Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
543
Tuossa on vain hyvin helppo konkreettinen esimerkki. Tai sitten lapsiperheen vanhempi, joka käy päivittäin 100km päässä arkisin töissä ja iltapäivät kuskaa lapsia harrastuksiin, sekä hakee lapset tarhasta jne. Kehyskuntien rooli on kasvukeskuksien ympärillä kasvanut merkittävästi.
Mutta mikä on pointti nostaa esiin näitä harvinaisempia komboja? Yli 100km työmatkoja on alle viidellä prosentilla suomalaisista.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
991
Ihan nelihenkisiä lapsiperheitäkin löytyy tuolla mentaliteetilla. Sen takia just sillä tonnin pommilla ei lähdetä mihinkään pidemmälle lomareissuille.
Haja-alueella on helpompaa, kun on pakko pitää vähintään kahta autoa.
 
Liittynyt
03.06.2022
Viestejä
661
Vastainneita saatiin kuitenkin yli 30 000. Ymmärtääkseni ihan tilastotieteen peruskauraa korjata tuollainen bias.
Osittain kyllä, mutta jos taustalla on jotain systemaattisesti tulosta vääristäviä tekijöitä, niin ei niitä ihan noin vain korjatakaan. Korjauksetkaan eivät ole täydellisiä. Voisi esim. epäillä, että kiireisillä aikuisilla ei ole ollut hirveän suurta innostusta vastailla kaiken maailman kyselyihin.

En ole kyllä samaa mieltä. Minusta on ihan realistista pitää ainoana autona jotain sellaista autoa jolla ei missään tapauksessa lähtisi pidemmille lomareissuille.

Lomailla voi muillakin keinoilla tai sitten vuokrata niihin harvoihin tarpeisiin auton. Mulla on useampiakin kavereita joilla on kauppakassina joku vanha ritsa jolla ei ikinä lähdettäisi Lappiin, mutta jolla voi käydä biltemassa ja ruokakaupassa pk-seudulla ja kuskata harrastuskamppeita vähän eestaas kehä3:sen sisällä. Lappiin mennään sitten tarpeen vaatiessa lentäen ja mahdollisesti Kittilästä / Ivalosta tjsp. auto vuokraten jos siltä tuntuu.
Jos omiin tarpeisiin ei kuulu pitkät automatkat lomilla, niin silloin auton voi tietenkin valita muilla perusteilla. Etenkin pk-seudulta jokin muu tapa matkustaa voi olla ihan toimiva. Aika monella auto kuitenkin kuuluu pitkille matkoille. Tuon henkilöliikennetutkimuksenkin mukaan n. 70 % pitkistä matkoista oli vapaa-aikaa ja melkein 80% pitkistä matkoista tehtiin autolla, joko kuljettajana tai matkustajana. Pitkien matkojen määräksi arvioitiin 96 miljoonaa.

Henkilöliikennetutkimuksesta ei oikein löydy tukea ajattelulle, että pitkien ajojen tarve olisi jokin harvinainen tilastopoikkeama. Kyllä se on ihan valtavirtaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Päinvastoin, täällä tuntuu olevan kollektiivinen ongelma ymmärtää tilannetta, jossa keskiarvo ei kuvaa oikein kenenkään tyypillisiä tarpeita. Kun matkojen keskihajonta on suuri verrattuna keskiarvoon, ei edes ole olemassa mitään "tyypillistä autontarvetta". Koko käsite on huonosti määritelty. Eihän ainoaa autoa muutenkaan voi valita minkään tyypillisen tarpeen mukaan vaan auton pitää venyä myös satunnaisemmin esiintyviin matkoihin. Lomalla tarpeet voivat olla hyvin erilaiset kuin arkena.
Plugarit myyvät hyvin juuri tästä syystä. Hyvät vetomassat ja tilat paljon edullisempaan hintaan kuin vastaavalla täyssähköllä, ja autoja löytyy käytettynäkin jo kiitettäviä määriä. Mulle se, että pihasta löytyy auto joka kattaa kaikki mahdolliset tarpeet, on arjen luksusta. Voi lähteä matkaan ihan ex tempore, tai päättää että nyt haetaan pihaan sepelikuorma.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
32

Aika vahvasti sanottu, että kattaa kaikki tarpeet. Mihin tuo liittyy, että voi lähteä matkaan ihan ex tempore, yleensä autolla voi lähtee matkaan ihan milloin haluaa. Se joka väittää, että oma auto soveltuu kaikkiin omiin tarpeisiin aina, niin puhuu paskaa ( anteeksi ). Kyllä se auto on aina kompromissi ja ne joilla on oikeasti vehkeet jokaiseen tarpeeseen omistaa autoja useamman. Jotkut sitten järkeilee, että ei ole järkeä maksaa ylimääräistä siitä, että pihassa seisoo ylenmäärin laitteita odottamassa juuri sitä yhtä hetkeä kun sitä tarvitaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
828
Nopean toimituksen Polestar kakkosia olisi nyt saatavilla 14 kappaletta. Hintahaitari näyttäisi olevan 50400 € - 56400 €. Toimitusta lupaillaan lokakuulle.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183

Typerästi 1000 euron maksavat 20" vanteet tulevat nyt maksamaan 3000 euroa kun ei voi hakea sähköauton 2000 euron tukea. Vissiin noilla saatu toimituksia nopeutettua verrattuna perusvanteisiin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Saatana ja nimi paperissa jo ID4...Onko tietoa millä varusteilla nuo on?
Näin vuoden jälkeen sanottuna vuosi sitten liisarina otettu ID4 oli todella huono valinta taloudellisesti, kun käytännössä millä tahansa muulla autolla olisi ajellut ilmaiseksi tai todennäköisesti saanut jopa voittoa, jos olisi vuosi sitten ostanut omaksi. Oli mm. EV6 nimi jo paperissa yli vuosi sitten ja nyt olisi voinut myydä sen muutaman tonnin voitolla puolen vuoden käytön jälkeen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
929

Mitä muuten tykkäsit autosta? Itsellä tulee nyt ihan omaksi, pankin avokätisellä avustuksella toki. Surettaa luopua Bemarista jonkinverran kun olihan se vähän pliisu mutta koeajossa ihan mukavalta kyllä vaikutti ajella vaikka persoonaa ei oikein olekkaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

Erikoiset ajat kyllä, tässä EV6:sta odotellessa, hinnat nousseet jo 6200e siitä kun tilasi. Onhan noiden sähkisten hinnat kyllä nousseet vähän kautta laidan.
 
Käytännössä melkein mikä tahansa uutena vuosi sitten ostetu sähkäri on nyt arvokkaampi. Vuosi sitten tilanne näytti juuri päinvastaiselta kun uutisoitiin jopa useiden tuhansien verotukinostoista, jotka olisi voinut kääntää kelkan toiseen suuntaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
929
Itsellä on suuret toiveet, että tuo 50k maksava ID4 pitäisi kivasti arvonsa kun 3v päästä sillä on noin 120tkm työmatkaa ajettu ja sitten ei tarvi enää vastaavia matkoja sen jälkeen. Varmaan ainakin pitää paremmin arvoa kuin nykyinen bensa-auto jolla olisi sitten yli 250tkm mittarissa silloin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Mitä muuten tykkäsit autosta? Itsellä tulee nyt ihan omaksi, pankin avokätisellä avustuksella toki. Surettaa luopua Bemarista jonkinverran kun olihan se vähän pliisu mutta koeajossa ihan mukavalta kyllä vaikutti ajella vaikka persoonaa ei oikein olekkaan.
Auto on hyvä ajaa ja ajettavuus on kunnossa ja auto kulkee kuin tankki (painon tuntee, että sitä on paljon). Softa on buginen ja lupaukset neljästä isosta softapäivityksestä vuodessa on ihan kusetusta, kun just ja just päästään yhteen päivitykseen vuodessa. Auton käytettävyys sisällä on ottanut ison askeleen taakse päin typerien hipaisunäppäimien takia ja kun asioita pitää sohia ajossa kosketusnäytöltä fyysisten näppäinten sijaan. Kesällä kulutus on kunnossa, mutta jo syksyn viileiden kelien (alle 13C) lyhyen ajon kulutus tuplaantuu tai jopa triplaantuu typerän akun pakkolämmityksen takia (tämä pitäisi korjaantua tulevissa päivityksissä). Paketti on suurimmilta osin kunnossa, mutta kaikkialta vähän heijastuu kokemattomuus softan kehittämisestä ja ihan kuin auto olisi laitettu markkinoille vuotta liian aikaisin (kiireessä jäänyt asioita tekemättä).
 
