Keskustelua ydinvoimasta

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
No tämä kai se syy täytyy olla, mutta on jotenkin absurdia eikä mene päähäni, että ylimääräinen energia ja vieläpä sähköenergia täytyy syöttää asiakkaille negatiivisella hinnalla, kun sen voi koska tahansa käyttää vaikka merien lämmittämiseen niin kuin jo mainittiinkin...
Koska siitä ylimääräisestä sähköstä tulee ongelma. Se ylimääräinen sähkö on "jätettä" joka pitää johonkin kuluttaa. Ja se sähkön kuluttaminen maksaa. Eli halvimmalla pääsee kun myy sen sähkön negatiivisella hinnalla ruotsiin jossa se pystytään käyttämään, koska siellä on riittävästi vesivoimaa.

Periaatteessa sähkön voisi laittaa akkuihin (ja käyttää joskus kun voi), mutta siinä ei ole mitään järkeä koska sähkö on niin halpaa ja ne akut taas on aivan liian kalliita. Lisäksi ne akut ei ole ikuisia, vaan vaativat huoltoa/vaihtoa ja tilaa ja erittäin suuria investointeja. Lisäksi akkujen valmistaminen ei ole yhtään ympäristöystävällistä, vaan vaativat kalliita "mineraaleja" maaperästä.

Nythän myös korot ovat niin alhaalla että "puhdas" raha saa negariivisen koron (talletusten korko on miinuksella isoilla asiakkailla). Myös lainassa voi olla negatiivinen korko, eli kun otat lainaa, niin saat rahaa siitä lainasta (jos vakuudet on kunnossa). Eilen taisi tulla juttua jossain uutisissa että isot eläkevakuuttajat menettävät rahaa negatiivisen koron takia. Arvauksella muistan että olisi 500 000€ vuodessa? Tuossa oli uutinen, mutta ei ota selkoa mitä siinä kerrotaan :)

http://yle.fi/uutiset/3-9371957
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 232
Niinno mitään ongelmaahan ei olisi jos toimiva suuren mittakaavan energian varastointi olisi keksitty. Olen itse vähän pessimisti sen suhteen, että tultaisiin lähitulevaisuudessa edes keksimään. Taitaa ne Lockheed-Martinin kompaktit fuusiopömpelit tulla nopeammin. :bored:
Samaa mieltä. Menee vielä pitkään, että keksitään riittävän hyvä akkuteknologia, johon voidaan varata suuren mittakaavan energiamääriä. Tosin kyllä niitä mahdollisuuksia on nykyäänkin: esimerkiksi tekoallas johon pumpataan vettä ja tarvittaessa jauhetaan vesivoimalalla sähköksi. Kokonaishyötysuhde lienee vaan melko huono ja vaatii hillittömän alueen tuolle tekoaltaalle. Isoja vauhtipyöriä hyödynnetään myös energian varastoimiseen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
124
Mikäs muuten saksan ideologia oli tuon ydinvoiman ajasalon kanssa? Oliko niillä jätteen loppusijoituksessa hämminkiä vai onko heillä tavattoman paljon hiiltä takataskussa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Mikäs muuten saksan ideologia oli tuon ydinvoiman ajasalon kanssa? Oliko niillä jätteen loppusijoituksessa hämminkiä vai onko heillä tavattoman paljon hiiltä takataskussa?
Se on ihan saksan vihreiden ja vasemmiston propagandakampanjaa. Ja sitä on tietysti edesautettu ydinvoimateollisuuden parilla kämmillä loppu-/väliaikaissäilytyksen suhteen.

Poliitisesti tietty suurten hiilikaivosten tukeminen on helppoa talouspolitiikkaa, etenkin kun se voidaan viherpestä megakalliilla aurinkopaneelituilla.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
124
Eikös siitä ollut juttua ettei saksa ehtisi rakentaa tarvittavaa hiilivoimalaa kymmenessä vuodessa, eli päätöksest oli tehty 4-5v ennen fukushimaa? Tälläsen muistasin jostai kuulleeni. Muistan kyllä että samaan aikaan saksa ilmotti että nyt loppu.

Vai että vihervassarit taas vauhdissa :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Saksan anti-ydinvoima-lobby on ollut vuosikymmeniä voimakas.
Ei mitään järkeä tässä.. varsinkin kun naapurimaa tuottaa 75% energiastaan ydinvoimalla :) Joo me tässä vieressä pelastutaan, kun emme käytä sitä.. käytämme sen sijaan hiiltä vitusti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Ei mitään järkeä tässä.. varsinkin kun naapurimaa tuottaa 75% energiastaan ydinvoimalla :) Joo me tässä vieressä pelastutaan, kun emme käytä sitä.. käytämme sen sijaan hiiltä vitusti.
Vaikea olla eri mieltä, mutta "vastustajien" idiootiksi haukkumisella ei ole koskaan voitettu yhtään väittelyä, vaan ainoastaan ajettu se ratkaisemattomaan umpikujaan / hävitty, kuten ydinvoiman tapauksessa on käynyt halki läntisen maailman.

Siksi en oikein pidä tuosta, että leimataan vihervasemmistoa idiooteiksi. Se varmistaa heidän voittonsa, koska heidän kannattajansa eivät tietenkään kuuntele mitään viestintää taholta joka haukkuu heitä idiooteiksi.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Joka tapauksessa kuulostaa hienolta ja oikeudenmukaiselta systeemiltä: Ylituotantoa aiheuttavat valtion tukemat tuuli- ja aurinkoenergiayhtiöt, jotka pystyvät tekemään tuntuvaa voittoa ainoastaan osan vuodesta, mutta eivät kärsi itse mitenkään tästä ylituotannosta. Vai menikö päättely jossain kohtaa väärin? :confused:
Kaiken lisäksi tuuli- ja aurinkoenergialla on Saksassa etuajo-oikeus. Sähköverkon on lain mukaan pakko ottaa vastaan kaikki niillä tuotettu sähkö. Jos käy niin, että sähköverkko ei tuota voi tehdä, sen on ilmoitettava uusiutuvien tuottajalle asiasta vuorokausi aikaisemmin ja maksettava täysi korvaus sähköstä, joka menee hukkaan. Ei mitään järkeä...
 
Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970

Jaaha, onpas Saksan vihreet keksineet oivan rahasammon...:facepalm:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
josta "osa arvioitu" :vihellys:
Aivan se ja sama... "Tuulivoiman tuotantolukema kertoo yhteislukeman niiltä laitoksilta, jotka toimittavat Fingridille reaaliaikamittaustietoa, täydennettynä arviolla muusta tuulivoimatuotannosta. Mittaukset kattavat valtaosan Suomen tuulivoimatuotannosta ja niiden osuus kokonaisarvosta kasvaa koko ajan. "

Yllättävän maltillinen jokatapauksessa edelleen tuo spotti hinta 70€/MWh
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Tavallaan joo, perusvoimaa voisi olla ydinvoimana jonkun verran enemmän. Kuitenkin energiankulutus on tuolla 14 GW:n tasolla lähinnä tammi-helmikuun ajan jonka jälkeen pudotus on tasaista. Kesällä pyöritään useamman kuukauden ajan jossain 9 GW tasolla, jolloin kulutus putoaa öisin jonnekin 6 GW tasolle. Ydinvoimakapasiteetti on vähän alle 3 GW, eli käytännössä nostovaraa olisi joku 2-2,5 GW ilman että tarttee alkaa tarjoamaan yösähköä naapurimaille jotka ei myöskään tee sillä mitään.

Olkiluodostahan tuleekin jo 1,6 GW joten kyllä tässä ollaan ydinvoiman kanssa ihan hyvässä mallissa, kunhan vielä Loviisan 1- ja 2-reaktorit saadaan korvattua joskus.

Tämä siis sillä olettamalla että ydinvoimaloissa ei tehdä mitään järisyttäviä säätöjä öisin vaan niitä ajetaan tasaisella tuotannolla jatkuvasti niinkuin on fiksuinta.
Nimenomaan. Tässä vaiheessa pitäisi tosiaan alkaa jo kovasti miettimään noiden Loviisan voimaloiden korvausta. Jokatapauksessa kerta tuo spottihinta ei tuota pahemmaksi näyttänyt nousevan, niin ei tuossa hirveitä investointipaineita ole (huomenna aamulla voi toki olla hinta ihan kohtalainen). Muistaakseni vuosi sitten tammikuussa käväistiin jossain 140€/MWh hinnoissa, sekin lyhyen aikaa.
Pohjoismaissa tosiaan riittää sähköä, ainut jolla sitä voisimme edes myydä enemmälti on Viro ja balttia.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885
Kesällä pyöritään useamman kuukauden ajan jossain 9 GW tasolla, jolloin kulutus putoaa öisin jonnekin 6 GW tasolle. Ydinvoimakapasiteetti on vähän alle 3 GW, eli käytännössä nostovaraa olisi joku 2-2,5 GW ilman että tarttee alkaa tarjoamaan yösähköä naapurimaille jotka ei myöskään tee sillä mitään.
Jos sähköautoista tulee jossain välissä muutakin kuin kallis lelu, yösähkön kulutus ei olisi mikään ongelma. Akkuteknologiaa toki edelleen odotellessa..

Kotimainen sähköbussi kuluttaa noin yhden kilowattitunnin energiaa kilometrin matkalla. Dieselbussi käyttää energiaa kolminkertaisen määrän samalla matkalla. Linkker-bussin runko on kokonaan alumiinia ja siksi se kevyempi kuin teräsrunkoinen dieselbussi. Bussin pituus on vajaat 12 metriä ja se painaa noin 9500 kiloa. Istumapaikkoja bussissa on 40 matkustajalle. Akkuihin voidaan varastoida 55 kilowattituntia energiaa.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Vähän offtopiccia, mutta vain 55 kWh:n akku bussissa? Siis 50 km:n range? Paukkupakkasella vielä vähemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Eikös noissa ydinvoimaloissa tarvita kuitenkin vuosittaiset huoltokatkot? Välillä vähän pidemmät, joskus vähän lyhyemmät. Käytännössä siis kesäkuumilla ja juhannuksena yksi / pari reaktoria seisovat joka vuosi...
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667

Pitää paikkansa. Suomessa on perinteisesti Olkiluodon reaktorit seisoneet vuorotellen touko- ja kesäkuussa sekä Loviisan yksiköt syksymmällä. Yhden reaktorin huoltokatko kestää yleensä kolmesta neljään viikkoa jos isompia huoltotoimenpiteitä ei tarvitse tehdä. Ruotsissa esimerkiksi vastaavat huoltokatkot ovat huomattavasti pidempiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Eikös noissa ydinvoimaloissa tarvita kuitenkin vuosittaiset huoltokatkot? Välillä vähän pidemmät, joskus vähän lyhyemmät. Käytännössä siis kesäkuumilla ja juhannuksena yksi / pari reaktoria seisovat joka vuosi...
Tottakai, mutta tämä ei ole täällä mikään ongelma. Todella suuri osa sähkön kulutuksesta tapahtuu talvella... Kesällä on hyvin löysää. Kuitenkin ydinsähkö on muutuvilta kustannuksiltaan halpaa, joten sitä ei kannata seisottaa enempää kuin tarve.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
29

OL 1&2 yhteinen käyttökerroin huitelee keskimäärin jossain 95% paikkeilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
430
Lukaisin äskettäin pikaisesti erään artikkelin Olkiluoto kolmosen rakennusprojektista so far. Ei näyttänyt olevan ihan alkuperäisessä aikataulussa ja budjetissa. :)
Toki tiettyjä vaatimuksia tiukennettiin projektin kuluessa mutta onhan se uskomatonta jos pitää paikkansa väitteet että esim. betonivaluja tms. oli väsäämässä etelämaalaisia joilla ei ollut mitään käsitystä siitä miten homma olisi pitänyt hoitaa pakkaskauden lämpötiloissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
OL 1&2 yhteinen käyttökerroin huitelee keskimäärin jossain 95% paikkeilla.
Juurikin näin, koska muuttuvat kustannukset ovat pienet, ei käyttämättömyydellä saavuteta mitään etua. Huoltoseisakit eivät ole energiahuollon kannalta mikään ongelma, koska kesällä on hyvin energian käytön kannalta mahdollisuuksia järjestää alasajo määräaikaisten huoltojen ja parannustöiden ajaksi.

Suomessahan käyttöaste ydinvoimaloille on maailman huippuluokkaan. Kun kallis investointi on tehty, on järkevää käyttää sitä mahdollisimman paljon, tämä on suoraan fossiilisten polttoaineiden käytöstä pois, jossa muuttuvat kustannukset ovat monin verroin suuremmat ja käyttämättömyydellä saadaan selvää etua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Mitä nimenomaan? Kyllä tässä on aikaa korvata noi ihan hyvin. Olkiluoto tuo tuplasti noiden kahden pytyn verran kapasiteettia, joten kun eka pytty sammutetaan niin kukaan ei edes huomaa ja tokan kohdalla ehkä jo ollaan aloitettu seuraavan rakennustyöt. Noiden käyttöluvat on tällä hetkellä 2027 ja 2030 asti, eli vielä on 10 ja 13 vuotta aikaa mietiskellä. Pidän myös melko varmana että saavat kummallekin pöntölle 10 vuotta jatkoaikaa.
Ei tule noille enää jatkoaikaa. Ne on jo niin huonossa kunnossa, että menee liikaa rahaa kunnostamiseen. Höyrystimet on kymmenen vuoden päästä loppuunajettuja eikä niitä voi vaihtaa.

Lukaisin äskettäin pikaisesti erään artikkelin Olkiluoto kolmosen rakennusprojektista so far. Ei näyttänyt olevan ihan alkuperäisessä aikataulussa ja budjetissa. :)
Toki tiettyjä vaatimuksia tiukennettiin projektin kuluessa mutta onhan se uskomatonta jos pitää paikkansa väitteet että esim. betonivaluja tms. oli väsäämässä etelämaalaisia joilla ei ollut mitään käsitystä siitä miten homma olisi pitänyt hoitaa pakkaskauden lämpötiloissa.
Vaikka betonityöt olisikin sujuneet aikataulussa, automaatiojärjestelmää odoteltaisiin siltikin. Betonit on kyllä tarkastettu ja ne on kunnossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Mistä lähteestä tuo höyrystimiin liittyvä tieto on? Nykyiset investoinnit (automaatiojärjestelmän uusiminen) tähtää toki vain siihen että reaktoreja voidaan käyttää nykyisten käyttölupien loppuun saakka.

Joka tapauksessa ei meiltä tule sähkö- saatika ydinvoima loppumaan kesken, kun OL3 tuplaa tuon Loviisa 1:n ja 2:n tehon ja lisäksi saadaan suhmuroinneista riippuen valmiiksi tuo Hanhikivikin joskus.
Olen itse nähnyt ne höyrystimet (myös sisältä). Toki Loviisassa tuubeja on tulpattu huomattavasti vähemmän kuin tuolla entisen Neuvostoliiton alueella. OL3 saadaan käyttöön kyllä kohta, mutta Loviisan laitoksia pitäisi kohta alkaa korvaamaan, koska myös OL1 ja OL2 tulevat kohta tiensä päähän. Kestää kuitenkin kymmeniä vuosia saada ydinvoimalalle lupa ja rakentaa se.
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667
Olen itse nähnyt ne höyrystimet (myös sisältä). Toki Loviisassa tuubeja on tulpattu huomattavasti vähemmän kuin tuolla entisen Neuvostoliiton alueella. OL3 saadaan käyttöön kyllä kohta, mutta Loviisan laitoksia pitäisi kohta alkaa korvaamaan, koska myös OL1 ja OL2 tulevat kohta tiensä päähän. Kestää kuitenkin kymmeniä vuosia saada ydinvoimalalle lupa ja rakentaa se.
Kyllä, Loviisan laitoksien lupia tuskin jatketaan enää nykyisen käyttöluvan jälkeen. Fortum varmastikin haluaisi korvata laitokset uusilla yksiköillä ja riippuen hallituksen kokoonpanosta tämä asia varmaankin tulee vireille 2020 nurkilla.

OL1/2 käyttölupien uusiminen onkin käsillä ihan pian ja samalla laitoksille tehdään isoja investointeja jotka varmistavat lupien saamisen sinne vuoteen 2038 saakka ja on mahdollista venyttää käyttöikä jopa sinne 2058 tienoille jos tehdään vieläkin suurempia investointeja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
29
Tässähän olikin mainio tapaus kun Fortum kovasti halusi lupaa Loviisa 3:lle muutama vuosi takaperin, mutta lupa heltisi sitten OL4:lle. Ja tättärää, OL4:ää ei nyt sitten tule.

Hyvin meni.
Kyllä se OL4 projekti pötkähtää tulille jahka OL3 saadaan tuotantoon. Poliittisesti sitten eri asia...
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667
Tässähän olikin mainio tapaus kun Fortum kovasti halusi lupaa Loviisa 3:lle muutama vuosi takaperin, mutta lupa heltisi sitten OL4:lle. Ja tättärää, OL4:ää ei nyt sitten tule.
OL4 osalta ei varmaan mitä tule enää koskaan tapahtumaan (syynä vähemmän yllättäen venähtänyt OL3 projekti joka sitoo TVO:n resurssit ja ennen kaikkea rahoituskapasiteetin) ja on totta että Loviisa3 kilpaili samasta luvasta, mutta tarkoitun nimenomaan LO1/2 reaktoreiden korvaamista uusilla eli että samalle tontille rakennettaisiin kaksi pienempää reaktoria samaan tahtiin kuin vanhoja ajettaisiin alas eli että päästäisiin ratsastamaan ns. vanhoilla reaktorimäärillä ja luvilla (näin teoreettisesti). Tämä voisi olla myös poliitikoille helpompi myydä kuin reaktorimäärän kasvatus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
495
Menee puolittain off-topiciksi, mutta mikäs noiden Suomen ydinvoimaloiden keskimääräinen käyttöaste on? Yli 95%. Laskinko oikein, että tuulivoimalayhdistys hehkuttaa, kun ovat päässeet vähän yli 20% käyttöasteen sähkön tuotannossa?

Uutinen - Tuulivoimavuosi 2016 toi Suomeen lähes miljardin investoinnit

Tuulivoimavuosi 2016 toi Suomeen lähes miljardin investoinnit
23.1.2017
Suomalaiseen tuulivoimaan investoitiin vuonna 2016 lähes miljardi euroa. Investoinnit mahdollistivat ennätysmäärän uusia tuulivoimaloita. Myös tuulisähköntuotanto kasvoi lähes kolmanneksen. Viime vuoden tuulivoimatuotannolla voitaisiin kattaa esimerkiksi koko Pohjanmaan maakunnan sähkönkulutus.

Tuulivoimarakentaminen on nyt Suomessa vilkkaimmillaan ja vuonna 2016 rikottiin jo tuttuun tapaan edellisvuosien ennätyksiä. Viime vuoden aikana Suomeen rakennettiin ennätykselliset 182 uutta voimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 570 MW. Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi 1533 MW:iin, ja voimaloita on nyt 552 kappaletta. Sähköä tuulivoimalla tuotettiin viime vuoden aikana 3,1 TWh. Vuoden 2016 tuulisähköntuotannolla voitaisiin kattaa esimerkiksi koko Pohjanmaan maakunnan vuosittainen sähköntarve. Koko Suomen sähkönkulutuksesta tuulivoimalla katettiin viime vuoden aikana 3,6 prosenttia.

”Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi viime vuoden aikana yli 50 prosenttia. Voimakas kasvu on osoitus siitä, että oikein asetetut tavoitteet yhdistettynä kannusteisiin mahdollistavat miljardiluokan investoinnit puhtaaseen energiaan. Kotimaisen uusiutuvan energian hyödyntäminen edellyttää jatkossakin selkeää ja pitkäjänteistä poliittista tahtotilaa, tavoitteita ja kannusteita niin tuulivoimaan kuin muuhunkin uusiutuvaan energiaan. Tuulivoimalla on kasvava rooli osana monipuolista ja kustannustehokasta suomalaista energiapalettia”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jari Suominen.

”Vaikka vuosi 2016 ei ollut tuulisuudeltaan parhaimpia, on ollut hienoa nähdä, että suomalaisella tuulivoimalla on katettu ajoittain jopa 10 - 18 prosenttia sähkönkulutuksesta. Tuulivoima on aivan viimeistään nyt kasvanut marginaalista merkitykselliseksi osaksi suomalaista energiantuotantopalettia. Energiamarkkinat ovat murroksessa meillä ja maailmalla, ja muutosvastarinta näkyy välillä koventuneina äänenpainoina. On hyvä, että energiasta keskustellaan – uskon, että se on puhtaamman energiatuotannon lisääntymisen ja energiamurroksessa onnistumisen edellytys”, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Myös vuodesta 2017 ennustetaan erityisen vilkasta tuulivoimarakentamisen vuotta, ja uutta kapasiteettia odotetaan rakentuvan noin 600 - 700 MW. Vuonna 2011 voimaantullut uusiutuvan energian syöttötariffi sulkeutuu tuulivoiman osalta ja syöttötariffiin pääsevien tuulivoimahankkeiden pitää olla hyvin pitkälle rakennettuina kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Lisätiedot:

Jari Suominen

Puheenjohtaja

Suomen Tuulivoimayhdistys ry
 
Viime vuonna Olkiluodon voimaloiden yhteinen käyttökerroin oli 93 %. Ylimääräisten seisakkien vuoksi käyttökerroin laski ainakin yhden prosenttiyksikön. Loviisan voimalaitosten käyttökerroin on hieman pienempi, koska painevesilaitoksilla vuosihuollot ovat pidempiä. Sielläkin käyttökerroin on 90 %:n tuntumassa. Ei siis ihan 95 %:n käyttökertoimeen päästä, mutta yli 90 kuitenkin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
Ei liity varsinaisesti ydinvoimaan, mutta:

KSML: Humalainen murtautui voimalaitokseen - pysäytti koko sähköntuotannon
Voimalaitokseen murtautunut mies aiheutti toimillaan jopa miljoonan euron vahingot Jyväskylässä, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. Tapaus sattui viime toukokuun ensimmäisellä viikolla Vaajakosken Naissaaressa.

Poliisi hälytettiin paikalle torstain ja perjantain välisenä yönä kello 03 voimalaitoksesta tulleen murtohälytyksen vuoksi. Paikalle saavuttuaan poliisipartio havaitsi voimalan oven lasin rikotuksi. Oven läheisyydessä oli kasa märkiä vaatteita.

Poliisikoiran avulla voimalan kellaritiloista löytyi alkoholin vaikutuksen alainen paikkakuntalainen reilu kolmekymppinen mies. Mies kertoi veneensä kaatuneen virtaan ja myönsi murtautuneensa sisään lämmittelemään.

Pelkkä oven lasin rikkominen ei kuitenkaan jäänyt aiheutetuksi vahingoksi, sillä mies onnistui sisällä voimalaitoksessa liikkuessaan ja vipuja käännellessään pysäyttämään hetkellisesti koko laitoksen toiminnan ja sähköntuotannon. Vesivoimalaitoksen omistava Suur-Savon Sähkö on kertonut muun muassa generaattorin rikkoutuneen. Kun sähkön tuotantokatkoksen aiheuttamat kulut lasketaan mukaan, on yhtiö arvioinut vahinkojen nousevan 500 000 eurosta jopa miljoonaan euroon.

Tapausta törkeänä vahingontekona tutkiva poliisi odottaa yhtiöltä lopullista arviota aiheutuneista vahingoista, jonka jälkeen esitutkinta siirtyy syyteharkintaan.
KSML: Humalainen murtautui voimalaitokseen - pysäytti koko sähköntuotannon

1. Miten helvetissä tuo voi olla edes mahdollista? Jos humalainen pystyy murtautumaan voimalaitokseen ja sammuttamaan koko paskan ja RIKKOMAAN GENERAATTORIN(!), niin miten sitten ideologisesti motivoitunut terroristi? Ei hyvää päivää. Luulisi, että voimalan ympäristössä olisi helvetin paljon paljon paremmat turvalaitteet ja vartiointi, kun otetaan huomioon kuitenkin sähkön tarpeellisuus ja välttämättömyys nykyisessä infrassa ja ihmisten elämässä.

2. "Kun sähkön tuotantokatkoksen aiheuttamat kulut lasketaan mukaan, on yhtiö arvioinut vahinkojen nousevan 500 000 eurosta jopa miljoonaan euroon."

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Ei taida tuon jampan enää olla kannattavaa käydä töissä. Vaikka ei ihan tuota summaa joutuisikaan maksamaan, niin aika varmasti tulee mojovat sanktiot.

Saako nyt olla huolissaan suomalaisen infrastruktuurin puolesta? Tässä on kyllä niin oppikirjasta revitty esimerkki siitä, mitenkä kriittisten järjestelmien suojauksessa on menty siitä, missä aita on matalin. Ei se pelkkä "Asiattomilta pääsy kielletty" -kyltti mitään estä. Pitäisi olla pikkasen enemmän rautaa ja betonia ja kameroita ja kulkuläpyskällä olevia ovia (joissa EI OLE LASIA!).

Siinä voi olla aikamoiset auditoinnit edessä ja laitoksen turvallisuudesta vastaava pikkasen hikoilla :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
Ehkäpä pointti oli siinä, että miten on ylipäätänsä mahdollista päästä laitokseen ilman asianmukaisia kulkuoikeuksia, pelkästään rikkomalla lasiovi. Okei, sisään voi ehkä päästä, mutta että päästä kääntelemään kytkimiä ja sammuttaa se paska ja hajottaa generaattori. Herättää kysymyksen, että kuinka monessa muussa laitoksessa Suomessa on noin paskasti järjestetty laitokselle kriittisten järjestelmien suojaus. Mut hei, sehän oli vaan lelulaitos, niin mitä välii.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
No ei mulla ainakaan herää. Suojaus tilojen mukaan. Tuolla ei ole nähty tarpeellisena tehdä kalliita turvainvestointeja. Ydinvoimalassa tai isommissa vesivoimalaitoksissa varmaan on.

En nyt ymmärrä alkuunkaan miksi haluat ekstrapoloida tuollaisen pikkulaitoksen turvallisuusjärjestelmät isompiin ja tärkeämpiin laitoksiin. Ei siinä ole mitään järkeä.

Mut hei, herää kysymys, niin mitä välii.
No minäpä selvennän, kun tuntuu olevan vaikea asia ymmärtää, mutta enpä sitä sinulta odottanutkaan.

Pienelläkin voimalalla voidaan aiheuttaa häiriöitä sähköverkkoon, ihan vaan sen takia ilman asianmukaista kulkulupaa ei tulisi olla mahdollista päästä käsiksi laitoksen järjestelmiin ja näin ollen sammuttaa laitos, saatikka hajottaa generaattori. Ihan sama kuinka pieni sähkölaitos on kyseessä. Etenkin jos kerta nyt jo ostetaan sähköä ulkomailta kun oma tuotanto ei riitä ja suositellaan kovimmilla pakkasilla välttämään saunan lämmittämistä.

Tai vaikka jos unohdetaan nuo edelliset, niin infran kannalta edes vähemmän oleellisiin rakennuksiinkin on vaikeampi päästä sisään ja sitä kautta luvatta muihin paikkoihin (palvelinhuoneet, kytkinkaapit) rikkomalla lasi ulko-ovesta.

Muistathan sitten ensi kerralla jättää autosi tai kotisi lukitsematta. Eihän ne ole tärkeitä ja tarpeellisia.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
[offtopic]
Sitä saa mitä tilaa. Kannattaa miettiä sitä omaa ulosantia, jos tuntuu että ihmiset vittuilevat jatkuvasti.

Huono olkiukko? Ei ollenkaan. Sinun mielestäsi ei ole tärkeää estää luvattomien ihmisten pääsyä sähkölaitokseen rikkomaan laitteita. Minun mielestäni ei ole tärkeää estää ihmisten pääsyä sinun autoosi tai kotiisi.
[/offtopic]

Kyllä, kyseessä on kärpäsenpaska verrattuna muuhun sähköntuontantoon. Se ei edelleenkään poista sitä faktaa, että kyseisen ihmisen ei olisi pitänyt päästä laitokseen sisään rikkomalla ovesta lasi. Saatikka, että päästä vääntelemään kytkimiä ja hajottamaan generaattori.

Kyllä, se on laitoksen omistajan asia, mutta luulenpa että valtiolla on sananen sanottavana sähkölaitosten turvallisuudesta.

Nyt en tähän hätään löytänyt uudempaa ja parempaa ja tarkempaa, mutta näin sanotaan vanhassa Tukesin sähköturvamääräyksessä, sivulla 22:

"10. Asiaton pääsy sähkötilaan ja pylväässä olevaan kytkinlaitokseen on riittävän tehokkaasti estettävä.

Sähköhuoneen ovi, sähköalueen veräjä ja pylväässä olevaan kytkinlaitokseen johtavat portaat on pidettävä lukittuna. Lukkolaitteen on oltava luotettava, ja sen avain on säilytettävä siten, ettei se voi joutua sivullisen käsiin.

Sivullisten käynti sähkötilassa sallitaan vain laitteistoon perehtyneen henkilön valvonnassa. Työskentely sähkötilassa, ks. VIII luku."

http://www.tukes.fi/Tiedostot/sahko_ja_hissit/ohjeet/sahkoturvamaaraykset A1_89.pdf

Eli kyseisen laitoksen tavat rikkoivat jo vanhoja sähköturvamääräyksiä, enkä usko että sähkön osalta ainakaan leppoisampaan suuntaan olla menty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
No minäpä selvennän, kun tuntuu olevan vaikea asia ymmärtää, mutta enpä sitä sinulta odottanutkaan.

Pienelläkin voimalalla voidaan aiheuttaa häiriöitä sähköverkkoon, ihan vaan sen takia ilman asianmukaista kulkulupaa ei tulisi olla mahdollista päästä käsiksi laitoksen järjestelmiin ja näin ollen sammuttaa laitos, saatikka hajottaa generaattori. Ihan sama kuinka pieni sähkölaitos on kyseessä. Etenkin jos kerta nyt jo ostetaan sähköä ulkomailta kun oma tuotanto ei riitä ja suositellaan kovimmilla pakkasilla välttämään saunan lämmittämistä.

Tai vaikka jos unohdetaan nuo edelliset, niin infran kannalta edes vähemmän oleellisiin rakennuksiinkin on vaikeampi päästä sisään ja sitä kautta luvatta muihin paikkoihin (palvelinhuoneet, kytkinkaapit) rikkomalla lasi ulko-ovesta.

Muistathan sitten ensi kerralla jättää autosi tai kotisi lukitsematta. Eihän ne ole tärkeitä ja tarpeellisia.
Kommenttini oli olotila, ei mitä pitäisi olla.

Edit. ah, täällä on joku trolli. Miksiköhän tuo sinun viestisi jäi näkyviin ja vain quote poistui @Sampsa
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
Joo, Diaz\ täällä taas trollailee. Ei pitäis vasta niin ilmiselviin, mutta olen vissiin hiukan masokisti. :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Mielestäni Vipa:n postaus uutisesta liittyi ydinvoimalaan yhtä paljon, kuin Summan tuulivoimalan palo tai että joku olisi murtautunut vanhanaikaiseen, tiiliseen muuntaja-torniin.

Vesivoimala nyt on yhtälailla passiivinen koppi, joka ilman suurempaa miehitettyä tehonsääntelyä ja jäähdytyksen valvontaa toimii omillaan. Yhtä hyvinhän sinne tuulivoimalaankin voi joku murtautua.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
Kuorisuojaus on rakenteellinen suojaus, joka toteutetaan tekemällä kohteen ulkopinnat sellaisiksi, että ne estävät luvattoman tunkeutumisen.

Kannattaa nyt lukaista ajatuksen kanssa ne minunkin viestini läpi. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että ei noin pitäisi käydä, mutta tuo terroristiskenaario nyt vaan on aika hassu. Lisäksi se että tuo vanha pikkulaitos on huonosti suojattu ei meinaa sitä että muutkin (ja uudemmat) laitokset olisi.

Tai sitten voi syyttää trollailusta, ihan miten tykkää.
Sinun viestisi oli puhdasta trollausta heti alkuun. Vasta kolmannessa viestissä viittasit tuohon suuntaan.

Lainaan kohtaa toisesta viestistäni: "Herättää kysymyksen, että kuinka monessa muussa laitoksessa Suomessa on noin paskasti järjestetty laitokselle kriittisten järjestelmien suojaus". Eli en sano, että "koska pikkulaitos niin muutkin", vaan että "jos pikkulaitos, niin voisiko muutkin?". Se terroristiskenaario on ehkä hiukan yliampuva, mutta sitten kun miettii, että mitkä ovat hyviä kohteita nykyaikaisessa sodankäynnissä, niin sähkölaitokset (niin pienet kuin isotkin) ovat hyviä kohteita.

Ilmiselvää trollia on helppo syyttää trollauksesta.

Mielestäni Vipa:n postaus uutisesta liittyi ydinvoimalaan yhtä paljon, kuin Summan tuulivoimalan palo tai että joku olisi murtautunut vanhanaikaiseen, tiiliseen muuntaja-torniin.

Vesivoimala nyt on yhtälailla passiivinen koppi, joka ilman suurempaa miehitettyä tehonsääntelyä ja jäähdytyksen valvontaa toimii omillaan. Yhtä hyvinhän sinne tuulivoimalaankin voi joku murtautua.
Sen takia sanoinkin heti alkuun, ettei varsinaisesti liity ydinvoimaan.

Ja tarkoitushan on tehdä se sisäänpääsy asiattomille kulkijoille mahdollisimman vaikeaksi, eikä niin että "oho, rikkoi lasin ovesta" ja näin ollaan sisällä säätämässä kytkimiä ja tuhoamassa laitteita. Eli sisään voi päästä, mutta laitteisiin käsiksi päästääkseen pitäisi olla vähän sitä nyrkkiä parempaa mukana.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
727
Kyllä, se on ehkä hiukan yliampuvaa, mut en väittänyt että niin tapahtuu, tai että todennäköisyys olisi iso, vaan että se olisi mahdollista. Sun ensimmäinen viesti oli heti alkuun puhdasta trollailua. Asialliset viestit saavat asiallisen vastauksen.
Ja kyllä, se tero menee sinne jos haluaa, mutta edelleenkin (ja koko ajan) se pointti on ollut siinä, että miten on mahdollista että humalainen pääsee sammuttamaan sähkölaitoksen ja rikkomaan generaattorin rikkomalla ulko-ovesta lasin ja menemällä sisään.

Ja varmasti on helpompaa jysäyttää voimalasta lähtevät pylväät, mutta sehän ei tarkoita, etteikö sinne voimalaan voisi mennä tekemään kivoja temppuja.

Ja siinä olet oikeassa, että suojaukset laitoksen mukaan, mutta kyllä nyt joku perustaso pitäisi olla, ettei tuollaiset känniääliöt pääse hajottamaan laitosta pelkästään menemällä sisään ulko-ovesta.

Ensi kerralla, vastaa asiallisemmalla/neutraalimmalla viestillä, niin ei tarvitse kuunnella vittuilua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Rivakasti lienee vähän liioittelua, kun normaalilla aikataululla ja tyylillä hakevat käyttöikien jatkoa. Lähes 2 vuotta käsittelyaikaa riittää enemmän kuin hyvin, kun laitoksille kuitenkin tehdään käyttölupahakemusta vastaavat arviot 10 vuoden välein. Tämän lisäksi on vielä tullut uudet YVL-ohjeet voimaan joku aika sitten ja niiden yhteydessä on tehty samoja arviointeja. Aikalailla taputeltu homma, leima paperiin ja sillä selvä. Rakenteiden ja komponenttien elinikiä täytyy tietysti avata aiempaa pidemmälle, kun lisäystä haetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
No, sen verran viime tingassa kuitenkin, että pyydetään hyväksymään "mahdollisista valituksista huolimatta", koska valituksia ei tässä kahdessa vuodessa ehditä varmaankaan käsittelemään...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 665
Viestejä
4 188 111
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom