Yksityishenkilöiden verovuoden 2017 verotietojen julkisuus

Kefador

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
51
Marraskuussa taas tulevat julki. Verohallinto antaa tietoja nykyään sähköisesti journalistisiin tarkoituksiin, muttei muuuten: Tiedot pitää käydä noukkimassa verotoimistojen asiakaspäätteiltä: Verovuoden 2017 tuloverotuksen julkisten tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa journalistista tarkoitusta varten

Tuossa viitataan lakiin, muttei tarkemmin yksilöidä, mikä laki on kyseessä: Tietääkö kukaan? Pidän erikoisena, että yksityishenkilöiden osalta tiedot ovat julkisia, mutta niiden saantia vaikeutetaan hallinnollisella pelleilyllä, vaikka tiedot sitten lopulta saakin nimellisen vaivan jälkeen. Pitäisi tehdä päätös siitä, että ovatko ne tiedot nyt julkisia vai eivät. Ilmeisesti ei haluta, että köyhät kyyläävät naapurinsa tietoja: Ehkä se sitten aiheuttaa kateutta, jos naapuri tienaa vaikka 40 000 euroa vuodessa ja itse tienaakin vain 30 000 euroa vuodessa.

Ongelmahan näissä on se, että esim. rikolliset yms. voivat selvittää varallisuustietoja, ja arvioida sitten, että keheen kohdistaa rikollista toimintaa. Tällä logiikalla tietojen pitäisi olla julkisia vain viranomaisille. Ilmeisesti kuitenkin halutaan rahvaalle leipää ja sirkushuveja siinä määrin, että kaikki on hyvä olla julkista tietoa, vaikka alle 100kiloa tienaavien tietojen saannissa pitääkin nähdä vaivaa.
 
Kauhea se päivä, kun voittaa europotissa 100milj. Pätikkää tulee pankkitilillä lojuvista koroistakin niin, että pääsee jonkun pienen kunnan tulovero rekisteriin.

Tämän jälkeen on suoramarkkinointia, unohtuneita ystäviä ja kaukaisia sukulaisia joka paikassa taputtamassa selkään...

Joutaisivat jo lopettaa moisen tiedon uloksiannin. Journalistin "nälkä" ei kiinnosta. Menköön luukulle, jos ei nappaa.
 
Suomessa elää vahvana kulttuuri, jossa "rikkaita" (tienaa yli 100k vuodessa) vihataan ja kadehditaan yhtäaikaa. Media ja julkinen valta (sis. verottaja) elävät tässä samassa systeemissä, joten siksi rahvaalle on tarjottava huvinsa joka vuosi loppusyksystä.
 
Kohtahan kaiki tiedot ovat julkisia.
Kela & Verottaja & Sossu & Pankit luovuttavat anteliaasti asiakkaidensa tietojaan,
niitä janoaville.Mikään ei sitten enään salaista.:darra::grumpy:
 
Rikollinen käy ottamassa alueensa rikkaiden tiedot ylös ja sitten myy ne netissä eteenpäin. Profit!:psmoke:
 
Verotiedot ovat julkisia, siitä ei ole mitään epäselvyyttä.

Henkilötietolaki taas estää keräämästä kaikkia verotietoja esimerkiksi lehtien nettisivuille (EIT Veropörssi keissi).
 
Eikös tätä käytäntöä monet ulkomaalaiset ihmettele, että tuosta vaan saat kenen tahansa verotiedot itsellesi.
 
Eiköhän tuo ole jo grpd nojalla laitonta. Suomea ei vaan koske kun osa eu laista.
 
Eiköhän tuo ole jo grpd nojalla laitonta. Suomea ei vaan koske kun osa eu laista.

Ei kai GDPR (pääosin?) viranomaisia koske... Sen sijaan jos joku kokoaisi verotiedoista oman rekisterinsä, sitä kyllä koskisi.

Millähän perusteella verotiedot on alun perin julkisiksi tehty?
 
Suomessa kun kateus on kansanperinne,niin jotkut varmaan nauttii noiden lukemisesta.Sitten on taas niitä ihmisiä joiden pitää miettiä että onko varaa ostaa vessapaperia,vai pyyhinkö sormella?,niin heitä ei varmaan hirveästi kiinnosta joidenkin rikkaiden tulot ja verotus.
 
Kyllähän heitä se pitäisi kiinnostaa sen verran, että pitäisikö hakea se vessapaperi sieltä rikkaan huushollista ja ottaa muuta mukaan. Eli köyhät käykääpä hakemassa ne rikkaiden asuinpaikka ja muut tiedot ylös, niin voitte hake försköttiä leipänne päälle.
 
Eikös tätä käytäntöä monet ulkomaalaiset ihmettele, että tuosta vaan saat kenen tahansa verotiedot itsellesi.

Voi olla. Tähän liittyen mieleen tulee ainakin Trumpin soutaminen ja huopaaminen verotietojensa julkistamisen kanssa vaalikampanjansa aikana - ei tainnut sitten koskaan niitä julkistaa.

Mielestäni nykykäytäntö on ihan ok. Kaikki tiedot saa jos oikeasti kiinnostaa (harvaa kiinnostaa), mutta netistä et klikkailemalla näe naapurin Penan ja Lauran tuloja elleivät he ole oikeasti varakkaita. Oikeastaan en tiedä miksi edes varakkaiden tietoja pitäisi nettiin laittaa - siksi, että minä voin käydä kateellisena tsekkaamassa kuinka hyvin joku lapsuudenystävä on tienannut? Median on toki hyvä saada ja tuoda julki poliitikkojen ja muiden vaikuttajien tuloja sekä niiden lähteitä sidonnaisuuksien arvioimiseksi.
 
Ei kai GDPR (pääosin?) viranomaisia koske... Sen sijaan jos joku kokoaisi verotiedoista oman rekisterinsä, sitä kyllä koskisi.

Millähän perusteella verotiedot on alun perin julkisiksi tehty?
Mutta eikö sitten lehtien kokoama rekisteri ole tuollainen?

Verotietojen julkisuus on vaan Suomessa perinnettä ja varmaan siinä on joku läpinäkyvyys ja yleinen rehellisyys taustalla? Omalle kohdalle juttu on aivan sama mutta kyllähän noita on ihan hauska käydä katselemassa. Ja itsellä ei ole pelkoa listoille joutumisesta :D
 
Suurin osa netin verokoneista kertoo vain yli 120 000 euroa ansainneet. Sen mukaan on omatkin tulot optimoitu, että välttyisi kateellisilta naapureilta ja työkavereilta.
 
Suurin osa netin verokoneista kertoo vain yli 120 000 euroa ansainneet. Sen mukaan on omatkin tulot optimoitu, että välttyisi kateellisilta naapureilta ja työkavereilta.

Joo, ylimenevä ansio kannattaa verosuunnitella jotain muuta kautta.
 
Onko kukaan keksinyt julkistaa listoja eniten tukia saavista? Voitaisi niitäkin sitten lehdistä ruotia. Mukana niin maajussit kuin muutkin tuilla loisijat. Pitkäaikaistyöttömistä voisi olla oma listansa ja mukana Kela:n selvitys miten aktiivisesti ovat hakeneet töitä.

Edit: Pinellä googletuksella selvisi että suurimmat maataloustuensaajat ovatkin listattu: Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

Mites sitten työttömät ja sossupummit? Olis kiva saada heistä lista vastavuoroisesti "rikkaiden" pällisteltäväksi ja arvosteltavaksi.
 
Kyllä kaikki yksityishenkilöjä koskevat tiedot saisi olla salaisia oletuksena. Mahdollisuus sitten julkaista mitä haluaa, nyt pitää kaikkialta erikseen käydä kieltämässä. Ollaanko verotietojen julkisuutta perusteltu sen hyödyllisyydellä mitenkään?
 
Pitkäaikaistyöttömistä voisi olla oma listansa ja mukana Kela:n selvitys miten aktiivisesti ovat hakeneet töitä.

Mites sitten työttömät ja sossupummit? Olis kiva saada heistä lista vastavuoroisesti "rikkaiden" pällisteltäväksi ja arvosteltavaksi.

Nämä haluisin minäkin julkisesti nähtäväksi.

Ylipäätään verotietojen salailulle ei ole muuta syytä kuin se, että köyhät vasemmistopaskat tulee kateelliseksi meille menestyjille.
 
Nämä haluisin minäkin julkisesti nähtäväksi.

Ylipäätään verotietojen salailulle ei ole muuta syytä kuin se, että köyhät vasemmistopaskat tulee kateelliseksi meille menestyjille.

Mitäs sä niillä tiedoilla teet? Oot kateellinen köyhille?
 
Kuinkahan moni oikea "menestyja" näkyy edes noissa tiedoissa? No ne tietenkin jotka on rikastuneet ennen kuin ovat osanneet varautua siihen... ja sitten ne jotka joutuvat muuten julkisesti riepoteltaviksi jos Eiran kakkoskämpän pihalla lepää pari Lamboa ja customoitu Koenigsegg ja tulot liittyvät siihen kovalla työllä ansaittu imagoon. Ja verotettavat tulot ovat samat kuin toimeentulotuoeella elävällä Jarkolla itä-suomesta.
 
Mitäs sä niillä tiedoilla teet? Oot kateellinen köyhille?
Mitä köyhät tekevät rikkaiden verotietoja katsellessa? Huonoja puolia verotietojen julkaisemiselle onkin jo esitetty. Veikkaan että köyhien tukien julkaisemisella on vähemmän huonoja puolia.
 
Kuinkahan moni oikea "menestyja" näkyy edes noissa tiedoissa? No ne tietenkin jotka on rikastuneet ennen kuin ovat osanneet varautua siihen... ja sitten ne jotka joutuvat muuten julkisesti riepoteltaviksi jos Eiran kakkoskämpän pihalla lepää pari Lamboa ja customoitu Koenigsegg ja tulot liittyvät siihen kovalla työllä ansaittu imagoon. Ja verotettavat tulot ovat samat kuin toimeentulotuoeella elävällä Jarkolla itä-suomesta.

No eiköhän niistä keskimäärin ne löydy, jotka eivät työnnä kaikkea rahaa johonkin firman offshoretileille. Eli ne, jotka nostavat palkkaa tai osinkoja Suomessa.

Sinänsä ihan naurettava raja joku 100.000 € vuodessa alkaa julkaisemaan listoja.
 
Kuinkahan moni oikea "menestyja" näkyy edes noissa tiedoissa? No ne tietenkin jotka on rikastuneet ennen kuin ovat osanneet varautua siihen... ja sitten ne jotka joutuvat muuten julkisesti riepoteltaviksi jos Eiran kakkoskämpän pihalla lepää pari Lamboa ja customoitu Koenigsegg ja tulot liittyvät siihen kovalla työllä ansaittu imagoon. Ja verotettavat tulot ovat samat kuin toimeentulotuoeella elävällä Jarkolla itä-suomesta.

Veikkaan että keskimäärin ne "menestyjät" maksaa paljon veroja elättäen tämän Jarkon Itä-Suomessa ja kasan muita.
 
Veikkaan että keskimäärin ne "menestyjät" maksaa paljon veroja elättäen tämän Jarkon Itä-Suomessa ja kasan muita.
Veikkaan että kyllä ja että ei. Mistä näkökulmasta tuota katsoo. Erään veroja muualla maksaneen (ja suomessa koulutuksen saaneen) käsien läpi on mennyt liuta VC-rahoja (tai jopa ihan perinteisiä private equity soppareita) ihan vain koska kivempi suosia kotimaista kuin naapurimaan firmaa. Rahoitusehtoina on aika usein tiettyjä milestoneja. Vaikka nyt henkilöstön lukumäärä. Kuka on lopulta se joka noissa verotiedoissa komeilee tai kuka ei, on aika turhaa ja pelkää klikkikalastelua ja uteliaisuuden täyttämistä. Niiden uteliaitten jotka eivät työnteosta tai yrittämisestä juurikaan tiedä.

Eri asia on se että jotain kiinnostaa tienaako loiri enemmän kuin simosalmisen kuolinpesä. Se saakin olla ihan vapaata riistaa. Provosin jo varmaan tarpeeksi, mutta en turhaan.

Hyvä ja kiva aihe joka toistunee joka syksi samalla kaavalla.
 
Yksi yhteen ei. Luultavati tuo tasa-arvovaltuutettu myös haluaisi että niiden palkkatietojen mukana olisi tieto työtunneista tms.

Tieto työtunneista sekä luonnollisesti yksityiskohtainen erittely työtehtävistä. Kateellisen työkaverin / naapurin olisi myös hyvä sisäistää, että kaikki ne pienimmätkin yksityiskohdat, jonka perusteella niin ja niin kova palkka maksetaan.
 
Kateellisen työkaverin / naapurin olisi myös hyvä sisäistää, että kaikki ne pienimmätkin yksityiskohdat, jonka perusteella niin ja niin kova palkka maksetaan.

Naapurit eivät liity tuon tasa-arvovaltuutetun ajamaan asiaan mitenkään.
 
Naapurit eivät liity tuon tasa-arvo valtuutetun ajamaan asiaan mitenkään.

Eivät sinänsä suoraan liitykään, mutta näiden hankkeiden eteenpäinvievänä voimana on kateus tai toisaalta se, että pääsee varmistumaan vertaisensa tienaavan vähemmän kuin itse, jolla sitten oma ego boostautuu. Miksei lopulta sinne organisaation palkkatietoihin saisi päästä kuikuilemaan naapuritkin tasa-arvon verukkeella?
 
Itse teen sellaista työtä, jossa yritys haluaa varmasti pitää minusta kiinni, mutta tietävät myös etten kovin helpolla saa yhtä hyvä palkkaista työtä, eli molemmilla on hyvin vipuvartta palkkaneuvotteluihin. Tässä kolleegojen julkiset verotiedot ovat älyttömän hyvä työkalu, kun käytännössä pystyn myös tarkistamaan heidän työtunnit.
 
Tasa-arvovaltuutettu antaisi työntekijöille oikeuden päästä näkemään työkaverin palkan

Eikö nämä tiedot ole saatavissa vähintään sieltä verohallinnon asiakaspäätteeltä, vaikka työntekijä kuinka kieltäisi kollegoitaan saamasta palkkatietoa yrityksen sisällä? Voisi kuvitella, että tuollaisesta kieltämisestä aiheutuisi Streisand-efekti, ja kaikki kirmaisivat pää kolmantena jalkana verohallinnon asiakaspäätteelle.

On ja ei. Verotettavan ansio- ja pääomatulon kyllä näkee, mutta niissä kullakin on yksilölliset vähennykset jotka pienentävät näkyvää ansiota enemmän tai vähemmän. Samoin ansiotuloja voi tulla muustakin toiminnasta kuin palkkatyöstä vertailtavassa työpaikassa, pääomatuloista puhumattakaan.
 
Mutta eikö sitten lehtien kokoama rekisteri ole tuollainen?

Verotietojen julkisuus on vaan Suomessa perinnettä ja varmaan siinä on joku läpinäkyvyys ja yleinen rehellisyys taustalla? Omalle kohdalle juttu on aivan sama mutta kyllähän noita on ihan hauska käydä katselemassa. Ja itsellä ei ole pelkoa listoille joutumisesta :D

Lehtien listoista en osaa sanoa. Ihan mielenkiintoinen kysymys kyllä.

Kuvittelisin, että valtion taloustietojen läpinäkyvyys voisi olla myös yksi syy verotietojen julkisuuteen.
 
Mutta eikö sitten lehtien kokoama rekisteri ole tuollainen?
Henkilötietojen suojaa koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan vain osittain toimituksellisia tarkoituksia varten tapahtuvaan tietojenkäsittelyyn.

Tietosuoja-asetuksen 85 artiklan 2 kohdan mukaan "käsittelylle journalistisia tarkoituksia varten tai akateemisen, taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten jäsenvaltioiden on säädettävä vapautuksia tai poikkeuksia II luvun (periaatteet), III luvun (rekisteröidyn oikeudet), IV luvun (rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä), V luvun (henkilötietojen siirto kolmansiin maihin tai kansainvälisille järjestöille), VI luvun (riippumattomat valvontaviranomaiset), VII luvun (yhteistyö ja yhdenmukaisuus) ja IX luvun (tietojenkäsittelyyn liittyvät erityistilanteet) säännöksiin, jos ne ovat tarpeen henkilötietojen suojaa koskevan oikeuden sovittamiseksi yhteen sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden kanssa".

Voimassa olevan henkilötietolain 2 §:n 5 momentissa säädetään, että henkilötietojen käsittelyä toimituksellisia sekä taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten koskevat soveltuvin osin ainoastaan mainitun lain 1–4 ja 32 §, 39 §:n 3 momentti, 40 §:n 1 ja 3 momentti, 42 §, 44 §:n 2 kohta, 45–47 §, 48 §:n 2 momentti sekä 50 ja 51 §, jollei 17 §:stä muuta johdu.

Henkilötietolain korvaavassa uudessa tietosuojalaissa on ehdotettu säädettävän poikkeuksista seuraavaa:
5 luku

Tietojenkäsittelyn erityistilanteet

27 §

Henkilötietojen käsittely journalistisen, akateemisen, taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten
Sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamiseksi henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten tai akateemisen, taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten ei sovelleta tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c—e alakohtaa, 6 ja 7 artiklaa, 9 ja 10 artiklaa, 11 artiklan 2 kohtaa, 12—22 artiklaa, 30 artiklaa, 34 artiklan 1—3 kohtaa, 35 ja 36 artiklaa, 56 artiklaa, 58 artiklan 2 kohdan f alakohtaa, 60—63 artiklaa ja 65—67 artiklaa.

Tietosuoja-asetuksen 27 artiklaa ei sovelleta sellaiseen henkilötietojen käsittelyyn, joka liittyy sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) säädettyyn toimintaan. Tietosuoja-asetuksen 44—50 artiklaa ei sovelleta, jos soveltaminen loukkaisi oikeutta sananvapauteen tai tiedonvälityksen vapauteen.
Sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamiseksi henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten tai akateemisen, taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten sovelletaan tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa ja 2 kohtaa, 24—26 artiklaa, 31 artiklaa, 39 ja 40 artiklaa, 42 artiklaa, 57 ja 58 artiklaa, 64 artiklaa ja 70 artiklaa ainoastaan soveltuvin osin.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 980
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom