Yleistä keskustelua puhelimista

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
@Taneli- Huawei kasaa puhelimensa laadukkaasti ja pitää pääosin huolta laadusta myös softan kanssa. Hienoa että olet tyytyväinen laitteeseesi, vaikka olen toisaalta samaa mieltä täällä aiemmin käyttäjän @Manala mainitsemista puutteista ja ongelmista. Ongelmat tosin eivät ilmene kaikilla.
Luulenpa että haaveilemaasi laitetta ei saa lähellekään 300 € nykystandardeilla, kun odotetaan puhelimen tuntuvan laadukkaalta ja tuijotetaan varsinkin paneelin laatuun kuin myös kameran. Heittäisin hatusta jos tuollaista puhelinta tosissaan nyt joku väsäisi juuri tällä hetkellä niin ei alle 700 € saa millään.
Nokia oli kyllä siitä hyvä että toi markkinoille kaikenlaisia kokeiluja koettaakseen tuleeko niistä hittejä vaiko ei. Monesta ei tietenkään tullut, mutta kommunikaattorit olivat ihan suosittuja mitä varmastikin jäljittelet.

Miksi tämä keskustelu piti tänne tuoda kun sitä olisi ihan hyvin voinut jatkaa tuossa puhelimien ostamis ketjussa kerta käyttäjä on uutta puhelinta ostamassa.
Olet näemmä tehnyt laitteelle omankin ketjun. Itse en halua lukea tuolta ostoketjusta muuta kuin kysymyksiä ja suosituksia, en niinkään mielipiteitä jostain laitteesta yleisesti tai päivityksistä jne.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Luulenpa että haaveilemaasi laitetta ei saa lähellekään 300 € nykystandardeilla, kun odotetaan puhelimen tuntuvan laadukkaalta ja tuijotetaan varsinkin paneelin laatuun kuin myös kameran. Heittäisin hatusta jos tuollaista puhelinta tosissaan nyt joku väsäisi juuri tällä hetkellä niin ei alle 700 € saa millään.
Nokia oli kyllä siitä hyvä että toi markkinoille kaikenlaisia kokeiluja koettaakseen tuleeko niistä hittejä vaiko ei. Monesta ei tietenkään tullut, mutta kommunikaattorit olivat ihan suosittuja mitä varmastikin jäljittelet.
Toki tässä pitää ottaa huomioon myös aikaskaala, eli tästä noin 6v (aika minkä käytin OnePlus One puhelinta) uskoisin että tuohon hintaan voi jo saada kyseisiä puhelimia koska esim. 2013/2014 se 64Gb muistia oli flagship kun nyt 256Gb alkaa olla sitä. Tai esim. 13Megapikselin kamera vs 48 Megapikselin kamera tai 3Gb RAM vs 8Gb RAM. Tai 3100 mAh LiPo vs Li-Po 4000 mAh akku.
CPU: Qualcomm® Snapdragon™ 801 processor with 2.5GHz Quad-core vs Octa-core (2x2.6 GHz Cortex-A76 & 2x1.92 GHz Cortex-A76 & 4x1.8 GHz Cortex-A55)
GPU: Adreno 330, 578MHz vs. Mali-G76 MP10

JOS 2013/2014 oltaisiin alettu edes puhumaan nykyisen puhelimen ominaisuuksista oltaisiin helposti oltu samaa mieltä että edes tonnilla ei moista saisi.

Mikäli sama tahti jatkuu 2025-2026 puhutaan varmaankin 512Gb tallennustilaa, 16-ydin prosessori, 180Megapikselin kenno (ero ~sama kuin 13 vs 48), 20+Gb prosessorin muistia jne. ja tämä olisi siis pari vuotta vanhasta mallista minkä saisi tarjouksesta 300€ kuten View20 sai.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
830
Minkälaisia ratkaisuja olette keksineet ja käyttäneet kaarevareunaisten näyttöjen suojaamiseen? Tarvitsisi Xperia 5 suojata jotenkin järkevästi, rumalta näyttää perus karkaistulasi kun reunoilla on raot josta pääsee paskaa väliin.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Mikähän mahtaa olla, kun whatsapissa koittaa ottaa kuvan kameran avulla, niin rätisee ja sirisee kamera hirmuisesti? Mutta kun käyttää "omaa" kamera sovellusta, niin toimii hyvin?
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Mikähän mahtaa olla, kun whatsapissa koittaa ottaa kuvan kameran avulla, niin rätisee ja sirisee kamera hirmuisesti? Mutta kun käyttää "omaa" kamera sovellusta, niin toimii hyvin?
Onko kenties puhelimena Nokia?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Mikähän mahtaa olla, kun whatsapissa koittaa ottaa kuvan kameran avulla, niin rätisee ja sirisee kamera hirmuisesti? Mutta kun käyttää "omaa" kamera sovellusta, niin toimii hyvin?
Taitaa olla jokin whatsappin ominaisuus. Kuvat kannattaa ottaa puhelimen omalla kameralla vaikka jakaisikin niitä whatsappissa.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Onko kenties puhelimena Nokia?
Ulefone armor 3W

Taitaa olla jokin whatsappin ominaisuus. Kuvat kannattaa ottaa puhelimen omalla kameralla vaikka jakaisikin niitä whatsappissa.
Juu, olenkin tuon huomannut.. kun ei meinaa tarkentaa välillä ja hitaan tuntuinen on sen kautta. Tuo ääni mikä kuului siitä kamerasta, niin herätti hieman mielenkiinnon ettei kai mikään rikki ole.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Huawei on myynyt (eng. shipped) eniten puhelimia maailmassa toisella neljänneksellä. Tämä on historiallista Huaweille, sillä Samsung on ollut ykkösenä jo kauan. Syynä on kuitenkin korona ja sen tuoma jarru Samsungille ja Applelle, kun samaan aikaan Huawei on panostanut Kiinan markkinoihin.

Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
273
Oletko sinä palstalainen samaa mieltä vai oletko päin vastoin tyytyväisempi nykyiseen mitä aikaisempaan? Oletko mahdollisesti ostanut näinä päivinä parhaan puhelimesi? Mitä toivot tulevilta puhelimilta, kuvaile millaisen puhelimen ostaisit?
Käytän puhelinta enimmäkseen puhelimena. Toki joskus kamerana, nettiselaimena yms. Tällä hetkellä käytän iPhone SE (2016):a. Akku tuossa väsähti mutta uuden vaihto ei paljoa maksanut ja nyt jaksaa omalla vähäisellä käytöllä helposti pari-kolme päivää ilman latausta. Itselleni parasta tässä on tuo pieni koko. Tästä saa hyvän, tukevan otteen, ja tarvittaessa pystyy kohtuullisen helposti käyttämään myös yhdellä kädellä. Ei vie taskussa pahemmin tilaa.

Parempaa kameraa on ehkä hiljalleen alkanut kaivata, ja tuota uutta SE:tä ehdin jo harkita. Luultavasti hankintaan menee kuitenkin iPhone 12 5,4" versiona, koska on pienemmillä näytön reunoillaan kokonaisuutena pienempi kuin uusi SE.

Toivottavasti nyt oikeasti julkaistaan tuossa 5,4" koossakin.

Kuvan lähde: MacRumors
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Video ei varmastikaan ole aito, pelkkä musiikki paljastaa kaiken, mutta hyvältä vaikuttaa tuleva Sony Xperia 5 II joka tapauksessa. Sony paljastaa kaiken 17.09. Kuulokeliitin pitäisi löytyä ja varmastikin isoveljestään tuttu uusi kamerasofta.

PS. Jahas, Tekki tehnyt jo uutisen tästä :O
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Huawei ei saa enää USA-bannin takia LG:ltä ja Samsungilta näyttöjä. Tämä ei vaikuta suuresti firman toimintaan, mutta lippulaivojen kanssa tulee pähkäilyä että mistä priima näyttö.
EDIT. @FlyingAntero mainitsi ja lukeekin tekstissä että BOE:ltä tulee enempi jatkossa. Luin jotenkin väärin.

Positiivista Huaweilta on tuleva EMUI 11, joka tosin on lähinnä käytettävyyden ja responsiivisuuden viilaamista entistä paremmaksi pienin muutoksin. Tässä artikkelissa mainitaan aivan lopussa että itse Anrdoid 11 viivästyy Huawein puhelimille USA-bannin takia.

Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
  • Tykkää
Reactions: BOT
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
124
Miten puhelin tulee nollata, että sen voi myyä? Poistin google-tilin ja vedin sitten tehdasasetusten palautuksen. Onnaako noin? Möin Op5:n joskus, ja sen kans oli uudella ostajalla ongelmia saada omaa tiliä sisään..
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Juu tuo riittää. Ongelmia tulee jos menee recovery tilaan ja sieltä yrittää tehdä tehdasasetusten palautuksen jos laitteessa on edelleen Google tili.

Mutta tuo että olet sen ensin poistanut ja vasta sitten tehnyt resetin niin varmasti ei mene lukitukset tuolloin päälle.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Tuodaanpa taas pinnalle kännyköiden muinainen ominaisuus vaihdettava akku, kun satuin pohtimaan muiden kanssa syitä sille miksi tällaisia puhelimia ei enää (ollenkaan?) ole. Lisätty 1-2 millin paksuus ja vaikutus ulkonäköön ovat aika huonoja perusteluita minulle. Etenkin sisuskaluilta viety tila tuntuu vielä heikommalta perustelulta puhelimien koko ajan vain kasvaessa. Sanon suoraan että minusta tämä muutos on keinotekoinen ja milloin tahansa mikä firma tahansa voisi helposti tehdä puhelimen vaihdettavalla akulla, oli sellaiselle kysyntää tai ei.

Selvittäkäämme siis kyselyllä onko tällaiselle kapistukselle kysyntää. Sen verran alustan että jokainen varmaan ottaisi vaihdettavalla akulla puhelimensa jos verrattaisiin kahta täysin identtistä saman hintaista laitetta jossa toisessa akku on kiinteä. Sellaisesta ei siis ole kyse tässä kyselyssä, missä on vain yksi kysymys.

Kiitos vastanneille!
 
Vastasin ehkä koska "ratkaiseva tekijä" vaihtoehtona: ostatko 800-1000€ kännykän missä vaihdettava akku vs 299€ "viimevuoden lippulaivan" (tai flagship killerin) vastaavan puhelimen missä akku kestää nyt noin 2 viikkoa ja noin 5v käytön jälkeen noin 3pv ja muuta eroa et huomaa niin itselleni vastaus on 299€ puhelin.

(Hinnat on vedetty 2 viimeksi hankkimastani puhelimesta, OnePlus One + Honor View 20, akunkesto oli ekassa 3pv kun joskus 2018 tms vastasin täällä yhteen ketjuun ja tuossa honorissa se on nyt noin 12-13pv riippuen käytöstä ja puhelinta käytetty nyt vuosi. Olen myös täysin tietoinen siitä että OPO oli hieman päälle 300€ kotiin toimitettuna mutta noin ja ideana tuo hintaluokka [eli noin 50€/käyttövuosi on itselleni se "sweet spot" kännyköissä. Nykyisin tuo puhelin on käytössä vanhemmillani ja vielä muutaman päivän ainakin akku kestää hyvin.)

Ostopäivät: vahvistusviesti tilauksen lähetyksestä OPO: 24.9.2014 & 13.12.2019 Honor View 20 joten omaa käyttöä tuolle OPO:lle tuli rapiat 5 vuotta ja kohta on kuudes vuosi ollut käytössä.
 
Viimeksi muokattu:

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Vastasin ehkä koska "ratkaiseva tekijä" vaihtoehtona: ostatko 800-1000€ kännykän missä vaihdettava akku vs 299€ "viimevuoden lippulaivan" (tai flagship killerin) vastaavan puhelimen missä akku kestää nyt noin 2 viikkoa ja noin 5v käytön jälkeen noin 3pv ja muuta eroa et huomaa niin itselleni vastaus on 299€ puhelin.
Ylempään kyselyyn vastausvaihtoehtoja voisi olla enemmän, mutta jokaisen on kuviteltava tilanne itse mielessään. Ajattelen itse näin, että jos haluaa parhaan mahdollisen kameran ja budjetti on tällöin tonnin pintaan, niin onkin valmis uhraamaan tuon kameran laadusta jotta saisi vaihdettavan akun, mutten usko kenenkään tekevän niin että ostaa 300 € puhelimen vain vaihdettavuuden takia kun oli alunperin etsimässä huippuluokan laitetta. Skenaarioita on niin monia, niitä voi keksiä loputtomasti. Suurinosa ihmisistä hyvinvointivaltiossa tuskin ostaa 100 € puhelinta, joten sellaisessa vaihdettava akku ei hetkauta juuri ketään, mutta suht jämptissä 300 € luurissa ominaisuus olisi jo kova juttu. Minulle myös vaihdettavuus on tärkeämpi kuin kapasiteetti, eli voisin tehdä jonkinlaisen uhrauksen siitäkin.

Hauska että vastasit, 'ehkä' on kuitenkin myöntävämpi kuin 'ei', eli sinulla on lämpimiä tunteita vaihdettavan akun suuntaan kuten minullakin. Akun vaihdettavuus tuskin tulee mieleenkään kuitenkaan niille jotka eivät revittele puhelimellaan pahemmin, jolloin akku ei pääse juuri kulumaankaan. Suurinosa käyttäjistä ketä minä tunnen kuitenkin käyttävät puhelintaan melko paljon ja latailevat akkua miten sattuu, eli he tahattomasti toiminnallaan suorastaan tuhoavat akkua, mistä korporaatiot ovat mielissään. Päälle huippunopea pikalataus ja voilá.

:sdevil:
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Hauska että vastasit, 'ehkä' on kuitenkin myöntävämpi kuin 'ei', eli sinulla on lämpimiä tunteita vaihdettavan akun suuntaan kuten minullakin.
Ilman muuta "kyllä" jos hinta pysyy samana ja esim. sen 5v sijaan puhelinta voisi käyttää 8 tai 10 vuotta uuden akun takia (+ custom romeilla, tai teoriassa sillä omallakin mutta en kyllä älypuolta silloin uskaltaisi käytellä). Lisäksi moni (esim. itse) ei erityisesti rakasta tai halua lasista kuorta ympäri kännykkää. Väittäisin jopa että metallinen takakuori olisi parempi (ainakin kestävyyden, tiedä sitten miten kuuluvuuden kannalta).

Kait teoriassa sen lasisenkin kuoren voisi tehdä niin että sen saisi auki mutta varmaankin hajoaisi helpommin kun jo nyt saa lukea käyttäjistä jotka ehtivät hajottaa puhelimensa ennenkuin suojakuoret saapuvat.
 
  • Tykkää
Reactions: BOT

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Suomalaiset operaattorit ovat julkaisseet vuoden 2020 myydyimmät puhelimet. Laskin huvikseni top10 listojen näyttökoon keskiarvon ja kaikilla operaattoreilla se oli alle 6'' (5.8-5.9'') kuten viime vuonnakin. Tähän tuloksen peilaten GsmArenan haulla löytyy vuodesta 2019 lähtien vain 128 älypuhelinta alle 6'':n näytöllä mutta peräti 814 älypuhelinta ≥6'':n näytöllä. Toivottavasti tilanne muuttuu kuluvan vuoden aikana iPhone 12 Minin esimerkkiä seuraten.
Elisa
PuhelinNäytön koko
Galaxy A20e
5,8​
iPhone 11
6,1​
Galaxy A40
5,9​
Galaxy A51 5G
6,5​
OnePlus Nord 5G
6,44​
iPhone SE
4,7​
Huawei P Smart
6,21​
iPhone 7
4,7​
Honor 7S
5,45​
Huawei P30 Lite*
6,15​
Keskiarvo
5,80​
*Sijalla 10. on todellisuudessa Nokia 130 mutta otin vertailuun vain älypuhelimet, joten P30 Lite nousi sijalta 11. top10:iin.

Telia
PuhelinNäytön koko
Galaxy A20e
5,8​
iPhone 11
6,1​
iPhone SE
4,7​
OnePlus Nord 5G
6,44​
Galaxy A40
5,9​
Galaxy A51 5G
6,5​
Galaxy A51
6,5​
Galaxy S10
6,1​
Huawei P Smart
6,21​
iPhone 7
4,7​
Keskiarvo
5,90

DNA
PuhelinNäytön koko
iPhone 11
6,1​
Galaxy A20e
5,8​
iPhone SE
4,7​
Huawei P Smart
6,21​
Galaxy A40
5,9​
Galaxy A51
6,5​
Galaxy A51 5G
6,5​
iPhone 7
4,7​
iPhone 11 Pro
5,8​
Galaxy A41
6,1​
Keskiarvo
5,83
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 236
Olen ostamassa käytettyä puhelinta, jossa on takuuta jäljellä DNA kauppaan vuoden verran vielä, mutta kuittia ei ole tallella. Onko takuu voimassa IMEI -koodilla DNA-kauppaan?
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
442
Olen ostamassa käytettyä puhelinta, jossa on takuuta jäljellä DNA kauppaan vuoden verran vielä, mutta kuittia ei ole tallella. Onko takuu voimassa IMEI -koodilla DNA-kauppaan?
Ei ole kokemusta, mutta melko varma että takuu toimii imeillä. Onko 1 vai 2 vuotta vanha puhelin dna myy myös "3 vuoden takuuta" jossa ikä vähennys.
Esim. samsungeissa iän saa selville sarjanumerosta XXXM7XXX M=2019 ja 7=heinäkuu, joten takuu ainakin 7/2021 asti euroopan samsung huolloissa. Kuitilla saa sitten takuun päivälleen.

Takuukuitissa kerrotun valmistajan myöntämän takuun aikana laite tulee toimittaa huoltoon takuukuitin kanssa joko DNA Kaupan tai DNA:n edustajan kautta, tai suoraan valtuutettuun huoltoliikkeeseen. Huom! Jatkotakuun aikana laitteen voi toimittaa huoltoon vain DNA Kaupan kautta. Valmistajan takuun päätyttyä virheellinen tuote korjataan tai hyvitetään rahana tai lahjakorttina, huomioiden tuotteen arvonalentuminen eli ikävähennys.
 
cmu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
181
Löytyykö jostain edes puolittain luotettavaa spekuloitua listaa lähitulevaisuudessa julkaistavista puhelinmalleista? Pidemmän aikaa on tullut etsittyä seuraajaa vuoden 2015 Galaxy A3:lle, mutta kohta kuuden vuoden jälkeen en ole törmännyt vielä kertaakaan älypuhelimeen, joka olisi korkeintaan samankorkuinen ja -painoinen (130,1 mm korkea, 110 g painava). Iphone 12 mini on nykyisistä lähimpänä (131,5 mm, 131 g), mutta sekin on tosiaan yli 20 % painavampi, ja urheilusuoritusten aikana jo tämän nykyisen Samsungin paino on taskussa häiritsevä.

Etsiessä netistä syitä pienten puhelimien täydelliselle puuttumiselle suurin osa vastauksista viettää siihen suuntaan, etteivät valmistajat vain näe markkinarakoa pienille puhelimille. Jos asioista paremmin perillä olevat ihmiset väittävät noin, niin kai se on niin, mutta on jotenkin käsittämätöntä, ettei markkinoilla olisi tilaa edes yhdelle ainoalle pienelle ja kevyelle puhelimelle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 186

Tuolla on keskustelua pienemmistä puhelimista ja ikävä kyllä erittäin heikoltahan se tarjonta näyttää. Erikoisempia merkkejä kyllä on, jos haluaa sille tielle lähteä...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Viime aikoina on alkanut tuntumaan, että älypuhelimet ovat muuttuneet hyvin geneerisiksi toisiinsa nähden. Puhelimet ovat olleet jo pitkään suorakaiteen muotoisia kapuloita mutta parin viime vuoden aikana viimeisetkin omaperäisyyden rippeet ovat aikalailla kadonneet. Hyvänä esimerkkinä toimii Applen ja Googlen lanseeraama neliskanttinen kamerakyhmy, jonka monet valmistajat kopioivat heti itselleen.

Vielä reilu 5 vuotta sitten markkinoilla oli mielestäni hyvin erilaisia puhelimia materiaaleista lähtien. Samsung tunnettiin "ampärimuovista" mutta Galaxy S5:ssä oli hyvän pidon tarjoava nahkajäljitelmä. (Vuotta myöhemmin LG G4:ssä oli ihan oikeaa nahkaa). OnePlus Onessa puolestaan kehuja kerännyt hieman karkea "Sandstone Black" pinnoite. HTC ja Apple luottivat alumiinin ja lasikin oli käytössä ainakin Sonyllä ja Huaweilla. Jenkeissä Moto X 2nd geniin taisi jopa saada puisen takakuoren! Kaikissa puhelimissa oli omanlaisensa tuntuma omintakeisen muotoilun ansiosta.

Nyt jos marssii kauppaan etsimään puhelinta, niin juuri muuta ei ole tarjolla kuin lasia. Ainoa valinta tehdään kirkkaan tai matta pinnoitteen välillä. Muovikuoristakin tehdään nykyään todella liukkaita lasin jäljitelmä, mitä on tullut kirottua työpuhelimena toimivan Galaxy A40:n kanssa.

Henk. koht. olen jäänyt kaiholla muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Silloin oikein odotti, että pääsee testaamaan kaupassa uutta luuria mutta nykyään ei oikein jaksa innostaa. Ilmeisesti ihmiset eivät ole kiinnostuneita laitteen tuntumasta (tai koosta) ja lopuksi puhelin kääräistään halvan muovikotelon suojiin :confused2:.

Alla vielä vertailussa lippulaivaluureja 2014 vs. 2020. Pelkästään kuvia katsomalla näkee selkeän eron nykytilanteeseen.

2014
2014 back.PNG

2020
2020 back.PNG
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Viime aikoina on alkanut tuntumaan, että älypuhelimet ovat muuttuneet hyvin geneerisiksi toisiinsa nähden.
Jos nyt nopeasti katsoo mitä olisi tulossa 2021 niin ainakin hieman massasta eroavia olisi esim:

Xiomilta pitäisi myös tulla taitettavaa...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Jos nyt nopeasti katsoo mitä olisi tulossa 2021 niin ainakin hieman massasta eroavia olisi esim:

Xiomilta pitäisi myös tulla taitettavaa...
Taittuvanäyttöiset puhelimet ovat olleet tulollaan pari vuotta mutta pidän niitä edelleen enemmän tai vähemmän konseptipuhelimina. Hinta on vielä todella korkea ja käsittääkseni mm Samsungin Foldia myydään valituissa liikkeissä. Vähän niinkuin oma F(x)tec Pro1 näppäimistöluuri.

Taittuvien ja liukuvien näyttöjen ansiosta tulevaisuudessa varmaan nähdään entistä innovatiivisempia luureja mutta toistaiseksi niitä joutuu odottamaan ellei ole valmis maksamaan verrattain suolaisia hintoja.
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
1 296
Termos! Olettekos kiinnittäneet huomiota puhulimienne kameraan ja sen käyttäytymiseen? Mielenkiintoista on se, että tänäpäivänä puhelintä myydään oikeastaa kameran pohjalta, vaan onko kusetuksen makua ilmassa? Minulla on vanha kunnon Samsung Galaxy S8! S sarjalaiset ovat aina olleet hyviä ja paukkuja riittää. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä testin ja koska vahnha hyvä S8 ei auton alta selvinnyt, niin päätin kokeilla A-sarjalaista!
No hain A.21s:n Ihan edullisimmasta päästä olevan luurin. Siinä on joku 48 megapixelin neloiskamera...jne. No kokeilimpa sit kameraa. Kamera on tehdasasetuksilla 4:3 kuvasuhteessa(ööööö, kuka käyttää???) Ei kukaan! Yleisin on varmasti tuo 16:9, johon suurin osa näytöistä skaalautuu ja kaikki kaveripiirissäni myös käyttää tuota asetusta. No vaihtdoin siis 16:9:n kameran ja otin perit kuvat. Mielenkiintoista oli huomata, että neloiskameralla 48 megapixelillä tuli kivatiedosto kooksi 1.7 megatavua :rofl: :rofl: :rofl: :rofl: ja vanhalla S8:lla noin 6 megatavua. Nyt alkoi jo kellot soimaan. S8:ssa pystyi kuvanpakkaus asetuksia jotenkin säätämään ja siellä oli mm RAW kuva. Nyt uudessa A-sarjalaisessa on vain pakotettu J-peg. Otin kuvan tuolla default 4:3 asetuksella ja sen tiedostokoko olikin 17.3 megatavua, eli kaikesta käy ilmi että tuolla kuva asetuksella jota kukaan ei käytä, niin puhelinvalmistaja ratsastaa sillä ja sit sitä jota jengi käyttää valtaosin, niin kuva on täyttä paskaa. Kaverini huomasi tämän saman One Plus 7 Prossa ja toinen kaverini Samsung Galaxy S20:ssä!. Onko tisiaan näin täyttä fuulaa koko homma???? Broidillani on A71:n Samppa ja sama juttu. Kamera on ihan PERSEESTÄ! Moni muukin on sanonut samaa. Yhdellä kennolla sai ihan kelpo kuvia, mutta nyt on taidettu liiallisella kikkailulla pilata koko puhelimien kamerat. Oletteko huomanneet samaa? Ottakaapa testikuvat ja katsokaa
 
Eiköhän se 4:3 ole juurikin se oikea kuvasuhde mitä kuvissa käytetään koska se itse sensorikin on. Jos vaihdat kuva suhteen 16:9 niin se ei enää käytä koko sensoria.

Joten vähän omaa ryssimistäsi kyseessä
 
Jaa,no jännä juttu että yhdekennon luurissa kuvan tiedosto oli suurempi. Kertoo kyllä jotain. Joko kuvaa pakataan perhanasti tai sit ei käytetäkennoa kokonaan hyväksi. Mutta en kyllä nuo 10x10 kuvat ovat kyllä 80 luvun menneitä juttuja ja sama 4:3n.en kyllä tunne ketään kuka niillä kuvia ottaisi. Sen sijaan 16:9 näytöt ovat yleisimpiä, missä niitä katsellaan.
 
Ei kannata nyt sekoottaa näyttöjä tähän. Kamerasensorit on 3:4 ja jos valitset asetuksissa 16:9 niin silloin laati heikkenee. 3:4 käyttää siis koko kennoa jolloin tiedostokoko on "oikea".

Ja juurikin puhelimilla se kuvasuhde on tuo 3:4. Osa puhelimista ei anna sitä edes vaihtaa. Eli kameraa on ihan turha arvioida 16:9 kuvien perusteella kun ei sellaisia kukaan käytä eikä kamerasensoritkaan sellaisia ole.

Lisäksi nämä 48/64/108mpix kennot ovat yleensä quad Bayer kennoja jolloin siellä yhdistellään useampi pikseli yhdeksi suureksi ja jolloin se lopullinen kuva on puhelimesta riippuen yleensä 12 mpix kuva.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 186
Jaa,no jännä juttu että yhdekennon luurissa kuvan tiedosto oli suurempi. Kertoo kyllä jotain. Joko kuvaa pakataan perhanasti tai sit ei käytetäkennoa kokonaan hyväksi. Mutta en kyllä nuo 10x10 kuvat ovat kyllä 80 luvun menneitä juttuja ja sama 4:3n.en kyllä tunne ketään kuka niillä kuvia ottaisi. Sen sijaan 16:9 näytöt ovat yleisimpiä, missä niitä katsellaan.
Puhelimien kamerat on 4:3 sensorilla ja jos sitten niitä 16:9 kuvia sillä haluat ottaa, niin siitä cropataan melkosesti dataa poies. Tuossa on havainnollistava artikkeli ainakin:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
1 296
Ok. No näin se sit taitaa olla. Mutta oli miten oli, niin paljon vaatii lisää kehitystä. Kyselin muutamilta harrastekuvaajilta jotka järkkärillä kuvailee ja hekin ottavat 16:9 suhteella kuvia siks että ne skaalautuu oikein näytöille. Eihän missään ole enää 4:3 näyttöjä paitsi museoissa. En itse ainakaan jaksa katsella maisemakuvaa jossa on mustat Pystypalkit reunoilla. No ehkä joskus sit
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 426

Vähän kummallisia harrastekuvaajia. Suurella osalla ihmisistä on vasta kahden megapikselin erotteluun kykenevät FullHD-näytöt. 4k-näytötkin pystyvät vasta ~8 megapikseliin. Nää on niitä numeroita mitä kamerasensorit olivat 10-20 vuotta sitten. Ei oikein tee järkeä ottaa kuvia sen perusteella mihin oman tietokonemonitorin tmv. natiiviresoluutio/aspekti tällä hetkellä riittää tai suurin osa voisi tosiaan ottaa vieläkin niitä 2 megapikselin 16:9 kuvia.

Jostain syystä otan omani silti 4:3-suhteessa joko 12 tai 48 mpix tarkkuudella. Ylimääräinen kuvainformaatio ei ole koskaan ongelma sen kuvan fullscreen-skaalaamisessa/croppaamisessa, mutta puuttuva kuvainformaatio todellakin on. Mikä tahansa auttavan tasoisilla ominaisuuksilla varustettu kuvannäyttösofta osaa kyllä cropata sen ylimääräisen kuvainformaation pois niin, ettei tarvitse oletuksena katsella niitä mustia palkkeja, jos ei halua.
 
Viimeksi muokattu:

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Sonylta mahdollisesti tulossa pieni puhelin, mutta onko se budjettiluokan vehje? Mene ja tiedä, mutta kaikki pienet puhelimet ovat tervetulleita.

Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 626
Ok. No näin se sit taitaa olla. Mutta oli miten oli, niin paljon vaatii lisää kehitystä. Kyselin muutamilta harrastekuvaajilta jotka järkkärillä kuvailee ja hekin ottavat 16:9 suhteella kuvia siks että ne skaalautuu oikein näytöille. Eihän missään ole enää 4:3 näyttöjä paitsi museoissa. En itse ainakaan jaksa katsella maisemakuvaa jossa on mustat Pystypalkit reunoilla. No ehkä joskus sit
??? Aika omituisia tyyppejä. Mites ne kuvaa videota? Niinkuin kunnon kännykuvaajakin, eli pystyyn? -joten onko varmaan kääntyvä näyttö ja telkkari, vai katsotaanko pystykuvat tuhnusti vaakanäytöllä?
Tuo on kyllä tosiaan ongelma ettei kunnon näyttöjä enää löydä, kaikki on noita pystykuvat leikkaavia tai naurettavaksi skaalaavia tyyppejä. Joku harva läppäri suunniteltu videoille ;-)

modern_.jpg
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
1 296
Vähän kummallisia harrastekuvaajia. Suurella osalla ihmisistä on vasta kahden megapikselin erotteluun kykenevät FullHD-näytöt. 4k-näytötkin pystyvät vasta ~8 megapikseliin. Nää on niitä numeroita mitä kamerasensorit olivat 10-20 vuotta sitten. Ei oikein tee järkeä ottaa kuvia sen perusteella mihin oman tietokonemonitorin tmv. natiiviresoluutio/aspekti tällä hetkellä riittää tai suurin osa voisi tosiaan ottaa vieläkin niitä 2 megapikselin 16:9 kuvia.

Jostain syystä otan omani silti 4:3-suhteessa joko 12 tai 48 mpix tarkkuudella. Ylimääräinen kuvainformaatio ei ole koskaan ongelma sen kuvan fullscreen-skaalaamisessa/croppaamisessa, mutta puuttuva kuvainformaatio todellakin on. Mikä tahansa auttavan tasoisilla ominaisuuksilla varustettu kuvannäyttösofta osaa kyllä cropata sen ylimääräisen kuvainformaation pois niin, ettei tarvitse oletuksena katsella niitä mustia palkkeja, jos ei halua.
Joo, asiaa pitkään tutkittuani on pakko sanoa, että oikeassa olet ja minä väärässä!
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 626
Mun Androidi ilmoittaa että soittaja on häirikkösoittaja. Mistäs mun känny sen tietää?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 186
Mun Androidi ilmoittaa että soittaja on häirikkösoittaja. Mistäs mun känny sen tietää?
Riippuu mikä puhelin siellä on käytössä, esim. Pixeleissä on jonkinlainen tunnistus ainakin häirikköjä vastaan Googlen osalta.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Viime aikoina on alkanut tuntumaan, että älypuhelimet ovat muuttuneet hyvin geneerisiksi toisiinsa nähden. Puhelimet ovat olleet jo pitkään suorakaiteen muotoisia kapuloita mutta parin viime vuoden aikana viimeisetkin omaperäisyyden rippeet ovat aikalailla kadonneet. Hyvänä esimerkkinä toimii Applen ja Googlen lanseeraama neliskanttinen kamerakyhmy, jonka monet valmistajat kopioivat heti itselleen.

Vielä reilu 5 vuotta sitten markkinoilla oli mielestäni hyvin erilaisia puhelimia materiaaleista lähtien. Samsung tunnettiin "ampärimuovista" mutta Galaxy S5:ssä oli hyvän pidon tarjoava nahkajäljitelmä. (Vuotta myöhemmin LG G4:ssä oli ihan oikeaa nahkaa). OnePlus Onessa puolestaan kehuja kerännyt hieman karkea "Sandstone Black" pinnoite. HTC ja Apple luottivat alumiinin ja lasikin oli käytössä ainakin Sonyllä ja Huaweilla. Jenkeissä Moto X 2nd geniin taisi jopa saada puisen takakuoren! Kaikissa puhelimissa oli omanlaisensa tuntuma omintakeisen muotoilun ansiosta.

Nyt jos marssii kauppaan etsimään puhelinta, niin juuri muuta ei ole tarjolla kuin lasia. Ainoa valinta tehdään kirkkaan tai matta pinnoitteen välillä. Muovikuoristakin tehdään nykyään todella liukkaita lasin jäljitelmä, mitä on tullut kirottua työpuhelimena toimivan Galaxy A40:n kanssa.

Henk. koht. olen jäänyt kaiholla muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Silloin oikein odotti, että pääsee testaamaan kaupassa uutta luuria mutta nykyään ei oikein jaksa innostaa. Ilmeisesti ihmiset eivät ole kiinnostuneita laitteen tuntumasta (tai koosta) ja lopuksi puhelin kääräistään halvan muovikotelon suojiin :confused2:.

Alla vielä vertailussa lippulaivaluureja 2014 vs. 2020. Pelkästään kuvia katsomalla näkee selkeän eron nykytilanteeseen.

2014

2020
Pixel 4a, mattamuovia, pieni ja kevyt puhelin hyvällä kameralla.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Minulla on käytössäni 3 vuotta vanha huawei mate 10 pro, jossa on tallennustilaa 128gb josta olen onnistunut käyttämään 120 gigaa kuvilla ja videoilla. Ajattelin laittaa 128gb tai isomman muistikortin laitteeseen ja siirtää kaikki mediat pilven lisäksi sinne, niin olisiko suosituksia? Sen verran wanha laite että vähän huonosti löytyy enää tietoja tuosta että mitä kortteja laite tukee.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Minulla on käytössäni 3 vuotta vanha huawei mate 10 pro, jossa on tallennustilaa 128gb josta olen onnistunut käyttämään 120 gigaa kuvilla ja videoilla. Ajattelin laittaa 128gb tai isomman muistikortin laitteeseen ja siirtää kaikki mediat pilven lisäksi sinne, niin olisiko suosituksia? Sen verran wanha laite että vähän huonosti löytyy enää tietoja tuosta että mitä kortteja laite tukee.
Mate 10 Prossa ei ole ollenkaan muistikortti paikkaa. Oliko sulla sittenkin joku toinen malli?
Lisätilaa esimerkiksi musiikki- tai videokirjastolleen kaipaaville huono uutinen on se, ettei laitteessa ole muistikorttipaikkaa. Ratkaisu on hieman kummallinen, sillä muistikorttipaikka löytyy Mate 10 –sisarmallista, joka ei kuitenkaan ole Suomessa myynnissä.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Mate 10 Prossa ei ole ollenkaan muistikortti paikkaa. Oliko sulla sittenkin joku toinen malli?
Hmmm muistankohan mallin väärin sitten. Mistähän sen saisi tietää? :D

Edit: malli on BLA L29

Edit2: Niimpä näyttää ettei ole muistikorttipaikkaa. Näin se muisti tekee tepposet, luulin laitteessa sellaisen olevan. Täytynee siirtää kuvat pilven lisäksi vaikka pc:lle turvaan. Kiitoksia @FlyingAntero
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Mikähän se on, että noihin halvempiin 5G-luokan puhelimiin on suunnilleen jätetty USB 2.0 eikä esim. ole USB 3.0?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229
Mikä vika AMOLED-näytöissä on videon katseluun? Oma kokemus on ollut ylivertainen verrattuna IPS, mutta @pulatunnus toisessa ketjussa vihjasi että olisi huonoja, onko noissa ollut jotain ongelmia?
 
Hapatsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
584
Mikä vika AMOLED-näytöissä on videon katseluun? Oma kokemus on ollut ylivertainen verrattuna IPS, mutta @pulatunnus toisessa ketjussa vihjasi että olisi huonoja, onko noissa ollut jotain ongelmia?
Paras näyttöhän se on. Kunhan resoluutio on riittävä, tai ppi jota voi myös verrata helposti. Itsellä periaate että tähän talouteen ei muita laitteita tule kuin oled paneelilla olevia pl. atk.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Itsellä periaate että tähän talouteen ei muita laitteita tule kuin oled paneelilla olevia pl. atk.
Itsellä sama periaate toisinpäin. Oled näytöllä olevia laitteita ei tule. Ainakaan puhelimia. Liian kirkkaita usein ja siihen päälle vielä oledin mahdolliset paneeli ongelmat niin ei juurikaan kiinnosta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Mikä vika AMOLED-näytöissä on videon katseluun? Oma kokemus on ollut ylivertainen verrattuna IPS, mutta @pulatunnus toisessa ketjussa vihjasi että olisi huonoja, onko noissa ollut jotain ongelmia?
Videoissa voi ärsyttää ongelmat harmaassa (tummassa päässä), väreissä voi olla myös ongelmia.

Se että jos joissain paneileissa on ongelmia, ei tarkoita että jollain toisella laitteella ei voisi kokemus olla ihan tyydyttävä.

Onhan LCD näyttöissäkin eroja, jotkin erinomaisia videoille, osa surkeita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229
Itsellä sama periaate toisinpäin. Oled näytöllä olevia laitteita ei tule. Ainakaan puhelimia. Liian kirkkaita usein ja siihen päälle vielä oledin mahdolliset paneeli ongelmat niin ei juurikaan kiinnosta.
Videoissa voi ärsyttää ongelmat harmaassa (tummassa päässä), väreissä voi olla myös ongelmia.

Se että jos joissain paneileissa on ongelmia, ei tarkoita että jollain toisella laitteella ei voisi kokemus olla ihan tyydyttävä.

Onhan LCD näyttöissäkin eroja, jotkin erinomaisia videoille, osa surkeita.
Mutta OLED on kuitenkin paneelityyppinä IPS verrattuna edellä, toki molemmista voi löytyä tyyppivikansa mutta eikö se ole vähän huono syy pidättäytyä huonommassa? IPS ei yksinkertaisesti pysty vastaamaan OLED-tekniikan kontrastia ja katselukulmia. Teidän pelkäämät ongelmat lienee harmaitten värisävyjen banding ja kuvan kiinnipalaminen? Kirkkautta voi aina säätää, mutta toki jos nämä pelottaa niin samalla tavalla OLED on myös paneelilotto kuin IPS sitä en kiellä ettei olisi ilman ongelmiaan, mutta liekkö käynyt hyvä tuuri OLEDien kanssa kun eron kerran on nähnyt on paluu IPS-näyttöihin ankea.
 
Liittynyt
06.05.2018
Viestejä
990

Sony Xperia 1 ollut jo pari vuotta käytössä, enkä ole noita esille tuotuja ongelmia kohdannut. Sen sijaan työpuhelimena toiminut iPhone 7:n näyttö häiritsi kun sitä aina silloin tällöin erehtyi käyttämään (juurikin se harmaa musta tuolla IPS paneelilla).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 482
Viestejä
4 163 773
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom