkikauppojen kamppikset :sad:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 930
Menee jo pahasti seliselin puolelle vaikka lukemattomat puolueettomat testaajatkin ovat eri mieltä. Ei näin. Tunnustaisivat jotta 9000-sarja vaatii hiukan enemmän Watteja (edes 90 vs. 65?) ollakseen edellistä nopeampia nimenomaan pelikäytössä. Ei tämä surkea julkaisu ole mutta ilmeisesti viritetty hyötykäyttöön? AMD'llä ei ole markkinointiosasto oikein ymmärtänyt mitä tekniikan/tuotannon puolelta on varmasti etukäteen heille kerrottu? Alla viitekehystä samantasoiseen markkinointiosastoon;
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 275
Näkyyköhän tässä Ryzen julkaisussa nyt se, ettei Robert Hallock ole enää mukana, hän oli siis pitkään AMD:n teknisen markkinoinnin johtaja, joka kaiken lisäksi oli aika tiiviisti yhteisön kanssa suoraan tekemisissä. Varmaan omalla toiminnallaan hillitsi markkinointi-osaston hehkutuksia kun oli lupauksista vastuussa.
Veikkaan että jos rooliin kuuluu aito kommunikaatio suoraan käyttäjien kanssa niin haluaa varmistaa että luvatut asiat pitävät.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
598
En nyt ymmärrä miksi muutaman prosentin takia pitää syytellä "windows bugia", arvostelijoita ynm ja puolustella omia testejä vielä jälkeenpäin. Onko amd markkinointi puolella joku harjottelija nyt hoitamassa tätä asiaa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
725
Virtualisoinnin pois ottaminen vissin parantaa suorituskykyä hieman windows11 puolella. Linuxilla ilmeisesti ainakin Cyberpunk2077 pyörii nopeammin kuin windowssisa.

Tässä 40 minuutin video aiheesta jos kiinostaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 727
Viestejä
4 367 205
Jäsenet
72 673
Uusin jäsen
Koostumus

Hinta.fi

Ylös Bottom