Olen havainnut, että yllättävän moni kokee kielen ja ajattelun kytkeytyvän toisiinsa erottamattomasti. He sanovat ajattelevansa tietyllä (äidin)kielellä ja että heillä on vaikeuksia kuvitella, miten ajatuksia ylipäätään voisi olla ilman kieltä.
Jotkut jopa väittävät, että heidän muistonsakin muodostuvat sanoista.
Minä taas en käsitä, miten joku voi ajatella kielellä/sanoilla. Siis ajatella yleisesti eikä silloin, kun miettii jotain tiettyä sanaa tai lausetta. Minulle kieli ja ajattelu ovat itsenäisiä toisistaan.
Minulle kieli astuu peliin periaatteessa vasta, kun puhun, kirjoitan tai luen. Koen, että kieli on vain ajatuksen pukemista sanoiksi kommunikaatiota varten ja ajatukset itsessään ovat vain... ajatuksia.
Olenko outo vai ovatko kielellä ajattelijat kummajaisia?
Jotkut jopa väittävät, että heidän muistonsakin muodostuvat sanoista.
Minä taas en käsitä, miten joku voi ajatella kielellä/sanoilla. Siis ajatella yleisesti eikä silloin, kun miettii jotain tiettyä sanaa tai lausetta. Minulle kieli ja ajattelu ovat itsenäisiä toisistaan.
Minulle kieli astuu peliin periaatteessa vasta, kun puhun, kirjoitan tai luen. Koen, että kieli on vain ajatuksen pukemista sanoiksi kommunikaatiota varten ja ajatukset itsessään ovat vain... ajatuksia.
Olenko outo vai ovatko kielellä ajattelijat kummajaisia?
Viimeksi muokattu: