Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
600
On niissä luvuissa se puoli, että niitä on raportoitu alusta asti samalla tavalla.
Vähän sama kuin painon punnitsemisessa vaa-alla, vaikka vaaka ei näyttäisi täysin oikeata lukua mutta aina käytettäisiin samaa vakaa saadaan silti muuttuja näkymään.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 678

Nii siis, vaaka joka ei ole kalibroitu, mut näyttää kuite muutoksen oikein. Monelta tuntuu unohtuvan, että kyse ei ole pelistä, joka kirjaa tapot ja kuolemat. Sotilaat kentällä noita laskee. Jos arvelee osuneensa (voi olla vaikeeta, jos johonki puskaan tähtäilee kauas suuliekkiä kohti), nii lasketaan eliminoiduksi. Tuskin jokaista tykistön osumaakaa kuvataan ja lasketaan, voi olla että oikeat numerot tulee vasta kun/jos paikalle päästään jalan tai dronella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
259
On niissä luvuissa se puoli, että niitä on raportoitu alusta asti samalla tavalla.
Vähän sama kuin painon punnitsemisessa vaa-alla, vaikka vaaka ei näyttäisi täysin oikeata lukua mutta aina käytettäisiin samaa vakaa saadaan silti muuttuja näkymään.
Ja muuttujalle käytetään aina samaa kerrointa ;)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 635
Venajalla on 433 000 vankia sanoo google. Noilla 1000 paivassa kuolluta menee vuosi kivasti saada vankila tyhjaksi. Taman lauseen ainoa pointti on se etta Venajalla on vaan niin kauheasti tuota massaa mita tapattaa ja kun niita ei edes kouluteta niin ei oikein resurssejakaan kulu siihen. Venaja saa maansa keskimaaraisen alykkyysosamaaran nousemaan akkia 5 pisteella kun tapattaa pohja-sakkaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389

Venäjällähän tulee olemaan tasan niin monta vankia kuin Suuri Johtaja päättää. Vankilaan voidaan kyllä passittaa lisää porukkaa niin paljon kuin sielu sietää, millä hyvänsä verukkeilla.

Mutta jos Venäjän sotiminen on tähän asti perustunut pääasiassa vapaaehtoisuuteen (rahan vuoksi), niin mitä se sitten tulee olemaan, jos se perustuisikin vastentahtoisiin mobikkeihin. En tiedä, mie vaan kysyn.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 736
Venajalla on 433 000 vankia sanoo google. Noilla 1000 paivassa kuolluta menee vuosi kivasti saada vankila tyhjaksi. Taman lauseen ainoa pointti on se etta Venajalla on vaan niin kauheasti tuota massaa mita tapattaa ja kun niita ei edes kouluteta niin ei oikein resurssejakaan kulu siihen. Venaja saa maansa keskimaaraisen alykkyysosamaaran nousemaan akkia 5 pisteella kun tapattaa pohja-sakkaa.
Niin, vankien työntämisellä rintamalle kuolemaan voittaa Venäjän valtio, suuri todennäköisyys kuolla ja siten halpaa. Tosin ne kotiin palaavat kuulemma tekee rikoksia taas kaduilla, kääntöpuolena.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
259
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 455
On toki uutisia että kotiutettuttkin, takaisin vankilakierteeseen.
Niin, silloin entisaikoina kun vangit vielä luvatusti vapautettiin mikäli sattuivat selviämään sopimuksensa ajan hengissä. Sehän olikin oikein nerokas idea, kun muutenkin päävikainen sivistymätön päihdeongelmainen psykopaatti lähetetään sinne samaan kylään, jossa aikanaan seivästi neljä ihmistä viinavelan takia. Sotahan tunnetusti auttaa aina mielentilaa, etenkin täysin piittaamattoman armeijan riveissä, joten mikä voisikaan mennä vikaan? Olihan sieltä uutisia, kun meni.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 614

Noinhan se meni, tapauksia ollut riittävästi. Ja perusryssän mobikkia vitutti kuin oravaa pakkasessa.. rahan takia värvääntyneet eivät saaneet rahoja eikä lomia mutta vangit pääsivät 6kk jälkeen siviiliin. Ne harvat jotka selviytyivät hengissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 623
Viime yönä Ukraina onnistunut iskemään Krimille Sevastopolin sotilaslentokentälle. Mukavasti näyttää räjähtelevän ja palavan ainakin tällä videolla. Luonnollisesti venäjä ilmoittaa torjuneensa 10 ATACMS- ohjusta mutta taas ne jämät on ilmeisesti sattunut putoamaan kohteeseensa. :hmm:

" Reportedly the first footage from Belbek Air Base last night. A surveillance camera records several explosions at the Air Base which was claimed to be hit with ATACMS missiles. "

Ensimmäisiä epävirallisia venäläisistä lähteistä tulleita tietoja osumista: lentokoneita, ilmatorjuntakalustoa, henkilöstöä, tutka. Kuulostaa varsin onnistuneelta iskulta. :coffee:

edit: ensimmäiset väitetyt kuvat lentokentältä.

crimean_wind_15_05_2024.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 623
Blinken hetki sitten Ukrainan vierailullaan selventänyt Yhdysvaltojen suhtautumista heidän antamin asein venäjälle iskemiseen. Eivät kannusta Ukrainaa sellaiseen, mutta Ukraina tekee päätöksen itse. Arvelsisin että seuraavat pari päivää venäjältä luvassa taas kaikenlaista itkupotkuparkua ydinaseuhkauksineen. :)

"US does not encourage Ukraine to hit targets in Russia with US weapons but it is decision for Kyiv to make, Blinken says
The US does not encourage Ukraine to strike targets inside Russia with US-supplied weapons but believes it is a decision Kyiv should make for itself, secretary of state Antony Blinken said on Wednesday."

Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 682
Ei mitään uutta auringon alla siis.

Ficoa ammuttu näkyi tapahtuneen. Jostain syystä ei harmita, tuo setähän on täysi Venäjän marinetti. Slovakian pääministeriä ammuttu – tila hengenvaarallinen

"Fico on vastustanut sotilaallista tukea Ukrainalle ja kriitikot ovat kutsuneet häntä Venäjä-myönteiseksi. Pääministeri kohautti tammikuussa sanomalla, että Ukrainan tulisi luopua osasta maastaan rauhan saamiseksi.

– Täytyy olla jonkinlainen kompromissi, Fico sanoi slovakialaiselle RTVS:lle tammikuussa Politicon mukaan.

– Mitä he odottavat, että venäläiset lähtevät Krimiltä, Donbasista ja Luhanskista? Tämä ei ole realistista.

Fico on vastustanut myös Ukrainan pyrkimyksiä liittyä Natoon. Hänen mukaansa Ukrainan Nato-jäsenyys olisi ”perusta kolmannelle maailmansodalle, ei mitään muuta”. Fico on lisäksi väittänyt, että Ukraina on ”Yhdysvaltojen täyden vaikutusvallan ja hallinnan alainen” eikä maa ole ”itsenäinen ja suvereeni valtio”."
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
828

On kyllä äärimmäisen vaikeaa olla nauttimatta tästä tilanteesta, mutta ehkä pesäpallomailahieronta olisi riittänyt tappamisen sijaan? Tyyppi vaikuttaa hyödylliseltä idiootilta/suomettujalta enemmän kuin Venäjän agentilta. Toisaalta mene ja tiedä.
 
Ehkä hänen olisi pitänyt neuvotella hyökkääjän kanssa, tai yrittää kovemmin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
On kyllä äärimmäisen vaikeaa olla nauttimatta tästä tilanteesta, mutta ehkä pesäpallomailahieronta olisi riittänyt tappamisen sijaan? Tyyppi vaikuttaa hyödylliseltä idiootilta/suomettujalta enemmän kuin Venäjän agentilta. Toisaalta mene ja tiedä.
Miten niin tappamisen? Ilmeisesti yksi osui vatsaan, ja eiköhän se tuosta selviä...
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 857
Fico kriittisessä tilassa. Näin luki Ylen sivuilla.

Täytyy toivoa että ei ollut mikään Ukrainan masinoima juttu, koska sitten tää on taputeltu. Jos taas paljastuu, että on vaikka FSB:n masinoima (Fico ei tehnyt jotain, jota olisi pitänyt), niin sitten vain taivas tai Venäjän hajoaminen on rajana.
 
Höpön löpö. Eiköhän siellä ole muutakin tekemistä kuin salamurhata EU:n päättäjiä. Yksittäistapaus sen sijaan voi olla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 902
Fico kriittisessä tilassa. Näin luki Ylen sivuilla.

Täytyy toivoa että ei ollut mikään Ukrainan masinoima juttu, koska sitten tää on taputeltu. Jos taas paljastuu, että on vaikka FSB:n masinoima (Fico ei tehnyt jotain, jota olisi pitänyt), niin sitten vain taivas tai Venäjän hajoaminen on rajana.
Fico oli korruptoitunut ja venäjämyönteinen poliitikko, jolla varmasti riittää vihamiehiä. Ei Ukraina olisi hyötynyt mitään tuosta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
Jos Ukraina alkaisi valtioiden päämiehiä tappamaan, niin kannattaisi varmaan aloittaa Lukasenkosta tai Putinista eikä mistään NATO-maiden tyypeistä!

Joten tuskinpa nyt kuitenkaan.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 938
Fico kriittisessä tilassa. Näin luki Ylen sivuilla.

Täytyy toivoa että ei ollut mikään Ukrainan masinoima juttu, koska sitten tää on taputeltu. Jos taas paljastuu, että on vaikka FSB:n masinoima (Fico ei tehnyt jotain, jota olisi pitänyt), niin sitten vain taivas tai Venäjän hajoaminen on rajana.
Vähän suhteellisuudentajua. Tosin vaikuttaa ainakin päällisin puolin olevan perinteinen oman maan politiikkaan tms kyllästynyt kansalainen.

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
Fico ehti olla pääministerinä muutaman kuukauden ja heti paukkuu.

Herää kysymys, että missä ihmeessä on venäläiset "kirjallisuuskerhon puheenjohtaja-runoilijat"? Vai hankkiuduttiinko niistä eroon jo Stalinin aikoina...
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 857
Vähän suhteellisuudentajua. Tosin vaikuttaa ainakin päällisin puolin olevan perinteinen oman maan politiikkaan tms kyllästynyt kansalainen.

Ylellä maininta että olisi 71-vuotias mies. Joops papparaisella jotain omaa närää joten Ficon ampumistapaus offtopiccia tähän ketjuun....Paitsi jos virkaa hoitamaan tulisi nyt joku Ukrainalaismielisempi ja Slovakian politiikassa tapahtuisi muutosta.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
259
Paitsi jos virkaa hoitamaan tulisi nyt joku Ukrainalaismielisempi ja Slovakian politiikassa tapahtuisi muutosta.
Ja sillä olisi yhtä paljon vaikutusta kuin erään maan ex-pääministerin Hornethorinoissa. Meinaan että yksittäisen pienen EU -maan pääministerin mielipiteet ei juuri paina. Toki toisella näistä pääministereistä ollut välillä jotain järkeäkin ulostuloissaan.

Mitä tulee suhtautumiseen tähän Ficon ampumistapaukseen, niin toivottavasti nyt ei tämä laukaise maailmansotaa. Kuten joskus sattui käymään.

Näkyy valtioiden päämiehet kauttalinjan tuomitsevan tämän kaikesta huolimatta.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
827
k2 patalijoona tarjoilee toisen hyökkäyksen samaan asemaan kun aikaisemminkin. Mielenkiintoinen ja antaa hyvää kuvaa taistelutavasta.
katsoin myös telegramin sensuroimattoman version.
geolocaation löysin. Google mappi on aika tuore ja tarkkaa kuvaa.
48.860195, 38.235830
rintamalinja on pidempään ollu tuossa kohtaan. Kovia ovat puolustamaan.

kuvaus
venäjän hyökkää panssareilla ja miehistönkuljetus ja tukee tykistöllä.
venäjä menettää paksuja että miehistönkuljetusvaunun. Vain siksi että pääsivät kokeilemaan hyökkäystä. Tehtävä ei toteutunut muutoin.
ukrainalla miehitys asemissa ja tykistö että heittimet ja dronet. Vaikuttaa että ukrainalla on dronet ja venäjällä ei olisi. Sillä hyökkäävä joukko ei tunnu tietävän paljoakaan.

venäjä puskee asemiin voimalla ilman suurempaa vastarintaa. Väittäisin että maihinnousun kohdalla oli iso merkitys tapahtumien kulkuun.
kun ensimmäinen joukkue on jalkautunut hautaan.
tulee toinen joukkue samaan hautaan eri sijantiin vahvistukseksi.
venäjän joukut asettuivat haudan keskustaan ja uket olivat molemmilla puolilla päissä.

venäjän paksu rämmii omaa miehistön kuljetusta pikkasen
venäjän tykistö ampuu suruutta asemaan missä joukkueellinen omaa taistelijaa.
videolla ei näy ainuttakaan ukrainan menetystä. Tämä osa taistelutapaa. Käsky oli pitää asemat ja antaa tykistön dronejen paskoa.. Ja näin kävikin.
silmään pistää alkuun venäjällä haudassa edistytään. kun asiat pitkittyy epäsuoraa tulta tulee niskaan ja oma että ukrainan epäsuoratuli vaikuttaa silminpistävästi liike vaihtuu pystystä ryömimiseen.
Ukraina viimeistelee suorin jaloin lopulta ryömivät örkit ja 1 jää suosiolla vangiksi. 3 yrittää poistua haudasta jotka saa tutaa niskaansa.

Ukrainan puolella luotetaan pakon sanelenemana siihen että vihollinen lyödää hautataistelussa. Miinoja ei näytä olevan lähellä hautaa. Tässä toki jälleen droneilla merkittävä vaikutus saada örkki ryömimisen moodiin. Luulen että iso vaikutus on että ihmisen fysiikka tulee vastaan pitkittyneessä taistelussa kumma kun ei jalat yksinkertaisesti kanna. Mitään kovakuntoisia örkit tuskin ovatkaan.
Ukrainalla on selvä etu he saivat taistelukokemuksen ja osaaminen karttui kohti seuraavaa taistelua. Örkeillä ei kokemus karttunut aka lihamylly taktiikka.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 902
Mitä tulee suhtautumiseen tähän Ficon ampumistapaukseen, niin toivottavasti nyt ei tämä laukaise maailmansotaa. Kuten joskus sattui käymään.
Viittaat varmaankin ensimmäisen maailmansodan käynnistäneisiin Sarajevon laukauksiin? Siinä oli kyse hyvin erilaisesta tilanteesta. Ei ole ihan helppoa vetää tästä tapahtumasta yhtäläisyysviivoja mihinkään suurempaan jatkumoon, jos ei sitten tosiaan selviäisi taustalta jotain suurempaa salaliittoa, joka nyt ei ole sekään tässä kovin todennäköistä.

Ficon kansalliskonservatiivinen ja Venäjämielinen Smer-puolue tuosta toki hyötyy, kun voivat vahvistaa kuristusotettaan kansasta ja mediasta.

Näkyy valtioiden päämiehet kauttalinjan tuomitsevan tämän kaikesta huolimatta.
Tottakai. Se vasta olisi vastoin kaikkea länsimaista ihmisyys/oikeuskäsitystä, että alettaisiin ilakoimaan tällaisella. Slovakia on lisäksi paikoin korruptoituneesta hallinnostaan huolimatta sekä EU:n, että Naton jäsenmaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 547
Tyyppi ei ole enää hengenvaarassa:

Taitaa olla kaikista pahin lopputulos Ukrainan kannalta. Ukrainan vastustaja melkein tapettiin ja nyt hänestä tulee "martyyri"/uhri ja saa sen kautta tyhjäpäiseltä kansan osalta automaattisesti lisää tukea politiikalleen.
Minä sinä sönkötät? Ei Ukraina ole tuon takana. Motiivi puuttuu täysin. Jos joku valtio on tuon takana, niin se on Venäjä. Tuo on kuin suoraan Putinin pelikirjasta.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
828
Minä sinä sönkötät? Ei Ukraina ole tuon takana. Motiivi puuttuu täysin. Jos joku valtio on tuon takana, niin se on Venäjä. Tuo on kuin suoraan Putinin pelikirjasta.
Kannattaa opetella lukemaan. En ole missään vaiheessa puhunut tai edes epäsuorasti viitannut siihen että Ukraina olisi tämän takana. Puhuin tapahtuman vaikutuksesta Slovakian sisäpolitiikassa.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 678
Taitaa olla kaikista pahin lopputulos Ukrainan kannalta. Ukrainan vastustaja melkein tapettiin ja nyt hänestä tulee "martyyri"/uhri ja saa sen kautta tyhjäpäiseltä kansan osalta automaattisesti lisää tukea politiikalleen.
Iha yhtälailla voi arpoa ja mutuilla, että ne loputki slovakialaiset, jotka häntä on mahdollisesti tukeneet heräsivät nyt. Kyllähä sielläki ymmärretään miksi tuo tapahtui.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 939
Voisi jättää Slovakian sisäpolitiikkaa koskevan keskustelun toiseen lankaan.

Mielestäni tuo koko ampumistapaus liittyy Ukrainan sotaan niin löyhästi, ettei kuulu tänne.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 678
Voisi jättää Slovakian sisäpolitiikkaa koskevan keskustelun toiseen lankaan.

Mielestäni tuo koko ampumistapaus liittyy Ukrainan sotaan niin löyhästi, ettei kuulu tänne.
Niin. Onhan hän tosin ollut yksi yksittäinen merkittävä henkilö, ku on ollut kyse Ukrainan länsiavusta. Mut toisaalla tosiaan itse ampuminen ei sotaan liity kaiketi mitenkään, jos totta:
Brittilehti Timesin mukaan ampumisen jälkeen on levinnyt video, jolla sekavan oloinen Cintula kertoo vastustavansa Slovakian hallituksen politiikkaa ja erityisesti sen aikeita lakkauttaa maan yleisradion RTVS-kanava. Iltalehti ei ole voinut varmistaa videon aitoutta.

Sit taas toisaalla on olemassa tämäkin näkökulma:
Vaaraa lisää tosiasia, että brutaalia hyökkäyssotaa käyvä Venäjä hyötyy EU-maita sisäisesti heikentävästä poliittisesta väkivallasta, Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 689
Voisi jättää Slovakian sisäpolitiikkaa koskevan keskustelun toiseen lankaan.

Mielestäni tuo koko ampumistapaus liittyy Ukrainan sotaan niin löyhästi, ettei kuulu tänne.
Tosiaan, tässä tuskin on mistään muusta kyse, kuin Slovakian poliittisesti kahtia jakaantuneesta kansasta ja jollain meni kuppi nurin. Slovakialla taitaa olla Euroopan suurin budjettialijäämä, mikä tarkoittaa lisää veroja ja leikkauksia, tähän yhdistettynä poliittinen ilmapiiri, niin soppa on valmis.

Vaikka kyseessä on yksi uuno, niin en lähtisi juhlimaan sillä (kuten monesti somesta on saanut lukea), että ihan oikein siitäs sait. Huolestuttavaa kehitystä, jos poliittisia murhia tai sen yrityksiä aletaan painaa villaisella, oli kyseessä kuinka mulkku ihminen tahansa tai perseestä oleva demokraattisesti valittu valtiojohto.

Putin on taas kerjäläisenä polviasennossa Kiinassa, nyt on hyvin massiivinen kavalkadi edustajia mukana, että mitäköhän ne siellä sumplii.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
Valokuvan kehonkielestä päätellen Xi ei pidä Putinia oikein minään, mutta tämä nyt on enemmänkin viihdettä kuin tiedettä näitä kuvia tällä tavalla tulkita.

Ja Putinin naama näyttää taas vähän erilaiselta kuin yleensä... Jäänyt täyteaineet saamatta?

Kaksi paskamaata käsi kädessä huutelemassa ydinuhkailujaan "jos ette anna meille sitä ja tätä"
Eipä ihme että Kiina tankkaa pää märkänä kultaa. Ottaa oppia Venäjän virheistä kun aloittaa tyhmimmillekin karvojensa näyttämisen.
 
Kiina aloitti Krimin jälkeen vetämään omia varojaan/sijoituksia pois länsimaisista pankeista ym. Ukrainan sota aika paljon varmaan määrittelee millaiselle ryöstöretkelle Kiina joskus lähtee.

Jos länsimailla iskee kova sotaväsymys, yhtenäisyys rakoilee ja Ukraina ajetaan Venäjän ehdoilla "neuvottelemaan", niin Kiina aloittaa oman "smo:n" kohta perään. Vielä Yhdysvaltojen poliittinen rumba ja mahdollisesti Trumppi siihen höystettynä, niin uskooko Kiinakaan, että Yhdysvallat seisoo Taiwanin takana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
Kiina aloitti Krimin jälkeen vetämään omia varojaan/sijoituksia pois länsimaisista pankeista ym. Ukrainan sota aika paljon varmaan määrittelee millaiselle ryöstöretkelle Kiina joskus lähtee.
Xi on kyllä hullu mies, jos se käy toistamaan samat virheet kuin Putin eli luulee Taiwanin valtauksen olevan joku "kolmen päivän erikoisoperaatio", jonka jälkeen bisnekset sujuu kuten ennenkin.

Mutta se on se ongelma, että kun kaikki on yhdestä miehestä kiinni, saattaa se olla täsmälleen juuri niin hullu ja sillä mennään.

Mutta nythän siis Xi:n pitää olla vielä hullumpi kuin Putin, koska hän on sentään nähnyt miten Venäjälle on käynyt... Ja senkin, että länsi on paljon vahvempi kuin A) aiemmin ja B) kuin Putin luuli.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
432
Zimbabwesta Robert Mugabe hääti sakasalaiset maatalousyrittäjät. Tuli inflaatio, ja sitten hyperinflaatio, sitä ei oo vieläkään korjattu.
Onks lännellä niin painavaa rahaa globaaliin talousjärjestelmään...? Näkymätöntä siis.

Esim kun katsoo arvoikkaimmat yhtiöt maailmassa top 100, niin siellä on 80% USA yhtiöitä, ja vain muutama kiinalainen.
 
buko

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
124
Xi on kyllä hullu mies, jos se käy toistamaan samat virheet kuin Putin eli luulee Taiwanin valtauksen olevan joku "kolmen päivän erikoisoperaatio", jonka jälkeen bisnekset sujuu kuten ennenkin.

Mutta se on se ongelma, että kun kaikki on yhdestä miehestä kiinni, saattaa se olla täsmälleen juuri niin hullu ja sillä mennään.

Mutta nythän siis Xi:n pitää olla vielä hullumpi kuin Putin, koska hän on sentään nähnyt miten Venäjälle on käynyt... Ja senkin, että länsi on paljon vahvempi kuin A) aiemmin ja B) kuin Putin luuli.
Jos Kiina Taiwaniin nyt hyökkäisi, niin kyllä jenkit tulee tähän väliin voimalla. Lentotukialukset parkkeeraa lähistölle heti kun vähänkin pahalta alkaa näyttämään. Taiwanin puolijohdeteollisuutta ei saa menettää kinkeille.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
Jos Kiina Taiwaniin nyt hyökkäisi, niin kyllä jenkit tulee tähän väliin voimalla. Lentotukialukset parkkeeraa lähistölle heti kun vähänkin pahalta alkaa näyttämään. Taiwanin puolijohdeteollisuutta ei saa menettää kinkeille.
Tottakai tämä on oletus, mutta maailma menee sekaisin joka tapauksessa ja Kiina erityisesti.

Itse sotatoimet ja Taiwanin kohtalo on melkein sivuseikka siinä mielessä... Kaikki on päin vittua joka tapauksessa, eikä vähiten Kiinassa.
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 363
Mun mielestä putin munasi nyt tuolla Kiinan vierailullaan:
"Putinin mukaan jo 90 prosenttia Venäjän ulkomaankaupasta käydään Kiinan renminbeillä"
Eikös toi nyt tarkoita juuri sitä että pakotteet ovat toimineen hyvin ja venäjä on ihan Kiinan talutusnuorassa? Käytännössä on pian varmaan yksi raaka-ainesiirtomaa Kiinalle kun eipä taida olla mitään muutakaan antaa Kiinalle takaisin päin. Nyt jos saataisiin vähän selkärankaa ja oikeasti kiristettyä ruuvia Kiinankin suuntaan, niin eivät uskaltaisi niin paljon veljeillä venäjän kanssa ja putlerilla alkaisi paita/housut kastumaan. Toisaalta vaikeaa tuo Kiinasta irtaantuminen on, niin ehkä hyvä tämä EU:n malli, jossa sitä yritetään nyt pikkuhiljaa.
Olisi tämä maailma aika paljon mukavampi paikka ilman noita kahta mukakommunismipaskamaata.

Lähde:
 
No oishan se aika nöyryytys jos miettii, että menisi vaikka 40 vuotta ajassa takaisin ja Neuvostoliitto kävisi ulkomaankauppaa remnibeillä :D
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 389
No oishan se aika nöyryytys jos miettii, että menisi vaikka 40 vuotta ajassa takaisin ja Neuvostoliitto kävisi ulkomaankauppaa remnibeillä :D
Tuskin se sitä muuten ruplillakaan kävi...

Ainakin Suomen osalta käytiin vaihtokauppaa, tavarasta tavaraan. Varmasti sama päti ainakin Itä-blokkiin... Ja lännen kanssa ei juuri kauppaa edes käyty. Suomi oli poikkeus.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 682
IS seurannasta pari pätkää.
" Yhdysvallat pitää erittäin ongelmallisena sitä, että Kiina osalllistuu merkittävällä tavalla Venäjän puolustusteollisuuden jälleenrakentamiseen. Yhdysvallat ryhtyy tarvittaessa asianmukaisiin toimiin asiassa, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Vedant Patel. "

Jos tämä pitää paikkansa niin alkaakin olla homma paketoitu sitten. Palleja ei ole.
"Naton sotilaskomitean puheenjohtaja Rob Bauer sanoi torstaina, että Venäjä kasvattaa puolustusteollisuuden kapasiteettiaan nopeammin kuin Euroopan tai Pohjois-Amerikan maat. Asiasta uutisoi Reuters."
 
Tuntuu kyllä todella omituiselta, että Kiina haluaa sotilaallisesti vahvan Venäjän. Luulisi että heikko Venäjä olisi kivempi...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 216
Viestejä
4 249 496
Jäsenet
71 301
Uusin jäsen
muikkeli

Hinta.fi

Ylös Bottom