Eilen ulkovalot eivät syttyneet eikä sammuneet auringon mukaan. Eli ongelmia taitaa olla Philipsin päässä. Jos yleistyy pitää siirtää sekin (viimeinen) automaatio Home Assistantin puolelle.Samoin on täällä nyt parina aamuna jättänyt Hue sarastusvalot sytyttämättä, en ole vielä bootannut mitään josko korjaantuisi, aiemmin ei ole vastaavaa tapahtunut. Pitänee siirtää tuokin toiminta omalle serverille (tällä hetkellä vasta automaattinen kirkkauden säätö pienellä Python-pätkällä) jos tuo alkaa olemaan useamminkin noin epäluotettava.
jeps näin itekki kuuklailin. taidan päätyä laittamaan sen kolme playtä töllöttimen taakse...^ onhan nuo Playt aika monikäyttöiset ja kirkkauttakin löytyy ihan mukavasti. Mulla oli ennen Hue Iris telkun takana yksinään ja ero on tietysti kahteen Playhin aika huomattava. Ei tuo Iris huono sekään, laitoin sen ikkunalaudalle ampumaan valoa kohti sivuseinää. Tuohon Playn virtalähteeseen saa myös kolmannen Play -valaisimen kiinni ja semmoisen voi ostaa erikseenkin ei tarvitse ostaa aina paria jos haluaa laajentaa.
Valotehossahan on huima ero tuohon Bloomiin, se tarjoaa vain 120lm, Iris 210lm ja Playt 530lm.
Eli toisin sanoen jos haluun kaikki kolme käyttäytymään samalla lailla niin joudun kaikki 3 ostaan tätä uutta sarjaa@khaimera , sun täytyy ostaa lamppu mikä on White Ambiance. Siinä saat himmennettyä ja säädettyä sävyn mieleiseksi.
Jos sun lampun sävyjä voi mutta ne on juuri tuota Ambiance mallia jos taas voi muuttaa vain kirkkautta (vaikutta hiukan sävyyn) ne ei ole Ambiance malleja.Eli toisin sanoen jos haluun kaikki kolme käyttäytymään samalla lailla niin joudun kaikki 3 ostaan tätä uutta sarjaa
Nooh, totta noille kahelle muulle löytyy valasimet myös...
Jeps, laitoin tilaukseen 3 settiä noita perus himmennettäviä sillä kakella, tarttu samalla töllölle noi play barit sivuille ja ylös... pitänee keksiä niille kahelle jotain muuta käyttöä...Jos sun lampun sävyjä voi mutta ne on juuri tuota Ambiance mallia jos taas voi muuttaa vain kirkkautta (vaikutta hiukan sävyyn) ne ei ole Ambiance malleja.
Perus malli on muodolta tavallisen lampun mallinen ja Ambiance on muodoltaan hiukan kohdevalon tyylinen (mutta ei kohdevalo).
Tuolta löytyy jatkoja: Buy Litcessory Extension 1x1m - White (LIT-ext1) for 13,9 € at en.m.nuMikä olisi paras tapa toteuttaa kyseinen keissi. Keittiössä välitilassa Huen Led-nauha ja haluaisin myös toiselle seinälle kaappien välitilaan samanlaisen. Keittiö L-muotoinen ja kulmassa on hormi joten välissä pitäisi olla n. 2m johto, mutta onkohan noiden Led nauhojen välille joku "jatkojohto" vai onko helpompaa ostaa oma setti toiselle seinälle?
Näin on ja se johtuu paskasta virtalähteestä joka on mitoitettu jo maksimiinsa. Nauhassa on noin 78lm/W 2m pituudella ja kasvattamalla pituutta joudutaan lukitsemaan valovirta, jotta tehokulutus ei kasva liian suureksi. Käytännössä muuntaja ei vain syötä yli 20,5W, jolloin sama minkä verran ledejä perässä. Hommaamalla erillisen virtalähteen voisi kiertää tämän?@ZekeDope , jos en ihan perseelleen muista niin ainakin Huen ledinauhoissahan on sitten niin että jos sitä ylipäätään jatkaa niin valoteho ei parane vaan se sama teho jakautuu pidemmälle led-nauhalle. Tämä siis huomiona ja kandee tarkistaa tuo.
Valot on siis kiinteät spotit joihin eivoi lamppua vaihtaa, ohjaus siis saatava jakorasiaan tai kytkimen taakse, on/off riittäisi jotta saa ohjauksen puhelimesta yms.Rasia vaan "kuumaksi" ja sitten ohjailee hue lamppua hue kytkimellä, puhelimella tms
Vai mitä tässä haettiin?
Itelläkin vessan liiketunnistin ei toiminut eilen vaiko toissa päivänä
Hei,Niille joilla rutiinit ovat sekoilleet viime päivinä: oletteko tarkistaneet onko Hue Bridge päivittänyt itseään lähiaikoina / oletteko seuranneet verkkoliikennettä? Tähän keskusteluun liittyen: Bridge V2 Firmware 1934058060 crazy network traffic : Hue
Ottaisin värillisen. Tuosta Powerin paketista saa sillasta ehkä parikymppiä kun sen myy. PHILIPS HUE 9,5W A60 E27 ALOITUSPAKKAUSMikäs näistä huen 27 toimii parhaiten "herätys" valona?
Philips Hue White E27
Käykö esim yllä oleva?
Mulla on ollu ny kaks siltaa kohta viikon myynnissä 15€/kpl ja ei minkäänlaista kiinnostusta...Ottaisin värillisen. Tuosta Powerin paketista saa sillasta ehkä parikymppiä kun sen myy. PHILIPS HUE 9,5W A60 E27 ALOITUSPAKKAUS
Pitänee vissiin nostaa hintaaPäivässä meni 20 eurolla kaupaksi.
Chromecast ei peilaa läppärin sisältöä ruudulle vaan kertoo vain tikulle "linkin" mistä hakea sisältö. Eli ei se sitä Hue-signaalia osaa siirtää.Tässä nyt koittanut saada hue synccia pelittämään telkkarin kanssa... Eli ilmeisesti homma ei ainakaan toimi niin että laitan videot chromecastilla sinne ja synkkaus toimisi suoraan. Kannettavan näytöllä pyörivä netflix toki toimii hienosti. Pitäisikö tuo telkkari(LG C8) laittaa piuhalla kiinni läppäriin ja määritellä ensisijaiseksi näytöksi tai jotain?
Laitoin yv:n.Mulla on ollu ny kaks siltaa kohta viikon myynnissä 15€/kpl ja ei minkäänlaista kiinnostusta...
Itseäni lainaten. Nyt tuo ledi spotti sitten saapui eilen, aika tarkkaan 14 päivää meni lähetyksessä.Itseäni lainaten, laitoin tilaukseen yhden spotti ledin jonka pitäisi olla lähes tulkoon sopivan kokoinen ja toimii Zigbee laitteiden kanssa, mm. Smartthings ja ehkä Hue sillan kanssa pienellä varauksella Katotaan mitä tulee.
Zigbee 3.0 Smart RGBW Downlight Work with Smatthings Echo Plus LED Recessed Lights Light
Välillä, dimmer switchien restartti on yleensä riittänyt, onneksi.Onkos muilla ollut ongelmia päivityksen jälkeen laitteiden kanssa?
Esimerkiksi Fibarolta löytyy noita mitkä menee sinne "orkkis" kytkimen taakse mutta maksaa n. 50e zipale. Jotain halvempiakin löytyy mutten nyt yht äkkiseltään muista merkkiä. Raakasti vaan johdot yhteen lampulle menevä ja L eli pakotetusti kokoajan sähköt päällä. Sitten Hue kytkin 2 puoleisella teipillään kiinni vanhan tilalle. Voi jättää orkkis kytkimen paikoilleenkin kytkemättä kuitenkaan jos ohjaus hoituu kännykkällä/liiketunnistimella. Myöhemmin huomaa kuinka tottumuksesta laittaa valot päälle perinteisesti nappia painamalla vaikka kerkeää jo valo syttymään liiketunnistimellaTuli hommattua Philips Hue aloituspakkaus. Pari kysymystä heräsi jo:
- Miten olette ratkaisseet himmentimien/katkaisijoiden käytön? Ilmeiseti näihin voi hankkia vaikka Philipsin tai Ikean säätimiä, mutta mikä olisi paras vaihtoehto korvata asunnon olemassa olevat katkaisijat? Ilmeisesti on jotain minireleitä/himmentimiä jotka tulevat vanhan katkaisijan sisään, mutta ne taitaa olla aika kalliita?
-Asunnossa on eteisessä upotetut loisteputkivalaisimet, taitaa olla G23 tai G24 -kantaa. Löytyykö tuollaiseen kantaan älyvalaisimia vai pitääkö hommata kokonaan uudet valaisimet?
Itse päädyin juuri tuollaiseen kun näytti kustannustehokkaimmalta vaihtoehdolta. Hommasin sitten vielä valkoisen lampun + kytkimen erikseen. Ylimääräiset lamput voi vaikka myydä eteenpäin.Nyt tässä pohdiskelen että pitäisikö samantien ostaa useampi powerin kolmen värillisen lampun aloituspakkaus 87€ hintaan, kun eipä taida tähän kappalehintaan usein näitä olla saatavilla? Siihen vielä ylimääräisten siltojen myynti ja se 50€ ilmaista rahaa jos ottaa sen fortum sähkösopparin mukaan ja käy heti perumassa kun ei ole määräaikainen.
PHILIPS HUE 9,5W A60 E27 ALOITUSPAKKAUS
Pistokkeita ei voi himmentää ne on on/off.Mites nämä pelittää yhteen jos haen huen seinäkatkaisijan himmennyksenohjauksella ja läjän Ikean etäohjattavia pistokkeita, pystyykö noita myös ohjaamaan ja miten reagoivat kun himmennän hue valot, kun noihin pistorasioihin tulee perinteisiä lamppuja kiinni läjittäin?
Kysymys lähinnä olikin että toimivatko kuitenkin.Pistokkeita ei voi himmentää ne on on/off.
Rasioita voi ohjata dimmerillä, mutta vähän siinä menee dimmeri hukkaan - noi uudet Hue napit ois varmaan parempia siihen hommaan. Lisäksi tuo ohjaus on vähän nihkeää muutenkin, kun dimmerit linkitetään huoneeseen (max. 2 huonetta) eli joutuu niitä pistorasioita sitten ripottelemaan eri huoneisiin ja sotkee näkymää.Kysymys lähinnä olikin että toimivatko kuitenkin.
Gledoptolta löytyisi näköjään tällainen kun kyselin integroiduista katkaisimista: US $23.99 52% OFF|ZIGBEE wall switch AC100 240V Bulb switch zigbee led remote Smart Light Control work with zigbee APP gateway samrt phone control-in Dimmers from Lights & Lighting on Aliexpress.com | Alibaba GroupTilasin kokeeksi Kiinasta Gledopto-himmentimen LED-nauhalle, kun halusin käyttää valmista LED-asennusta hyväksi.
Piuhat kiinni ja sähköt päälle, Hue bridge tuon tunnisti kerta yrityksellä. Nyt hankittu pelkkä valkean valon himmennin, mutta saatavilla on RGB ja värilämpötilasäädöillä varustetut himmentimet myös.
Parilla kympillä päivittyi valo älyaikaan. Toisessa huoneessa olisi päivityksen paikkaa myös, mutta vaihtoon menee myös 3m ledinauha. Jos ei hyvää pakettia löydy niin ehkäpä Geldopto tulee hankittua toinenkin
Näissä on monesti huono puoli se että eivät toimi koska ei kaikilla ole N-johdinta rasiassa, muuten hyväGledoptolta löytyisi näköjään tällainen kun kyselin integroiduista katkaisimista: US $23.99 52% OFF|ZIGBEE wall switch AC100 240V Bulb switch zigbee led remote Smart Light Control work with zigbee APP gateway samrt phone control-in Dimmers from Lights & Lighting on Aliexpress.com | Alibaba Group
iConnectHue on iOS laitteille. Hue Essentials on vastaava sovellus Androideille.Nämä kaikki semmosella Androidin appilla kuin iConnectHue, suosittelen