Hiihto

Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 389
Johannalla tuntui olevan vielä maalissakin hieman paukkuja. Olisiko pitänyt vielä hieman kiristää loppuun?
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Meinas jäädä pitkästä nousussa mutta ei jääny! :thumbsup:. USA jää eikä Brennan ota kiinni. Diggins on eri juttu vapaalla :hmm:
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Ihan hauska juttu kulisseista. Sitä jäin vaan pohtimaan, että onnistuisiko kisoissakin? Tosin ei siitä paljoa iloa ole, jos siskon nimellä hiihtää. Ja kesken kisan vaihto ei oikein onnistu :hmm:.
Nico Rosberg vedätti F1 varikolla "portsareita" lainaamalla jollekkin akkreditointi passiaan.
"Nico Rosberg tekee kommentaattorin töitä saksalaiselle tv-kanavalle RTL:lle ja englantilaiselle Sky Sportsille, mutta hän ei ole matkustanut tämän viikonlopun GP-näyttämölle Bakuun. Vuoden 2016 maailmanmestari on seurannut F1-tapahtumia Ibizalta.
Hollantilaisen Formule 1 -sivuston mukaan F1-sarjan omistava Liberty Media on kieltänyt Rosbergilta pääsyn varikolle Bakussa ja kahden viikon kuluttua ajettavassa Barcelonan kilpailussa.
Syynä on se, että Rosberg luovutti edellisessä kisassa Kiinassa henkilökohtaisen kulkulupansa kameramiehelleen. Sellainen on ehdottomasti kiellettyä.
Rosbergin kameramies poistettiin varikolta Shanghain radalla, koska hänellä oli kaulassaan F1-luokan maailmanmestareille annettava passi, jolla he pääsevät aina varikolle kaikissa F1-kilpailuissa. Rosberg itse sai porttikiellon kahteen seuraavaan kisaan. ..."​
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255
Siinä kohtaa huomasi että Matintalolla on hyvä päivä kun hiihteli koko ajan edessäolevan suksille asti ja yli :btooth: :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255
Huikeat reaktiot tuolla Ruotsin joukkueen apumiehellä radan varressa, otti kunnon spurtin kauempaa ja uutta sauvaa heti käteen kun Ebba hajotti omansa.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 389
Josko Eve pystyisi hiihtämään järkevän hiihdon. Helposti voi lähteä liian kovaa muiden mukana.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Mitali kaatui siihen, että oltiin Ruotsin kanssa loppukirissä eikä Saksan. Ruotsin sprinttereille suomalaisilla ei ole mitään palaa mutta Saksan Carl olisi ainakin kyetty haastamaan. Nyt vaan Fink veti Suomeen 15s kaulan kolmannella osuudella, niin ei päästy loppusuoralle Saksan kanssa. Mitali oli näennäisesti "lähellä" vain sen takia, että Ruotsi kaatui kakkososuudella ja Karlsson hyytyi omalla osuudella.

Suomi veti sellaisen perussuorituksen. Kukaan ei venynyt mitenkään erityisemmin. Matintalo palasi takaisin omalle hyvälle tasolle. Niskanen on edelleen mitalisuosikki päätösmatkalle varsinkin kun Karlsson osoitti hyytymisen merkkejä.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 389
Viesti ei kyllä kovin hyvää osviittaa anna naisten päämatkalle, sillä viestipätkä on niin lyhyt. Miehissä sentään korostuu hieman paremmin kestävyysominaisuudet.

Hankala sitten sanoa, kuka voittaa lauantaina. Voisi kuvitella Ebban ja Kertun olevan kovimpia, mutta Slind on kyllä arvaamaton. Tämän päivän perusteella Karlsson on kyllä kuluttanut kaikki energiansa aiempiin kilpailuihin. Östberg ja Kalvaa pysyvät varmasti pitkään kärkijoukossa.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Nyt on julkaistu joukkueet miesten viestiin. Positiivisena puolena aloittajina ei ole oikein muita vetomiehiä kuin Holund Norjalla. Holundinkin parempi tyyli on vapaa, niin normaalikuntoisen Hakolan pitäisi pysyä mukana. Hakolan kausi on kuitenkin ollut rikkonainen, niin hän on vielä isompi kysymysmerkki kuin Matintalo. Lisäksi Jouven kaltaiset sprintterit voivat vetää lopussa yllättävän isoja eroja.

Kakkososuudella on sitten todella kovia menijöitä viivalla. Huomattavana seikkana kakkososuuden miehistä Golberg, Lapalus ja Burman pysyivät Iivon perässä yhdistelmäkisassa. Vaikeaa tulee siis olemaan porukan hajottaminen, mikä on Suomen ainoa toivo. Lisäksi Italian De Fabiani on hyvä pertsalla ja saattaa ihan hyvin tulla Iivon vetämän porukan perässä.

Kolmannella osuudella Kruger laittanee kaasun pohjaan ja mukana pysyy korkeintaan Poromaa. Parisse, Dobler ja Hyvärinen ovat aika samantasoisia hiihtäjä, joten viimeiselle osuudelle on mahkuja pysyä porukassa mukana. Siellä alkaakin sitten ongelmat, kun Anttola ei ole mikään sprinttihiihtäjä eikä ole kapasiteettia pudottaa Lapierren ja Mochin kaltaisia menijöitä (15km kisassa sijoilla 8. ja 16. kun Anttola oli 24.). Eli sellainen hyvä 6. tai 5. sija hakusessa. Tuurilla ainoastaan mitaleilla.


Screenshot_20230302-191231_Chrome_1.jpg
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 389
Ei ole Norjan viestijoukkueeseen helppo päästä. Amundsen vapaan hopealle, mutta ei pääse mukaan maistamaan kirkkaampaa mitalia huomenna. Koutseillakin varmaan aika paha paikka ilmoittaa maailman kovimmille hiihtäjille, että ehkä ensi kisoissa sitten.
 
Liittynyt
13.07.2020
Viestejä
674
Kaksi isoa virhettä naisten viestiin mielestäni valmennusryhmältä. Kokonaisuus toki hyvä ja merkityksellisin asia oli toki valita naiset kullekin osuudelle niin täydellisesti kuin oli tähän päivään mahdollista.

Ne virheet:
Ensinnäkin Kertulle huutaminen 17 sekunnin erosta Yhdysvaltoihin ja Kerttu tulkitsi niin, että pitää lähteä viemään porukkaa. Aina pitäisi priorisaatio olla Suomen naisten tasoisella joukkueella mitaleissa ja eikä siinä, että varmistellaan neljättä sijaa tai luotetaan jonkun sippaavan/kaatuvan.

Hyvällä tuurilla olisi muuten ollut Ebban edessä siinä kohtaa kun hänelle tuli sauvarikko (en ole nähnyt yhtä nopeaa reagointia sauvan vaihdossa niin kuin joku sanoikin, hatunnosto sveduille siitä). Ihan erillisenä kommenttina/ihmettelynä, etten kyllä muutenkaan ymmärrä minkä takia Kerttu haluaa yleisestikin aina toimia vetojuhtana jos siihen on mitään mahdollisuutta. Kukaan muun maanlainen ei tee vastapalveluksia. Sama vika ollut aikaisemmin Kristalla, mutta nyt ei ole ollut kondis siinä kunnossa, että olisi vahingossa sinne eksynyt ja olisi kaksikko edes päässyt vuorottelemaan.

Toinen virhe oli huutaa Kristalle, että rauhassa ja lopulta piti about puoli kerrosta sellaisen eron, jonka olisi saanut pienellä spurtilla kiinni. Näytti siltä, että kiinniotto tyssäsi tasan siihen hetkeen kun ladulta huudettiin rauhassa. En osaa sanoa kuinka ruotsalaisen vauhti olisi muuttunut jos Krista olisi alkanut hengittää niskaan aikaisemmin, mutta toki voisi olettaa, että ennakkosuosikit taistelevat kirkkaimmista mitaleista loppuun saakka ja eivätkä rupea valmistautumaan pronssikiriin. Toki ymmärrän, että siinä edessä oli kovan loppukirin nainen vastassa, mutta sekin, ettei sekuntiakaan jäänyt peesiin.

Imo, jos ei erikseen sanota, niin kaikki viestit huoltoryhmältä yleisluontoisen tsemppaavia ja taktiset kommentit radiolla ladunvarteen huudettavaksi aina vastuuvalmentajan johdolla (en tiedä toteutuuko jo tällä hetkellä, mutta ei näytä ainakaan siltä). Ei urheilija osaa analysoida tuossa tilanteessa yhtään paremmin kun valmennusjohto. Samalla huudettiin, että Saksaakin saadaan tasaisen taulukon vauhdilla kiinni. Hiihtäjä toki aina viime kädessä vastuussa ja se antaa pelivaraa sille, että hiihto sujuu paremmin miltä näyttää tms., mutta kumpikin edellä mainittu tilanne vaikutti samoin tein taktiselta ohjeelta ja niin edellä mainitut urheilijatkin ne tulkitsi. Tuo Kristan välinpito edellämenijään ja hölläily, olisi toiminut ainoastaan jos saksalainen olisi hyytynyt, mutta kotikatsomostakin näki, että epätodennäköinen skenaario.

Kaikki muut huippumaat harrastaa paljon enemmän sellaista pikkunättiä peliä hiihdon aikana, mutta jotenkin meillä on nähtävästi varaa ylläpitää kaikista korkeinta urheiluhengen mukaista moraalia. Iivolla paremmin hallussa, mutta taitaa johtua enemmän hänen henkilökohtaisesta kyvykkyydestä kuin valmennusjohdosta.

Ja loppuun se, että pidin naisten viestiä kaikesta urputtamisesta huolimatta vallan mainiona esityksenä. Matintalo ja Piippo oli päivän sankareita. Vastuuvapautuslauseke siitä, että helppohan se on kotisohvalta huudella...
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 368
Mitalin kimppuun tänään viestissä. Niko Anttola laitettu kovaan paikkaan, hoitaa joukkueen ankkurin paikan. Saas nähdä kuinka nuorella miehellä kasetti kestää.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 389
Laitettiinko Holund näyttöjen takia hiihtämään pertsalla? Vai onko jotain muuta syytä taustalla?

Päätösmatkaa ja omaa sijoitusta ajatellen olisi tietenkin paras taktiikka jättää muille vähän enemmän kuormaa.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Kovaa saa Perttu ja Niko hiihtää, että muut ei saa kiinni. Sen verran kovia menijöitä varsinkin Ruotsilla ja Ranskalla.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Niskaselta huippuhiihto..mitalilta maistuu,mut pakko veikata et ongelmia tulee vielä..
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Ketju kireällä ja sahaa puuta tasaisesti. Siinä on Anttolallekin hyvä ohjenuora Iivolta.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Huippuveto Hyväriseltä! Sinällään hyvä, että Anttola pääsee hiihtää yksin. Ei tarvi kenenkään peesiin lähteä ylivauhtia. Nyt vaan samanlainen kisa ku 15km kisassa. Tasaista kovaa vaan!
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Ihanaa olla väärässä! :cigar2:
Samoin! Kolme aivan huikeeta vetoa ja Hakolallakin sellainen perusveto. Se Iivon repimä 40s kantoi loppuun asti. Se oli yllätys että Hyvärinen ja Anttola piti saman käytännössä koko ajan. Upeaa!
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Samoin! Kolme aivan huikeeta vetoa ja Hakolallakin sellainen perusveto. Se Iivon repimä 40s kantoi loppuun asti. Se oli yllätys että Hyvärinen ja Anttola piti saman käytännössä koko ajan. Upeaa!
Ei ollut viisaimmasta päästä varsinkaan päätösosuuden pääjoukon hiihtäjät. Vuorovedolla kun olisivat vetäneet kunnolla niin Suomen ankkuri olisi ajattu kiinni jo reilusti ennen puoltaväliä ja mahdollisesti Norjakin ennen maalia.

Suomen joukkueen kannalta hienoa kun kerrankin näin päin.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Anttolan aika oli muuten vain 7s heikompi kuin Hyvärisellä vapaan osuudella. Anttola oli oman osuuden 3. nopein eli vain Saksa ja Ranska sai otettua kiinni. Hyvärisen osuudella pidettiin odotetusti kovinta vauhtia ja Perttu oli oman osuutensa kuudes. Onneksi Saksa putosi pertsan osuuksilla pääryhmästä, sillä kolmannella osuudella Saksa otti Suomea peräti 25s kiinni. Pääryhmä vaan hieman alle 10s.

Päätösmatkaa ajatellen Norjan Golberg hävisi Iivolle vaan 2s. Toki hän sai hiihtää koko ajan omaa hiihtoa ja Iivo joutui rykäisemään. Norjalla tulee kuitenkin olemaan kova ryhmä myös päätösmatkalle. Ei tule olemaan helppoa Iivolla rikkoa porukkaa.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 152
Ei ollut viisaimmasta päästä varsinkaan päätösosuuden pääjoukon hiihtäjät. Vuorovedolla kun olisivat vetäneet kunnolla niin Suomen ankkuri olisi ajattu kiinni jo reilusti ennen puoltaväliä ja mahdollisesti Norjakin ennen maalia.

Suomen joukkueen kannalta hienoa kun kerrankin näin päin.
Se oli tosiaan yllättävää, ettei löytynyt vetäjää 3. osuudella eikä 4. osuudellakaan pääjoukosta. Varsinkin Ruotsin Poromaan passiivisuus yllätti. Saksa olisi varmaan halunnut vetää mutta ei jaksanut, kun joutui ajamaan aluksi sen vajaa 20s kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255
Katselin vielä Areenasta uudestaan kriittisiä kohtia kun osittain työt haittasi törkeästi hiihdon katselua :btooth: Mutta siis, Saksa ja Ranska otti Suomea kiinni 14 sekkaa viimeisen 2 km aikana eikä sitä jäänyt loppupeleissä kuin 13 sekkaa eroa. Kerrankin näin että kun on täysin taktisesti kyvyttömät tyypit takana kyttäilemässä toisiaan pronssimitalin kannalta, niin suomalaiselle riittää ns. "oma hiihto". Olisi ollut aika traagista jos sieltä oltaisiin parin miehen voimin tultu ohi, mutta niinhän se olisi mennyt jos olisivat hiihtäneet voimiensa mukaisesti. Saksalle tietty asiallinen lopputulos kun voitti sen loppukirin, mutta Ranskan ankkurilta aika huvittavan kökkö suoritus. Ruotsin rajusti sammahtanut ankkuri veti porukkaa ja muut chillaili siinä sitten kaikessa rauhassa :tup:
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Mä katoin myös äsken Areenasta ja vieläkin epäilen että tämä on joku Ylen oma huijaus ja näyttävät sitä. :hmm:
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Niko Anttola on kyllä sellainen tekijämies, että eiköhän niillä harteilla lepää tulevina vuosina Suomen hiihtomenestys. Fyysisestä kapasiteetista en osaa sanoa oikein mitään, mutta tekniikka on erinomainen vapaalla. Se taas mahdollistaa samalla työmäärällä kovemman vauhdin kisoissa.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Niko Anttola on kyllä sellainen tekijämies, että eiköhän niillä harteilla lepää tulevina vuosina Suomen hiihtomenestys. Fyysisestä kapasiteetista en osaa sanoa oikein mitään, mutta tekniikka on erinomainen vapaalla. Se taas mahdollistaa samalla työmäärällä kovemman vauhdin kisoissa.

Ja se että jo nyt kaikki takaa-ajajat pelkäsivät niin että eivät edes yrittäneet :cool:
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880


"... Anttola ankkuroi Suomen MM-hopealle uransa toisessa aikuisten arvokisastartissa. Kläbo toi Norjan rauhassa maailmanmestariksi, ja Anttola kontrolloi Suomen kakkosena maaliin Kläbon perässä.
20-vuotias Anttola on suoriutunut upeasti Planicassa.
– On kiinnostavaa nähdä, miten hän ottaa seuraavat askeleensa. Hän on tehnyt loistavaa työtä tähän saakka. Ensi vuosi on hänen osaltaan mielenkiintoinen. Toivon, että hän ottaa valtavia kehitysloikkia ja kilpailee enemmän maailmancupissa, Kläbo kommentoi.
– Toivottavasti hänestä tulee uusi Iivo Niskanen.
Anttola onkin yhdistetty monissa arvioissa Niskaseen. Lisäksi muun muassa Norjan hiihtolegenda Petter Northug on kehunut nuorukaisen hiihtotekniikkaa.
Kläbo, joka on maastohiihtoympyröiden ylivoimaisin urheilija, ei ole seurannut Anttolaa erityisen tarkasti.
– Olen kuullut huhuja, että hänellä on hyvä tekniikka. Sen näki myös nuorten MM-kisoissa. Hän on ehdottomasti tulevaisuuden nimi. ..."

Loput alkuperäisestä lähteestä:

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Eiköhän tulevaisuus ole aika valoisa,Ponssen Vidgren on ilmoittanut että odottaa puhelua Nikolta.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Eiköhän tulevaisuus ole aika valoisa,Ponssen Vidgren on ilmoittanut että odottaa puhelua Nikolta.
Sehän voi olla että sieltä suunnalta tulee vuodessa kuusinumeroinen summa euroja sponsorisopimuksen kautta.

Toivottavasti on Anttolalla taustalla sellaisia ihmisiä, jotka osaavat hoitaa ne sopimusasiat ja sponsorisopimukset parhaalla mahdollisella tavalla. Jos oma osaaminen ei riitä, niin toivottavasti osaavat hankkia lisää osaamista taustalle.

Varmaan puhelinlinjat olleet kuumana nyt tänään Anttolan taustajoukoilla ja sähköposti täynnä kun kaikenlaista yhteistyötarjousta tullut ja päteviä managereja ja kaikkea muuta kuin päteviä "manageraja" ilmoittautunut mukaan taustajoukkoihin. Toivottavasti osaavat taustajoukot tehdä nyt viisaita valintoja.
 
Liittynyt
08.03.2017
Viestejä
588
Katselin vielä Areenasta uudestaan kriittisiä kohtia kun osittain työt haittasi törkeästi hiihdon katselua :btooth: Mutta siis, Saksa ja Ranska otti Suomea kiinni 14 sekkaa viimeisen 2 km aikana eikä sitä jäänyt loppupeleissä kuin 13 sekkaa eroa. Kerrankin näin että kun on täysin taktisesti kyvyttömät tyypit takana kyttäilemässä toisiaan pronssimitalin kannalta, niin suomalaiselle riittää ns. "oma hiihto". Olisi ollut aika traagista jos sieltä oltaisiin parin miehen voimin tultu ohi, mutta niinhän se olisi mennyt jos olisivat hiihtäneet voimiensa mukaisesti. Saksalle tietty asiallinen lopputulos kun voitti sen loppukirin, mutta Ranskan ankkurilta aika huvittavan kökkö suoritus. Ruotsin rajusti sammahtanut ankkuri veti porukkaa ja muut chillaili siinä sitten kaikessa rauhassa :tup:
Toisaalta ei kai Anttola ihan kaikkia paukkuja joutunut eilen käyttämään.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Ebba ja Frida jaksaa näemmä ensimmäisen kierroksen mutta sitten lähtee Kerttu. :cool:
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Punaista on nyt keulassa niin paljon että kaadan sitä lasiinkin. :whistling:
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Kestääkö Ebba maaliin......jotenkin tunne että ei ole noin ylivoimainen.... :hmm:
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
851
Frida Karlsson on pelottavan vahva.....saa nähdä onko joku täysin oma taktiikka
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
No nyt niil on kaksoisjohto..Niskanen viides,toivottavasti nousee vielä..epäilen kyllä
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 939
Viestejä
4 232 338
Jäsenet
71 123
Uusin jäsen
HyperCam

Hinta.fi

Ylös Bottom