F1-kausi 2024

Liittynyt
08.06.2018
Viestejä
121
Pomoja pitää olla 10 jotta yksi työmies saa homman tehtyä. Hurja imu on noissa uusissa autoissa. Kumma ettei sitten joku noista pomoista/FIA saanut ajatusta ennen kisoja että kaikki mahdollinen irtonainen etsitään ja kiinnitetään lujasti tai poistetaan. Kierteet olisi jo kehitystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255
Samanlaista sekoilua ollut kaivonkansien kanssa useana kautena eri kisapaikoilla ja hitsivehkeiden kanssa ne on laitettu kiinni. Jostain syystä tuola bahrainissa homma näytti siltä että työnjohtoa, managereita, suunnittelijoita ja muita päälliköitä oli parikymmentä mutta sitä hitsaria ei löytynyt mistään.
Varmaan odotettiin että sen lento Mumbaista tai Kathmandusta laskeutuu.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 714
Me aina ihaillaan japanilaisten tehokkuutta mutta siellähän ei tapahdu mitään jollei se suurin isopomo ole hyväksynyt asiaa, vaikka olisi 68 pomoa pähkäilemässä. Ja Suomessa on tekeminen myös hiodasta, jollei keksitä että teosta olisi jollekin haittaa, jos haitta löytyy, homma on hetkessä tehty! ;-D
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 277
Mä näin unta että avasin telkkarin ja kauden avauskisassa Bottas oli kuudentena ja Sainz kolasi Zhoun yli molemmat ulos kisasta. Saa nähdä miten tarkasti käy toteen, ehkä kuitenkin Bottaksen tilalla on se Sainz.
 
Liittynyt
08.02.2020
Viestejä
129
Onko io techissä ollut f1 fantasialiigaa? Tai onko tulossa kaudelle 2024?
 
Liittynyt
08.02.2020
Viestejä
129
Eipä taida ajella, sikäli huolestuttavaa kun mietitään mistä se seuraavaa Suomalainen fykköskuski
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
55
Mahdollisesti joo, jos on taustajoukot kunnossa, kolme tärkeintä sääntöä: massia, massia ja massia.
Toki toivottavasti osaaminenkin vaikuttaa.
Toivotaan parasta.
Eikös Taposen taustalla ole Antti Aarnio-Wihuri nykyisin? Mies joka oli Bottaksenkin f1 uraa rahoittamassa. Luulisi ettei rahasta jää kiinni, kun on miljardööri taustalla. Jos vain suorittaminen on ensiluokkaista ja ei jollain politiikalla ajeta paitsioon niin lupaavammalta näyttää kuin aikoihin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 149
Kuinka moni muuten seurasi Bottaksen junioriuraa? Itse en seurannut ollenkaan ja kuulin hänestä ensimmäistä kertaa ensimmäisten F1-testien yhteydessä.

Muutenkin aika uskomatonta että ollaan niinkin monta vuotta saatu nauttia kahdesta Suomalaisesta kuljettajasta F1-sarjassa. JJ:stä ja Häkkisestä lähtien.
 
JES

Liittynyt
05.10.2020
Viestejä
51

Bottas ajoi vuoden GP3-sarjassa ja kiri lopulta sen vuoden mestariksi jonka jälkeen siirtyi suoraan Williamsin testikuskiksi ja vuoden jälkeen kisakuskiksi, eli GP2-sarja joka oli silloinen Formula 2 jäi kokonaan välistä. Käytännössä nykyään ei ole mitään saumaa enää päästä F1-kuskiksi ellei ole myös käynyt F2-sarjaa läpi ja siellä sijoittunut hyvin, eli ajat olivat hyvin erilaiset. Tosin onhan Bottas osoittanut olevansa ihan hyvää tasoa F1-kuskina ja varsinkin Williams-vuodet jolloin löi Massan selkeästi auttoivat kyllä ratkaisevasti F1-uraa eteenpäin.
 
Aika huima suoritus kyllä, varsinkin se että kuuppa kesti aivan huipulle asti. Hamiltonille häviäminen on meriitti jo itsessään. Vain yksi kuski F1-historiassa on onnistunut voittamaan Hamiltonin samalla autolla. Ja hänkin puoliksi suomalainen.

E: ei kun voittihan Buttonkin.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
133

Ja Russell.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 036
Kannattaa katsoa Sam Collinsin esittely mersun innovaatioista. Sattumaa tai ei niin Mersussa on samanlainen auton yläosa kuin RB:ssä.

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 134
Oliko niin että F2 tai F3 luokissa ei aja suomalaisia lainkaan? :hmm:
Ei, mikä on sääli, koska esim. Virolla on Paul Aron (F2), Ruotsilla Dino Beganovic (F3) ja Norjalla Martinius Stenshorne (F2) & Dennis Hauger (F2) seurattavanaan.
No, kait Suomi ja Tanska voivat olla ylpeimpiä, koska heillä on F1-kuski.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 277
Valtteri laittaa jälleen all-in kypäränsä kanssa. Ja esittelyssäkin on melkein vaaran tuntua.

Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 794
Ferrarin special livery Miami GP.

ezgif-6-68f6f27a61.jpg
ezgif-6-392f7e31df.jpg
ezgif-6-da0d6680bc.jpg

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 012
Ferrari testaamassa Fioranossa "roiskeläppiä" sadekelejä varten. Nuo ei tule osaksi autoa kiinteästi vaan tarkoituksena siis asentaa jos/kun sataa ennen kisaa.

1715243541217.png

Kuvan perusteella noita testataan kuitenkin kuivalla radalla :lol: No joo, toki siellä on varmasti joku pätkä mitä kastellaan, että nähdään käytännön vaikutus vesisuihkuun(tai näin ainakin luulen).

E: Eipä tuo nyt kovin paljon vaikuta. Toki olis hyvä nähdä samasta kohtaa kuva ja edessä ajais auto missä noita "läppiä" ei ole

Screenshot_20240509-123427~2.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 507
Mitäs kisoja ne sitten on tähän asti ajanut, jos kausi vasta alkaa? Ts kun mielestäni monella viikonloppuna esim Viaplay näyttänyt regional-kisoja, tosin en niitä ole katsonut, siellä ohjelmalistoissa vaan sattuneet aika ajoin silmään.
 
Mun mielestä Viaplay on näyttäny sen edellisen Regional middle-east joka päätty joskus vuoden vaihteen jälkeen ja näyttää tämän myös alkavan EU kauden. En ole kyllä tuossa välissä hoksannu mitään formula regional lähetystä Viaplayn puolella.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
618
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 134
Taponen 3. ensimmäisessä kisassa. Startti oli hyvä ja lähes ampaisi kärkeen, mutta ensimmäiset mutkat "bottasti" ja tippui viidenneksi. Mutta sieltä punnersi palkintopallille ja näin tärkeät avauspisteet tilille.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 134
Toinen kisa oli vaikea Tuukalle.
7 ruudusta lähtenyt Taponen tippui ensimmäisellä kierroksella pari sijaa, ja loppukisa vietettiin pitkälti turva-auton takana, joten mahdollisuuksia sijan parannukseen ei syntynyt. Lopputuloksissa siis sijalla 9. Eilinen sijoitus tosin parani pykälällä, kun Wharton sai rangaistuksen.
Mutta ensimmäinen viikonloppu kunnialla läpi ja vauhti kaikin puolin lupaavaa. 18 kisaa jäljellä, joten kyllä me voittoihin uskomme. Ehkä jo Spassa 2 viikon päästä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 927
Viestejä
4 231 921
Jäsenet
71 121
Uusin jäsen
Bigi1

Hinta.fi

Ylös Bottom