Tuo hipaisunäppäinten ja pianomustan sisustan käyttö kyllä itseänikin varmaan eniten sylettää, vakkarin ja audion käyttö oli ihan perseestä. Kyllähän tuohonkin tottuu ja sen kanssa voi elää, samalla lailla kuin johonkin mätänevään sian raatoon takapenkillä tottuisi mutta yhtä typeriä kyllä suunnittelun näkökulmalta nuo on, enkä voi mitenkään uskoa että seuraavissa malleissa enää noita käyttäsivät.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475

Tilanne 30.6.2022: sähköhenkilöautot ja muuntotuet 71 % määrärahasta varattu. Jokunen viikko sitten määrärahat oli 100 % varattu, mutta nyt määrärahoja lisätty.

Juuri laitoin hankintatukihakemuksen e-208:n. Ei tietoa kuinka nopeasti hupenee, mutta kannattanee laittaa hakemus mikäli auton tilaus on jo sisällä.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Kyllähän tuohonkin tottuu ja sen kanssa voi elää, samalla lailla kuin johonkin mätänevään sian raatoon takapenkillä tottuisi
Terveisiä suunnitteluosastolle :D Tosiaan nuo hipaisukytkimet on kyllä erittäin huonoja käytettävyydeltään kaikissa mitä on tullut vastaan mm. Mersuissa. Kerran hipaisee niin rullailee itsekseen minne sattuu...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
828
Erikoiset ajat kyllä, tässä EV6:sta odotellessa, hinnat nousseet jo 6200e siitä kun tilasi. Onhan noiden sähkisten hinnat kyllä nousseet vähän kautta laidan.
Onko noussut jo noin paljon? Itse olen ymmärtänyt, että hinta nousisi piakkoin jopa lähes 5000 euroa.

Edit. On näköjään noussut. Gt-line kaikin varustein + talvirenkaat maksaisi jo lähes 74 ke.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Onko noussut jo noin paljon? Itse olen ymmärtänyt, että hinta nousisi piakkoin jopa lähes 5000 euroa.

Edit. On näköjään noussut. Gt-line kaikin varustein + talvirenkaat maksaisi jo lähes 74 ke.
Vuosi sitten saatu tarjous EV6 GT-line neliveto 77kWh hinta on noussut 4100 euroa. En tiedä oliko jossain välissä hinnat jopa laskeneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Typerästi 1000 euron maksavat 20" vanteet tulevat nyt maksamaan 3000 euroa kun ei voi hakea sähköauton 2000 euron tukea. Vissiin noilla saatu toimituksia nopeutettua verrattuna perusvanteisiin.
Noissa voi ihan hyvin olla, että tehtaalla on X-configuraatiota tarjolla ja maahantuojat saa valita "ota tai jätä" tyylillä jonosta tarjolla olevia autoja, eikä noita ole mitenkään voitu räätälöidä suomen tukirajoihin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Onko noussut jo noin paljon? Itse olen ymmärtänyt, että hinta nousisi piakkoin jopa lähes 5000 euroa.

Edit. On näköjään noussut. Gt-line kaikin varustein + talvirenkaat maksaisi jo lähes 74 ke.
Mulla on vielä vanha hinnasto tallessa talvelta (1.10.2021 alkaen). Verrattuna uuteen hinnat 30.6.2022 alkaen. Q2:llahan oli kanssa oma MY23 ennakkohinnasto.
MY22 EV6 RWD 77 kWh, 51992,49€
MY23 EV6 RWD 77 kWh, 58210,47€

MY22 EV6 AWD 77 kWh, 55324,17€
MY23 EV6 AWD 77 kWh, 61542,16€

MY22 EV6 AWD GT-line, 58688,62€
MY23 EV6 AWD GT-line, 64906,61€
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Aika huvittavaa mielestäni koska jo ihan tislattu akkuvesi on low conductivity fluid… sähköä johtamatonta kun vedestä on tislattu pois kaikki suolat ja ionit jotka voisivat johtaa sähköä… Kunnon kusetus.
Jos siinä vedessä ei ole sopivaa lisäaineistusta niin jäähdytysjärjestelmän metalliosista liukenee hetkessä vaikka mitä veteen ja se lakkaa olemasta sähköä johtamatonta.
 
Liittynyt
08.02.2021
Viestejä
103
Näin vuoden jälkeen sanottuna vuosi sitten liisarina otettu ID4 oli todella huono valinta taloudellisesti, kun käytännössä millä tahansa muulla autolla olisi ajellut ilmaiseksi tai todennäköisesti saanut jopa voittoa, jos olisi vuosi sitten ostanut omaksi. Oli mm. EV6 nimi jo paperissa yli vuosi sitten ja nyt olisi voinut myydä sen muutaman tonnin voitolla puolen vuoden käytön jälkeen.
pitää paikkaansa, jos auto on ylimääräinen.
Mikäli autolle on kuitenkin tarve, niin tilallehan joutuu ostamaan jonkun viimeaikoina kallistuneen.
Miksi siis kannattaisi myydä nyt ”voitolla” vaikka se olisikin mahdollista?
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
96
Mulla on vielä vanha hinnasto tallessa talvelta (1.10.2021 alkaen). Verrattuna uuteen hinnat 30.6.2022 alkaen. Q2:llahan oli kanssa oma MY23 ennakkohinnasto.
MY22 EV6 RWD 77 kWh, 51992,49€
MY23 EV6 RWD 77 kWh, 58210,47€

MY22 EV6 AWD 77 kWh, 55324,17€
MY23 EV6 AWD 77 kWh, 61542,16€

MY22 EV6 AWD GT-line, 58688,62€
MY23 EV6 AWD GT-line, 64906,61€
Kahdesti ovat nostaneet hintoja oman EV6 kauppani jälkeen joulukuussa, yhden kerran n. 2000€ lisää joskus keväällä ja toisen kerran nyt 4700€ lisää. Yleisestikin Kian kaikkiin autoihin tuli kai ainakin tonni lisää hintaa, mikä lienee rahtikustannusten nousun seurausta.

Olen pitänyt yhteyttä myyjäliikkeeseen toimitukseen liittyen, koska en millään malttanut uskoa saavani autoa tänä kesänä luettuani juttuja ulkomailta ja Suomesta. En ole enää jaksanut niin tiiviisti seurata kun oman autoni luovutus lähenee, mutta ainakin aiemmin oli se kummallinen tilanne, että tiesin jo autoni maahan saapumispäivän, vaikka puoli vuotta minua ennen autonsa tilanneet ihmiset olivat edelleen täysin pimennossa oman autonsa toimituksesta.
 
Suomessa KIA-autoja myy useampi autoketju ja miettinyt, että täytyy varmaan muodostua eroja noissa toimituksissa sen mukaan mille myyjäyritykselle toimitetaan. Kun samaa mallia, väriä ja varustelua toisille tulee auto aiemmin vaikka ostettu myöhemmin. Sekin outoa, että joillekin, jotka on tilanneet itseäni aiemmin on sanottu, että viivästyy joulukuulle. Omalla kohdalla kuulemma ei mitään muutoksia tiedossa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
pitää paikkaansa, jos auto on ylimääräinen.
Mikäli autolle on kuitenkin tarve, niin tilallehan joutuu ostamaan jonkun viimeaikoina kallistuneen.
Miksi siis kannattaisi myydä nyt ”voitolla” vaikka se olisikin mahdollista?
Tottahan tuo on, että tilalle joutuisi ottamaan jotain yhtä kallista tilalle, mutta väliaikaisesti voisi pärjätä jollain halvemmalla ja pienemmällä kunnes tilanne normalisoituu. Esimerkiksi pieniakkuinen Ariya ja perusvarusteinen Polestar 2 ovat edelleen ihan järkevästi hinnoitteltuja ja ainakin Polestaria voi saada melko nopeastikin.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
44

Tilanne 30.6.2022: sähköhenkilöautot ja muuntotuet 71 % määrärahasta varattu. Jokunen viikko sitten määrärahat oli 100 % varattu, mutta nyt määrärahoja lisätty.

Juuri laitoin hankintatukihakemuksen e-208:n. Ei tietoa kuinka nopeasti hupenee, mutta kannattanee laittaa hakemus mikäli auton tilaus on jo sisällä.
Huhtikuun alussa oli jo uutisia, että sen hetkisestä hankintatukibudjetista oli mennyt jo n.80% ja valtio oli lisännyt budjettia 9.5 miljoonalla eurolla. Katselin ite tuota traficomin taulukkoa pari viikkoa sitten ja se näytti, että 100% siitä oli mennyt. Mietin, että onko se muka mahdollista ja soitin ihan traficomille ja kysyin asiaa. Sieltä minulle sanottiin, että siitä ei kuitenkaan oltu tehty mitään päätöstä (lisäbudjetista siis). Tuo 71% päivittyi ihan tässä vastikään tuonne sivuille.

Tämän hetkinen budjetti taitaa olla yhteensä 17 miljoonaa ja siitä mennyt siis 71%, n. 5 miljoonaa siis jäljellä. Voisiko olla, että tällä menolla budjetti loppuu lokakuun loppupuolella?

Ps. Eihän auton toimituskuluja lasketa auton kokonaishintaan, kun hankintatukea haetaan?
 
Ei lasketa.

Itsellä mielenkiintoinen tilanen tuon kanssa.

Autosta sain tarjouksen joka oli 49 850€

+1660€ lisävarusteet

+rekisteröintimaksu 19,50€

+toimituskulut 580,50€

= 51 510€ + nuo toimituskulut, tästä alennusta annettiin 1520€ jolloin kokonaishinta autolle on 49990€ eli näppärästi hankintatukirajan alle. Sittenkun kävin kirjoittamassa sopparin, ja oletin että se on täysin samoilla hinnoilla mutta en tätä tarkistanut, mutta nyt kun ynnäilin kotona lukuja niin tuo rekisteröintimaksun 19,50€ ei olekaan eritelty tuohon sopimukseen, vaan on siirretty tuohon uuden ajoneuvon autoveroton ohjehinta kohtaan ja on nyt 49869,50, eli lisävarusteiden ja alennusten kanssa 50009,5€. Automyyjä kyllä väitti vielä jälkikäteen että näin kaikki muutkin autot heillä on myyty ja pitäisi olla ok, mutta henkeä pidätellen kyllä odotan vastausta traficomilta että loppuuko rahat vielä ennenkuin tämän säädön saa maaliin.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
44
Mulla ei itellä ollut mitään rekisteröintimaksua ollenkaan. Tämän hetkinen hinta toimituskuluineen on 49579€ (ilman toimituskuluja 48979). Nyt hinnastoa katsellessa huomasin, että tuohon Ioniq 5 Styleen saa hommattua Bosen paremmat kaiuttimet hintaan 699€ eli auton kokonaishinta olisi 48979+699=49678€, joka jäisi myös sen hankintatukirajan alle. Pitää huomenna soitella myyjälle asiasta.

Jos sinulle automyyjä on väittänyt, että "pitäisi olla ok" ja jos se ei sitten jostain syystä olekkaan "ok", niin etkö sinä voi sitten vaatia suoraan korvauksia tuosta?

Traficomin sivuilla kuitenkin sanotaan "....Hankittavan auton hinnan enimmäismäärä sisältää hankittavan auton arvonlisäveron ja mahdollisen autoveron sekä muut mahdolliset auton hankintaan liittyvät verot." Ei kai tuota rekisteröintimaksua veroksi kuitenkaan lueta.

Tuleeko traficomilta siis kuitenkin ilmoitus, että onko hakemus hyväksytty vai ei?

Edit: Traficomin sivuilla on maininta, että "Traficom varaa budjetista hakemasi tuen määrärahan, jos edellytykset täyttyvät." ja sitten myöhemmin "Hankintatuen myöntämisestä voidaan tehdä päätös vasta ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen, kun hakemuksen kohteena oleva ajoneuvo ensirekisteröidään tuen saajan nimiin liikenneasioiden rekisteriin"
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Tämän hetkinen budjetti taitaa olla yhteensä 17 miljoonaa ja siitä mennyt siis 71%, n. 5 miljoonaa siis jäljellä. Voisiko olla, että tällä menolla budjetti loppuu lokakuun loppupuolella?

Ps. Eihän auton toimituskuluja lasketa auton kokonaishintaan, kun hankintatukea haetaan?
Voihan tuo tuki loppuakin taas kesken. Tosin edellinen loppui ilmeisesti aika pitkälti Hullujen päivien e-2008 tarjouksen myötä, kun autoja meni keväällä muutaman päivän aikana tilaukseen huhujen mukaan yli 1000 kpl (korjatkaa jos ei pidä paikkaansa). Jos niitä olisi ollut 1000 kpl niin pelkästään sillä tuli 2 miljoonaa euroa hankintatukihakemuksia. Voihan se olla, että autoja tilattiin enemmänkin.

Itse laitoin auton kokonaishinnan siihen hakemukseen eli siinä oli mukana myös toimituskulut. Tosin autokin oli vajaa 34 tuhatta euroa. Eli haitanneeko tuo sitten tuossa tapauksessa?
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
44
Varmasti tuollainen tarjousauto vaikuttaa noiden hakemusten määrään kivana piikkinä. Hyvä, että lisäsivät kuitenkin budjettia. Vuonna 2020 ensirekisteröitiin 4244kpl sähköautoja, vuonna 2021 vastaavasti 10152kpl. Saa nähdä miten paljon tänä vuonna.

Liekkö tuolla on mitään vaikutusta tuossa tapauksessa, jos auton kokonaishinta jää kuitenkin reilusti yli 10k€ alle sen hankintatukirajan, että jos sinne merkkaa myös toimituskulut mukaan?

Mutta siitä siis pääsee tähän: eikö auton kokonaishinta tarkoita auton autoverotonta hintaa + autoveroa+ lisävarusteita?
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 559
No niin nyt loppuu se muiden laskuun latailu ja sähköautoilu!

Vantaan Jumbon kauppakeskuksen ilmaisille latureille on ilmestynyt laput että ovat vähitellen siirtymässä maksullisiin latauksiin, ja nyt on kuulemma jossain Kotkan Lidlissä ilmestynyt QR-koodit ja RFID-lukija (oletan etteivät vielä käytössä, mutta valmius tuotu)...

Ehkä ihan hyvä niin, Jumbon laturit tuntuivatkin aina olevan varattuina ja Lidleille vasta jonoa onkin (viimeksi tänään latasin kaupassa käydessäni). Parempi varmaan että maksullisuuden ansiosta ne säästyvät ihmisille joiden oikeasti tarvitsee ladata käyntinsä yhteydessä, esim. muualta käymään tulleet ja joilla ei ole kotilatausmahdollisuutta. Sähköautojen ja plugareiden lisääntymisen kyllä tosiaan huomaa varsinkin noilla ilmaisilla latauspaikoilla. Aikansa kutakin.

Sääli vaan ettei mulla ole oikeastaan muuta syytä valita Lidliä ostoksilleni esim. Prisman sijaan, kuin tuo ilmainen latausmahdollisuus. Oh well, sama se. Tai ehkä keksivät jonkun järkevän systeemin missä latauslaskua voi hyvittää ostoksilla tms., saas nähdä.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Muistaakseni jossain FB ryhmässä olisi sanottu että Lidlin lataus voisi tulla maksulliseksi sitten kun kaikissa on latausmahdollisuus. Onneksi kohta tulee kotilataus vihdoinkin, niin ei tarvii kärkkyä itse niitä latureita enää :D

Itse olen käynyt lataamassa klo 21 nurkilla jos on ollut vapaana. Sulkemisajan jälkeen on ollut rauhallisempi hengailla laturilla, kun kukaan ei hengitä niskaan.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 141
Tämä on kyllä jotenkin huvittava ilmiö, ostetaan ensin sähköauto, sitten mennään kärkkymään ilmaisia latureita ja hengaillaan niillä, jotta voi ladata ilmaiseksi ja pelkästään sen lataamisen takia, ihan kuin se 0.2-0.25€/kWh olisi niin tajuttoman kallista, ettei sillä olisi järkeä ajaa. Eikai siinä jos tykkää hengailla autossa ja omalle ajalleen ei laske mitään arvoa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706

Ilmainen ämpäri on ilmainen ämpäri.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Täällä ainakin em. kaupat on näköetäisyydellä vierekkäin, miksi jättäisin ilmaisen käyttämättä jos se on mahdollista hyödyntää. Suunnilleen saman verran aikaa siellä johdon päässä menee, ei toi pikkunen Kia pahemmin hyödynnä tehokkaampaa latausta.

Sen verran lasken kuitenkin omalle ajalleni arvoa ettei paljoa kiinnosta mennä laturille istumaan enää sen jälkeen kun kotilataus on käytettävissä. Aika monta Netflixin sarjaa on tullut katsottua puolen vuoden aikana.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Tämä on kyllä jotenkin huvittava ilmiö, ostetaan ensin sähköauto, sitten mennään kärkkymään ilmaisia latureita ja hengaillaan niillä, jotta voi ladata ilmaiseksi ja pelkästään sen lataamisen takia, ihan kuin se 0.2-0.25€/kWh olisi niin tajuttoman kallista, ettei sillä olisi järkeä ajaa. Eikai siinä jos tykkää hengailla autossa ja omalle ajalleen ei laske mitään arvoa.
 
Liitteet

Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582

Varmaan alkuinnostuksen jälkeen joskus marraskuisena iltana voi olla pieni vitutus lähteä jonnekin Lidlin pihalle istumaan klo 21.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 559
Muistaakseni jossain FB ryhmässä olisi sanottu että Lidlin lataus voisi tulla maksulliseksi sitten kun kaikissa on latausmahdollisuus.
Siis onko Lidlin edustaja todennut noin, vai joku arvellut?

Mietin miksi sitä varten tarttisi lataus olla kaikilla Lidleillä (ennenkuin voi muuttua maksulliseksi)... eihän nyt kaikilla S-Marketeillakaan ole latausta, mutta joillakin on.

Itse olen käynyt lataamassa klo 21 nurkilla jos on ollut vapaana. Sulkemisajan jälkeen on ollut rauhallisempi hengailla laturilla, kun kukaan ei hengitä niskaan.
Olin luulossa että ne menevät kiinni kaupan sulkeutuessa, ja jos siellä latailee kaupan ollessa suljettu, olisin kuvitellut että joku Parkki-Pate tulee sinne innoissaan laputtamaan autoja. Tosin, kun tuo läheinen Lidl oli kiinni remontissa, oli siellä autoja parkkiksella eikä ilmeisesti kukaan tullut laputtamaan.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Kyllä se nyppi ihan yhtälailla istua ihan millä tahansa laturilla, mihin aikaan tahansa :D
Kuumalla ilmalla ehkä vähän enemmän.

Sen verran paljon, että vakavissani mietin seuraavaksi autoksi alkupään e-Tron 55:ttä. Ne vois parin vuoden kuluttua olla tavallisen pulliaisen saavutettavissa ja sais ne kaksi asiaa mitä nykyisessä ei ole: hiljainen kyyti ja nopea lataus.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Siis onko Lidlin edustaja todennut noin, vai joku arvellut?

Mietin miksi sitä varten tarttisi lataus olla kaikilla Lidleillä (ennenkuin voi muuttua maksulliseksi)... eihän nyt kaikilla S-Marketeillakaan ole latausta, mutta joillakin on.

Olin luulossa että ne menevät kiinni kaupan sulkeutuessa, ja jos siellä latailee kaupan ollessa suljettu, olisin kuvitellut että joku Parkki-Pate tulee sinne innoissaan laputtamaan autoja. Tosin, kun tuo läheinen Lidl oli kiinni remontissa, oli siellä autoja parkkiksella eikä ilmeisesti kukaan tullut laputtamaan.
Arvuuttelua ehkä. Ei sitä voi tietää, onko jonkun random tyypin sanojen takana oikeaa tietoa vaikka työn puolesta ja jos on niin tuskinpa sitä lähtisi omalla nimellään varmaksi vahvistamaan.

20:55 toimii ja jos auto on silloin kiinni lataa kiltisti täyteen.
21:05 jos kurvaat pihalle, laturi on offline.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 559
Tämä on kyllä jotenkin huvittava ilmiö, ostetaan ensin sähköauto, sitten mennään kärkkymään ilmaisia latureita ja hengaillaan niillä, jotta voi ladata ilmaiseksi ja pelkästään sen lataamisen takia, ihan kuin se 0.2-0.25€/kWh olisi niin tajuttoman kallista, ettei sillä olisi järkeä ajaa. Eikai siinä jos tykkää hengailla autossa ja omalle ajalleen ei laske mitään arvoa.
Voihan sitä siinä latauksen yhteydessä myös käydä kaupassa? Minä ainakin kävin tänään. Varsinkin Jumbon laturit, kyllähän siellä kauppakeskuksessa aktiviteettia riittää. (Tosin itse en ole juurikaan Jumbon latureita hyödyntänyt, kerran minulla oli siellä pikakäynti vaimon kanssa ja sattui osumaan vapaa laturi kohdalle niin latasin parikymmentä minuuttia 11kW hitaalla nopeudella, kun kerran pystyi...)
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 141
Täällä ainakin em. kaupat on näköetäisyydellä vierekkäin, miksi jättäisin ilmaisen käyttämättä jos se on mahdollista hyödyntää. Suunnilleen saman verran aikaa siellä johdon päässä menee, ei toi pikkunen Kia pahemmin hyödynnä tehokkaampaa latausta.

Sen verran lasken kuitenkin omalle ajalleni arvoa ettei paljoa kiinnosta mennä laturille istumaan enää sen jälkeen kun kotilataus on käytettävissä. Aika monta Netflixin sarjaa on tullut katsottua puolen vuoden aikana.
Niin, miksi jättäisit, en minäkään jätä jos johonkin asioille menen ja ilmainen laturi on siinä käytettävissä. Mutta silloin nyt ei olekkaan tarkoituksena vain ja ainoastaan mennä siihen lataamaan sitä ilmaista sähköä ja istuskella sen aikaa autossa.

Kyllä se nyppi ihan yhtälailla istua ihan millä tahansa laturilla, mihin aikaan tahansa :D
Kuumalla ilmalla ehkä vähän enemmän.

Sen verran paljon, että vakavissani mietin seuraavaksi autoksi alkupään e-Tron 55:ttä. Ne vois parin vuoden kuluttua olla tavallisen pulliaisen saavutettavissa ja sais ne kaksi asiaa mitä nykyisessä ei ole: hiljainen kyyti ja nopea lataus.
Siis, eikai nyt ainoat vaihtoehdot ole a) ladata kotona ja b) ladata julkisella laturilla samalla autossa istuskellen.
Mites kaupassa käynnin yhteydessä, harrastuksien yhteydessä jne? Onko nämä kaikki jotenkin sellaisia, ettei näitä ole, tai et saa näiden kuluttamana aikana tarpeeksi ladattua?

Voihan sitä siinä latauksen yhteydessä myös käydä kaupassa? Minä ainakin kävin tänään. Varsinkin Jumbon laturit, kyllähän siellä kauppakeskuksessa aktiviteettia riittää. (Tosin itse en ole juurikaan Jumbon latureita hyödyntänyt, kerran minulla oli siellä pikakäynti vaimon kanssa ja sattui osumaan vapaa laturi kohdalle niin latasin parikymmentä minuuttia 11kW hitaalla nopeudella, kun kerran pystyi...)
Niin, tottakai voi, en muuta ole väittänytkään. Se tosin ei myöskään ole viestini mukaista pelkästään lataamaan menemistä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 320
Jos tuossa on kaikki hilut ja muut niin listahinta oli kesällä 92000.
jep mutta tuossa ei ole ja noilla varusteilla hinta jää jonnekin alle 80k, itseasiassa jos varustelistaus pitää paikkansa niin juuri ja juuri 75k listahinta eli alennusten kanssa noin 71-72k auto. Kivat katteet myydä tuota 110k ;)
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 391
Viestejä
4 159 574
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom