Eilen tuli Clauden käyttöraja vastaan jo alkuillasta ja olisi resetoinut vasta puoliltaöin, joten päätin testata Codexia tuon peliprojektin työstämiseen, kun otin senkin Plus-jäsenyyden testaukseen tuossa kun ilmaiseksi sai. Täytyy kyllä sanoa, että ainakaan tämän ekan oikean koodaussession aikana ei kyllä Codex päässyt vakuuttamaan. Tein symlinkin CLAUDE.MD->AGENTS.MD eli sillä oli kaikki sama tieto ja konteksti kuin Claudellakin session alussa. Aluksi annoin pari pienempää juttua kokeiltavaksi, ja molemmat vaati pari yritystä ennen kuin Codex sai toimivaa koodia aikaan. Sitten huomasin, että effort olikin mediumilla, joten sitten ajattelin kokeilla antaa sille vähän isomman isomman, mutta pääosin varsinaisesta koodipohjasta erillisen kokonaisuuden (suunnittele gridipohjaiseen karttageneraattoriin prefab-järjestelmä joka tallentaa prefabien ominaisuudet json tiedostoihin). Codex ruksutteli jonkun puolisen tuntia, minkä jälkeen piti vielä ehkä vartin verran vielä pallotella edestakas, ennen kuin testit oli vihreällä ja peli käynnistyi.
Tämän jälkeenkin systeemi oli vielä buginen ja koodia vilkaistessa aivan totaalisen ylimonimutkainen. Codex oli suoraan vaan jättänyt välittämättä AGENTS.MD:ssä olevia hyvin eksplisiittisiä ohjeita ja horisi jotain graafikoista ja animaattoreista, vaikka siitäkin on maininta, että kyseessä on yhden miehen projekti, joka tulee käyttämään valmisarttia ym. Tässä vaiheessa luovutin ja päätin odottaa aamuun, että pääsee jatkamaan Claudella.
Äsken pyysin Claude vilkaisemaan tuota Codexin tuotosta ja se totesi myös, että kyseessä on ihmeellisen ylimonimutkainen himmeli, joka rikkoo monia projektin ja GDD:n ohjeita. Ei se täysin huono ollut, mutta viiden minuutin ruksuttelun jälkeen Claude oli korjannut koko homman, pudottanut systeemin koodin määrän suunnilleen puoleen ja saanut sen toimimaan ilman bugeja. Joten ei nyt ihan hirveästi Codexin koodaustaidot tällä kertaa vakuuttaneet. Ajattelin, että jatkossa voisin käyttää Codexia lähinnä taustagenerointiin, loren kirjoitteluun ym. sellaiseen missä se on kuitenkin ihan hyvä ja pienet hallusinoinnit ei ole niin vaarallisia.