taittuvanäyttöinen

  1. Juha Kokkonen

    Open on OnePlussan ensimmäinen taittuvanäyttöinen puhelin

    Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin: OnePlus on julkaissut juuri Intiassa järjestämässään lanseeraustapahtumassa ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa. Uusi OnePlus Open on vaakasuunnassa aukeava lippulaivapuhelin, joka kilpailee mm. Samsungin Galaxy Z Fold5:n kanssa. OnePlussan...
  2. Kaotik

    Tuleva OnePlus V Fold renderöintivuodoissa

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Yhtä varmasti kuin puhelinvalmistajat julkaisevat uusia puhelimia julkaisee Steve ’OnLeaks’ Hemmerstoffer niistä vuotokuvia. Viidakon vanhan sananlaskun paikkansapitävyyden pääsi toteamaan tällä kertaa OnePlus. OnLeaks on julkaissut yhteistyössä SmartPrixin...
  3. Diizzel

    OnePlus vahvisti lanseeraavansa taittuvanäyttöisen puhelimen tänä vuonna

    OnePlus on vahvistanut MWC-messuilla lanseeraavansa ensimmäisen taittuvanäyttöisen puhelimensa kuluvan vuoden loppupuolella, eli toisen vuosipuoliskon aikana. Yritys kertoo laitteen tulevan tarjoamaan OnePlussan tunnusomaisen nopean ja sulavan käyttökokemuksen, minkä lisäksi OnePlus vahvistaa...
  4. Diizzel

    Vuotokuvat: Motorolalta taittuvanäyttöinen puhelin lähes koko kannen kattavalla etunäytöllä

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Twitterissä evleaks-nimimerkillä tunnettu ja varsin hyvällä osumatarkkuudella toiminut Evan Blass on vuotanut kuvia simpukkamalliin taittuvasta älypuhelimesta, joka kansinäyttö peittää koko etupuolen tarjoten kannen kameroille ja niiden salamallekin vain...
  5. Diizzel

    OnePlus on rekisteröinyt Kiinassa tuotenimet taittuvanäyttöisille puhelimille

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: OnePlussan taittuvanäyttöiset laitteet ovat olleet jo jonkin aikaa huhujen kohteena. Pelkkien huhujen lisäksi OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on jakanut Twitterissä viime vuonna kuvan taittuvan laitteen saranasta ja samaan BBK-konserniin kuuluvalta...
  6. Diizzel

    Honor esittelee MWC-messuilla uuden Magic 5 -malliston ja lanseeraa taittuvanäyttöisen Magic Vs:n länsimarkkinoille

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Honor on paljastanut pitävänsä Barcelonassa MWC-messuilla 27. helmikuuta julkaisutilaisuuden, jossa tullaan näkemään valmistajan uusi lippulaivaksi sijoittuva Magic 5 -mallistolle sekä länsijulkaisu marraskuussa Kiinan markkinoilla nähdylle...
  7. Diizzel

    Kuo: Applelta taittuvanäyttöinen iPad ensi vuonna

    Appleanalyytikkona tunnettu Ming-Chi Kuo on kertonut viimeisimmissä Twiiteissään odottavansa Applen lanseeraavan iPad-mallistoonsa taittuvan näytön vuoden 2024 aikana. Kuon mukaan Anjie Technology toimittaisi tulevana iPadiin hiilikuituisen tukikehyksen ja kickstand-jalustan. Kuo on odotellut...
  8. Diizzel

    Oppo julkaisi Kiinassa toisen sukupolven taittuvanäyttöiset puhelimensa

    Oppo on esitellyt Kiinassa Inno Day -tapahtumassaan toisen sukupolven taittuvanäyttöiset älypuhelimensa. Alkuperäisen Oppo Find N:n seuraajana toimivan N2:n lisäksi yritys esitteli myös simpukkamallisen Find N2 Flipin. Oppo Find N2 tarjoaa 5,54-tuumaisen ulkonäytön, 7,1-tuumaisen sisänäytön ja...
  9. Diizzel

    Honor julkaisi taittuvanäyttöisen Magic Vs -älypuhelimen Kiinassa

    Honor on julkaissut tänään uuden taittuvanäyttöisen Magic Vs -älypuhelimen Kiinan markkinoille. Kyseessä on seuraaja alkuvuodesta esitellylle Honor Magic V:lle, josta tuttuun tapaan myös Magic Vs avautuu kirjamaisesti paljastaen sisältään tavanomaisia puhelimia suuremman näytön. Puhelimen...
  10. Diizzel

    Honor julkaisee Kiinassa 23. marraskuuta uuden taittuvanäyttöisen puhelimen

    Honor on ilmoittanut pitävänsä 23. maraskuuta Kiinassa julkaisutilaisuuden uudelle taittuvanäyttöiselle Magic Vs -puhelimelle. Puhelimesta ei ole vielä paljastettu muuta kuin julkistuksen kutsukuvassa näkyvä renderöinti, joka paljastaa laitteen olevan Samsungin Galaxy Z Fold -mallistosta tuttuun...
  11. Diizzel

    YouTubettaja loi oman taittuvanäyttöisen iPhonensa

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Taipuvanäyttöiset puhelimet eivät ole vielä saaneet kenties massamarkkinoiden suurinta huomiota, mutta erityisesti Samsungin mallit ovat nykyisellään jo varsin tunnettuja, minkä lisäksi parilta muultakin suurelta Android-valmistajalta, kuten Xiaomilta...
  12. Diizzel

    Huawei julkaisi edullisemman simpukkamallin taittuvanäyttöisen puhelimen Kiinan markkinoille

    Huawei on julkaissut Kiinan markkinoille uuden Pocket S -älypuhelimen, joka tarjoaa muun muassa Motorola Razr 2022:sta, Samsungin Galaxy Z Flip4:stä ja kiinalaisvalmistajan omasta P50 Pocketista tutun simpukkapuhelinrakenteen taittuvalla sisänäytöllä pykälän totuttua edullisempaan hintaluokkaan...
  13. Diizzel

    Honor julkaisi Honor 70 -älypuhelimen länsimarkkinoille

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Honor on julkistanut IFA-messuilla tuovansa aiemmin Kiinassa julkaistun Honor 70 -älypuhelimen Suomen markkinoille. Lisäksi yritys paljasti panostavansa tulevaisuudessa kahden lippulaivapuhelimen strategiaan, joka sisältää tavanomaisen lippulaivaälypuhelimen...
  14. Diizzel

    Myös Lenovo esitteli taittuvanäyttöisen Windows-taulutietokoneen

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Meneillään olevat IFA-messut ovat tuoneet mukanaan ennestään varsin tuntemattoman tuotekategorian, nimittäin taittuvanäyttöiset taulutietokoneet Windows-käyttöjärjestelmällä. Uutisoimme jo aiemmin Asuksen Zenbook 17 Fold OLED:sta ja sittemmin myös Lenovo on...
  15. Diizzel

    Testissä Samsung Galaxy Z Fold 4

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Samsung julkaisi neljännen sukupolven taittuvanäyttöisen Galaxy Z Fold -älypuhelimen elokuun 10. päivä ja kauppojen hyllyille laitteet saapuvat 26. elokuuta eli kuluvan viikon perjantaina. Puhelimen suositushinta on viime vuoden Fold3:sta tutut 1879 euroa...
  16. Diizzel

    Pete Lau kiusoittelee kuvilla OnePlussan taittuvanäyttöisen puhelimen saranasta

    OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on julkaissut Twitterissä kuvia saranamekanismista, joka kokonsa puolesta vaikuttaisi sopivan taittuvanäyttöiseen puhelimeen. Kiusoittelukuvat liittynevätkin OnePlussalta odotettuun taittuvanäyttöiseen puhelinmalliin, josta on liikkunut huhuja siitä saakka...
  17. Diizzel

    Xiaomi julkaisi taittuvanäyttöisen Mix Fold 2 -älypuhelimen Kiinan markkinoille

    Xiaomi julkaisi odotetusti toisen sukupolven taittuvanäyttöisen Mix Fold 2 -älypuhelimen Kiinan markkinoille. Kyseessä on seuraaja viime vuonna Mi Mix Foldille ja edeltäjänsä tavoin myös uutuuspuhelin kätkee sisäänsä taittuvan OLED-paneelin. Mix Fold 2 on paksuudeltaan avattuna vain 5,4 mm ja...
  18. Diizzel

    Xiaomi julkaisee taittuvänäyttöisen Mix Fold 2 -älypuhelimen Kiinassa elokuun 11. päivä

    Xiaomi on paljastanut julkaisevansa Kiinassa uuden taittuvanäyttöisen Mix Fold 2 -älypuhelimen elokuun 11. päivä. Kyseessä on valmistajan toinen taittuvanäyttöinen malli ja seuraaja viime vuoden Mi Mix Foldille. Julkaisua mainostava kiusoittelukuva paljastaa Galaxy Fold -malllien tapaan...
  19. Diizzel

    Kuo: Apple testaa värillisiä E-Ink-näyttöjä taittuvanäyttöisen puhelimen kansipuolelle

    Apple-analyytikkona tunnettu Ming-Chi Kuo on julkaissut Twitterissä päivityksen, jonka mukaan Apple olisi testaamassa värillisiä E-Ink-näyttöjä mahdollisena vaihtoehtona taittuvanäyttöisten puhelinten kansinäytöksi. E-Ink-näyttö olisi perinteisiä OLED- tai LCD-paneeleita vähävirtaisempi, minkä...
  20. Diizzel

    Huawei julkisti taittuvanäyttöisen P50 Pocket -simpukkapuhelimen Kiinan markkinoille

    Huawei on tänään laajentanut P50-lippulaivaälypuhelintensa sarjaa uudella P50 Pocket -mallilla. Kyseessä on Samsungin Galaxy Z Flip3:n tapaan simpukkamaisesti taittuva puhelin, eli laitteen päänäyttö avautuu pystysuunnassa kaksinkerroin taittuvan rakenteen sisältä. P50 tarjoaa ulkopintaansa...
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 702
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom