Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Puolen litran tölkit on siitä huonoja että kaksi salkkua menee laatikkoon. 0.33 tölkkejä kolme salkkua ja kannattavampi pihilleTietysti jos puolen litran salkussa kova tarjous niin ei väliä.
Täälläkin odotellaan, että kävisivät noutamassa tilauksen. Viime perjantaina tehty tilaus.Mikäs opolla nyt kestää, yleensä viimeistään seuraavana päivänä tilaus on käsitelty ja nyt jo 5 päivää mennyt eikä ole mitään kuulunut?
Mites muilla?
Ihan en saa kiinni ajatuksesta, koska kaksi 0,5 l tölkkiä on sama määrä nestettä (oikeastaan 1 cl enemmän) kun kolme 0,33 l tölkkiä.
Tarjouksia on toki ehkä useammin jälkimmäisistä, mutta se on oma lukunsa.
No, kuumat kesäpäivät taitaa olla Suomessa taas hetken aikaa takana päin joten ongelma ei ole tölkin lämpeneminen, mutta kesällä tuo puolen litran tölkki on kyllä hankala. Lasista juotuna puolen litran tölkki on ihan käypänen ja voi lisäillä juomaa lasiin pidempään. En yleensä kaada pikkutölkkiäkään kerralla lasiin.Totta tuokin mutta itelle on tuo 0.33 kätevämpi koko. Menee just sopivasti lasiin.Muutama palautukseen esim kuuman kesäpäivä pyöräilyn jälkeen. Vähän sitte viiniä vielä päälleTölkistä en juo enää suoraan.Tutkineet niitä tölkkien pintoja niin jopa uloste bakteereita niistä löytynyt..
Ymmärtänee miksi jotkut panimot käyttävät sitä "foliohattua" purkeissa, säilyy avattava ala paremmin suojassa bakteereilta tosin ei se kaikkea blokkaa mutta suoja kuitenkin. Eikä varmaan maksa hirveämmin extraa tuotantolinjalla moinen.Totta tuokin mutta itelle on tuo 0.33 kätevämpi koko. Menee just sopivasti lasiin.Muutama palautukseen esim kuuman kesäpäivä pyöräilyn jälkeen. Vähän sitte viiniä vielä päälleTölkistä en juo enää suoraan.Tutkineet niitä tölkkien pintoja niin jopa uloste bakteereita niistä löytynyt.. Tutkijat paljastavat: Näin epähygieeninen on juomatölkki
Vähän sama juttu, tilaus on käsitelty mutta Bringin seurannassa ei mitään liikahdustakaan.Mikäs opolla nyt kestää, yleensä viimeistään seuraavana päivänä tilaus on käsitelty ja nyt jo 5 päivää mennyt eikä ole mitään kuulunut?
Mites muilla?
Odottelee kuljetusfirma täyttä lastia ettei ilmaa tarvii ajella, hidasta toimintaa kyllä silti luulis että rahtia olis.Vähän sama juttu, tilaus on käsitelty mutta Bringin seurannassa ei mitään liikahdustakaan.
Jos heitän tilauksen sisään berlinbotlelle muutamasta viskipullosta ja toimituksen oppolla niin mistä tietää minkä kokoisen paketin sitä ottaa? mahtuuko esim. s-koon pakettiin vai vaatiiko m-kokoa
Totta tuokin mutta itelle on tuo 0.33 kätevämpi koko. Menee just sopivasti lasiin.Muutama palautukseen esim kuuman kesäpäivä pyöräilyn jälkeen. Vähän sitte viiniä vielä päälleTölkistä en juo enää suoraan.Tutkineet niitä tölkkien pintoja niin jopa uloste bakteereita niistä löytynyt.. Tutkijat paljastavat: Näin epähygieeninen on juomatölkki
Paatuneena en oikeen osaa himassa juoda tuopista muutakuin Stoutteja, muu bisse menee aikalailla pullo/tölkki. Tosin Blanc on erikseen täysin jäädytestystä tupiosta.Itse ratkaisen tuon lasiongelman litran kolpakolla. siihen menee 3x 0,33 tai 2x 0,5. kumpikin koko menee just sopivasti lasiin.
Chilandia Classic Redille vahva suositus. Näyttää olevan sopivasti juuri tarjouksessa 4,99€ boxi.
Onko Alksin halvoista BiB-punaviineistä jotain juotavia?
No nyt saa vitosella lavan Fizz Cherryä Alksista.Puolen litran tölkit on siitä huonoja että kaksi salkkua menee laatikkoon. 0.33 tölkkejä kolme salkkua ja kannattavampi pihilleTietysti jos puolen litran salkussa kova tarjous niin ei väliä.
Ja näistä vielä suomen pantitNo nyt saa vitosella lavan Fizz Cherryä Alksista.
Kiva tietää, aikasemmin heittelin noita roskiin...Ja näistä vielä suomen pantit
Siis laatikollisen. On muuten hyvää - tuli edellisestä vastaavasta tarjouksesta kesällä tilattua. Oikeasti kirsikkaista eikä mitenkään esanssisella tavalla.No nyt saa vitosella lavan Fizz Cherryä Alksista.
Ja näistä vielä suomen pantit
Kaikki tölkit, oli panttia tai ei, kannattaisi aina ensisijaisesti palauttaa automaattiin.![]()
Pitääkö tölkeissä olla tuo pantti merkki vai mistä tietää että mikä tölkki kelpaa antaen rahaakin pullopalautuksessa?
Ruotsin tölkit olen nakellut metallikeräykseen (käyn niin harvoin Haaparannassa), mutta joskus jotain tilailen esim. alks:sta, niin miettinyt että vienkö metallikeräykseen vai automaattiin (kiertoonhan ne menee sieltäkin).
Kaikki tölkit, oli panttia tai ei, kannattaisi aina ensisijaisesti palauttaa automaattiin.
Mistä tällainen tieto että aina ensisijaisesti automaattiin? Useampi jäteopas kehoittaa laittamaan metalliin.Kaikki tölkit, oli panttia tai ei, kannattaisi aina ensisijaisesti palauttaa automaattiin.
En muista sen aikanaan kuullut. Pointti varmaan ollut se että kun menee suoraan alumiiniin jää turha sorttaaminen siinä välissä pois. En kyllä keksi mitä haittaa tuosta voisi olla ja miksi olisi jotenkin fiksumpaa heittää ne metalliin ylimääräiseen sorttaamiseen vain päätyäkseen samaan paikkaan kun muutkin tölkit.Mistä tällainen tieto että aina ensisijaisesti automaattiin? Useampi jäteopas kehoittaa laittamaan metalliin.
Juomatölkki (pantiton) - Kiertokaari
kiertokaari.fi
Juomatölkki, alumiinia
www.hsy.fi
No, tänään tuotiin paketti.Vähän sama juttu, tilaus on käsitelty mutta Bringin seurannassa ei mitään liikahdustakaan.
Pakkaus muuttunut eikä ole enää Suomen panttejaJa näistä vielä suomen pantit
Tuli tänään tilattua italiasta väkeviä varastoon.
24xSmirnoff 1l - 265,84 €
12xNemiroff De Luxe 1l - 159,94 €
6xJägermeister 1l - 105,63 €
Yhteensä tilaus maksoi - 531.41€
Ilmaisen toimituksen sai yli 150€ tilaukseen ja kuljetus on UPS.Mikä firma? Millä firmalla kuljetus?
Osaatko selittää miten se ensisijaisesti kannattaa, kun on enemmän työtä, eikä saa yhtään rahaa, kun metallikierrätykseen myymällä saa jopa 60c / kg, ja menee suht pienellä vaivalla, kun vie samalla kun muutakin. Vai tarkoititko, että kannattaa sen toisen osapuolen kannalta? "Ihminen voittaa aina."Kaikki tölkit, oli panttia tai ei, kannattaisi aina ensisijaisesti palauttaa automaattiin.
Tuli tänään tilattua italiasta väkeviä varastoon.
UPS toi näytti toisessa viestissä kertovan kuljettajaksi, tosin uupuu ehkä se tärkein eli liike mistä tilattu.Hyödyttää ihan vitusti kaikkia, jos ei voi edes myyjää ja kuljetusliikettä mainita..
Ilmaisen toimituksen sai yli 150€ tilaukseen ja kuljetus on UPS.
Ainakin minä litistän pantittomat tölkit, jotta ne veisivät vähemmän tilaa. Sellaisia ei mikään automaatti ota vastaan.En muista sen aikanaan kuullut. Pointti varmaan ollut se että kun menee suoraan alumiiniin jää turha sorttaaminen siinä välissä pois. En kyllä keksi mitä haittaa tuosta voisi olla ja miksi olisi jotenkin fiksumpaa heittää ne metalliin ylimääräiseen sorttaamiseen vain päätyäkseen samaan paikkaan kun muutkin tölkit.
Niin litistän minäkin ja vien metallinkeräykseen. Ihan vaan koska ei ole tilaa säilyttää ja kuljettaa niitä.Ainakin minä litistän pantittomat tölkit, jotta ne veisivät vähemmän tilaa. Sellaisia ei mikään automaatti ota vastaan.
Olisiko pistää kauppoja, joista saa halpaa 60% rommia (Stroh tiedän jo yhden), 60% viskiä tai 60% brandyä, tms.. ?
Jos voit hiukan tinkiä alaspäin tuota vahvuutta niin lasipullossa löytyy edullisesti 54% rommia joka ainakin juotuna on aivan kamalaa.
Ehkä sitä johonkin desinfiointiin voisi käyttää sillä se ei ainakaan haise pahalta.![]()
MONTAJO Übersee Rum 54% 0,7l
MONTAJO Übersee Rum 54% 0,7l von MONTAJO schnell liefern lassen. Mehr Rum findest du bei uns Supermarkt24h!www.supermarkt24h.de
ei oo paljoa järkeä tuossa noiden hinnoittelussa. sen pari kertaa mitä tilannu alksilta opolla ni ottanu 2x2 laatikkoaPaljonko on OPOn kuljetushinta kolmelle laatikolle? Mistä kaupoista OPO kuljettaa?
Onko hinta halvempi jos ottaa vaikka 2x3 laatikkoa.
On kyllä outoa toi, että yli yhden pakkauksen tilauksissa kotiinkuljetus on noutoa halvempi.ei oo paljoa järkeä tuossa noiden hinnoittelussa. sen pari kertaa mitä tilannu opolla ni ottanu 2x2 laatikkoa
![]()
Bottle of Italy: Sale of Online Wines, Beers, Spirits kauppana?Tuli tänään tilattua italiasta väkeviä varastoon.
24xSmirnoff 1l - 265,84 €
12xNemiroff De Luxe 1l - 159,94 €
6xJägermeister 1l - 105,63 €
Yhteensä tilaus maksoi - 531.41€
Saman itsekin löysin kun vähän googlettelin
Aika puhdasta etämyyntiähän BeerRepublic harjoittaa kun tarjoaa kuljetukset myös, eli verovelvollisuus on yrityksellä.Hei, tyhmiä kyselen! Onkohan noissa BeerRepublicin hinnoissa nyt verot Suomeen mukana?
Mainostavat Suomeen myyntiä sivuillaan näin ja .fi -osoitteella hintoihin tulee hiukan lisäystä:
![]()
Hyvä setti.29.9 tilattu saksasta alksilta OPOlla 2+2 pakettia sekä 1 paketti kroatiasta fransbergilla. Tunti sitten kävi kuriiri ovella, lähetyksessä ei mitään normaalista poikkeavaa. ps. kissin tölkeissä ei enää ole suomen pantteja
![]()
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.