Yleinen Nintendo ketju (WiiU, Switch & 3DS)

Kakkosesta olisi parempi löytyä mutta pahoin pelkään että Iso N tekee jälleen kerran Nintendot.
Jos Dockin painosta loppuu pelaajalta repun kantokyky niin se on todella heikko. Koko ja tilanpuute on suurempi tekijä. Sen muutaman kerran mitä olen dockin repussa kuljettanut vaatteiden seassa niin ei tuo kyllä ollut ylitse pääsemätön ongelma, eikä vienyt tilaa nimeksikään tai lisännyt painoa juuri yhtään.
 
Joo se dock on kyllä niin heppoinen, että ei se ainakaan paina paljon mitään eikä ulkomitatkaan ole suuret. Tuo ongelma kuulostaa minustakin vähän tekemällä tehdyltä. Tässä kannattaa muistaa sekin, että itse konsoli toimii eri kelloilla silloin kun se on kiinni telakassa versus käsikonlina. Jos konsoli itsessään pystyisi tuuppaamaan kuvaa ulos, niin se varmastikin vaatisi sitten siinä vaiheessa jostain lisävirtaa, missä siinäkin olisi omat ongelmansa. Kyllä nykyinen ratkaisu on varsin hyvä.
 
Samalla logiikalla reissatessa menettää myös option käyttää PS5 tai series X matkalla. Ulkoisen näytön käyttö edellyttää väistämättä tv:n tai monitorin saatavilla oloa, joita ei kaiketi myöskään kanneta mukana jos telakka on liian raskas? Switchin käyttö käsikonsolina JA optio telakalle on merkittävästi joustavampi kuin muiden valmistajien vaatimat maksulliset verkkopalvelut. Lisäksi Switch lienee edelleen ainoa konsoli jolla voi pelata matkan ajan myös, mikäli ei ole kuski. Steam Deck voi mennä ilman verkkoa solmuun jos et osaa varautua ennakkoon, Switch ei: kortti koneesern ja peli on käynnissä.
Mitkä maksulliset verkkopalvelut? Valve stream deck tai Playstation portal ei vaadi toimiakseen verkkopalvelu-tilausta. Noista jälkimmäinen vaatii PSN+ -tilauksen mikäli pelaat verkkopelejä. Samoin switchillä joudut maksamaan verkkopalvelusta jos haluat pelata verkkopelejä.
 
En käytä itse maksullisia palveluja, joten en tiedä niistä kaikkea. Pelien streamaaminen vaatii aina jonkin palvelun käyttöä: Game Pass boksille/pc:lle ja PSN Portalille? Joko GeforceNow tjsp on kuopattu? Merkkaamasi laina viittasi lähinnä siihen, ettei Series X tai PS5 (tai sen puoleen kotipc) etäkäyttö onnistu yhtä helposti kuin Switchin mukaan ottaminen. Maksat (tai joku muu maksaa) siirretystä datasta (tai streamauspalvelusta) tavalla tai toisella. Switch on kätevämpi suurelle massalle.

Portalia ei voi käsittääkseni käyttää ilman verkkoa ollenkaan. Deck edellyttää verkkoa vähintään satunnaisesti TAI aktiivisesti ofline-tilaan siirtymistä ennen kuin poistuu wifistä. Käytännössä molemmat vaatii verkkoa, on se sitten wifi tai kännystä jakamalla saatu. Switch toimii ensisijaisesti ilmankin, vaikka poikkeuksia olisikin. Myös Deck vaatii telakan jos sillä aikoo sekä pelata isolla ruudulla että ladata yhtä aikaa, tai pelata enemmän kuin 2-4 tuntia yhdellä latauksella.

Mulla on molemmat, Deck ja Switch. Deck töissä mukana joka viikko ja Switch aina telakalla kotona: switchillä pelaan mieluummin millä muulla ohjaimella tahansa kuin Joy-Coneilla (liian pienet käsiin). Uuden switchin lisäteho + toivon mukaan isommat joyconit saattaa ratkaista ne pulmat mitkä mua eniten häiritsee.
 
En käytä itse maksullisia palveluja, joten en tiedä niistä kaikkea. Pelien streamaaminen vaatii aina jonkin palvelun käyttöä: Game Pass boksille/pc:lle ja PSN Portalille? Joko GeforceNow tjsp on kuopattu? Merkkaamasi laina viittasi lähinnä siihen, ettei Series X tai PS5 (tai sen puoleen kotipc) etäkäyttö onnistu yhtä helposti kuin Switchin mukaan ottaminen. Maksat (tai joku muu maksaa) siirretystä datasta (tai streamauspalvelusta) tavalla tai toisella. Switch on kätevämpi suurelle massalle.
Portalilla pelit striimataan omalta PS5:lta, jotenka erillistä palvelumaksua ei ole. Toki sinulla täytyy olla PS5 kotona joka on kytketty nettiin. Remote playta voi käyttää myös mobiilisovelluksella, jonka kautta PS-pelit voi striimata ja peilata vaikka mökin TV:hen kännykällä tai tabletilla. Toki kääntöpuolena tuo vaatii vakaan ja hyvän verkon kumpaankin päähän.

Kyllähän se Switch on kätevin laite mobiilina, mutta olisi tuohon voinut laittaa vakiona hdmi paikka suoraan konsoliin niin onnistuisi TV:ltä pelaaminen vaikka mökillä tai hotellissa ilman telakkaa.
 
Portaliin on itse asiassa julkaistu betasofta, jolla on mahdollista pelata tiettyjä pelejä suoraan verkon kautta. Muistelen, että vaatii sen kalleimman PS Plus tilauksen. Joka tapauksessa verkkoyhteys on sen laitteen kanssa ehdoton eli hyvin eri juttu kuin Switch.
 
Kyllähän se Switch on kätevin laite mobiilina, mutta olisi tuohon voinut laittaa vakiona hdmi paikka suoraan konsoliin niin onnistuisi TV:ltä pelaaminen vaikka mökillä tai hotellissa ilman telakkaa.
Kaikkea ei vaan taida saada mahdutettua tuohon ja pidettyä samalla kustannuksia fiksuna. Itse tykkäisin kanssa mahdollisuudesta kytkeä Switchin ilman telakkaa televisioon eikä sinänsä edes haittaisi vaikka peli pyörisi tuolloin kuin handheld tilassa. Jos porttivaihtoehtoina on 2x USB-C tai 1x C & 1x HDMI niin ottaisin kyllä ennemmin silti ensimmäisen. Tuo paljon enemmän monipuolisuutta, kun voi ladata kahdesta suunnasta, kytkeä lisävarusteita toiseen jne. Ei kai missään ole muutenkaan vielä vahvistettu ettei tämän kohdalla voisi saada pelkällä USB-C <-> HDMI piuhalla kuvaa ulos? Nyt kun on kaksi USB-C:tä niin samalla voi ladata toisesta ja ottaa kuvaa toisesta toisin kuin ennen. Olisi sinänsä hölmöä, jos tuota ei mahdollisteta mutta on sitä toki oudompaakin nähty.
 
Nokialla oli jo 15 vuotta sitten puhelinmalli missä oli HDMI-liitin, jotenka olettaisi ettei HDMI:n liittäminen suoraan switchinkään olisi ongelma tilan kannalta. Tuskin se HDMI paikka tulisi yhtään sen kalliimmaksikaan itse konsolissa kuin telakassa. Eikö se telakka kuitenkin tule aina mukana lukuunottamatta Lite-versiota.
 
Mainitsemasi puhelinmalli on Nokia N8 vai? Tuossa oli mini HDMI eikä suinkaan täysikokoista eli sen käyttö vaati adapteria. Tällaista Switch 2 kokoista laitetta harvemmin lyödään täyteen erilaisia portteja (valitettavasti). Tuo 2x USB-C on jo sinänsä ekstraa kun periaatteessa yhdelläkin pärjäisi. Sitten taas 2x USB-C ja päälle täysiverinen HDMI olisi jo enemmän kuin mitä edes osassa läppäreitä nykyään on, kun huomio että tästä löytyy myös pelikortin lukija, microSD ja 3.5mm liitäntä. Eikä mitään poikkeavaa adapteria vaativaa ratkaisua kannata tehdä (esim. mini HDMI kaltainen) kun sama se kuva olisi ottaa USB-C kautta mutta sillä saa myös paljon muuta aikaan. Todennäköisesti jotain piuhaa joutuu kuitenkin kantamaan laitteen mukana niin sama kait onko se USB-C <-> HDMI vai HDMI <-> HDMI. Ellei sitten voi luottaa siihen, että aina löytyy HDMI piuha jolloin voi sitten ostaa oletettavaan kantolaukkuun jonkun kompaktin adapterin kulkemaan aina mukana.

Jos tuolla lopulla viittaat sellaiseen, että telakasta voisi siirtää liitännät laitteeseen ja täten jättää telakan kokonaan pois niin ainakin itse otan mieluummin tuon telakan. Sujuvoittaa käyttöä kotona, kun ei tarvitse säätää niiden johtojen kanssa kytkiessä telkkariin tai napatessa laitteen käteen ja on selkeä säilytyspaikka laitteelle. Ainakin oma käyttö on ollut sellaista, että mahdollisuutta kytkeä laitetta sellaisenaan suoraan telkkariin on tullut kaivattua vähemmän kuin mitä kuvittelisin kaipaavani telakkaa, jos siitä siirryttäisiin kokonaan pois. Mielelläni silti ottaisin sen standardimman ulostulon tuohon USB-C porttiin, joka toimisi samoilla piuhoilla ja adaptereilla kuin vaikka läppäritkin. Veikkaisin kuitenkin pääosan käyttäjistä pelaavan lähinnä handheld tilassa oman kodin ulkopuolella vaikka olisi tarjolla mahdollisuus saada laite todella helposti kytkettyä telkkariin sellaisenaan.
 
Mainitsemasi puhelinmalli on Nokia N8 vai? Tuossa oli mini HDMI eikä suinkaan täysikokoista eli sen käyttö vaati adapteria.
Toki mini-HDMI-portillinen laite vaatii vain sopivan kaapelin, joka ei välttämättä ole sen kalliimpi kuin normaali HDMI-kaapeli. Adapteri on vain vaihtoehtoinen ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:
Toki mini-HDMI-portillinen laite vaatii vain sopivan kaapelin, joka ei välttämättä ole sen kalliimpi kuin normaali HDMI-kaapeli. Adapteri on vain vaihtoehtoinen ratkaisu.
No juu, tietenkin noin. Sama kuitenkin kuin tuon USB-C kanssa voisi olla niin tuntui oudolta vertaukselta tässä kontekstissa. Ellei sitten muisteltu puhelimessa olleen ihan täysikokoinen HDMI.
 
USB-C ei myöskään vakiona kanna HDMI signaalia, joten dockissa olevaa rautaa pitäisi siirtää konsolin puolelle, jos suora kaapeliyhteys haluttaisiin.
Myöskin sitten konsoli toimisi vain handheld kelloilla, jos takaisinpäin ei syötetä virtaa, jota HDMI ei osaa toimittaa ja tämän vuoksi dock hoitaa homman.

Sitten vielä, että todennäköisin asento, mihin Switchin laittaisi, jos käyttäisi pelkkää kaapelia, on makaamaan takakansi vasten pöytää tms., jolloin jäähdytyksen ilmanotto käytännössä estyy.

Eli kyllä siihen syitä löytyy, että miksi nykyisessä Switchissä ei virallisesti tukea ole.
Switch 2 ja tuo yläportti tosiaan voi hyvinkin muuttaa tilannetta, kun konsolin voi laittaa kickstandin varaan jäähtyäkseen ja vedettyä kaapelin yläpuolelta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
266 240
Viestejä
4 610 084
Jäsenet
75 786
Uusin jäsen
krisipisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom