AMD aloitti CDNA2-toimitukset, RDNA3 ja Zen 4 aikataulussaan ensi vuodelle

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD piti osavuosikatsauksensa kuluneella viikolla. Menestyksekäs neljännes kasvatti yhtiön liikevaihdon lähes kaksinkertaiseksi ja tuloksen yli 2,5-kertaiseksi vuoden takaiseen nähden.

AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su kertoi osavuosikatsauksen sijoittajapuhelussa yhtiön insinöörien jatkavan aggressiivista kehitystyötään. Yhtiön mukaan se on kuluneen neljänneksen aikana aloittanut ensimmäisten CDNA2-laskentakorttien toimitukset asiakkailleen. Ensimmäinen CDNA2-arkkitehtuuriin perustuva laskentakortti on koodinimeltään Aldebaran ja se tullaan näkemään markkinoilla näillä näkymin Radeon Instinct MI200 -nimellä. Kyseessä on ensimmäinen useampaan ”pikkusiruun” (chiplet) perustuva laskentakortti. Aiemmin julki tulleiden patenttien mukaan molemmat kortin siruista ovat identtisiä, mutta vain toinen kommunikoi prosessorin kanssa.

Sun mukaan sekä yhtiön 5 nanometrin prosessilla valmistettavat Zen 4 -prosessorit että tulevat RDNA3 -näytönohjaimet ovat hyvin aikataulussaan ja kummatkin tullaan julkaisemaan ensi vuoden aikana. Yhtiö onkin panostanut kehitysbudjettiinsa viime aikoina isommalla kädellä: viime vuoden viimeisestä neljänneksestä laskien yhtiön kehitysbudjetti on ollut joka neljänneksellä 38-45 % korkeampi, kuin vuotta aiempina neljänneksinä.

Yhtiön uuden ennätystuloksen takaa löytyy useita osatekijöitä. Computing and Graphics -osastot raportoivat 65 % vuotta aiempaa suurempaa liikevaihtoa, kiitos sekä prosessoreiden, näytönohjainten että laskentakorttien kasvaneen kysynnän. Osaston tulos puolestaan kasvoi vielä selvästi enemmän, ollen nyt peräti 2,63-kertainen vuoden takaiseen nähden. Enterprise, Embedded and Semi-custom -osaston liikevaihto kasvoi puolestaan 183 % vuoden takaiseen nähden ja tulos jopa yli 12-kertaiseksi, mutta tähän vaikuttaa huomattavasti muun muassa konsolimarkkinat, jotka päivittyivät välissä uuteen sukupolveen.

Lähteet: AMD, Overclock3D

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Yhtään RX 6000 sarjan näyttistä ei täältä DX12 listalta löydy mutta varmaan on hienoa että RDNA3 on aikataulussaan. Toivottasti sillä on parempi kohtalo kuin tuolla RDNA2 paperijulkaisulla. Nvidialta sen sijaan löytyy 6 eri 3000 sarjan mallia.

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 786
Toivottasti sillä on parempi kohtalo kuin tuolla RDNA2 paperijulkaisulla
Paperijulkaisu? Amd on ymmärtääkseni toimittanut ennätysmäärän noita näytönohjaimia, joten en kutsuisi tätä paperijulkaisuksi.

Tässä 6800 xt suoraan hyllystä:

Näitä on muuten jimmsillä varastossa 18 kpl.

Ja tästä 6800 mallia suoraan hyllystä:

Näitä on yli 25 kpl saatavilla.

Eli jos haluaa uuden radeonin, sen kyllä saa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 039

Jos onkin ennätysmäärä toimitettu, niin ei se ainakaan Steamin kesäkuun tilastossa vielä näy.

Uusia RX 6700-/6800-/6900-Radeoneja ei mahdu DX12-listalle ollenkaan, joten niiden osuudet ovat korkeintaan 0,31 %.

Nvidia:
3070, 1,59 %
3080, 0,87 %
3060, 0,56 %
3060 Ti, 0,38 %
3090, 0,36 %

Tuota halvempaa 6800 Tuffia on tosiaan saatavilla ja hyllyssä ihailtavana yli 25 kpl. Eivät ne kuitenkaan tunnu kovin nopeasti siirtyvän noilla hinnoilla sieltä hyllyltä ihmisten koneisiin, koska koko kuluneena vuonna kortteja on saapunut Jimmsille yhteensä vain 65 kpl...

Edit. Vähän eri tahtiin saapunut ROG 3070 OC:ta, 550 kpl.

@leffo

Edit. Sekoitin Radeon HD:t RX:ään, joten poistin väärät tiedot. On mulla itselläkin ollut HD 6850, mutta silti puhelin höpöjä. :D Kiitos @leffo
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Jos onkin ennätysmäärä toimitettu, niin ei se ainakaan Steamin kesäkuun tilastossa vielä näy.
Steamin "surveyssä" on niin paljon erilaisia selittämättömiä ongelmia mistä Valve ei kommentoi yhtään mitään, että sitä voi kutsua korkeintaan suuntaa antavaksi.
NVIDIAn näytönohjaimia myydään kyllä enemmän, mutta kyllä niitä AMD:nkin menee. Ihan PC-käyttöön erillispiirejä (mukaanlukien läppäreiden erillispiirit) AMD toimitti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli 4 miljoonaa GPU:ta, NVIDIA alle 18 miljoonaa.
Tästä huolimatta AMD:lla on suurempi kokonaisosuus GPU-markkinoista, koska APU-piirejä (eli prosessoreita integroidulla grafiikkaohjaimella) menee niin paljon. Intel toki ihan oma lukunsa, vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Intel 68,18%, AMD 16,65% ja NVIDIA 15,17%
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 364
Jos onkin ennätysmäärä toimitettu, niin ei se ainakaan Steamin kesäkuun tilastossa vielä näy.

Uusia 6700-/6800-/6900-Radeoneja ei mahdu DX12-listalle ollenkaan. DX11-listalta sentään löytyvät (1,79 %, 1,70 % ja 1,04 %), ja niistä voi laskea osuudet DX12-listalla jakamalla 38,7:llä (92,89/2,40, eli DX12/DX11).

DX12:
6700, 0,046 %
6800, 0,044 %
6900, 0,027 %

3070, 1,59 %
3080, 0,87 %
3060, 0,56 %
3060 Ti, 0,38 %
3090, 0,36 %

Tuota halvempaa 6800 Tuffia on tosiaan saatavilla ja hyllyssä ihailtavana yli 25 kpl. Eivät ne kuitenkaan tunnu kovin nopeasti siirtyvän noilla hinnoilla sieltä hyllyltä ihmisten koneisiin, koska koko kuluneena vuonna kortteja on saapunut Jimmsille yhteensä vain 65 kpl...

Edit. Vähän eri tahtiin saapunut ROG 3070 OC:ta, 550 kpl.

@leffo
Ihan mielenkiinnosta katsoin, kuinka paljon Mindfactory on myynyt AMD Rx6xxx -sarjaa (mindfactory kun listaa varastossa olevien korttien myyntimäärät tyyliin 'yli xx kpl'):
6900XT: 7 mallia varastossa, näitä myyty yli 1350 kpl (geizhalsilla 20 erilaista mallia)
6800XT: 2 mallia varastossa, näitä myyty yli 790 kpl (geizhalsilla 12 erilaista mallia)
6800 : ei varastossa -> ei myyntimääriä (geizhalsilla 11 erilaista mallia)
6700XT: 7 mallia varastossa, näitä myyty yli 4855 kpl (geizhalsilla 22 erilaista mallia)

nVidia:
RTX 3090: 4 mallia varastossa, näitä myyty yli 1130 kpl (geizhalsilla 41 erilaista mallia)
RTX 3080Ti: 7 mallia varastossa, näitä myyty yli 1100 kpl (geizhalsilla 35 erilaista mallia)
RTX 3080: 2 mallia varastossa, näitä myyty yli 240 kpl (geizhalsilla 48 erilaista mallia)
Näitä ja alemman sarjan malleja on kuitenkin niin vähän varastossa, että niiden kokonaismyynnistä ei voi varmuudella päätellä mitään muuta kuin että kaupaksi käyvät.

Eli yhden (suuren) kaupan puutteelistenkin tietojen perusteella molempien leirien tavaraa liikkuu aika suuria määriä. Lisäksi pitää huomioida, että Mindfactory ei myy ollenkaan ASUS:n tuotteita.
Eri malleja on toki markkinoilla enemmänkin kuin tuossa listaamani, mutta Geizhals näyttää nykyään ainoastaan sellaiset mallit, joita on jollakin liikkeellä varastossa.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Oikein ja luonnollista. Koskahan AMD markkinointi päivittää Semi-custom kuvaan Valven käsikonsolin?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Jos onkin ennätysmäärä toimitettu, niin ei se ainakaan Steamin kesäkuun tilastossa vielä näy.

Uusia 6700-/6800-/6900-Radeoneja ei mahdu DX12-listalle ollenkaan. DX11-listalta sentään löytyvät (1,79 %, 1,70 % ja 1,04 %), ja niistä voi laskea osuudet DX12-listalla jakamalla 38,7:llä (92,89/2,40, eli DX12/DX11).
Siis noi mitä sä katselit oli Radeon HD sarjaa, noin kymmenen vuotta vanhoja malleja.
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
Vulkaneissa on tämmöstä dataa steam surveysta:

NVIDIA GeForce RTX 3070 3.06%
NVIDIA GeForce RTX 3080 1.70%
NVIDIA GeForce RTX 3060 1.28%
NVIDIA GeForce RTX 3060 Ti 0.82%
NVIDIA GeForce RTX 3090 0.74%
AMD Radeon RX 6700 XT 0.22%
AMD Radeon RX 6800 XT 0.20%
AMD Radeon RX 6900 XT 0.16%
AMD Radeon RX 6800 0.10%

...ja mitä tämä todistaa? Noh, en tiedä, ehkä sen että 3070 on myynyt yllättävän pirteästi, ja että kyllä noita näköjään kaikkia markkinoille tulee. Tästä pidemmälle jokainen saa taivutella noita oman agendansa mukaisesti ja vaahdota aiheesta palstoilla. Steamin listasto on aiemminkin heijastellut myyntejä hieman viiveellä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Oikein ja luonnollista. Koskahan AMD markkinointi päivittää Semi-custom kuvaan Valven käsikonsolin?
On vähän epäselvää onko se edes oikeasti semicustom, ne kun harvemmin pyörii AMDn roadmapeissa niin kuin Van Gogh (+huhujen mukaan sillä piirillä oli ainakin tarkoitus olla muita(kin) asiakkaita)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
476
Vulkaneissa on tämmöstä dataa steam surveysta:

NVIDIA GeForce RTX 3070 3.06%
NVIDIA GeForce RTX 3080 1.70%
NVIDIA GeForce RTX 3060 1.28%
NVIDIA GeForce RTX 3060 Ti 0.82%
NVIDIA GeForce RTX 3090 0.74%
AMD Radeon RX 6700 XT 0.22%
AMD Radeon RX 6800 XT 0.20%
AMD Radeon RX 6900 XT 0.16%
AMD Radeon RX 6800 0.10%

...ja mitä tämä todistaa? Noh, en tiedä, ehkä sen että 3070 on myynyt yllättävän pirteästi, ja että kyllä noita näköjään kaikkia markkinoille tulee. Tästä pidemmälle jokainen saa taivutella noita oman agendansa mukaisesti ja vaahdota aiheesta palstoilla. Steamin listasto on aiemminkin heijastellut myyntejä hieman viiveellä.
Ei näissä varmaan ole mitään todellisuudenperään, miten voi olla, että yhteenlaskettuna AMD uuutukaiset ovat pienemmällä edustuksella kuin RTX 3090? o_O
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Ei näissä varmaan ole mitään todellisuudenperään, miten voi olla, että yhteenlaskettuna AMD uuutukaiset ovat pienemmällä edustuksella kuin RTX 3090? o_O
Tykkään tuoda tähän aina sen vanhan esimerkin. Saman surveyn mielestä AMD:n vain OEM-valmistajille vuoden saatavilla ollutta HD 8000 -sarjan mallia käytettiin enemmän kuin kahta samaan piiriin perustuvaa HD 7000 -sarjan mallia yhteensä, vaikka ne HD 7000:t olivat saatavilla OEM-valmistajille ja useita vuosia retailmarkkinoilla. Luonnollisestikaan se ei pidä paikkaansa.
Se on selvää että NVIDIAn näyttiksiä on myyty enemmän, mutta kertoimen pitäisi olla ~4:1 tai alle kaikkien mallien osalta (koska GeForceja menee eri tasolla louhintaan kuin Radeoneita tällä hetkellä voi jäädä vajaaksi 4:1-kertoimesta)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Yhtään RX 6000 sarjan näyttistä ei täältä DX12 listalta löydy mutta varmaan on hienoa että RDNA3 on aikataulussaan. Toivottasti sillä on parempi kohtalo kuin tuolla RDNA2 paperijulkaisulla. Nvidialta sen sijaan löytyy 6 eri 3000 sarjan mallia.

