Aeropress kahvittelu

Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
56
Tuli jouluna lahjaksi emännältä Aeropress kahvinvalmistusväline, jonka olin jo aiemmin suunnitellut hankkivani.

Olenkin kiinnostunut, että mitä papuja, jauhatuksen karkeutta sekä reseptiä käytät. Ja millaisia kokemuksia kyseisen laitteen valmistamasta kahveesta sinulla on. Suosituksia pavuista ja valmistustavoista ja yleistä keskustelua aiheesta kaivataan!:kahvi:
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
609
Tuli jouluna lahjaksi emännältä Aeropress kahvinvalmistusväline, jonka olin jo aiemmin suunnitellut hankkivani.

Olenkin kiinnostunut, että mitä papuja, jauhatuksen karkeutta sekä reseptiä käytät. Ja millaisia kokemuksia kyseisen laitteen valmistamasta kahveesta sinulla on. Suosituksia pavuista ja valmistustavoista ja yleistä keskustelua aiheesta kaivataan!:kahvi:
Jostain luin, että vaihtamalla metallisihdin suodattimen tilalle saisi makua erilaiseksi, kun valmiin juoman joukkoon pääsee vähän poroja. Lisäksi jos haluaisi hifistellä niin veden lämpömittari ja sekuntikello olisi tarpeelliset avut. Itsellä siis myös kyseinen väline harkinnassa..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
329
Itsellä on Able Brewingin metallisihti tuon kaverina. Tosin reikäkoolla "fine", jolloin poroa ei mene sekaan muuta kuin todella hienolla jauhatuksella, mutta silloin menee yleensä sihtikin vähän liian tukkoon. Kahvirasvaa tosin tulee enemmän läpi kuin paperifiltterillä, mutta en ole ihan mahdotonta makueroa kyllä huomannut. Metallisihti edellyttää sitten ns. väärinpäin keittelyn, ettei kaikki neste tule suoraan läpi: https://ineedcoffee.com/upside-aeropress-coffee-brewing-tutorial/

Pavut haen yleensä Pirkanmaan paahtimolta, kun se on tuossa lähellä kotia, joten siihen en sen tarkemmin ota kantaa. Karkeutena käytän sellaista sopivaa espressojauhatuksen ja kaupan suodatinjauhatuksen välimallia. Laiskana ihmisenä teen itse yleensä niin, että aamuisin juon jotain kaupan tiiliskivikahvia mallia Löfbergsin Jubileum tai Kharisma tahi sitten Arvid Nordqvistin Rekoa tai Colombia Mancalia, kun maku vetää tummempien paahtojen puoleen. Päivällisellä sitten myllyttelee käsimyllyllä pavut ja keittelee niillä.

Välineisiin sen verran, että grammavaakaa kannattanee harkita ennemmin kuin lämpömittaria ja sekunteria voi käyttää vaikka puhelimesta. Itseltä löytyy kaikki kolme, mutta nykyisin enää oikeastaan katson vaan keittiön kellosta suurinpiirteisen 60-90s uuttoajan vähän kahvista ja fiiliksestä riippuen. Grammavaakaakaan en enää juuri käytä muuta kuin papujen kanssa, sillä yksi tasakauhallinen Aeropressin omalla lusikalla on aika sopiva määrä puruja. Ebaystä tms. saa noita halpoja jalokivivaakoja, joiden tarkkuus on ns. riittävä.

Erinomainen ostos kyllä tuohon rahaan ja mielestäni aikaan saa huomattavasti perinteisiä suodatinkeittimiä miellyttävämpää kahvia, jonka lisäksi pystyy itse vaikuttamaan aktiivisesti lopputulokseen. Olen itse nyt miettinyt jos ostaisi toisen, niin voisi jättää sen töihin ja keitellä sillä tarvittaessa. Yrityksen ja erehdyksen kautta kannattaa lähteä koittamaan, ei siitä kertaakaan juomakelvotonta ole tullut :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
88
Suosittelen hankkimaan:

- Myllyn (Wilfa on loistava arkikäyttöön)

- Vaa'an missä on ajastin (Hario tai ebaysta halvempaa tilalle)

- Vedenkeittimen missä on lämpötilan säätö yhden asteen tarkkuudella (Bonavita Gooseneck) tai normi keittimen lisäksi lämpömittarin.

Melkein jokainen kahvi vaatii eri lämpötilan, karkeuden ja uuttoajan täydellisen uuton aikaansaamiseksi. Tummemmat kahvit tarvitsee yleensä karkeampaa jauhausta, vähemmän lämpöä ja pidempää uuttoaikaa, kun taas vaaleat hienompaa jauhausta, enemmän lämpöä ja lyhyempää uuttoaikaa.

Suosittelen pitämään reseptikirjaa jokaisesta kahvista jota olet kokeillut ettei tarvitse joka kerta aloittaa alusta täydellisen uuton etsimistä. Itsellä reseptikirjassa kohta 30 eri papua makuprofiileineen.

Filttereistä.. Ablen fine on ihan ok, kohi labsin suodatin tuo happoja paremmin esille. Paperifilsuja en itse pysty enää käyttämään parin vuoden metallifilsun käytön jälkeen, koska paperi maistuu kupissa huuhtelusta huolimatta.

Suosittelen lukemaan myös BaristaHustlen artikkeleita kahvin uutosta:

https://baristahustle.com/coffee-extraction-and-how-to-taste-it/

https://baristahustle.com/the-coffee-compass/ Tämä kannattaa printata ja pitää esillä kun testaat uusia kahveja

https://baristahustle.com/8020-method/

https://baristahustle.com/extract-more-better/

https://baristahustle.com/surface-area-and-time/
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
56
Pitääkin alkaa tuota kompassia katsomaan kun hakee sitä täydellistä makua. Vaaka, lämpötilamittari ja grupsin gvx2 -mylly löytyy. Pitää varmaankin alkaa hakemaan sopivaa karkeutta myllystä, vai onko jonkulla suoraan antaa vinkkiä missä asetuksessa tulee sopivaa aeropressille?

Onkos kukaan löytänyt isommista marketeista hyviä papuja vai tulisiko suoraan hakea paikallisten pienpaahtimoiden papuja?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
88
Kannattaa kyseisen myllyn kanssa kokeilla millä asetuksella saat sellaista purua ulos, joka on mahdollisimman tasalaatuista. Jos se ei ole mahdollista niin yritä etsiä karkeus jossa on vähiten pölyä seassa, silloin kahvista ei tule niin katkeraa yliuuttuneiden pienien partikkeleiden takia. Jauha vaikka 5g eri karkeuksilla ja kaada a4 päälle ja vertaile.

Jos saat käteesi alle 2kk vanhoja Pauligin papuja niin niistä kannattaa lähteä liikkeelle. Esim. Juhlamokka ja Kenya ovat aika marjaisia ja hapokkaita, Brazil tumma on suklainen ja täyteläinen ja Parisien sitten edustaa tummempaa savuisempaa kahvia. Pienpaahtimoiden kahveihin kannattaa mielestäni siirtyä vasta sitten, kun osaat kompassia käyttää ja tunnistaa kahvien profiilit. Halvastakin saa hyvää ja kun ostat vähän kallimpaa, niin silloin osaat arvostaa hyvää kahvia ihan eri tavalla, kun osaat uuttaa oikein :)

Jos et heti alkuun jaksa lämpömittarin kanssa leikkiä, niin Pauligin Kenya on sen verran vaaleapaahtoinen, että sitä voi uuttaa lähes kiehuvassa vedessä (95c) ilman pelkoa yliuutosta.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Koska olen köyhä eikä minulla siksi ole varaa espressokeittimeen, Bialettilla kuuden kupin vääntäminen ei innosta, perkolaattoreidenkin hinnat ovat vähän suolaisia eikä kuuman veden liruttaminen Moccamasterilla ole oikein sen kummempaa kuin kaataa sitä ihan vain suodattimen läpi ja olen kuullut Aeropressista useammankin kerran hyvänä vaihtoehtona, niin tiedustelen, että onko näissä hinnaneroja juurikaan? Voisin tehdä tilauksen Verkkokuppaan ja samalla kotiuttaa sieltä tuollaisen.

Niin ja valmistaako näitä vain yksi firma? Ja voiko tällä valmistaa normaaleista puruista?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Aeropress kopioita varmaan löytyy jo jostain, mutta eipä toi oikeakaan niin kallis ole että sillä väliä.
Suosittelen ostamaan sen kestosuodattimen samalla. Hyvää kahvia tällä saa, itse usein keitän tummempia paahtoja ja kun käytän kestosuodatinta tulee rasva mukaan ja kahvi maistuu pehmeämmältä. Kahvin rasvahan jää kiinni paperiin.

Käytän tosiaan ihan lähikaupasta löytyviä tummempia paahtoja.

Mutta eihän pressokeitin nyt sen enempää maksa. Ellet meinaa siis sellaista ravintolamallista paineella toimivaa.
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Mutta eihän pressokeitin nyt sen enempää maksa. Ellet meinaa siis sellaista ravintolamallista paineella toimivaa.
Eihän noille taida olla vaihtoehtoa jos ei ihka oikeaa pressokeitintä halua? Ei käsin saa semmoista painetta aikaan, eihän?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Mutteripannu on kanssa vaihtoehto ja pressopannu. Molemmat samoissa hinnoissa Aeropressin kanssa. Tokikaan eivät sama kuin iso pressokeitin.
 

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Tiedän, mutta suoraan sanottuna se on sellaista räpeltämistä, että en jaksa tehdä tuota joka päivä.
Joo en itsekään noita käytä kuin kerran tai kaksi viikossa, mutta nuo on sen verran pieniä, että parikin kokoa mahtuu helposti kaappiin. Jokapäiväiset kahvit toki muulla tavalla, laiskana menee ihan suodatinkahvia (Reko).
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Suosittelen ostamaan sen kestosuodattimen samalla.
Aivan järjettömän hintainen ainakin Verkkokaupassa :eek:

AeroPress kestosuodatin 18,90 €

Että liekö nyt sitten kuitenkaan hintansa arvoinen? Tykkään toki, että kahvirasvakin päätyy kahviin, mutta Aeropressin ja tämän yhteenlasketulla summalla saisi jo perkolaattorin :confused2:

Saako AP:lla muuten keitettyä ihan normaaleilla jauhoilla vai ainoastaan jauhetuilla pavuilla?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Onpa kallis, omani sain muisttaakseni halvemmalla.

Käytän ihan normaalia jauhatusta yleensä. Voisi kokeilla vähän karkeampiakin sanoisin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
329
Suunnilleen saman hintainen kuin kaksi pakettia paperisuodattimia, joten kyllä se kohtalaisen ajan sisällä maksaa itsensä takaisinkin. Omani ostin Able Brewingin verkkokaupasta suoraan 12 dollarilla + jotain dollareita posteja kun tuli kirjeessä, mutta eivät näköjään enää myy ulkomaille sitä kautta. Enpä kyllä silti näe syytä olla ostamatta.
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Kannattaa kokeilla aspasta jos ehtisivät yhdistää tilaukseen, sillä postikulut näyttäisi pysyvän samana. Itse olen saanut vastaavassa tilanteessa alekoodin jolla olen saanut tilattua unohtuneen tavaran lisäkuluitta, kun ei enää ehtinyt samaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 404
Viestejä
4 194 405
Jäsenet
70 727
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom