google

  1. N

    Googlen väitetään vahingossa lipsauttaneen arkaluontoisia tietoja hakukonealgoritmistaan

    NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin: Nettiin on vuotanut noin 2500 yksityiskohtaista dokumenttia Googlen hakukonealgoritmin toiminnasta, kun yhtiö väitetysti latasi ne itse julkiselle GitHub-sivustolle vahingossa. Kun dokumentit poistettiin sivustolta, oli jo liian myöhäistä, sillä...
  2. Kaotik

    Google on julistanut Geminin aikakauden alkaneeksi

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Google on nimennyt uuden Geminin aikakauden alkaneeksi, viitaten tekoälybottinsa nimellä tekoälyn aikakauteen. Yhtiön toimitusjohtaja Sundar Pichain mukaan yhtiö on investoinut tekoälyn kaikkiin osa-alueisiin tutkimustyöstä tuotteisiin ja infrastruktuuriin jo...
  3. Kaotik

    Google lisää tekoälyvastauksia hakutuloksiin

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Generatiivista tekoälyä yritetään liittää paraikaa kaikkiin mahdollisiin ja välillä mahdottomiinkin palveluihin, ohjelmistoihin ja muihin. Generatiivisen tekoälyn kärkinimiin lukeutuva Google on nähnyt tarpeelliseksi lisätä tekoälyä myös hakupalveluunsa...
  4. Kaotik

    Google julkaisi odotetusti Pixel 8a -älypuhelimen

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Google on julkaissut jo useissa vuodoissa esiintyneen Pixel 8a -älypuhelimen. Valitettavasti Google jatkaa huhuista huolimatta edelleen tutulla linjallaan, eikä yhtiön puhelimia saa virallisia reittejä Suomesta. Epäilemättä myös Pixel 8a tulee kuitenkin...
  5. ile

    Myyty Google Pixel 7, 128GB, Musta [Kirkkonummi]

    Tuote: Google Pixel 7 Hinta: 330€ Myyty 320€ posteineen Tuote ostettu (mistä ja milloin): matkapuhelinfoorumi 04/24, alunperin 04/24 CDON Kuitti löytyy (takuu voimassa): Kyllä / Kyllä Muuta huomioitavaa: Piti hypätä Android-maailmaan vaihteeksi, mutta hetken käpisteltyäni jäi vaihtamatta...
  6. N

    Uusia vuotokuvia Googlen tulevasta Pixel 8a -älypuhelimesta värivaihtoehtoineen

    NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin: Googlen viime syksyisten huippuälypuhelimien Pixel 8:n ja Pixel 8 Pron edullisemmaksi seuraajaksi odotetaan mallia Pixel 8a. Uutisoimme viime kuussa 8a:n mahdollisesta saapumisesta myös Suomen markkinoille, vaikka virallista vahvistusta asialle ei vielä...
  7. Fuse80A

    Takaisku internetille ja sananvapaudelle Suomessa

    ... korkein hallinto-oikeus saattoi apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen voimaan ja velvoitti Googlen poistamaan kiistan kohteena olleet hakutuloslinkit. https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/82bfb695-4043-4b82-9c34-1eb6c026e468 Mielestäni todella hälyttävä tilanne, että tällaista tapahtuu...
  8. Juha Kokkonen

    Pixel-puhelimet vihdoin virallisesti myös Suomeen? Pixel 8a renderöintivuodossa

    Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin: Android Authority -sivusto on julkaissut yksinoikeudella artikkelin tulevan Pixel 8a -älypuhelimen ominaisuuksista, jotka ovat peräisin Googlen sisäiseltä lähteeltä. Kyseessä on seuraajamalli viimevuotiselle keskihintaiselle 7a-mallille, mutta 8a:n...
  9. labtec

    Myyty Google Pixel 6a (Kouvola)

    Tuote: Google Pixel 6a Hinta: 220€ Tuote ostettu (mistä ja milloin): 12/2022 Gigantti Kuitti löytyy (takuu voimassa): On Muuta huomioitavaa: Erittäin hyväkuntoinen,väri Charcoal. Alkuperäinen pakkaus+usb-c johto,kuitti ja kokoajan käytössä olleet silikonikuoret. Mukaan tarvittaessa Samsung 15W...
  10. Kaotik

    Googlen ja Microsoftin tekoälybotit kohujen keskellä

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Erilaisten tekoälybottien historia on ollut enemmän tai vähemmän pahan luokan kompastumisia täynnä. Generatiivisen tekoälyn tulemisen myötä näytti jo paremmalta, mutta nyt sekä Googlen että Microsoftin botit ovat joutuneet omien kohujensa keskelle. Googlen...
  11. H

    Myyty Google Nest WiFi Router + 2x Point, Hyvinkää

    Myyty! ---- Tuote: Google Nest WiFi Router + 2x Point Hinta: 50 Tuote ostettu (mistä ja milloin): Gigantti 4/23 Kuitti löytyy (takuu voimassa): kuitti on, takuu 6.4.2025 Muuta huomioitavaa: myynnissä myös muualla Paikkakunta (ilmoita myös otsikossa ja tagissa): Hyvinkää Toimitustapa: nouto...
  12. K

    Myyty Google Chromecast 3. sukupolvi 15€, Ii

    Myyty, 20€ sis. postit. Tuote: Google Chromecast 3. sukupolvi Hinta: 15€ Tuote ostettu (mistä ja milloin): Verkkokauppa.com 19.10.2021 Kuitti löytyy (takuu voimassa): Kyllä ja ei Muuta huomioitavaa: Hankin Chromecast with google TV:n joten tämä jäi tarpeettomaksi. Asiallinen peli, jolle...
  13. N

    Googlen Gemini-tekoäly päivittyy versioon 1.5

    NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin: Googlen Bard-nimellä aiemmin tunnettu tekoälymalli uudelleennimettiin hiljattain Geminiksi, jolle on ehditty jo julkistaa ensimmäinen versiopäivitys 1.5. Google lupailee tuoreimmalle Gemini-versiolleen mittavia parannuksia käyttäjän antamien syötteiden...
  14. Kaotik

    Googlen toisen sukupolven Pixel Fold vuotokuvassa

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Google julkaisi ensimmäisen taittuvanäyttöisen Pixel Fold -puhelimensa viime vuonna. Tänä vuonna on luvassa lisää ja nyt nettiin on vuotanut ensimmäinen kuva tulevasta puhelimesta. Nettiin vuotanut kuva Googlen tulevasta toisen sukupolven Pixel Fold...
  15. Mukava

    Ostetaan Google Pixel Fold

    Tuote: Google Pixel Fold Kokeillaan tuuria jos joltain sattuisi löytymään. Eli haussa Googlen Pixel Fold. Mieluiten pk-seudulta niin onnistuu noutona. Tarjoa YV:llä
  16. N

    Googlen tuleva Pixel 9 Pro -älypuhelin renderöintivuotojen kohteena

    NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin: Tietotekniikkasivusto MySmartPrice on esitellyt yhteistyössä pitkän linjan tietovuotaja OnLeaksin kanssa renderöintikuvia ja videon Googlen tulevasta Pixel 9 Pro -lippulaivaälypuhelimesta. Tulossa on tiettävästi myös hieman Pro-mallia karsitumpi Pixel 9...
  17. Hesu-

    Myyty Chromecast Ultra, Oulu

    Tuote: Myyty kaikki kolme Chromecastia. Hinta: 30€ (+postit) / kpl Tuote ostettu (mistä ja milloin): Uutena itse kaikki kolme ostanu. Sen verran tiedän, että yksi ostettu Google Storesta marraskuu 2021 ja yksi Verkkokauppa.com tammikuu 2021 Kuitti löytyy (takuu voimassa): Ei löydy kuittia...
  18. thresy

    Myyty Google Pixel 6a *Vantaa*

    Tuote: Google Pixel 6a Hinta: 200€ Tuote ostettu (mistä ja milloin): Gigantti 5/23 Kuitti löytyy (takuu voimassa): Kyllä (Kyllä) Muuta huomioitavaa: Pidetty kuoria, nano kalvo ollut mutta otettu pois syksyllä. Alle vuoden käytössä ollut. Kaikin puolin toimii. Paikkakunta (ilmoita myös...
  19. Kaotik

    Google julkaisi Gemini-tekoälymallin

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Erilaiset tekoälymallit GPT:t keihäänkärkinään ovat vallanneet markkinoita viime ajat. Nyt myös Google on saanut valmiiksi oman uuden suuren kielimallinsa (Large Language Model, LLM) Geminin. Googlen mukaan Gemini on tällä haavaa maailman suurin ja kyvykkäin...
  20. N

    Google Drive -käyttäjien tiedostoja kadonnut – Google tutkii asiaa

    NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin: Jotkut Google Drive -pilvipalvelun työpöytäversion käyttäjistä on raportoinut tiedostojensa yllättävästä katoamisesta kuluneen viikon aikana. Yksi käyttäjä on esimerkiksi kertonut toukokuun jälkeen lisättyjen tiedostojensa kadonneen kokonaan. Ongelma ei...
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 620
Viestejä
4 253 989
Jäsenet
71 346
Uusin jäsen
Sigmeoni

Hinta.fi

Ylös Bottom