Aika paha kun itsellä on jo ollut parikin 6800XT:t koneessa kiinni joten hyvin se paperikin näköjään toimii...Toki nuo Ratukoiden hinnat ovat jo niin perseestä kun olla ja voi kuten kaikkien muidenkin nyky näyttisten.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Vulkaneissa on tämmöstä dataa steam surveysta:

NVIDIA GeForce RTX 3070 3.06%
NVIDIA GeForce RTX 3080 1.70%
NVIDIA GeForce RTX 3060 1.28%
NVIDIA GeForce RTX 3060 Ti 0.82%
NVIDIA GeForce RTX 3090 0.74%
AMD Radeon RX 6700 XT 0.22%
AMD Radeon RX 6800 XT 0.20%
AMD Radeon RX 6900 XT 0.16%
AMD Radeon RX 6800 0.10%

...ja mitä tämä todistaa? Noh, en tiedä, ehkä sen että 3070 on myynyt yllättävän pirteästi, ja että kyllä noita näköjään kaikkia markkinoille tulee. Tästä pidemmälle jokainen saa taivutella noita oman agendansa mukaisesti ja vaahdota aiheesta palstoilla. Steamin listasto on aiemminkin heijastellut myyntejä hieman viiveellä.
Tuota 3070 osuutta selittää se, että veikkaan, että aika moni joka olisi hallunnut 3060Ti on hypännyt 3070, koska piiripulan takia valmistus on keskittynyt enemmän parempikatteisiin malleihin kyllästyttyään vuosien jonoihin 3060Ti osalta.
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
Tuota 3070 osuutta selittää se, että veikkaan, että aika moni joka olisi hallunnut 3060Ti on hypännyt 3070, koska piiripulan takia valmistus on keskittynyt enemmän parempikatteisiin malleihin kyllästyttyään vuosien jonoihin 3060Ti osalta.
Oha tuo 3070 julkastukkii aiemmin mitä 3060ti. ...mutta kuten todettua, näissä on siis virhemarginaalia
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
On vähän epäselvää onko se edes oikeasti semicustom, ne kun harvemmin pyörii AMDn roadmapeissa niin kuin Van Gogh (+huhujen mukaan sillä piirillä oli ainakin tarkoitus olla muita(kin) asiakkaita)
Mitä tutkin asiaa Steam deck:n CPU on pakostakin semi-custom Zen 2 malli, koska Steam Deck käytetään LPDDR5 RAM muistia, mutta kaikki myynnissä olevat Zen 2 tukevat vain DDR4 / LPDDR4 muistia ainakaan AMD omilla sivuilla yksikään Zen 2 mitä kaupanhyllyltä saa ei tue suoraan LPDDR5:ta. Ainakaan tällähetkellä mistään ei saa pelkkää Zen 2 CPU:ta samalla muistituella kuin mitä Steam Deck käytetään.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 558
Odotellaan mielenkiinnolla, amd store toimittanut joka viikko ovh hinnalla myös suomeen kohtuullisilla posteilla. Tullut kokeiltua 6800xt ja nyt menossa 6900xt, varmasti uusi amd näyttis tulee jatkossakin. Samaan aikaan entisenä nvidia omistaja odotan julkaisun syyskuussa tilattua 3080 mallia, ei se nyt olekkaan kun vuoden vanha malli, enkä vielä ole saanut.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Mitä tutkin asiaa Steam deck:n CPU on pakostakin semi-custom Zen 2 malli, koska Steam Deck käytetään LPDDR5 RAM muistia, mutta kaikki myynnissä olevat Zen 2 tukevat vain DDR4 / LPDDR4 muistia ainakaan AMD omilla sivuilla yksikään Zen 2 mitä kaupanhyllyltä saa ei tue suoraan LPDDR5:ta. Ainakaan tällähetkellä mistään ei saa pelkkää Zen 2 CPU:ta samalla muistituella kuin mitä Steam Deck käytetään.
Täysin vastaava zen2 + rdna + ddr5 piiri on ollu vaan sattumalta amd:n roadmapeissa jonkun vuoden ilman mainintaa mistään semicustomiudesta.

Ihmettelen jos tätä ei jostain muustakin tuotteesta löydy ensi vuonna.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mitä tutkin asiaa Steam deck:n CPU on pakostakin semi-custom Zen 2 malli, koska Steam Deck käytetään LPDDR5 RAM muistia, mutta kaikki myynnissä olevat Zen 2 tukevat vain DDR4 / LPDDR4 muistia ainakaan AMD omilla sivuilla yksikään Zen 2 mitä kaupanhyllyltä saa ei tue suoraan LPDDR5:ta. Ainakaan tällähetkellä mistään ei saa pelkkää Zen 2 CPU:ta samalla muistituella kuin mitä Steam Deck käytetään.
Van Goghille on ollut koko ajan listattuna LPDDR5-tuki. Ei kukaan siis väittänyt että tämä olisi joku nykyinen piiri, vaan että piiri ei ole Valvelle tehty semicustom välttämättä siinä mielessä mitä semicustomilla tarkoitetaan
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Van Goghille on ollut koko ajan listattuna LPDDR5-tuki. Ei kukaan siis väittänyt että tämä olisi joku nykyinen piiri, vaan että piiri ei ole Valvelle tehty semicustom välttämättä siinä mielessä mitä semicustomilla tarkoitetaan
Niin jos semicustomilla tarkoitetaan yksinoikeudella juuri valvelle tehtyä piiriä, mutta kyllä toi on customoitu malli peruspiireistä. Toisaalta Playstation 5 ja XBOX Onen semi-custom prossut eroavat toisistaan vain hyvin nimellisesti vaikka ovatkin "yksinoikeuspiirejä". Itse uskon, että AMD haluaa valmistaa käsikonsoleille sopivia piirejä, koska siitä löytää uuden markkinasegmentin tuotteille. Se jää nähtäväksi myydäänkö näitä muillekin kuin Valvelle tulevaisuudessa.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
customoitu malli peruspiireistä
Eikö kaikki piirit ole? Semicustom tuotteet on nimenomaan _tilaajan_ kustomoimia, tämä ei moinen ole jos se on roadmappien van gogh.

Toisaalta Playstation 5 ja XBOX Onen semi-custom prossut eroavat toisistaan vain hyvin nimellisesti
No ei kyllä. Molemmissa on täysin uniikkeja laajennoksia. Lisäksi eri prossuytimet (jaguar vs. zen2) ja täysin eri näyttisarkkitehtuurikin. Aikaakin toki välissä se seitsemisen vuotta.
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
...Toisaalta Playstation 5 ja XBOX Onen semi-custom prossut eroavat toisistaan vain hyvin nimellisesti vaikka ovatkin "yksinoikeuspiirejä"...
No ei kyllä. Molemmissa on täysin uniikkeja laajennoksia. Lisäksi eri prossuytimet (jaguar vs. zen2) ja täysin eri näyttisarkkitehtuurikin. Aikaakin toki välissä se seitsemisen vuotta.
heh, näinköhän @KoneenKokoaja tarkoitti ps5 ja xbox series x|s, eikä onea. Silti, onhan noissa eroja, mutta arkkitehtuurillisesti aika samaa. Lisäks, eikös series S:n chippi ollu vaan joku noin 55% tuosta series x:n piirin koosta? Ehkä nuo semi customit oli hyvä niputtaa just noin niinku tuolla ne olikin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Playstation 5:ssä on jotain pakkausominaisuuksia, mutta muuten mennyt nämä uniikit laajennokset ohi.
Ps5 ja xbox one on seittemän vuotta eri aikaan tuotu ulos. Kyllä niissä on aika paljon eroa.

Ps5 ja series X välillä eroa on ainakin audiopuolen rautaratkaisuissa ja pleikassa on purkupiiriä & muutama karsittu GCN CU noiden rdna2 CUiden lisäksi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
No ei kyllä. Molemmissa on täysin uniikkeja laajennoksia. Lisäksi eri prossuytimet (jaguar vs. zen2) ja täysin eri näyttisarkkitehtuurikin. Aikaakin toki välissä se seitsemisen vuotta.
Taisi tarkoittaa XSX:ää eikä XB1:tä
Playstation 5:ssä on jotain pakkausominaisuuksia, mutta muuten mennyt nämä uniikit laajennokset ohi.
Siellä on esimerkiksi grafiikkaohjaimessa eroja (Sony halusi cache scrubberit esimerkiksi), Sony teki AMD:n CU-pohjasen audiokiihdyttimen ku MS:llä on muutama niiden oma audiokiihdytin jne jne

Niin jos semicustomilla tarkoitetaan yksinoikeudella juuri valvelle tehtyä piiriä, mutta kyllä toi on customoitu malli peruspiireistä. Toisaalta Playstation 5 ja XBOX Onen semi-custom prossut eroavat toisistaan vain hyvin nimellisesti vaikka ovatkin "yksinoikeuspiirejä". Itse uskon, että AMD haluaa valmistaa käsikonsoleille sopivia piirejä, koska siitä löytää uuden markkinasegmentin tuotteille. Se jää nähtäväksi myydäänkö näitä muillekin kuin Valvelle tulevaisuudessa.
Kyllä näiden välillä nyt vähän enemmän kuin nimellinen ero on:
1628176756820.png

1628176815305.png
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Uudessa xbox:ssa on texture sampler feedback:ia ainakin kustomoitu microsoftin toimesta. Kyllä molemmat konsolit ovat ihan ehtaa custom-rautaa joita on räätälöity asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pleikkarin vaihteleva kellotaajuus on myös mielenkiintoinen ja menee pidemmälle kuin mitä perus smart shift tarjoaa. Toki PS5 käyttää smart shift:ia myös.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Uudessa xbox:ssa on texture sampler feedback:ia ainakin kustomoitu microsoftin toimesta. Kyllä molemmat konsolit ovat ihan ehtaa custom-rautaa joita on räätälöity asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pleikkarin vaihteleva kellotaajuus on myös mielenkiintoinen ja menee pidemmälle kuin mitä perus smart shift tarjoaa. Toki PS5 käyttää smart shift:ia myös.
Molemmissa on custom-settejä mutta sampler feedback -tuki ei ole sellainen, vaan ihan standardikamaa RDNA2:ssa. Sonyn "RDNA2" ei ole ihan samaa kamaa kuin muiden, vaan siellä on ainakin geometriapuoli ulkomuistista lähempää sukua RDNA1:lle ja tosiaan cache scrubberit lisätty mukaan jne
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
Olikos tuossa xboxin customissa vielä joku oma pien cacheratkasu tyyliin xbox 360:n xenoksen edram ja xbox one:n esram? jostain muistelin lukeneeni että tämmönen tai vastaava kikka6 oli sinne pistetty tarjoamaan takaisinpäinyhteensopivuutta laajemmin, mutta voi olla että nyt sekotan asioita.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Olikos tuossa xboxin customissa vielä joku oma pien cacheratkasu tyyliin xbox 360:n xenoksen edram ja xbox one:n esram? jostain muistelin lukeneeni että tämmönen tai vastaava kikka6 oli sinne pistetty tarjoamaan takaisinpäinyhteensopivuutta laajemmin, mutta voi olla että nyt sekotan asioita.
Ei ole ja molemmista puuttuu myös PC:n RDNA2-ratkaisuista tuttu Infinitty Cache
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Molemmissa on custom-settejä mutta sampler feedback -tuki ei ole sellainen, vaan ihan standardikamaa RDNA2:ssa. Sonyn "RDNA2" ei ole ihan samaa kamaa kuin muiden, vaan siellä on ainakin geometriapuoli ulkomuistista lähempää sukua RDNA1:lle ja tosiaan cache scrubberit lisätty mukaan jne
Xbox:ssa on laajennos sampler feedback:iin striimauksen muodossa mitä ei ps5:sta löydy. XBox osaa kerätä hudit mitä tuli ja sen pohjalta voidaan optimoida mitkä alipalaset teksuureista kannattaisi hakea. Pleikkarilla vastaavaa ei ole. Toki softalla ja heuristiikalla voi optimoida, mutta xbox tarjoaa enemmän tietoa siitä mitä palasia tekstuureista yritettiin käyttää.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Xbox:ssa on laajennos sampler feedback streaming:sta mitä ei ps5:sta löydy. XBox osaa kerätä hudit mitä tuli ja sen pohjalta voidaan optimoida mitkä alipalaset teksuureista kannattaisi hakea. Pleikkarilla vastaavaa ei ole. Toki softalla ja heuristiikalla voi optimoida, mutta xbox tarjoaa enemmän tietoa siitä mitä palasia tekstuureista yritettiin käyttää.
Niin, ei ole pleikkarilla. Mutta kuuluu ihan standardiin RDNA2:een, ei ole Xboxin erikoisuus. RX 6000 -sarjan näytönohjaimet tukevat täysin samaa ominaisuutta ihan samalla tapaa kuin XSX (ja XSS).
NVIDIAllakin on oma vastaavansa, tuki ei ihan AMD:n tasolla vaan yltää "Tier 0.9:iin" D3D:ssä vrt AMD:n (ja Xboxin) Tier 1. Intel tiettävästi yltää myös Tier 0.9:iin muttei 1:een Xe:llä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 365
Viestejä
4 158 508
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom