4K Televisio PC-näyttönä

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
876
Tuli hankittua LG C3 42" PC-näytöksi ja muutoin olen ollut tyytyväinen, vaikka toki totuttelua vaatii 34" UW:n jälkeen, mutta kiinnitin huomiota kuvan outoon käyttäytymiseen scrollatessa. Eli esimerkiksi jos scrollaan vierittämällä rullaa niin välillä ainakin Macilla tuntui, että osa sisällöstä liikkuu hieman eri tahtiin kuin muu ja saa kuvan näyttämään suttuiselta/lagiselta. Tuntuu hieman ikävältä silmissä ja vaikea myös saada selvää kuvasta, jos esim. koittaa silmäillä pidemmän tekstin läpi. Windowsilla en ole havainnut vastaavaa normaalisti scrollatessa mutta jos painan rullan pohjaan ja sitä kautta siirrän kuvaa niin ruutuun ilmestyy yksi selkeä poikittaislinja (full screenillä melko keskelle), jonka kohdalla kuva liikkuu oudosti verrattuna muuhun ruutuun. En oikein osaa selittää paremmin mutta onko tullut muilla vastaan ja onko tuo ominaisuus vai voiko siihen vaikuttaa jollain säädöillä?

Vai voiko tuo liittyä kenties siihen, että toistaiseksi käytän ruutua 4K@60Hz parempien piuhojen/adapterien puuttuessa? Johon liittyen, onko tullut vastaan Suomessa järkevän hintaisia DP1.4->HDMI2.1 piuhoja? Tuntuu ettei juuri mikään Suomessa toimiva kauppa myy tällaisia. Aikalailla ainoa vastaan tullut maksoi jonkun 70€ mikä hieman hiertää, kun Amazon.de saisi n. 30€ mutta siellä saa sitten maksaa päälle 15€ posteja (toki tulisi silti halvemmaksi).
Tuosta voi olla mahdollisesti jotain hyötyä:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 606
Viestejä
4 265 497
Jäsenet
71 538
Uusin jäsen
juho9000

Hinta.fi

Ylös Bottom