Yksityisen pysäköinninvalvonnan älyttömyydet.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
Olisi aivan järjetön tilanne jos ulkomaalaiset voisivat pysäköidä Suomessa minne sattuu, koska parkkisakot eivät menisi perintään ulkomaille. Tätä tilannetta kun hetken miettii niin ihan hyvä vaan että parkkisakot ja muutkin sakot seuraa perässä maasta toiseen.
No oikeasti niitä ulkomaalaisia autoja ei ole paljoa eli lähtökohtaisesti ei mikään isompi ongelma ja tässä ei nyt alunperin ollut kysymys kunnallaisesta vaan yksityisestä pysäköintilaitoksesta. Suomessa vastaava analogia olisi että kun lapsesi haaparannasta ajaa tornioon yksityiseen paten parkkiin jossa hinta on miljoona/alkava minuutti niin Suomen oikeuslaitoksen kautta pyöräytetyssä tuomiossa sulta tullaan perimään hetken päästä 5 miljoonaa ruotsin ulosottolaitoksen taholta.

Kunnalliseen valvontaan nyt voi siinä mielessä luottaa että se asia ja tuomio on todennäköisesti ns. kohdallaan, mutta perintäkulut ylittävät kirkkaasti saatavan arvon eli ei näiden perimisessä mitään järkeä ole.

Entäpäs ulkomailta saatu ylinopeussakko, kuinkas mielelläsi maksat sellaisen jos/kun et itse ole ko. maassa edes käynyt?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 761
Olisi aivan järjetön tilanne jos ulkomaalaiset voisivat pysäköidä Suomessa minne sattuu, koska parkkisakot eivät menisi perintään ulkomaille. Tätä tilannetta kun hetken miettii niin ihan hyvä vaan että parkkisakot ja muutkin sakot seuraa perässä maasta toiseen.
Aikalailla taitavat voida?

Yhtiön mukaan Helsingissä jää maksamatta yli 80 prosenttia ulkomaalaisille määrätyistä pysäköintivirhemaksuista, mistä on aiheutunut edellisten viiden vuoden aikana potentiaalisesti yli 4,4 miljoonan euron lovi. Kansallisuuksista Helsingissä ovat kuuliaisimpia venäläiset ja italialaiset, huolimattomimpia virolaiset.

juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 610
No oikeasti niitä ulkomaalaisia autoja ei ole paljoa eli lähtökohtaisesti ei mikään isompi ongelma ja tässä ei nyt alunperin ollut kysymys kunnallaisesta vaan yksityisestä pysäköintilaitoksesta. Suomessa vastaava analogia olisi että kun lapsesi haaparannasta ajaa tornioon yksityiseen paten parkkiin jossa hinta on miljoona/alkava minuutti niin Suomen oikeuslaitoksen kautta pyöräytetyssä tuomiossa sulta tullaan perimään hetken päästä 5 miljoonaa ruotsin ulosottolaitoksen taholta.

Kunnalliseen valvontaan nyt voi siinä mielessä luottaa että se asia on todennäköisesti kohdallaan.

Entäpäs ulkomailta saatu ylinopeussakko, kuinkas mielelläsi maksat sellaisen jos/kun et itse ole ko. maassa edes käynyt?
Ulkomaalaisten autojen määrä ei ole tässä se juttu, vaan periaate. Jos meidän ei tarvitse maksaa, niin ei muidenkaan. Eikä se kovinkaan hyvältä kuulosta noin päin mietittynä.

En ymmärrä miksi sääntöjen pitäisi olla erilaisia jos on toisen maan kansalainen. Jos kaverisi / lapsesi / joku muu ei ymmärrä että laina-autolla ajetaan sääntöjen mukaan ja pysäköinti maksaa, niin kannattaa kertoa säännöt ja lopettaa auton lainaaminen. Kaverilta tietysti laitetaan omaan perintään ne sakot, tuli mistä maasta tahansa.
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 610
Aikalailla taitavat voida?

Yhtiön mukaan Helsingissä jää maksamatta yli 80 prosenttia ulkomaalaisille määrätyistä pysäköintivirhemaksuista, mistä on aiheutunut edellisten viiden vuoden aikana potentiaalisesti yli 4,4 miljoonan euron lovi. Kansallisuuksista Helsingissä ovat kuuliaisimpia venäläiset ja italialaiset, huolimattomimpia virolaiset.

En ollutkaan tietoinen tästä, käsitin edellisten viestien perusteella että perintään menisivät. Jos näin ei ole, niin syytä olisi, eihän toi ole mitenkään järkevä tilanne.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
10 767
En ymmärrä miksi sääntöjen pitäisi olla erilaisia jos on toisen maan kansalainen.
Eikös tässä alkuperäinen ongelma ollutkin juuri se, että sääntö ei ollut ulkomaalaiselle sama vaan aiheettomasti laskutettiin vittuiluperustein? No, ei sen väliä.

Paremmin näkisin ongelmaksi sen, että laskuja ja vaikka mitä linnatuomioita alkaisi tulla postissa kymmenistä eri maista joista useimmissa uhri ei ole edes käynyt. Jossain määrinhän tilanne on suomalaiselle juuri tämä. Me kyllä joudumme tyhjästäkin vastuuseen, toisinpäin homma ei toimi. Kuten yllä uutisessa kerrotaan ja useimmat varmaan tiesivät, esimerkiksi virolaisilla on aika pitkälti vapaa sikailupassi Suomessa. Toisinpäin pidetään kuri kovimman kautta.

Suomalainen voi saada vaikkapa Yhdysvalloista aiheettoman kamerasakon virheen takia ja asia on pakko omalla kustannuksella hoitaa. Ellei hoida, voi joutua todella kuseen vuosikymmeniä myöhemmin sinne matkustaessaan - mahdollisesti ilmankin jos maailma kehittyy nykyiseen suuntaan.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 202
Aikalailla taitavat voida?

Yhtiön mukaan Helsingissä jää maksamatta yli 80 prosenttia ulkomaalaisille määrätyistä pysäköintivirhemaksuista, mistä on aiheutunut edellisten viiden vuoden aikana potentiaalisesti yli 4,4 miljoonan euron lovi. Kansallisuuksista Helsingissä ovat kuuliaisimpia venäläiset ja italialaiset, huolimattomimpia virolaiset.

Et sitten tuoreempaa uutista löytänyt. Kyllä ne voi noita periä. Jopa parkkipate pystyy ne perimään virolaisilta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
En ymmärrä miksi sääntöjen pitäisi olla erilaisia jos on toisen maan kansalainen. Jos kaverisi / lapsesi / joku muu ei ymmärrä että laina-autolla ajetaan sääntöjen mukaan ja pysäköinti maksaa, niin kannattaa kertoa säännöt ja lopettaa auton lainaaminen. Kaverilta tietysti laitetaan omaan perintään ne sakot, tuli mistä maasta tahansa.
Olisiko vaikkapa siksi että pitämällä autoni Suomen rekkarissa olen sitoutunut suomalaiseen lainsäädäntöön, ei minua vähempää kiinnosta ruotsalainen tai italialainen lainsäädäntö jos en ko. maassa itse käy. Tätä taustaa vasten ainakin mielestäni on outoa ja kyseenalaista yrittää laskuttaa toisesta maasta ajoneuvon omistajaa jolla ei ole mahdollisen asian kanssa mitään tekemistä.

Mahdollinen saapuva kirje ei myöskään todennäköisesti ole suomeksi, pitäisikö siis ensin hankkia jostain tulkki ymmärtääkseen mistä on kysymys ja sitten vielä mahdollisesti juristi toisesta maasta ajamaan asiaa? Kirsikkana kakun päälle niin kirje ei edes välttämättä tavoita sinua ja jos/kun Suomessakin voidaan antaa yksipuolisia tuomioita niin olettavasti myöskin muualla. Toisin sanoen saattaa olla että sulla ei ole edes ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaa ennen kuin vastapuolella on käsissä laillinen kansallinen tuomio jonka valitusaika on ummessa.

Erikoista jos suomalainen ulosotto on niin höveli että tuollaiset vaatimukset menisivät sukkana läpi?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
15 558

1.
Autoa ei kannata lainata kuin luotetuille, jotka kantavat vastuunsa, varsinkin jos lainaat ulkomaan reissua varten.
2.
Oikeusturvavakuutus, vielä varmistaa myyjältä että auttaa näissä asioissa.

Se on toki ihan syvältä että autonomistaja haltia on lompakolla vastuussa muiden teoista.

Joku pohti miljoonankruunun pysäköintilaskua, en ole kuullut että sellainen menisi heittämällä läpi. mutta en uskalla väittää ettei sellaista voisi tulla.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
839
Eli lyhyesti reklamoida kannattaisi jos tuntuu aiheettomalta. Ei kai noiden reklamaatioiden tietojen täytössä ole mitään velvollisuutta antaa oikeata nimeä tai yhteystietoja. Jos eivät ole tyytyväisiä niin jatkavat ajoneuvon omistajan/haltijan kanssa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
123

Mikä tämä juttu on, ettei halua omia asioitaan selvittää omalla nimellänsä? Ja kuka hitto on niin selkärangaton, että lainaa auton ja antaa omistajan vielä selvittää sotkut? Ei varmaan tartte jatkossa paljon apua kysellä.
 
Nyt en tajunnut.

Reklamoin jostain asiasta, mutta en kerro kuka reklamoi.

Kuullostaa enemmänkin nimettömältä palautteelta.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
839
Mikä tämä juttu on, ettei halua omia asioitaan selvittää omalla nimellänsä? Ja kuka hitto on niin selkärangaton, että lainaa auton ja antaa omistajan vielä selvittää sotkut? Ei varmaan tartte jatkossa paljon apua kysellä.
Ei ole halua jakaa omia henkilö- ja yhteystietoja kaikille epämääräisille toimijoille, kun muutenkin tulee epämääräisiä viestejä ja puheluita.

akollisissa taisi olla maksun numero, rekisteritunnus, osoite, nimi, syntymäaika, puhelin, sähköposti ja olisiko jopa ollut jotain ajokortin tietoja.

Suomessa joskus riittänyt perittävän reklmaatioon rekisteritunnus, asiointinumero ja sähköposti. Jossa mielestäni on ihan riittävästi asian yksilöimiseksi.

Kyseessä ei ole laina-auto missä joku ulkopuolinen syötettäisiin susille, vaan talouden sisäinen asia.
 
Tästä kyse
Aihetta liipaten seuraako länsinaapurin parkkisakot perässä. Laput annettu erittäin kyseenalaisila perusteilla maksullisissa halleissa vaikka pysäköintimaksu maksettuna. Syinä ruutuun liian iso auto reunapaikalla ettei edes vienyt muiden ruutua mutta hallissa ei mainintaa pysäköinnistä vain merkityillä paikoilla. Toinen väärästä rekisterinumerosta kun paikalliset järjestelmät eivät anna - kirjoittaa kirjainten ja numeroiden väliin, eikä paperittomana aikana automaatit mitään lupia enää tulosta.

Auto ei ole pysäköijän nimissä, joten ainakaan asianomaiselta eivät ihan helposti pääse perimään. Ei hirveästi kiinnostaisi reklamaatioitakaan täytellä, kun niihin pitäisi nimi ja osoite antaa. Vastaukset kuitenkin tasoa mitäs tulit uuden kokoisella autolla 80-luvun ruutuun tai olisit pysynyt kotona jos ei paikallisia kilpiä ole niin epäilen paremmat mahdollisuudet jättää vain maksamatta ja odottaa mahdollisia kirjeitä auton omistajalle.

Kokemuksena toisesta pohjoismaasta toinen henkilö pysäköi omistamani auton koittivat periä mutta yksityiselle käytetty en ajanut, en sopinut malli toimi eikä muuta kuulunut perästä.
Tässä ilmeisesti sitä postia ei ole vielä tullut, mutta halutaan reklamoida ennen kuin tulee.

Eli ensin varmistetaan voiko ne saada yhteystiedot ilman reklamaatiotakin, jos voivat niin reklamaatio ei ole riski.

Jos taasen eivät saa, niin reklamaatio on riski että saavat yhteystiedo ja lähtevät perimään laskua, jos reklamaatio ei mene läpi.

Reklamaation läpimenoa ei pidetä varmana, (Kotimaisen pate ja kunnallisen valvonnan mielikuvien takia), auto pysäköity väärin, ei varmuutta voiko sen kiistä, lisäksi rekisteri tunnus merkattu väärin, joten senkin läpimenoa pitää riskinä.

Ensin toki tulee mieleen että onko kuinkaisosta summasta kyse.
Toisena tsekata sikäläisilta sivustoilta kokemuksia ko toimijasta.
 
Juuri tämän tyyppisestä kyse. Kotimaisten yksityisten toimista lukenut useamman kerran, miten reklamaatio ennen perintää tai huomautusta on heikentänyt asemaa.

Uskoakseni ajoneuvon tietoja ei pitäisi saada ilman perintätoimistoa.

Summat noin 50 € luokassa kpl mutta perhanan pankki ottaa SEK maksusta palvelumaksun. Karhuna tulevat tulisi kuitenkin euromääräisinä, joten siinäkin säästäisi.

Myös maksetuista pysäköinneistä laputtaminen hieman sylettää mutta parkkitalo ja laputus ovat eri bisnes.
Eihän googlaamalla mistäkään pysäköintiin liittyvästä positiivista kokemusta löydy, eivät he anna arvioita joilla kaikki ovat mennyt hyvin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 202
En kyllä nyt tajua tätä.
Jos kerta tuo on laillista, niin miksi Patet ei vaan miehitä isoja parkkipaikkoja, ja jokaiselle parkkiin tulevalle autolle nopeesti pikavoitto? Taatusti ehtivät naputteleen sakon nopeammin kuin kuljettaja ehtii käydä maksuautomaatilla, rekkariahan voi alkaa naputteleen laitteeseen heti kun uhri lähestyy pysäköintiaikeissa. