Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Liittynyt
19.03.2018
Viestejä
95
Eikös sonyllä ole paremmat värit oled puolella? Pelaamiseen LG parempi 120hz ja matalemman viiveen takia.
Juu yritin koostaa tuohon ns. "foorumitotuuden". Tietysti lisäksi on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta suurin osa foorumisteista suosittelee mainitsemiani malleja kussakin luokassa. Aika harvoin näkee suosituksia Panasoniceille, joita itse suosin tai edes halvemmissa luokissa Sonyille, vaikka esim. XH80-sarjan telkut ovat ihan hyviä laitteita.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Juu yritin koostaa tuohon ns. "foorumitotuuden". Tietysti lisäksi on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta suurin osa foorumisteista suosittelee mainitsemiani malleja kussakin luokassa. Aika harvoin näkee suosituksia Panasoniceille, joita itse suosin tai edes halvemmissa luokissa Sonyille, vaikka esim. XH80-sarjan telkut ovat ihan hyviä laitteita.
Menee aikalailla yhteen myyjien myyntipuheiden kanssa. Monesti tuotteet itsessään ovat ilmeisesti varsin hyviä mutta juuri tuo käyttötarkoituksen tarkennus auttaisi kummasti suosittelemaan eri tuotteita. Kun itsellä haussa nimenomaan ison videotykkikuvan tilalle TV budjetilla ei välttämättä osaa edes kaivata niitä eeppisiä värejä, älyominaisuuksia tms vaan se suuri kuva ja parempi musta+semi jees värit ovat se juttu. Tai hifisetti+kangas yleensä tarkoittavat varsin kapeaa katselukulmien tarvetta joten VA kelpaa mainiosti. Toinen taas haluaa vaikka PC monitorin korvaajan hyvästä OLED:sta joten speksit luonnollisesti ovat varsin eri ja esim softalla ja muilla älyllä ei ole mitään väliä.
 
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 013
Täällä ihan erilaiset kokemukset, minkäänlaista raitaa ei ruudussa näy ja ei voi olla muutakuin tyytyväinen kuvanlaatuun ja väreihin muutenkin. q80t 65" siis.
Voit sitten onnitella itseäsi lottoarvonnassa....varmaan ihan soiva peli jos löytää hyvän yksilön. Samsungin laatuvaihtelu vaan noissa paneeleissa q80/90 ihan umpisurkea.

Itse ei viitsin ottaa edes riskiä että joutuu heittää bumerangina heti takaisin...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Eikös sonyllä ole paremmat värit oled puolella? Pelaamiseen LG parempi 120hz ja matalemman viiveen takia.
Ei niissä sen parempia värejä ole.

Juu yritin koostaa tuohon ns. "foorumitotuuden". Tietysti lisäksi on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta suurin osa foorumisteista suosittelee mainitsemiani malleja kussakin luokassa. Aika harvoin näkee suosituksia Panasoniceille, joita itse suosin tai edes halvemmissa luokissa Sonyille, vaikka esim. XH80-sarjan telkut ovat ihan hyviä laitteita.
Panalta puuttuu hyvät lcd-tv:t, ja oledit ovat kalliita muihin verrattuna. Sonyn xh80 pienemmät mallit on ips paneelilla :wtf: Siksi ei varmaan suositella noita.
 
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
753
Ei niissä sen parempia värejä ole.

Panalta puuttuu hyvät lcd-tv:t, ja oledit ovat kalliita muihin verrattuna. Sonyn xh80 pienemmät mallit on ips paneelilla :wtf:
Kukaanko täällä ei sitten tarvitse halua IPS paneelin parempia kuvakulmia vs VA suppeammat kulmat! Eli olettamus on jotta kaikki haluaa VA paneelin paremman musta toiston takia. Entä jos sillä katsotaankin aina valoisassa tilassa ja osa porukasta joutuu kattoo sivummaltakin. Eikö silloin IPS puolusta paikkaansa. A. PÄIVÄNVALOSSA ET EROTA NIITÄ HEIKOMPIA MUSTIA. B. VA- PANEELI EI HYVÄ JOS KULMASTA JOUTUU KATTOMAAN.
 
Liittynyt
18.07.2019
Viestejä
49
Itseltäni hajosi tälläinen töllö

Tykkäsin aivan valtavasti kyseisestä yksilöstä. Käyttötarkoitus oli lähinnä pelaaminen tai videoiden katselu tietokoneen kautta hdmi johdolla. Katselukulmat ja värien toisto (yllättävän hyvä ips paneeli) olivat mainiot ja peleissä ei tuntunut olevan mitään viivettä. 1080p näyttöä isompaa en olisi tarvinnut tai halunnut mutta ei uusista telkkareista ole näemmä vaihtoehtoja. Onko 1080p kuvaa tietokoneesta 4k telkkariin ihan mahdoton kombinaatio? Kärsiikö kuvanlaatu vai onko ihan tv mallista riippuvainen? Pöytä jossai seisoi on 80cm leveä ja sama tuumakoko 40-43 olisi hakusessa.

Olisiko suosituksia korvaamaan tuota noilla spekseillä?
Edit: Niin ja budjetti on alle 500.
Ei kukaan haluis antaa mielipidettä? Ei hirveästi taida olla vaihtoehtoja edes kun monien töllöjen jalat ovat leveämmällä kuin 800mm. :rolleyes:

LG 43UN7400, Philips 43PUS8505, Philips 43PUS7505(halvin näistä) ja Samsung TU8505 ollut mietinnässä.

Tosiaan PC:ltä 1080p kuvaa aion pyörittää peleissä(aiemmin siis kloonannut näytöt), yms. Olisi kiva myös jos värit olisivat tarkat(edellisen näytön kuvakulmat olivat mainiot). Philipseistä ei tunnu löytyvän arvosteluja melkein ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 013
Kukaanko täällä ei sitten tarvitse halua IPS paneelin parempia kuvakulmia vs VA suppeammat kulmat! Eli olettamus on jotta kaikki haluaa VA paneelin paremman musta toiston takia. Entä jos sillä katsotaankin aina valoisassa tilassa ja osa porukasta joutuu kattoo sivummaltakin. Eikö silloin IPS puolusta paikkaansa. A. PÄIVÄNVALOSSA ET EROTA NIITÄ HEIKOMPIA MUSTIA. B. VA- PANEELI EI HYVÄ JOS KULMASTA JOUTUU KATTOMAAN.
Hyvin selveytetty asia...itse en ostaisi itselleni ips paneelista juuri heikon kontrastin takia mutta suosittelin vanhenmilleni juuri lg ips sää koska niillä tv huoneen kulmassa ja katselupaikat laajalti isohkossa olohuoneessa. Paljon parempi niille tuo ratkaisu kuin VA n rajoitetut katselukulmat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Kukaanko täällä ei sitten tarvitse halua IPS paneelin parempia kuvakulmia vs VA suppeammat kulmat! Eli olettamus on jotta kaikki haluaa VA paneelin paremman musta toiston takia. Entä jos sillä katsotaankin aina valoisassa tilassa ja osa porukasta joutuu kattoo sivummaltakin. Eikö silloin IPS puolusta paikkaansa. A. PÄIVÄNVALOSSA ET EROTA NIITÄ HEIKOMPIA MUSTIA. B. VA- PANEELI EI HYVÄ JOS KULMASTA JOUTUU KATTOMAAN.
Helpommin huonot katselukulmat huomaa hämärässä. Päivänvalossa heijastukset pilaavat kuvan, eikä niistä paremmista katselukulmista ole niin paljon hyötyä.
 
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 013

Hyvä diili? Vaihtoehtona esim. Lg:n 55" BX tai CX? Kaikenkarvaista käyttöä, leffoja, sarjoja ja pelailua.
Asiakaspalautus...eli takuulla täynnä dse tä ja bandingia. Ei noita harvemmin kukaan palauttele ilman hyvää syytä.

Jos ihan priima yksilö tosin, niin parempi toi on kuin q90t
 
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
753
Helpommin huonot katselukulmat huomaa hämärässä. Päivänvalossa heijastukset pilaavat kuvan, eikä niistä paremmista katselukulmista ole niin paljon hyötyä.
Mulla on vähän sellainen käsitys jo 20-30 asteen kulmilla VA Paneelin musta harmaantuu ja värit haalenee alle IPS paneelin tason. Tuo parempi VA n. musta ja kontrasti ei päde kuin alle 15 asteen kulmilla. Tietysti asia erikseen ne vald paneeliset tv t missä on kuvakulmia parantava filtteri.
 
Liittynyt
19.03.2018
Viestejä
95
Panalta puuttuu hyvät lcd-tv:t, ja oledit ovat kalliita muihin verrattuna. Sonyn xh80 pienemmät mallit on ips paneelilla :wtf: Siksi ei varmaan suositella noita.
Panasonicilla on ihan hyviä LCD-tv:tä, ,mutta palstatotuutena mainitsemasi toki menee. Itse ostin Panasonicin Edge LEDin ja varmasti pärjää monelle direct ledille. Ehkä jopa FALDilla varustetuille, mutta joo en jaksa alkaa vänkäämään, koska tää on tätä. Muutamilla käyttäjillä täälläkin on tuo Panasonicin GX/HX800 eikä nurinoita juuri kuulu. Philipsien ja Samppojen omistajat sen sijaan kuskaa laitteitaan takas kauppaan milloin mistäkin syystä. Ok, vaihdoin iteki kertaalleen oman Panasonicini, koska paneeli oli vääntynyt, mutta se on vähän eri asia se.

Tuosta IPS-paneelista yllä jo kerrottiinkin. Ei se kaikille huono ole, mutta sitkeästi vain pidetään yllä myyttiä, ettei IPS:llä tee mitään. Hyvin tekee, jos olosuhteet on suotuisat.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Ei niissä sen parempia värejä ole.
Kyllä se sony vaan on elokuvakäyttöön parempi: LG CX OLED vs Sony A9F OLED Side-by-Side TV Comparison

Paremmat gradientit, laajempi väriavaruus ja jopa pikkasen paremmat katselukulmat. Toki itse paneeli lienee sama, mutta Sony osaa hoitaa sen ohjauksen paremmin.

Ei noi erot isoja ole, mutta jos töllöllä ei pelata, niin en näe järkeä valita kuvanlaadullisesti heikompaa noista kahdesta.

edit: väärä telkku sattui tohon sonyn puolelta, joka tapauksessa ainakin gradaatiot menee paremmin edelleen sonyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
753
Asiakaspalautus...eli takuulla täynnä dse tä ja bandingia. Ei noita harvemmin kukaan palauttele ilman hyvää syytä.

Jos ihan priima yksilö tosin, niin parempi toi on kuin q90t
Mulla sattuu olemaan 65" QLED 90R ja ostin viime syyskuussa esittelykoneeena. Priima kone ollut ei dse:tä ei bandingia. Sainkin vinkin, jos kone ollut esittelykoneeena esm muutaman kuukauden se olisi siinä jo vikansa ja puutteensa kuvassa näyttänyt. Eli jos ei ongelmia tuskin niitä enää tuleekaan.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
181
Ei kukaan haluis antaa mielipidettä? Ei hirveästi taida olla vaihtoehtoja edes kun monien töllöjen jalat ovat leveämmällä kuin 800mm. :rolleyes:

LG 43UN7400, Philips 43PUS8505, Philips 43PUS7505(halvin näistä) ja Samsung TU8505 ollut mietinnässä.

Tosiaan PC:ltä 1080p kuvaa aion pyörittää peleissä(aiemmin siis kloonannut näytöt), yms. Olisi kiva myös jos värit olisivat tarkat(edellisen näytön kuvakulmat olivat mainiot). Philipseistä ei tunnu löytyvän arvosteluja melkein ollenkaan.
Jalkaongelma ratkeaa muutamalla kympillä vaikka Amazonista:

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
181
Panalta puuttuu hyvät lcd-tv:t, ja oledit ovat kalliita muihin verrattuna. Sonyn xh80 pienemmät mallit on ips paneelilla :wtf: Siksi ei varmaan suositella noita.
Mikä niissä Panoissa on huonoa? Netin revikat ovat enempi positiivisia lopputulemiltaan.. Mulla on yksi ihan perus-DX tuolla nurkassa ja ihan mainio peli on ollut. Sen sijaan XD83-Sony sai kenkää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Panasonicilla on ihan hyviä LCD-tv:tä, ,mutta palstatotuutena mainitsemasi toki menee. Itse ostin Panasonicin Edge LEDin ja varmasti pärjää monelle direct ledille. Ehkä jopa FALDilla varustetuille, mutta joo en jaksa alkaa vänkäämään, koska tää on tätä. Muutamilla käyttäjillä täälläkin on tuo Panasonicin GX/HX800 eikä nurinoita juuri kuulu. Philipsien ja Samppojen omistajat sen sijaan kuskaa laitteitaan takas kauppaan milloin mistäkin syystä. Ok, vaihdoin iteki kertaalleen oman Panasonicini, koska paneeli oli vääntynyt, mutta se on vähän eri asia se.

Tuosta IPS-paneelista yllä jo kerrottiinkin. Ei se kaikille huono ole, mutta sitkeästi vain pidetään yllä myyttiä, ettei IPS:llä tee mitään. Hyvin tekee, jos olosuhteet on suotuisat.
Minun mielestä hyvässä lcd:ssä on fald.

Kyllä se sony vaan on elokuvakäyttöön parempi: LG CX OLED vs Sony A9F OLED Side-by-Side TV Comparison

Paremmat gradientit, laajempi väriavaruus ja jopa pikkasen paremmat katselukulmat. Toki itse paneeli lienee sama, mutta Sony osaa hoitaa sen ohjauksen paremmin.

Ei noi erot isoja ole, mutta jos töllöllä ei pelata, niin en näe järkeä valita kuvanlaadullisesti heikompaa noista kahdesta.

edit: väärä telkku sattui tohon sonyn puolelta, joka tapauksessa ainakin gradaatiot menee paremmin edelleen sonyllä.
Kaikissa sonyn malleissa ei ole paremmat värit. Lg on kirkkaampi, ja halvempi, miksi ostaa silloin sonya...
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Kaikissa sonyn malleissa ei ole paremmat värit. Lg on kirkkaampi, ja halvempi, miksi ostaa silloin sonya...
Ei, mutta sonyn parhaassa on parempi sävytoisto kuin parhaassa LG:ssä. Jos budjetti ei ole rajoittava tekijä ja töllöllä katsoo lähinnä ei-HDR leffoja niin se sony on parempi valinta. Banding on ihan perseestä ja sen vähättely on erinomaisen tyhmää.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762
Kuva on hyvä. Liitännät on ihan ok, vaikka tämä viimeisin hdmi-humputus puuttuukin. Mitä väliä onko faldia vai ei, jos kuvanlaatu on hyvä? Taidatkin vaan katella speksejä ja todeta sen perusteella, että ei jatkoon.
Onhan se jo testien perusteella selvää, että lcd Panasonicien kuva on hyvä luokassaan. Kun niitä ei kuitenkaan ole faldilla, niin mites kirkkaudet eli HDR kyky?

Tästä varmaan isoin vääntö syntynyt. Eli jos kaipaa kirkkausskaalaa lisää, lcd Panasonic ei liene vahvoilla? Muuten hyviä televisioita.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
181
Kukaanko täällä ei sitten tarvitse halua IPS paneelin parempia kuvakulmia vs VA suppeammat kulmat! Eli olettamus on jotta kaikki haluaa VA paneelin paremman musta toiston takia. Entä jos sillä katsotaankin aina valoisassa tilassa ja osa porukasta joutuu kattoo sivummaltakin. Eikö silloin IPS puolusta paikkaansa. A. PÄIVÄNVALOSSA ET EROTA NIITÄ HEIKOMPIA MUSTIA. B. VA- PANEELI EI HYVÄ JOS KULMASTA JOUTUU KATTOMAAN.
Tätä IPS vs VA kuvakulmasuhdetta vs. mustan/värien toisto on tullut mietittyä. VA:ssa nuo putoavat lujempaa kuin IPS:illä, tämä selvä. Mutta ainakin mustan lähtötaso on paljon niin paljon parempi, että kulma saa muuttua aika paljon, että se tippuu IPSin tasolle. Mutta kuinka paljon? Nytkin katson arviolta 30 astetta sivusta Panan VA-paneelia ja ainakin mustan taso on vielä ihan siedettävä SDR/live-tv-seurantaan. Värejäkin on :)

Eli taas tullaan käyttötarkoitukseen. Arkikäyttöön, päivänvalokatseluun ja SDR-matskuun käy kumpikin paneeli. Ja ainakin tämä Pana toimii sivustakin vähintäin tyydyttävästi vaikka on VA-paneeli (muista VA-paneeleista ei ole kokemusta). Leffojen katselu yön pimeydessä/HDR-hommat on sitten oma asiansa.

Ja EDIT: Ja tottakai tekniikkar*nkkarit tarvii kunnon vehkeet ainakin paperilla, oli käytännön tarvetta tai ei :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Kuva on hyvä. Liitännät on ihan ok, vaikka tämä viimeisin hdmi-humputus puuttuukin. Mitä väliä onko faldia vai ei, jos kuvanlaatu on hyvä? Taidatkin vaan katella speksejä ja todeta sen perusteella, että ei jatkoon.
Sitä väliä ettei hdr onnistu kunnolla ilman faldia.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 816
Mikäli valinta menee noin vaikeaksi, kehotan käymään kaupassa ja valitsemaan TV:n mikä mielyttää omaa silmaa parhaiten, riippumatta siitä mikä paneeli siinä on. Loppujen lopuksi paneelityypillä ei ole mitään väliä jos lopputulokseen on tyytyväinen. Mitä teet jos päädyt teoriatarkastelussa siihen että VA on parempi ja vannot sen nimeen, mutta kaupassa IPS miellyttää silmaankuitenkin enemmän ? Itse en näe VA ja IPS välillä niin suurta eroa että siitä pitäisi tehdä kynnyskysymys. Molemmat hyviä, enempi sitten se hyvä kuva on kiinni muista tekijöistä kuin pelkästä paneelityypistä. On olemassa IPS/VA paneeleita ja sitten on olemassa parempia IPS/VA paneeleita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Ei, mutta sonyn parhaassa on parempi sävytoisto kuin parhaassa LG:ssä. Jos budjetti ei ole rajoittava tekijä ja töllöllä katsoo lähinnä ei-HDR leffoja niin se sony on parempi valinta. Banding on ihan perseestä ja sen vähättely on erinomaisen tyhmää.
Ihmisillä on yleensä budjetti. Ei noissa suuria eroja ole, enemmän vaikuttaa tuuri millaisen yksilön sattuu saamaan.
 
Liittynyt
14.11.2020
Viestejä
53
Jos liikkeissä näyttäisivät näitä perus antennilähetyksiä niin uskaltaisi silmään luottaakkin valinnassa kun pääkäyttö tv:n katselu , mutta valinta tehty vaikeaksi kun pyörii vain omat esittelynauhat tms. niin jää arvoituksesksi miltä kotona kuva näyttää , sitten pitää alkaa tutkimaan arvosteluja yms, ja vaikeaksi menee......
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 816
Siltikin, paneelityypistä ei kannata tehdä kynnyskysymystä. Kaventaa valinnanvaraa aivan tarpeettomasti ja sattaa pahimmillaan johtaa huonompaan valintaan. Kuten sanoit , netin arvostelut antenninlähetyksistä ovat hyvä apu tässä....
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Ihmisillä on yleensä budjetti. Ei noissa suuria eroja ole, enemmän vaikuttaa tuuri millaisen yksilön sattuu saamaan.
Ja sonyn ostaessa tuuri tuntuu olevan aina ostajalla matkassa. Ne mitä luultavimmin ostaa korkelaatuisimmat paneelit preemiolla LG:ltä ja LG tekee sit lopuista omat tuotteensa. Sen lisäksi että osaavat algoritmisesti paremmin pitää tummien sävyjen bandingin poissa ihmisten verkkokalvoilta.

Tätä IPS vs VA kuvakulmasuhdetta vs. mustan/värien toisto on tullut mietittyä. VA:ssa nuo putoavat lujempaa kuin IPS:illä, tämä selvä. Mutta ainakin mustan lähtötaso on paljon niin paljon parempi, että kulma saa muuttua aika paljon, että se tippuu IPSin tasolle. Mutta kuinka paljon? Nytkin katson arviolta 30 astetta sivusta Panan VA-paneelia ja ainakin mustan taso on vielä ihan siedettävä SDR/live-tv-seurantaan.
Tyypillisesti kontrastista on jäljellä alle puolet kun kulma on vain 16 astetta. Valitettavasti rtingssin tiedoista ei voi kovin hyvin selvittää, ainakaan ilman tilausasiakkuutta, että missä kohtaa se taas puolittuu, mutta veikkaisin noiden melko epätarkkojen käppyröiden perusteella että 30 asteen paikkeilla kontrastista on jäljellä noin viidennes.
 
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
753
Tätä IPS vs VA kuvakulmasuhdetta vs. mustan/värien toisto on tullut mietittyä. VA:ssa nuo putoavat lujempaa kuin IPS:illä, tämä selvä. Mutta ainakin mustan lähtötaso on paljon niin paljon parempi, että kulma saa muuttua aika paljon, että se tippuu IPSin tasolle. Mutta kuinka paljon? Nytkin katson arviolta 30 astetta sivusta Panan VA-paneelia ja ainakin mustan taso on vielä ihan siedettävä SDR/live-tv-seurantaan. Värejäkin on :)

Eli taas tullaan käyttötarkoitukseen. Arkikäyttöön, päivänvalokatseluun ja SDR-matskuun käy kumpikin paneeli. Ja ainakin tämä Pana toimii sivustakin vähintäin tyydyttävästi vaikka on VA-paneeli (muista VA-paneeleista ei ole kokemusta). Leffojen katselu yön pimeydessä/HDR-hommat on sitten oma asiansa.

Ja EDIT: Ja tottakai tekniikkar*nkkarit tarvii kunnon vehkeet ainakin paperilla, oli käytännön tarvetta tai ei :)
Tuo on tosiaan tv kohtaista myös VA Paneelisissa , toisissa se mustan taso ja värit ns. Romahtaa aika pienilläkin kulmilla. VA paneelejakin taitaa olla paria kolmea eri tyyppiä. Tuo kulman laajuus taitaa olla aika paljon sidoksissa siihen kuinka hyvä kontrastisuhde on saatu aikaan kohtisuoraan edestä katsottuna. Esm muistuu mieleen Sonyn xf 90 malli jonka omistin, jossa VA Paneeli. Sonyssa oli suoraan edestä erinomainen kontrasti mutta jo testienkin mukaan ja omin silmin katsottuna 16 asteen muutos selvästi huonosti mustan tasoa ja värejä. Oli kyllä naurettavan huono tuo Sony noissa. Toinen malli on tuo panaconikin GX/HX 820. Kuvakulmia ei siedä juuri ollenkaan, suoraan katsottuna hyvä kontrasti vaikka on Edge LED.
 
Liittynyt
19.03.2018
Viestejä
95
Sitä väliä ettei hdr onnistu kunnolla ilman faldia.
Ok. Myönnetään, ettei LCD-Panan kirkkaus varmaan riitä, mutta toisaalta eipä ole bloomingia eikä bandingia. Tosin reunaledien kanssa saa kyllä valovuotoa sitten reunoille enemmän, ehkä.

Itse olin ihan varma, että seuraava TV:ni olisi FALD, mutta lopulta niissä on sen verran paljon ongelmia, että reunavalaistu voitti. Lisäksi sai paljon edullisemmin, eikä ole sen puolesta tarvinnut harmitella. Oikeastaan nyt mietin, että olisiko kannattanut antaa mahdollisuus Panasonicin HX9XX:lle, joka on IPS-paneelilla (pl 75", joka on VA), mutta ne on vielä hinnoissaan. Enkä kyllä jaksa enää lähteä puljaamaan.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
810
Samsungilla suomessa pohjoismaiden takuu 3 vuotta....niin sanottu mulle asiakaspalvelusta.

Eli samsungin tukeen kyselyä
.
Onneksi tuli sitten pulitettua Gigantissa vielä jotain 70e ylimääräistä, että sain takuun jatkumaan kolmannelle vuodelle. :rolleyes: Meni kyllä tasan kaikki mahdollinen päin p**settä tässä telkkarin hankinnassa, mutta oppia oppia...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Ok. Myönnetään, ettei LCD-Panan kirkkaus varmaan riitä, mutta toisaalta eipä ole bloomingia eikä bandingia. Tosin reunaledien kanssa saa kyllä valovuotoa sitten reunoille enemmän, ehkä.

Itse olin ihan varma, että seuraava TV:ni olisi FALD, mutta lopulta niissä on sen verran paljon ongelmia, että reunavalaistu voitti. Lisäksi sai paljon edullisemmin, eikä ole sen puolesta tarvinnut harmitella. Oikeastaan nyt mietin, että olisiko kannattanut antaa mahdollisuus Panasonicin HX9XX:lle, joka on IPS-paneelilla (pl 75", joka on VA), mutta ne on vielä hinnoissaan. Enkä kyllä jaksa enää lähteä puljaamaan.
Kirkkaus ei ole ongelma, vaan se ettei kuvan kirkkautta voi ohjata alueellisesti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 273
Onneksi tuli sitten pulitettua Gigantissa vielä jotain 70e ylimääräistä, että sain takuun jatkumaan kolmannelle vuodelle. :rolleyes: Meni kyllä tasan kaikki mahdollinen päin p**settä tässä telkkarin hankinnassa, mutta oppia oppia...
Ihan virallisesti Samsung myöntää 24kk takuun, eli tuo mahdollinen 36kk lienee joku erikoisuus, joka pitäisi erikseen pyytää mustaa valkoisella jos moista on olemassa, joten tuskin eurosi aivan hukkaan mennyt.
 
Liittynyt
19.03.2018
Viestejä
95
Kirkkaus ei ole ongelma, vaan se ettei kuvan kirkkautta voi ohjata alueellisesti.
Niin no en tiedä. Minkäs ongelman se nyt sitten tarkalleen ottaen aiheuttaa? Sen, että jossain paikassa missä kirkkautta tarvitaan paljon - ei sitä tarpeeksi saa tai päinvastoin mustat alueet muuttuvat liian kirkkaiksi? On siihen ongelman taklaamiseen varmasti muitakin keinoja, mutta varmaan oot oikeassa siinä, että teoriassa FALD on tässä parempi. Käytännössä voi olla, että suurin osa faldeista, mutta ei välttämättä kaikki hanskaa sitä yhtä hyvin kuin Panasonicin edge-led. No, ainakin oma telkku näyttää HDR-kuvaakin ihan nätisti, mutta ei ehkä niin hyvin kuin vaikkapa OLED, joka tietysti on näissä hyvä. Tai ei välttämättä tämäkään kaikkiin oledeihin päde.

Mutta joo. Yritän vain sanoa, että jokaisen on hyvä pyrkiä muodostamaan oma mielipiteensä televisioista ja omista tarpeista. Ei se aina tee autuaaksi, että lukee io-techistä että siellä jampat tietää. Ei ne välttämättä tiedä. Harvalla on rintatinnan useammalta merkiltä eri teknologoilla tehtyjä telkkuja.
 
Tuonhan se aiheuttaa, yksityiskohtia ei pysty näyttämään kunnolla, esim. katulamput tai kuu. Siksi mielestäni hyvän lcd tv:n pitää olla faldilla jos tarkoitus on katsoa hdr sisältöä.
 
Jep, FALD on pakko olla jos aikoo hyvää HDR kuvaa katsoa. OLEDilla ei saa riittävää kirkkautta (suuri osa sisällöstä on masteroitu jopa 4000 nitsiin asti) ja yhtäkään edge LED telkkaria ei liene markkinoilla joka moiseen kykenisi edes välttävästi (lisäksi tietty rajallinen kontrasti FALDin puutteen takia).
 
Osalle riittää kirkkaus, osalle ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Ei faldillakaan mitään "hyvää" HDR-kuvaa saa, kun tumman pään toisto on kelvotonta ja EOTF on mitä sattuu eri puolilla kuvaa kun täytyy arpoa kirkkauksia isolle läntille kerrallaan sisällön perusteella.

Nykyvehkeillä pitää vaan valita huonoista itselleen sopivin.
 
Jep. Ainoa välttävä HDR toteutus on sampan microled ja hinnat tais alkaa $120000 paikkeilta. Lopuissa on aika isoja kompromisseja.
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
547
Onhan se jännä katsella netistä arvosteluista noita maksimi nitsejä tai muita suureita ja valita sillä se paras telkkari. Minun Sony 65XH9505 antaa pihalle rthingssin mukaan noin 1000 nitsiä.
Jos tuolla pitää HDR kirkkauden täysillä ja pimeällä taustalla on jokin oikeasti kirkas kohde, eihän sitä pysty kunnolla katsomaan hämärässä tai pimeässä huoneessa.
Saatikka kunnolla havaitsemaan bloomingia ympärillä, kun silmistä valuu vesi. On toki tilanteita missä sen huomaa, sitä en kiellä. Mutta ihmettelen suuresti mihin tuollaista 4000nits maksimia oikein tarvitaan? Sokeuttamiseen?

Mutta vertaus tosielämään. Pyytäkää pimeällä jonkun näyttämään teille taskulampulla silmiin, tai tuijottakaa katuvaloa suoraan. Onko ympärillä täysin mustaa vai loistaako hajavalo? Pystyttekö erottamaan siitä vierestä tummat yksityiskohdat tarkasti kun taskufikkari loimottaa silmiin? Nuo paneeleista otetut valokuvat, niistä saa valotuksella bloomingin näkymään tosi räikesti, mutta sanoisin että niillä ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa. Toki arvostelijan tehtävä on etsiä virheitä viimoiseen asti jotta saadaan telkkareihin eroa. Enemmin oikeassa käytössä mielestäni on haittaa dse:stä, ja siitäkin vain jos sen huomaa ilman testikuvia.

Myönnän että itsekkin seurasin tätä ja paria muuta foorumia noin vuoden ennenkuin tein hankinnan. Mielialat vaihtelivat voitonriemusta epätoivoon, riippuen kenen juttuja lueskeli.
Sitten mietin että mikä on tärkeää ja mitä katson eniten tuosta kuvaradiosta. Sitten marssin paikalliseen Giganttiin ja pyysin myyjää laittamaan televisioista normaalia tv lähetystä äsdeenä ja hoodeenä. Sinänsä jännä että ei onnistunut. Tai eivät halunneet näyttää. Toivotin hyvää loppuelämää. Naapuri Powerissa tuo onnistui mutta ei ollut tuota valituksi tulevaa töllöä. Naapurikaupungin Gigantissa tuo onnistui ja mielestäni Sony toisti parhaiten huonoa lähdemateriaalia. Suomeksi sanottuna tekee paskasta parhaan konvehdin. Sekä se on ihan ok hoodeeärrällä.

Kovasti oli viivalla loppumetreille saakka LGn CX 65. Olihan siinä mahtava hdr kuva, mutta normi tv lähetyksillä (sd ja hd) Sonyssä oli selkeästi parempi kuva. Sekä se oli muutama satasta halvempi. Tietty Sonyn 65 oledi samalla kuvankäsittelyprossulla olis ollu varmasti minulle nappi mutta sen hinta olis karannut ihan taivaisiin budjetista.

Ainankaan vielä ei kaduta.

Niin ja kun en pelaa peeäs vitosella niin en noita hdmi 2.1 hienouksia kaipaa. Ja olen varsin skeptinen muutenkin, jaksaako sen rauta työntää 4K kuvaa 120hz taajuudella. Ja niin että joka kerta on uusi kuva? Jotenkin luulen että aivan turha ominaisuus tällähetkellä. Toki tämä on vain oma mielipide ja perustuu netistä luettuun :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Niin ja kun en pelaa peeäs vitosella niin en noita hdmi 2.1 hienouksia kaipaa. Ja olen varsin skeptinen muutenkin, jaksaako sen rauta työntää 4K kuvaa 120hz taajuudella. Ja niin että joka kerta on uusi kuva?
Ei tarvitse miettiä kun on VRR. Kuva on aina "uusi" ja tulee heti kun näyttikseltä kerkeää. Jo 80fps on merkittävästi parempi kuin 60, mutta vaatii tosiaan VRR:n että frametime ei vedä siksakkia.
 
Liittynyt
29.05.2020
Viestejä
92
Mitkäs nyt on Samsungin Q80T:n ja Sonyn XH9005:n plussat ja miinukset toisiinsa nähden? Tällä hetkellä on 65 tuumainen Q70T, joka olisi lähdössä vielä vaihtoon palautusajan puitteissa. Siinä ärsyttää aina ajoittain epätasainen väri/suhmurainen kuva tummissa alueissa. Ja osittain vaihdon syynä on myös se, että tuntuu hölmöltä maksaa Q70T:stä 900e kun Q80T olisi vain parisataa kalliimpi ja olen ymmärtänyt sen jo olevan paljon parempi telkkari mm. FALD:n myötä. Telkkaria ei kuitenkaan ole tarkoitus heti olla vaihtamassa. Tv on sekalaisessa käytössä, melko tasaisesti suoratoistoa sekä kaapelikanavia HD-laadulla. Konsoleilla ei tule pelattua.
 
Liittynyt
25.02.2020
Viestejä
303
Applessiinin kirjoitus osuu naulankantaan ja vastaa 1:1 omaa kokemustani sillä erolla että oma Sony on 85" ja verrokki Lg 77"
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
547
Ei tarvitse miettiä kun on VRR. Kuva on aina "uusi" ja tulee heti kun näyttikseltä kerkeää. Jo 80fps on merkittävästi parempi kuin 60, mutta vaatii tosiaan VRR:n että frametime ei vedä siksakkia.
Totta, tuota en ajatellutkaan, mutta enpä olekkaan pelaaja. Nyt tyhmäkin viisastui miksi tuosta ominaisuudesta vouhotetaan. Sehän onkin täyttä asiaa :thumbsup:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 431
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom