Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Syinä voi olla vaikka uuden akkutekniikan / latauksen esiinmarssi, jokin sääntely, kokemusperäisesti todettu jyrkkä tekninen vanheneminen tai vaikka vaihdettavat akut. Pelkästään onnistunut V2G voi muuttaa pelikenttää ja laskea vanhojen arvoa jyrkästi.

En vaan että tilanne normalisoituu. Kyllä aina ennen käytetty auto on ollut uutta reilusti halvempi ja uskoisin että jollain aikavälillä tämä tulee pätemään myös sähköautoihin.

Ei tämä nykyinenkään tilanne ole kovin normaali että käytetyt maksaa saman kuin uudet.

Ja tietysti joku tekninen läpimurto akkutekniikassa saattaa aiheuttaa käytettyjen hintaromahduksen.
Joo joku tollanen akkutekniikan läpimurros ja sen päätyminen tuotantoon voisi vastaavan romahduksen aiheuttaa.

Ei kai nykyistä tilannetta normaalina voi olettaa kovin kauaa pitävän, mutta toi esittämäsi pudotus oli myös aika epänormaali. Tässä tapauksessa kyseli oli varmaan diiselistä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824

Kyllä kyseessä diesel auto, ja toki tuossa osui moni asia kohdilleen, että hinta oli noin paljon tippunut, enkä usko että ihan samanlailla käy sähköautoille, mutta ei tpsiaan normaalia tämäkään että käytetyt ja uudet ovat lähes samoissa hinnoissa.

No aika näyttää ja toisaalta omalla kohdalla tämä vaihto tulee pitkälti siitä että diesel on todella kallista ja sähköä saan ilmaiseksi töistä ja ajoa tulee paljon, joten laskelmieni mukaan auton vaihto ei tule kovinkaan kalliiksi ja riittävän monen vuoden jälkeen tuo on kyllä maksanut itsensä takaisin.(ja joku vaihto on pakko tehdä kuitenkin tässä suht nopeasti kun alkaa nykyisessä olemaan jo kilometrejä, enkä oikein näe järkeväksi ostaa enää polttomoottoriautoakaan. Toki jos hakisi vaan halvinta tapaa niin joku vanha auto jota korjaisi itse, mutta ei ole oikein enää tiloja tehdä, eikä toisaalta aikaakaan/mielenkiintoa auton korjaamiseen.)
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
961
Normaali pudotushan olisi se 50%/4-5 vuotta mitä varmasti porukka nyt huutelisi romahduksena, kun hetken aikaa totuttu että arvo pysyy typerän hyvin.
Sellaiseen on ainakin hyvä varautua että palataan.
Itsellä tuota arvonalenemaan laskiessa on vakiokaava:
1.vuosi -15%
2.vuosi -10%
3.vuosi -10%
4.vuosi -10%
jne

Tämä pitää kohtuu hyvin kutinsa jos auto yleisesti suosittu, vähillä varusteilla oleva perheauto.

Pitää tosin lisätä prosentteja tuohon arvonalenemaan, koska itsellä tulee kilometrejä se 40tkm/vuosi. Varsinkin sähköauton kohdalla se akkutakuun loppuminen on (toistaiseksi) niin suuri mörkö että autoa pitää vaihtaa nopeaan.

Myös Teslan hieman "yllättävä" hinnan alennus muistutti että puskuria laskelmissa pitää olla.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 146
Kyllähän ne suurimmat riskit arvonalenemiseen nykyisille sähköautoille on merkittävästi halvempien sähköautojen lanseeraaminen (tai tarkemmin, niiden halvempien sähköautojen tuotannon merkittävä lisääntyminen) ja mahdollinen korjaamattomuus.

V2G on todennäköisesti se, joka omassa sähkiksessä pitäisi seuraavaksi olla mutta tuo tuskin muuttaa nopeasti yleisesti tilannetta markkinassa.

Nykyisin kun monet sähkiksen ostajat ostavat suhteessa kalliita autoja kun niitä ei edullisesti ole saatavilla. Jos niitä olisi, niin todennäköisesti aika moni yli 50k ostaja ostaisi ennemmin sen 25-30k auton.

Mikään merkittävä akkuinnovaatio ei sinänsä laske nykyisten autojen hintoja, mutta jos/kun akustoja olisi saatavana järkevinä konversiokittinä nykyisiin automalleihin (esim. hybrideihin) niin se muuttaisi yhtälöä hivenen.

Lyhyellä aikavälillä hinnat tuskin romahtavat, ellei sitten skaalautuvuutta saada tuotannossa merkittävästi lisää.
 
Eka ja toka vika kappale on ristiriidassa keskenään.

Akku on ylivoimaisesti kallein ja käytännössä ainut syy miksi sähköautot maksavat mitä maksavat. Ja siihen on pakko upottaa rahaa jotta sillä autolla edes säälillisen matkan pääsee kulkemaan vaikka olisi kuinka karvalakki auto muuten kyseessä. Tästä syystä innovaatiot akkupuolella on isoin tekijä mikä vaikuttaa sähköauton hintaan.

Halvemmat valmistuskustannukset toki samantien, mutta taisi siellä olla jotain muitakin mielenkiintoisia virityksiä. Eikös joku kiinalainen myynyt autoja halvalla ja liisasi akkuja? Tyyliin perusakulla selviät arkiajossa kaupungissa ja kun lähdet reissuun niin käyt hakemassa huoltikselta lisäpaketin kylkeen. Samalla latauksen voi skipata kun vaihtaa vaan akun. Ja asiakas ei itse omista noita isompia akkuja. Ihan mielenkiintoinen idea tulevasuudesta, koska aika vaikea on nähdä että maapallolla on maat täynnä jumalattomia energia varastoja jotka ei ole aktiivisessa käytössä. Resurssit ei tule riittämään tuollaiseen.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 146
Nio noita akkuja jo Norjassa vaihtaa ja Fiat esitteli tuota lisäakkujen laittamista jo "aikoja sitten" konseptissaan mutta ei ole vielä näkynyt kuluttajalle asti.

Renault on liisannut akkuja jo pitkään, joten ei tuossa mitään uutta ole.

Innovaatiot on lyhyellä tähtäimellä akun hinnan laskuun käytetty aika hyvin ja kyse on ennemminkin akuston valmistamisen skaalaamisesta. Akustojen hinnat kun ovat kääntyneet jo nousuun kysynnän takia.

Mutta edelleen nykyisten sähkisten mahdollinen hinnanlasku tulee ensisijaisesti halvempien vaihtoehtojen lisääntymisestä.

Sinänsä itsekin näkisin mielelläni modulaarisempien akkujen yleistymisen, mutta vaatii aika fiksun bisneksen että alemmalla akuston määrällä saisi riittävästi hintaetua niin että tuo asiakkaalle kelpaisi.

Ennemmin vaatisi siis bisnesinnovaatiota kuin sinänsä teknistä.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 458
Jos sähköautoja pitää yleisesti kalliina niin kannattaa vilkaista mihin hintaan saa vastaavan tehoisia polttiksia.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 180
Jos sähköautoja pitää yleisesti kalliina niin kannattaa vilkaista mihin hintaan saa vastaavan tehoisia polttiksia.
Tämä pätee siinä kohtaa kun teho on se ykköskriteeri, minua hämmentää se kuinka monelle teho näyttää olevan niin korkealla prioriteettilistalla.

Mutta kyllähän Suomen verotus pitää huolen siitä että sähköautot ovat aina "halpoja" isommassa luokassa jossa kulutukset ja verot ovat kovat polttispuolella. Tai ainakin oli ennen plugineja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Jos sähköautoja pitää yleisesti kalliina niin kannattaa vilkaista mihin hintaan saa vastaavan tehoisia polttiksia.
Tähän on nyt ihan pakko tarttua, vaikka tiedän sen olevan todella iso virhe. Sähköautoissa on lähtöä ja tehoa ihan kaikille todella paljon ja vähintäänkin riittävästi, mutta miksi vitussa ne kaikki hinaa esim. hki-tku-hki väliä maksimissaan 85km/h gps-nopeutta? Sama paska jatkuu tuolla maakunnissa, missä ei sitten niitä ohitella samaan tyyliin.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tämä pätee siinä kohtaa kun teho on se ykköskriteeri, minua hämmentää se kuinka monelle teho näyttää olevan niin korkealla prioriteettilistalla.
Samaa mieltä. Jotenkin tuntuu että on todella harvassa ihmiset, jotka haluavat maksaa esim. 20.000 euroa pelkästään siitä, että tehoa on enemmän.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
975
Jos sähköautoja pitää yleisesti kalliina niin kannattaa vilkaista mihin hintaan saa vastaavan tehoisia polttiksia.
Teho nyt on ihan toissijainen asia. Mutta jos katson nettiautosta mahdollista seuraavaa autoa jos se olisi jokin muu kuin sähköauto, niin hinta karkaa bensiini/hybridi autossakin helposti 30k€ tuntumaan. Tällä hinnalla alkaa olla jo aika tasoissa viidenkympin sähköauton kanssa ja uuteen saa kuitenkin takuun koko ajalle mitä tulee sen itse omistamaan. Ottaen siis huomioon pois jääneet huollot, mahdolliset korjaukset, polttoaineen ja sähkön erotuksen ja tietysti myös yleisen epävarmuuden koskien polttomoottoriautoa. Toki aina voi olla että laskelmat heittää häränpyllyä ja sähköauto tuleekin paljon kalliimmaksi, mutta se on sitten elämää ja se otetaan vastaan.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 458
Tämä pätee siinä kohtaa kun teho on se ykköskriteeri, minua hämmentää se kuinka monelle teho näyttää olevan niin korkealla prioriteettilistalla.
Tuskin se kenellekkään ykköskriteeri on, mutta ihan validi vertailukohta siihen kun aina toistellaan kuinka sähköautot on niin kalliita.

Kyllähän tuollaista tavallista n. 200 hevosvoimaista sähköautoa/polttista voisi pitää lähtökohtaisesti ihan pirteänä, mutta yli 400 hevosvoimaisen Teslan jälkeen se tuntuu harvinaisen nuhaiselta ihan arkiajossakin. Ylimääräisestä tehosta ei ole mitään haittaa, päinvastoin se luo turvallisuutta ja joustavuutta oikein käytettynä.

Mutta kyllähän Suomen verotus pitää huolen siitä että sähköautot ovat aina "halpoja" isommassa luokassa jossa kulutukset ja verot ovat kovat polttispuolella. Tai ainakin oli ennen plugineja.
Jos puhutaan pelkästä hankintahinnasta ei noita yli 300 hevosvoimaisia polttiksia saa Euroopassa uutena edullisesti missään, edes Saksassa.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Kyllähän tuollaista tavallista n. 200 hevosvoimaista sähköautoa/polttista voisi pitää lähtökohtaisesti ihan pirteänä, mutta yli 400 hevosvoimaisen Teslan jälkeen se tuntuu harvinaisen nuhaiselta ihan arkiajossakin.
Kuinka usein oikein ajat ~200 heppaisella autolla lappu lattiassa "arkiajossa"? Kyllä ne sähkövoimalinjan edut tulee arkiajossa hyvin esiin, mutta suurimpaan osaan riittää alle 100hv.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 186
On siitä se esittelyauto olemassa, mutta asiakkaille tuo tulee saataville vasta ensi vuonna lisävarusteena. Vakiona on ihan normaaliohjaus ja muuta ei tällä hetkellä saa.
Olisi kiinnostava ainakin kokeilla kuinka videopelimäinen ohjaus on. Siitähän valmistaja voisi tehdä periaatteessa konffattavan eli voisi säätää ”välitys”suhdetta tai tehdä epälineaarisen jotta olisi keskialueella tarkempi ym.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 180
Kyllähän tuollaista tavallista n. 200 hevosvoimaista sähköautoa/polttista voisi pitää lähtökohtaisesti ihan pirteänä, mutta yli 400 hevosvoimaisen Teslan jälkeen se tuntuu harvinaisen nuhaiselta ihan arkiajossakin. Ylimääräisestä tehosta ei ole mitään haittaa, päinvastoin se luo turvallisuutta ja joustavuutta oikein käytettynä.
No mutta nyt ollaankin asian kovassa ytimessä. Normaalissa arkiajossa 200 vs 400hp on täysin irrelevantti asia oman arvion mukaan n. 90-95%:lle käyttäjistä, täyskaasulla ajamista tapahtuu niin vähän. Ohitustilanteet toki selvä käyttökohde mutta esim. taajamissa ei mitään käytännön merkitystä tolla tehoerolla.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tuskin se kenellekkään ykköskriteeri on, mutta ihan validi vertailukohta siihen kun aina toistellaan kuinka sähköautot on niin kalliita.
Löytyyhän niitä esimerkkejä toisinkin päin:

Esimerkiksi Audilta näin:
Q8 55 TFSI e quattro Progress (381 hv): 96 k€
Q8 55 e-tron quattro Progress (408 hv): 85 k€

Eli vastaava sähköauto on 11 k€ halvempi. Tehoja sähköautossa 27 hv enemmän.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Tuskin se kenellekkään ykköskriteeri on, mutta ihan validi vertailukohta siihen kun aina toistellaan kuinka sähköautot on niin kalliita.
Teho ei ole mikään mittari auton hinnassa. Mutta, jos oli, niin sittenhän kaikki menisivät Holdenilla (mikä sen Vauxhall / Opel nimi nyt sitten olikaan). $27400 ja 304kW (407hp). Tämäkö se oli kaikkein tärkein mittari asialle?

Aito nahkapenkki voisi olla parempi vertailukohta, ettei tarvitsisi muovissa istua. En mä omaa kotiin sohvaksikaan muovia halunnut, enkä kaipaa vaatteissakaan mitään tekokuituja. Tekokuitu ja muovit ovat halvan merkki.

Ylimääräisestä tehosta ei ole mitään haittaa, päinvastoin se luo turvallisuutta ja joustavuutta oikein käytettynä.
Citation needed. Kaikki tutkimustulokset taitavat näyttää, että tehokkaammilla autoilla sattuu enemmän onnettomuuksia, eli teho ei luo turvallisuutta vaan poistaa sitä. Eikä se kyllä joustavuutta liikenteessäkään tuo, paitsi jos käyttäjä ei osaa ajaa autoa, jolloin kohta 1, lisää onnettomuuksia.

Sanoisin, että liikenteessä on vaikea keksiä mitään käyttöä 100hp:llekaan, ainakaan päivittäisessä käytössä en pääsisi yhtään sen nopeammin perille oli sitten se nykyinen 330hp sähköllä tai 100hp polttomoottorilla. Itseasiassa kummassakin moottorin täysi teho jäisi tarpeettomaksi.

Jos puhutaan pelkästä hankintahinnasta ei noita yli 300 hevosvoimaisia polttiksia saa Euroopassa uutena edullisesti missään, edes Saksassa.
Tähän tosin vaikuttaa pitkälti se, että eurooppalaisissa polttomoottoriautoissa iso moottori on tarkoittanut myös muuta kuin isompaa moottoria. Eli varustelutaso on kasvanut. Noita "halvalla kasaan ja iso moottori päälle" autoja ei ole hirveästi liikenteessä näkynyt, koska niille ei ole kysyntää ollut. Jenkeissä näitä on toki, esim. Mustangin saa $27k hintaan ja siinä on 301hp halvimmassa mallissa. Täysi romu luonnollisesti, mutta jos se moottori on tärkeintä niin mikäs siinä.

Euroopassa ei ole markkinoita halvalle autolle isolla moottorilla (tyyliin Model 3 jossa iso moottori), mutta jenkeissä melkein mihin tahansa autoon saa halvalla ison moottorin. Eivät ne silti täällä ole läpi lyöneet, eli ostajakuntaa ei ole - kyllähän niitä Euroopassa olisi voitu muuten tuottaa. Itseasiassa hetken niitä tehtiinkin, mutta jokainen yritys oli epäonnistunut eikä ostajia löytynyt.

Liekö nytkin vain tapaus "Teslassa on iso moottori, se on premium" sen takia hieno juttu, että persaukisilla on ollut varaa ostaa enemmän tehoa Suomessa?
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Aito nahkapenkki voisi olla parempi vertailukohta, ettei tarvitsisi muovissa istua. En mä omaa kotiin sohvaksikaan muovia halunnut, enkä kaipaa vaatteissakaan mitään tekokuituja. Tekokuitu ja muovit ovat halvan merkki.
No äärimmäisen huono vertailukohta. Se on ihan henkilökohtaisista mieltymyksistä kiinni, millä materiaalilla tykkää istua. Itse en ottaisi nahkaa mistään hinnasta penkkeihini, enkä myöskään kotisohvaan. Omaan makuun alcantarapenkit ovat olleet autossa parhaat.
 
j.l

Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
395
Aito nahkapenkki voisi olla parempi vertailukohta, ettei tarvitsisi muovissa istua. En mä omaa kotiin sohvaksikaan muovia halunnut, enkä kaipaa vaatteissakaan mitään tekokuituja. Tekokuitu ja muovit ovat halvan merkki.
Kun synteettiset materiaalit väistämättä lähenevät tai tulevaisuudessa todennäköisesti menevät ohi kaikilla mittareilla eläimen nahasta, niin tuleeko tämä muovisurkuttelu jatkumaan siitä huolimatta? Vai onko tämä joku ideologinen juttu, että elukasta on matskun tultava, tai muuten kaikki on viherhippien hommaa?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 180
Kriteereitä on monta, itse ottaisin noin varovaisesti arvioiden 1000x mieluummin 200hp hiljaisen auton vs. 400hp meluisan auton jos hinta olisi sama.

Ja kun katsotaan polttispuolta niin kyllähän isommat bemarit ja mersut myyvät suurelta osin sillä että auto on iso, laadukas, hiljainen ja mukava vaikka ne yleensä ovat myös aika tehokkaita.
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
224
Kun synteettiset materiaalit väistämättä lähenevät tai tulevaisuudessa todennäköisesti menevät ohi kaikilla mittareilla eläimen nahasta, niin tuleeko tämä muovisurkuttelu jatkumaan siitä huolimatta? Vai onko tämä joku ideologinen juttu, että elukasta on matskun tultava, tai muuten kaikki on viherhippien hommaa?
Sitten kun tuo muovipenkkien valmistus menee oikeasta nahasta ohi "kaikilla mittareilla" niin sitä kannattanee käyttää. Mielestäni on kuitenkin hemmetin tyhmää valmistaa lisää muovia penkkien takia, kun käsittääkseni nahka on lihatuotannon sivutuote.
 
Itse en ainakaan teslassa huomannut mitään muovipenkkejä vaan nahkapenkiltä se tuntui. Mulle on ainakin ihan sama mistä matskusta se on valmistettu. Hyvältä se tuntui ainakin viikonlopun mittaisella koeajolla istua ja näyttää myös hyvältä.
 
Mistä nyt tykkää. Syksyllä kun kävin koeajamassa Y:n niin nuo muovipenkit tuntui hiostavilta. Tästä syystä haluaisin Teslankin mieluummin muilla penkeillä, mutta kaikkea ei voi saada, auto oli kuitenkin muuten hyvä.
 
Juu mutta niin ne hiostaa ne eläimenkin nahasta tehdyt penkit. Tässähän oli kyse siitä muovinahka vastaan eläimen nahka.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Ei kai kukaan suostu ajamaan autolla jossa ei ole tuuletettuja nahkapenkkejä?
Kuten jo sanottu, kaikki eivät pidä siitä miltä nahka tuntuu persauksen alla. Monille muut materiaalit ovat miellyttävämpiä. Istuinmateriaalit sitä paitsi eivät kuulu tähän topicciin.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 146
Itsekin preferoin kieltämättä kangaspenkkejä ja välillä se on vähän haastavaa kun/jos haluaa paremmin varustettuja autoja niin niitä on pilattu noilla nahka/seminahka -penkeillä. Toki vähän materiaalista riippuen sieltä löytyy toki hyviäkin, ei sillä. Sinänsä muovin käyttöä vastaan ei mitään ole noin yleisesti, mutta saisi sitten olla edes kierrätettyä jos sellaista on pakko olla.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 458
Teho ei ole mikään mittari auton hinnassa.
Valmistajien mielestä on aika merkittävä mittari jos vilkaiset hinnastoja?

Citation needed. Kaikki tutkimustulokset taitavat näyttää, että tehokkaammilla autoilla sattuu enemmän onnettomuuksia, eli teho ei luo turvallisuutta vaan poistaa sitä.
Jäi ilmeisesti lukematta virke lisäteho oikein käytettynä. Jos autossa on tehokkaat jarrut tai erittäin hyvät renkaat niin otetaanko niistä kaikki irti jatkuvasti ja säännöllisesti, ei välttämättä. Tämä reservi on vain mukava olla, jos tilanne vaatii.

Eikä se kyllä joustavuutta liikenteessäkään tuo, paitsi jos käyttäjä ei osaa ajaa autoa, jolloin kohta 1, lisää onnettomuuksia.
Olet ilmeisesti niitä autoilijoita, jotka eivät tee liikenteessä ikinä virheitä tai muiden autoilijoiden virheet eivät koske sinua. Jos ohitustilanteen aikana tulee ennalta arvaamaton tilanne, niin käytössä oleva tehoreservi voi olla merkittävä tekijä välttää onnettomuus.

Liekö nytkin vain tapaus "Teslassa on iso moottori, se on premium" sen takia hieno juttu, että persaukisilla on ollut varaa ostaa enemmän tehoa Suomessa?
Mielenkiintoinen näkemys.
 
Viimeksi muokattu:

j.l

Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
395
Sitten kun tuo muovipenkkien valmistus menee oikeasta nahasta ohi "kaikilla mittareilla" niin sitä kannattanee käyttää. Mielestäni on kuitenkin hemmetin tyhmää valmistaa lisää muovia penkkien takia, kun käsittääkseni nahka on lihatuotannon sivutuote.
Juu, kehitettävää on. Ihmisen kekseliäisyys onneksi on aikamoista, kun siihen on oikeat motivaattorit, ja tällä hetkellä koko autoteollisuus hakee vaihtoehtoja eläimen nahalle. Eli eiköhän niitä ole tulossa. Vaikka itse nahka tulisikin lihantuotannon sivutuotteena (tosin tuleeko täysin, en ole ihan varma), vaaditaan sen käsittelyyn melkoisesti kaikenlaisia myrkkyjä, jotka eivät tee kenellekään hyvää.

Mutta juu, OT riittänee.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Valmistajien mielestä on aika merkittävä mittari jos vilkaiset hinnastoja?
Valmistajien mielestä kaikki millä voi erottautua on. Onko valkoinen mielestäsi hienompi väri kuin punainen? Vai musta? Kumpi on enemmän premiumia? Onko musta Tesla Model 3 enemmän premium kuin valkoinen Model 3? Katsoen hinnastoa, sehän riippuu millä aikakaudella se on ostettu.

Kumpi on se premium malli?

Jäi ilmeisesti lukematta virke lisäteho oikein käytettynä. Jos autossa on tehokkaat jarrut tai erittäin hyvät renkaat niin otetaanko niistä kaikki irti jatkuvasti ja säännöllisesti, ei välttämättä. Tämä reservi on vain mukava olla, jos tilanne vaatii.
Tehokkaat jarrut ja erittäin hyvät renkaat pienentävät onnettomuusriskiä, mutta teho aina lisää sitä. Mikä on oikea hetki käyttää lisätehoa?

Olet ilmeisesti niitä autoilijoita, jotka eivät tee liikenteessä ikinä virheitä tai muiden autoilijoiden virheet eivät koske sinua. Jos ohitustilanteen aikana tulee ennalta arvaamaton tilanne, niin käytössä oleva tehoreservi voi olla merkittävä tekijä välttää onnettomuus.
Mikäli et ole varma, älä ohita. Lisäteholla saat nopeammin itsesi siihen toiseen puskuriin.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kun synteettiset materiaalit väistämättä lähenevät tai tulevaisuudessa todennäköisesti menevät ohi kaikilla mittareilla eläimen nahasta, niin tuleeko tämä muovisurkuttelu jatkumaan siitä huolimatta? Vai onko tämä joku ideologinen juttu, että elukasta on matskun tultava, tai muuten kaikki on viherhippien hommaa?
Sitten kun/jos se menee kaikilla mittareilla ohi, keskustellaan. Turha kai sitä tässä on keskutella, kun ei välttämättä autojakaan ole silloin enää millä saa ajella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 320
Samaa mieltä. Jotenkin tuntuu että on todella harvassa ihmiset, jotka haluavat maksaa esim. 20.000 euroa pelkästään siitä, että tehoa on enemmän.
Niinhän sitä voisi kuvitella mutta totuus tämä ei ole. Varsin iso osa ei osta autoaan sillä kaikista nuhaisimmalla koneella mitä saa.
Bemarillakin massiivisia ongelmia saada i4 tehomallia riittävästi asiakkaille kun taas halvempaa ja tehottomampaa saisi hyvinkin nopeasti.

Ja kyllähän se niin tuntuu menevän, että sitä tehoa alkaakin haluamaan kun on ensin ajanut sillä omalla 2-litraisella dieselillä koeajamaan vaikka esim model3. Vaikka ei tehot yhtään kiinnostaisi niin kyllä se oma diesel tuntuu sen jälkeen niin uskomattoman puhdittomalta että ne lisätehot onkin ihan jees ja siitä voisi maksaakin.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Niinhän sitä voisi kuvitella mutta totuus tämä ei ole. Varsin iso osa ei osta autoaan sillä kaikista nuhaisimmalla koneella mitä saa.
Bemarillakin massiivisia ongelmia saada i4 tehomallia riittävästi asiakkaille kun taas halvempaa ja tehottomampaa saisi hyvinkin nopeasti.
Vähän huono esimerkki, kun i4:n osalta tuo tehomalli maksaa vain ~4000 euroa enemmän ja siinä saa vielä samalla nelivedon.

i4 eDrive40 M-sport paketilla maksaa uutena 67.780 €
i4 M50 M-sport paketilla maksaa uutena 71.640 €

M-sport paketti vertailussa mukana siksi, että autot olisivat varusteiltaan samoja, jolloin autojen välillä todellisuudessa on ainoana erona nuo tehot.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 458
Tehokkaat jarrut ja erittäin hyvät renkaat pienentävät onnettomuusriskiä, mutta teho aina lisää sitä.
Tuolla logiikalla tehokkaammat jarrut ja hyvät renkaat lisäävät onnettomuusriskiä, koska on suurempi todennäköisyys ulosmitata niiden ominaisuudet siinä missä suurempi tehokin. Kaikki riippuu ajajasta itsestään.

Mikäli et ole varma, älä ohita. Lisäteholla saat nopeammin itsesi siihen toiseen puskuriin.
Ohitustilanne on vain yksi esimerkki missä tehoreservi tuo oikein käytettynä turvallisuusmarginaalia. Muita tilanteita on kiihdytyskaistalta moottoritielle liittyminen ja oman nopeuden sovitus muun liikenteen vauhtiin. Jos ei ymmärrä tehon merkitystä arkiliikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen en usko, että on paljon kilometrejä valtateillä takana.

On hyvä huomata, että ripeäkin ajoneuvon kiihdyttäminen sallittuun nopeuteen ei ole rangaistavaa siinä missä ylinopeus.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Taas näitä tehokeskusteluja. "Enemmän tehoa on turvallisempi ohitus". Edelleen jos tarttee jotain 300hp+ tehoja ohittamiseen, voi tarkastella omia ajotapojaan ja käydä viemässä kortti poliisille ja siirtyä julkisiin.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 146
Täytyy kyllä sanoa, etten ole omassa käytössä sitten 2003 Renaultin jälkeen ollut sitä mieltä että tehoa olisi liian vähän sillä periaatteella että turvallisuus paranisi isommilla tehoilla.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 528
Taas näitä tehokeskusteluja. "Enemmän tehoa on turvallisempi ohitus". Edelleen jos tarttee jotain 300hp+ tehoja ohittamiseen, voi tarkastella omia ajotapojaan ja käydä viemässä kortti poliisille ja siirtyä julkisiin.
Tuossahan vastasit omaan epäkohtaasi. Enemmän tehoa on turvallisempi, eihän se tarkoita että se olisi pakollista. Se vaan on fakta että mitä vähemmän aikaa täytyy käyttää ohitustilanteessa niin sen turvallisempi ohitus on. Riippuen auton painosta, se 200-300hv on ihan riittävä. Alle 100 heppasella on jo ärsyttävä ajaa. Tässä suhteessa suurin osa sähköautoista ovat hyvällä mallilla, siitä eteenpäin on sitten makukysymys että jos tykkää maksaa suuremmista tehoista.
 
Tää kuulostaa jo niin BMW-amiksen puheelta, että jätän omasta puolesta sen tähän. Jos päivittäisessä ajossa tarvitaan satoja hevosvoimia piikkitehoa tai muuten ei pärjää suomalaisessa liikenteessä, on silloin enemmän vaaraksi muille.
 
Edelleen sinulla menee jopa oman tekstisi ymmärtäminen ohi. Turvallisempi ei vieläkään tarkoita pakollista.
 
dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 636
Eipä tuolla dual motor teslalla se teho aiheuttanut mitään muuta kuin hyvän olon tunteen, tietää että sitä on jos tarvii, eikä sitä tarvinnut kerran jälkeen niin kokeilla. Toisin kuin jossain polttomoottoreissa, missä on pauketta, turbonvinkunaa ja suhinaa, niin niitä tulee tahtomattaakin reviteltyä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Toisin kuin jossain polttomoottoreissa, missä on pauketta, turbonvinkunaa ja suhinaa, niin niitä tulee tahtomattaakin reviteltyä.
Vinkuu ja puhisee, mutta ei kulje. Ei kai se nyt vaarallista ole ?
vs.
Ei kuulu mitään ja kulkee niin helvetisti ihan huomaamatta.

Ja sitten tutkimusdataa:

Mutta oli auto mikä tahansa, se ei tee mitään ilman kuskia. Ei autot vaarallisia ole, kuskit on.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
763
Taas näitä tehokeskusteluja. "Enemmän tehoa on turvallisempi ohitus". Edelleen jos tarttee jotain 300hp+ tehoja ohittamiseen, voi tarkastella omia ajotapojaan ja käydä viemässä kortti poliisille ja siirtyä julkisiin.
Työnnämpä nyt minäkin vielä lusikkani tehosoppaan, tarpeita kun on erilaisia.. henkilökohtaisesti olisin paljon iloisempi yli 20 sentin maavarasta. Nääs kun ei se teho soratiellä oikein tahdo auttaa tieliikennerenkailla. Talvella vielä vähemmän kun se tie on lunta ja jäätä. Erikoista ettei ole tavallista sähköautoa vielä korkeammalla maavaralla vaikka on nelivetojakin saati että akku on kolhuille altis pohjassa?
 
Onhan noita isolla maavaralla olevia mersulla ja volvolla ainakin, varmasti muillakin mutta nuo tuli ekana mieleen.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
763
Onhan noita isolla maavaralla olevia mersulla ja volvolla ainakin, varmasti muillakin mutta nuo tuli ekana mieleen.
Joo, ja on hintaakin. Riittäis vaikka pieni volkkari korotettuna. Ei sillä kuitenkaan maastoon oltaisi menossa.
Suzuki Jimnystä on kuulemma joskus tulossa sähkömalli. Sitä odotellessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Onko valkoinen mielestäsi hienompi väri kuin punainen? Vai musta? Kumpi on enemmän premiumia? Onko musta Tesla Model 3 enemmän premium kuin valkoinen Model 3? Katsoen hinnastoa, sehän riippuu millä aikakaudella se on ostettu.

Kumpi on se premium malli?
Tuosta tuli mieleen Teslan huono perus musta väri, joka ei kestänyt. Tilalle vaihdettiin tuo valkoinen erikoisväri. Eli ainakin omasta mielestä valkoinen on parempi hankinta.

Esim Y LR:n punainen erikoisväri maksaa 3200€ ja hopeinen erikoisväri 3000€. Nuo on uusia värejä, eikä noita autoja taida vielä olla oikein liikenteessäkään. Saattaa olla ihan nättejä värejä.

Y RWD valkoinen ja punainen on molemmat Multi-Coat värejä. Eli periaatteessa yhtä hyviä. Punaisen lisähinta 2000€. Itse kyllä tuossa tapauksessa varmaan säästäisi, että saisikin LR AWD:n. Kun väri ei nyt itselle ole kovin tärkeä.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762
On tehoja ja on tehoja.

Sähköauton teho on siitä kiva, että se on saatavilla välittömästi ilman turboviivettä. Tehoa koen itse eniten tarvitsevani rampista liikenteen sekaan liittyessäni erityisesti moottoritielle. Joskus väli on sellainen, että siihen pitää joko reippaasti kiihdyttää tai reippaasti jarrutettava. Väitän, että riskialttiimpaa on jarrutus ja sen myötä muiden koheltamisen vaara rampissa ja motarille liittyminen hiljaisesta vauhdista itsellä.

Sähköauton teho on kiva myös kaupungissa, kun liikkeellelähdöt ovat reippaita, eikä kone mieti ennen kuin vastaa. Ei, tämä ei tarkoita revittelyä vaan reipasta ensimmäisenä autona kiihdytystä valoista siihen 40 km/h vauhtiin.

En ole kyllä suomalaisessa liikenteessä koskaan kokenut tarvitsevani mitään 300hp tehoja (vaikka +300hp auto onkin ollut). Nopea kaasuvaste taas on kyllä tosi hyvä juttu, jota ei dieseleissä ja bensoissa tahdo saada.

Vielä hinnoista. Onhan sähköauto kallis. Okei, jos verrataan mallistojen yläpäätä, niin veroedun takia sähköauto voi olla vastaavaa isokoneista bensa/dieselversiota edullisempi. Pienissä autoissa asia ei ole näin. Perus golfin, corollan tai focuksen ostaja budjetoi uuden auton ostoon 25-35k€, ei 50k€. Käytettyjä on huonosti tarjolla, joka korostaa sähköauton kalleutta.

Nykymaailman menolla tulee nahkapenkit jäämään historiaan, kun eläinperäinen tuotanto vähenee. Kyllä muillakin ratkaisuilla tulee toimeen, vaikka bmw:n ilmastoidut comfort-nahkajakkarat ovatkin tämän pallon parhaat penkit. Nahkapenkkien (tai keinonahkapenkkien) ehdoton plussa on puhtaanapito. Jos muuten keinonahkapenkki olisi ilmastoitu, niin silloin ei olisi hiostavuusongelmaa. Mikä sitten enää puhuttelisi nahan puolesta?

Minulle sähköautossa eniten merkkaa edulliset käyttökustannukset, ajamisen helppous kaasuvasteen ansiosta, modernit tekniset ja varusteisiin liittyvät ratkaisut sekä ajamisen vähäpäästöisyys. Lisäksi plussaa on mahdollisesti parempi toimivuus talviautona, kunhan toimintamatka edes kohtuullinen. Pakollisia ominaisuuksia ovat hyvä UX, neliveto, koukku ja tilavuus (kun farkkuja ei tarjolla).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 320
Joo, ja on hintaakin. Riittäis vaikka pieni volkkari korotettuna. Ei sillä kuitenkaan maastoon oltaisi menossa.
Suzuki Jimnystä on kuulemma joskus tulossa sähkömalli. Sitä odotellessa.
No saahan vaikka dacialta vähän korotetun sähköauton.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 314
Viestejä
4 157 070
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom