Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 681
Nyt käsi ylös rehellisesti, kuka huomaa eron kalibroidun ja kalibroimattoman väliltä.

Taitaa olla ylimitoitettua tämä jeesustelu katselukulmien, mustan tason, kalibrointien yms kanssa, kun todellinen käyttö on huomenta suomi ja emmerdale.

Ei pahalla, huvittavaa vain ehkä kieltämättä. Odotellaankin nyt ensimmäisiä 8K käyttäjiä, kuinka innokkaasti ne esittää uutta televisiota ja ylihienoa tekniikkaa. Sitten laitetaan se esittelydemo päälle ja jatketaan salkkareiden katselua minuutin jälkeen :D
Kyl mää olen tähän mennessä huomannut ennen-jälkeen eron. Ei ole sattunut tehdasasetuksiltaan niin tarkkaa TV:tä itselle.

Mutta Gigantin ja Powerin kalibroinnit jättäisin hankkimatta.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
Power sentään yrittää, mutta Gigantin toiminta täyttää petoksen tunnusmerkit.

Jotkut valitsevat muun kuvatilan kuin sen joka olisi tarkin ja hyvin lähellä sitä tarkoitettua, eipä se heistä huonompia ihmisiä tee.
Henk.koht. en silti ymmärrä miksi ostaa yksi parhaista kuluttajatelevisioista ja silti valitsee kuvatilan joka näyttää muulta kuin pitäisi, niin valkotasapainon kuin värienkin osalta...mut kukin tyylillään, niin se varmaan sitten on.

Tarkoituksena kuitenkin vain saada kuva näyttämään siltä miltä sen pitäisi näyttää.
Niin että ihonsävykin olisi luonnollinen, eikä näytä siltä kuin olisi dokailtu antabuskuurin aikana tai juuri kuolemassa maksakirroosiin, ellei sitten näin oikeasti ole ;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Anteeksi, unohdin jo että tämähän oli tosiaan teknologiahifistelijöiden foorumi :)

Tuntuu vain että jää se katselun nautinto tästä kaikesta hössötyksestä ja virheiden etsimisestä. Jos ei glooming häiritse, niin viimeistään siinä vaiheessa kun katselukulma heittää asteen optimista.

Joskus pitäis ymmärtää chillaa ja nauttia siitä mitä on, ilman turhia jeesusteluita.

Pahoitteluni herra moderaattori, jos pahoitin mielesi.

Minä jatkan nyt RDR2 pelaamista ja en ole pelihousuja menettämässä, vaikka värimaailma ei ole välttämättä 100% tarkka ja HDR ei ole aitoa. Nautin tästä itse kokemuksesta, en niinkään tuosta pikselintarkasta mikrosäätämisestä ;) Ja veikkaan että 99% käyttäjistä ei tarvitse edes harkita liikkeiden tarjoamia kalibrointeja, jotka todennäköisesti ovat ihan silkkaa huuhaata, ja itse säätämällä ei todennäköisesti saa mitään aikaiseksi.
Tuskinpa ne kuvan havaittavat puutteet täällä ketään niin paljoa haittaa, että katselu jää sivu suun. Kuitenkin on hyvä tiedostaa että jokaisessa näyttötekniikassa on ne omat hyvät ja huonot puolensa ja jokainen tekee sitten valintansa näiden puitteissa. Olisihan se hienoa että voisi suhtautua tuollaisella hällä väliä -asenteella audiovisuaaliseen antiin, olisipahan kukkarokin kevyemmällä rasituksella, mutta tieto lisää tuskaa/nautintoa tämänkin suhteen. Toisaalta sisältöhän se on tärkeintä tässäkin, ei olisi Altered Carbonin HDR-toteutus tehnyt vastaavaa vaikutusta jos itse sarja olisi ollut täyttä paskaa, muttä tässä onkin oiva esimerkki miten hyvä sarja saa vielä viimeisen kuorrutuksen kakun päälle kun tekninen toteutuskin on kohdillaan. :tup:

Itse säätämällä pääsee jo varsin hyvään lopputulokseen ja kolorimetrillä sitten loppusilaus, jos haluaa lopputuloksen viimeisen päälle. Onneksi osalla valmistajista Out-of-the-box väripoikkeamat ovat jo sitä luokkaa että ilman kolorimetriäkin pärjää.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
92
Täällä tais olla joillakin myös tuo philipsin 65PUS7803/12 malli? Joten olis pari kysymystä : viikko sitten kyseinen ruutu tuohon ilmestyi ja alkuun kaikki vaikutti erittäin hyvältä, mutta...
Muutama päivä meni kuvaa säädellessä kuntoon testikuvien/videoiden avulla, mutta sitten yhtenäiltana pimeässä huoneessa huomasin että mikäli kuva on tumma tai musta, alkaa oikeasta yläkulmasta puskea harmaata onko tuo sitten glow vai valovuotoa? joka on erittäin häiritsevää, eikä katselu paikkakaan ole kuin noin 80cm sivussa ruudun keskipisteestä (ja jopa katsoessa täysin keskeltä ruutua tuo ilmiö näkyy kummassakin yläkulmassa) lisäksi ilmiöstä ei pääse eroon teki sitten mitä säätöjä tahansa, kiinnostaisi tietää onko vika paneelissa/taustavalossa, onko tuo yksilö kohtaista vaiko ihan normaali "vika" kaikissa malleissa? En nyt oikeen jaksais uskoa et tollasta kuraa nykyään tekevat kun aikasempi 5 vuotta vanha malli 46PFL7007T/12 on kuvaltaan virheetön, ilman minkäänlaista valovuotoa ja mustakin on täysin mustaa. Tässä oon ny paripaivää philipsin asiakaspalvelun kanssa vääntäny mut ei ainakaan vielä päästy yhteisymmärrykseen mistään . Ohjelmisto päivittyi asennuksen yhteydessä uusimpaan, joten ei mitään tietoa voiko vika olla siinä? lisäksi ilmeni että kaikki Youtube 4k videot jotka on 60fps nykii ja stutteroi pahasti.

Tuossa vielä kuva kuinka paha ongelma on.

Katselu2.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Kyseessä vissiin IPS paneeli? Tuo näyttää ihan tavalliselta IPS glowilta ja on kyseisen tekniikan "ominaisuus", joka ilmenee toisissa yksilöissä enemmän ja toisissa vähemmän.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Tuskinpa ne kuvan havaittavat puutteet täällä ketään niin paljoa haittaa, että katselu jää sivu suun. Kuitenkin on hyvä tiedostaa että jokaisessa näyttötekniikassa on ne omat hyvät ja huonot puolensa ja jokainen tekee sitten valintansa näiden puitteissa. Olisihan se hienoa että voisi suhtautua tuollaisella hällä väliä -asenteella audiovisuaaliseen antiin, olisipahan kukkarokin kevyemmällä rasituksella, mutta tieto lisää tuskaa/nautintoa tämänkin suhteen. Toisaalta sisältöhän se on tärkeintä tässäkin, ei olisi Altered Carbonin HDR-toteutus tehnyt vastaavaa vaikutusta jos itse sarja olisi ollut täyttä paskaa, muttä tässä onkin oiva esimerkki miten hyvä sarja saa vielä viimeisen kuorrutuksen kakun päälle kun tekninen toteutuskin on kohdillaan. :tup:

Itse säätämällä pääsee jo varsin hyvään lopputulokseen ja kolorimetrillä sitten loppusilaus, jos haluaa lopputuloksen viimeisen päälle. Onneksi osalla valmistajista Out-of-the-box väripoikkeamat ovat jo sitä luokkaa että ilman kolorimetriäkin pärjää.

Ei hällä väliä asenteella, vaan best bang for buck. Eli, osta 1,5k telkkari, jota ei tarvitse säätää, kuva on loistava ja ominaisuudet hintaan nähden parhaimmat. Sitä vain. :)

Kyllä varmaan niitä muutaman satasen tillintallin merkkejä saakin säädellä (ja ehkä se samsung sitten myös), mutta eipä näissä muissa kalliimmissa telkkareissa pitäisi olla niin suurta heittoa paneelien suhteen.?
 
Liittynyt
25.07.2018
Viestejä
425
. Ohjelmisto päivittyi asennuksen yhteydessä uusimpaan, joten ei mitään tietoa voiko vika olla siinä? lisäksi ilmeni että kaikki Youtube 4k videot jotka on 60fps nykii ja stutteroi pahasti.
Voisi sanoa että monen android telkun ominaisuus, heikko prossu, mediapiiri tms. yleensä youtuben tai sis. choremecastin tai sis. mediatoistimen osalta. En tiedä miten tuota etukäteen saisi selville, ei taida tv arvostelijat kovin usein testailla tuota?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Tuleeko tämä Philiipsin App Gallery avata joka kerta, kun käynnistää television?
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
92
Tällähetkellä optimoitu kuva, mut sekin on testattu kaikissa asennoissa, senverran sain selvää et tuo normaali kontrasti säätö oliskin taustavalon säätö ja sen kun vääntää nollaan niin ilmiö lähes katoaa mut niin katoaa valoisuus kuvastakin, ja huomasin että kun ruudun käynnistää uudelleen ja tulee se värikäs android hässäkkä pyörimään kuvaan niin samalla jotain outoa tapahtuu koska tausta välähtää parikertaa täysin mustaksi mut palaa taas tuttuun ei niin mustaan kun on kokonaan käynnistynyt joten syynä saattais myös olla et micro dimming ei toimi oikein, koska millään säädöllä/asetuksella ei samanlaista mustaa saa enään esille? Mut mut, odotellaan taas aspan vastausta, onhan tuossa ihan perkeleen hyvä kuva kaikella 4k materiaalilla, ja näyttää normi full hd lähetyskin paljon paremmalta loistavan upscalingin ansiosta, niin ja android 8 päivityskin pitäis tulla vielä tänä vuonna...
Noh, odotukset on vielä korkealla jospa ne sais vaikka philips-ukon käymään paikalla tai vaihtais uuteen, aikasemmin on ainaki ollu erittäin hyviä kokemuksia philips huollon kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 045
Elokuvia katsoessa tai pelatessa ei ole mitenkään ylimitoitettua. Esim. tuota xf9005 ei voi katsoa kuin suoraan edestä.
Ja esimerkiksi tuon Sonyn kohdalla kannattaa huomata se täälläkin usein toistettu asia katselukulman muutoksen huomaa paremmin jos keskeltä katsoessa kontrasti on hyvä.

Esim tuossa TM:n testissä 15 asteen kulmassa Sony on suurinpiirtein sama kuin Samsung suoraan edestä. 30 asteen kulmalla taas sama kuin Panan ja Philipsin IPS laitteet. Käytännössä kulmasta riippumatta paras ainakin kontrastin osalta. Värejä ei tuossa testattu.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 149
Tuo kuva näyttää niin paljon IPS glowilta että triplatarkistaisin kyllä onko tuo kuitenkin IPS paneeli tuossa koossa. Kaverin LG UJ6330 teki juuri tuota samaa.
Kuvasta ei voi kyllä tuota sanoa, tai juuri mitään - selkeästi kuvaajan takana oikealla on jokin valo käytävässä, toisessa huoneessa tms sillä sama valo näkyy myös kehyksessä.
Melkein pistäisin perinteisen valovuodon piikkii.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Täällä tais olla joillakin myös tuo philipsin 65PUS7803/12 malli? Joten olis pari kysymystä : viikko sitten kyseinen ruutu tuohon ilmestyi ja alkuun kaikki vaikutti erittäin hyvältä, mutta...
Muutama päivä meni kuvaa säädellessä kuntoon testikuvien/videoiden avulla, mutta sitten yhtenäiltana pimeässä huoneessa huomasin että mikäli kuva on tumma tai musta, alkaa oikeasta yläkulmasta puskea harmaata onko tuo sitten glow vai valovuotoa? joka on erittäin häiritsevää, eikä katselu paikkakaan ole kuin noin 80cm sivussa ruudun keskipisteestä (ja jopa katsoessa täysin keskeltä ruutua tuo ilmiö näkyy kummassakin yläkulmassa) lisäksi ilmiöstä ei pääse eroon teki sitten mitä säätöjä tahansa, kiinnostaisi tietää onko vika paneelissa/taustavalossa, onko tuo yksilö kohtaista vaiko ihan normaali "vika" kaikissa malleissa? En nyt oikeen jaksais uskoa et tollasta kuraa nykyään tekevat kun aikasempi 5 vuotta vanha malli 46PFL7007T/12 on kuvaltaan virheetön, ilman minkäänlaista valovuotoa ja mustakin on täysin mustaa. Tässä oon ny paripaivää philipsin asiakaspalvelun kanssa vääntäny mut ei ainakaan vielä päästy yhteisymmärrykseen mistään . Ohjelmisto päivittyi asennuksen yhteydessä uusimpaan, joten ei mitään tietoa voiko vika olla siinä? lisäksi ilmeni että kaikki Youtube 4k videot jotka on 60fps nykii ja stutteroi pahasti.

Tuossa vielä kuva kuinka paha ongelma on.

Taitaa olla ominaisuus. Minulla näyttää hieman samalta, ei ihan yhtä pahalta, mutta vain kameran läpi katseltuna. Paljaalla silmällä tuota ei juuri huomaa kun kontrastin olen tiputtanut asetukseen 20. Toinen oma asetus on tällä hetkellä missä kontrasti on 25 ja tuo on kyllä riittänyt myös päivällä katsomiseen eikä silläkään tuota valovuotoa huomaa kun on muutenkin valoisampaa
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 855
Kuvasta ei voi kyllä tuota sanoa, tai juuri mitään - selkeästi kuvaajan takana oikealla on jokin valo käytävässä, toisessa huoneessa tms sillä sama valo näkyy myös kehyksessä.
Melkein pistäisin perinteisen valovuodon piikkii.
Julen mukaan tuo näkyy molemmissa yläkulmissa jos istuu ihan keskellä. IPS Glow tulee nimenomaan katselululman mukaan, yleensä sinne vastakkaiseen telkkarin reunaan. Valovuoto näkyy about samalla tavalla ja samassa kohdassa katselukulmasta riippumatta, joskin toki näkyy sivusta vähän selvemmin. Tuon kuvauksen takia epäilisin IPS glowiksi. Toki sen määrä riippuu ihan yksilöstä (paneelista) ja tuossa sitä on ilmeisen paljon.
 
Liittynyt
11.10.2018
Viestejä
14
Kuvasta ei voi kyllä tuota sanoa, tai juuri mitään - selkeästi kuvaajan takana oikealla on jokin valo käytävässä, toisessa huoneessa tms sillä sama valo näkyy myös kehyksessä.
Melkein pistäisin perinteisen valovuodon piikkii.
Ei ole valovuotoa. Kamera on noin alareunan tasolla mikä riittää paljastamaan IPSn suurimman puutteen. Tuon takia vaihtui oled meitsin tvtasolle kun sohvalla rötköttäessä oli koko ruutu harmaana hämäräkuvissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Ei hällä väliä asenteella, vaan best bang for buck. Eli, osta 1,5k telkkari, jota ei tarvitse säätää, kuva on loistava ja ominaisuudet hintaan nähden parhaimmat. Sitä vain. :)

Kyllä varmaan niitä muutaman satasen tillintallin merkkejä saakin säädellä (ja ehkä se samsung sitten myös), mutta eipä näissä muissa kalliimmissa telkkareissa pitäisi olla niin suurta heittoa paneelien suhteen.?
1,5k telkkaria ei tarvitse säätää? :D Ihan samalla tapaa tuota 65" XF9005 joutui säätämään kuin aiempia telkkareita, jos kerran haluaa parhaan kuvanlaadun irti laitteesta. Kolorimetrillä en ole vielä laitetta kalibroinut, mutta eipä tuo reilun lisäsatkun investointi tuohon hintaan lisäksi ole, niin onpahan sekin puoli kunnossa.

Viesteistäsi paistaa kovasti lävitse se seikka, että tv-paneelien valmistusprosessista ei taida olla pahemmin kokemusta/tietoa kun noin karkeita asiavirheitä toistuvasti viesteissäsi viljelet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Jos tuo 65PUS7803 on ips-paneelilla niin eikö se jo yksistään riitä syyksi palautukseen koska sitä mainostetaan va-paneeliseksi?
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 149
Ei ole valovuotoa. Kamera on noin alareunan tasolla mikä riittää paljastamaan IPSn suurimman puutteen. Tuon takia vaihtui oled meitsin tvtasolle kun sohvalla rötköttäessä oli koko ruutu harmaana hämäräkuvissa.
Lähinnä kun katson ruudulla olevaa epätasaisuutta kuvassa, näyttäisi siltä että kuvaajan oikealla puolella on jostain toisesta huoneesta paistavaa valoa (joka myös näkyy kehyksessä). IPS glow olisi kai käsittääkseni tasaista. @Jule75 onko tuo siis 100% pimeässä otettu kuva?

Ainahan tuota voi yrittää vaihtaa parempaan, mutta onko sitten edge-ledillä odotettavissa huimaa parannusta on hyvä kysymys. Vain 1100€ lisää ja saa OLEDin ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
VA paneelilla saa ainakin tuon ärsyttävän IPS glowin pois ja mustan ok tasolle.
Noiden eroon pääsystä maksaa kyllä ihan mielellään. PC monitoreissakin pelikelpoinen va paneeli on paras saavutus viimeiseen 10 vuoteen. Ihan mahtavaa pelata kun näkee muutakin kuin valovuotoa ja ips glowia.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
VA paneelilla saa ainakin tuon ärsyttävän IPS glowin pois ja mustan ok tasolle.
Mustan taso on ainakin itsellä ihan hyvä ja kun ei tuo glowikaan juuri näy omilla asetuksilla niin tyytyväinen olen tämän hintaluokan laitteeksi. Voihan se olla että julen paneeli on huonompi yksilö ja tykkää kirkkaammasta kuvasta. Laitan säästyneet eurot sitten vaikka tuohon epsonin tulevaan eh-tw9400 tykkiin sen 7400 mallin sijaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Olisiko ollut:
Taustavalo 11
Kirk 0
Kont 40
Taustavalon säätö normaali
Gamma +2
Hdr sama, mutta taustavalo 50.
Samsung NU8005 Otin kuvat omista asetuksista. HDR kanssa laitan kirkkauden 50 ja paikallinen himmennys suuri. Näyttääkö nuo samalta kuin muilla kyseisen mallin omistavilla? Osaako muuten joku sanoa noista gammoista? HLG, ST.2084 ja BT:1886. En ole ikinä aikaisemmin nähnyt vastaavia. Ilmeisesti tuo HDR/paikallinen himmennys säätää myös muita asetuksia, koska esim. narcosissa näkyi olevan ST.2084 käytössä. Välillä tosin jostain syystä nuo judder yms. asetukset on myös säädellyt itsestään itseään. Tykkään tuosta säädöstä kun sen pitää maksimissaan 3. Voi tosin olla, että tulee vielä laskettua. Tuon jälkeen vaan perus kuva tuntuu niin nykivältä.

Edit: Kysytään samalla noista netflixin tekstityksistä. Olen niitä koittanut säätää mutta hyvää ei tunnu löytyvän. Voisko joku tarkalleen sanoa mitkä asetukset pitäs olla. Tota on ärsyttävä testaakin iun ei suoraan vaihdu
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.07.2018
Viestejä
246
tohon Philips 7803:een liittyen niin mulla näyttää vähän samalta kuin @Jule75 kuvassa oleva valovuoto mutta sain säätämällä sen ihan kohtuulliseksi.
Ei haittaa minua ainakaan pätkän vertaa koska kuvanlaatu tämän hintaiseksi 65" telkkariksi on muutoin hiton hyvä.

Ja kyllä tämä mun mielestäni on ihan VA-paneelilla kuten mainostettu,en ole yhtä kontrasti rikasta ips-telkkaria vielä nähnyt.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
305
Oma 7803 ei ole vieläkään saapunut, nuukuuksissani tilasin elisalta koska postit oli n.20e halvemmat.. Gigantin q6 65" tarjouskin on vissiin loppu koska koko telkkaria ei enään löydy. Alkaa hermo menemään elisan toimintaa joten jos jostain löytyy varteenotettavaa tarjousta niin siihen tartun
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Samsung NU8005 Otin kuvat omista asetuksista. HDR kanssa laitan kirkkauden 50 ja paikallinen himmennys suuri. Näyttääkö nuo samalta kuin muilla kyseisen mallin omistavilla? Osaako muuten joku sanoa noista gammoista? HLG, ST.2084 ja BT:1886. En ole ikinä aikaisemmin nähnyt vastaavia. Ilmeisesti tuo HDR/paikallinen himmennys säätää myös muita asetuksia, koska esim. narcosissa näkyi olevan ST.2084 käytössä. Välillä tosin jostain syystä nuo judder yms. asetukset on myös säädellyt itsestään itseään. Tykkään tuosta säädöstä kun sen pitää maksimissaan 3. Voi tosin olla, että tulee vielä laskettua. Tuon jälkeen vaan perus kuva tuntuu niin nykivältä.

Edit: Kysytään samalla noista netflixin tekstityksistä. Olen niitä koittanut säätää mutta hyvää ei tunnu löytyvän. Voisko joku tarkalleen sanoa mitkä asetukset pitäs olla. Tota on ärsyttävä testaakin iun ei suoraan vaihdu
Paikallinen himmennys vakiona tuo toimii muistaakseni paremmin. Voisitko kokeilla tällä videolla himmeneekö taustavalo sivuilta, kun asetus on vakio?

Gamma +2 näytti sopivalta, sama kuin rtingsissä.
Judderit eivät säädä itse itseään, ne sdr ja hdr on eri asetukset myös flixissä...
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
92
Aspalta tuli vastaus ja laittoivat päivityksen vanhempaan softaan mukaan joka pitäis ensin pakottaa-asentaa ja sit taas päivittää uuteen normaalisti.
Kuva on vähän epämääränen kun puhelimen kamera on peruna pimeässä, mutta tuo ilmiö on kuvissa aavistuksen kirkkaampi mitä itse näkee, toinen kuva vielä täysin ruudun keskeltä katsottaessä noin 180cm etäisyydeltä, itselläkin noita TN & IPS ruutuja jokunen ollut mut missään ei noin pahaa heittoa ole ollut, varsinkaan jos keskeltä katsoo, ja tosiaan tuossa edellisessä 46PFL7007T ei huomaa yhtään mitään ongelmaa katsoi sitten ihan mistä suunnasta vaan, ja edge-led sekin.

Katselu1.jpg Keskipiste2.jpg
 
Liittynyt
17.08.2017
Viestejä
176

Edge-led ja iso tuumakoko on tuon taustalla. Itsellä ollut LG:n 65" edge-led IPS ja se meni suorilta toimistolle sopivampaan ympäristöön ja OLED kotiin.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
En tiedä mistä verkkokauppa.com on tuon va-paneelin tietoihinsa lisännyt koska saksalaisilla sivustoilla taitaa ips-paneelilla olla tuo 7803. Itse elisalta otin ja siellä ei lue paneelin tyypistä mitään. Sinällään nopeasti tuli kyllä kun mustana perjantaina tilasin ja maanantaina oli mulla. Mitä kontrastiarvoa Jule75 pidät siinä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.04.2017
Viestejä
420
En tiedä mistä verkkokauppa.com on tuon va-paneelin tietoihinsa lisännyt koska saksalaisilla sivustoilla taidetaan ips-paneelilla olla tuo 7803. Itse elisalta otin ja siellä ei lue paneelin tyypistä mitään. Sinällään nopeasti tuli kyllä kun mustana perjantaina tilasin ja maanantaina oli mulla. Mitä kontrastiarvoa Jule75 pidät siinä?
Tämähän on mielenkiintoista kun monessa paikkaa mainostetaan tuota VA-paneelia. Itsellä siis tuo 55" joka lähtee vaihtoon kun kesti vain pari päivää, mutta kyllä siinäkin vastaavaa efektiä oli havaittavissa.

Löysin seuraavaa:
* Note regarding LCD panel types. Philips has informed us that "90% of the 7 series models will use VA LCD" but that some screen sizes will use IPS LCD. We have not been able to confirm which model sizes this applies to.
Philips has also informed us that the 6 series models will both VA and IPS LCD panels.

Lähde: Philips 2018 TV line-up - full overview - FlatpanelsHD
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Philipsin pitäisi varmaan ajatella hieman kuluttajia ja kertoa selkeästi missä mallissa mikäkin paneeli on koska joillekin tuo on varmaan kynnyskysymys minkä paneelin haluaa. Itsekin siinä uskossa olin että va-paneelinen töllö on tulossa mutta toisin taisi käydä.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
92
Kontrasti on nyt 50 että sai valkoisen ja mustan tasot kohdilleen, en viitti alkaa paremmin nyt vielä säätämään ku pitäis nuo ohjelmistot kikkailla, ja ei vielä tietoa miten asiat tuon aspan kanssa menee? Paneelista en tiedä yhtään mikä malli on, sekin info varmaan löytyis tuolta huoltovalikosta jos tietäis miten siihenki pääsee...

Unohtui se vielä mainita et epäilen vahvasti et tos micro dimmingissä on joku häikkä koska käynnistäessä kuva on sen hetken täysin musta kun ruudulla pyörii tuo android teksti, ja senjälkeen samanlaista mustaa ei saa millään asetuksella takaisin, tuo edellinen malli taas toimi päinvastoin eli käynnistyksessä musta oli suht harmaata mut sit kytkeytyi vissiinkin tuo dimming päälle ja mustasta tuli täysin mustaa.
 
Tai aloitusruudussa taustavalo on himmeämmällä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
108
Ostin tossa LG töllön ja ongelmana on sellanen, että yamahan vahvistimen osd ei näy kun lähteenä on tv. xbox, pc ja chromecast lähteillä osd toimii. Onkohan LG töllöissä joku asetus mikä voi estää sen, kun vanhalla samsungin töllöllä toimi?
 
Liittynyt
04.12.2018
Viestejä
16
Jos ei OLEDia eikä directlediä... niin tekeekö tuolla Q7FN töllöllä mitään vai onko "parempaa" edgeilevää lediä 65'?
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
772
itse ottaisin q7fn näytti silmälle miellyttävälle kaupassakin. ja osasi myyjäkin ohjata siihen malliin myös. oled ei oo vielä valmis
yhdellä piuhalla kytkennät ja ohut malli
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 558
Tuota samsungin tarjous 65 q6 piti käydä potkimassa, tuli yllätyksenä että tuon hintaluokan tv 50hz vekotin myyjän puheiden perusteella, ja kovat myyntipuheet uudempien q mallien päälle :)
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 876
Nyt on otettu ensituntumat Samsungin 65" Q9FN:stä. Alkuun laitoin jonkin LG:n 4K HDR -demon pyörimään YouTubesta. Kuvanlaatu on todella upeaa ja musta ei voisi enää omiin silmiin juuri mustemmalta näyttää:

Kun TV:n YouTube-appista katsoo HDR-videota, niin kuvamoodin kuvakkeeseen tulee teksti "HDR", joka lähtee pois kun HDR-video loppuu. Xbox Onella Netflixin Altered Carbonia katsottaessa kyseistä tekstiä ei tullut, eikä ohjelman kuvauksessakaan lue HDR vaan pelkästään 4K Ultra HD. Kai HDR toimii kuitenkin Onella? HDMI UHD Colorin laitoin päälle jokaiseen tuloliitäntään. Ja poliisiaseman lamput olivat kyllä kirkkaita.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 365
Viestejä
4 158 508
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom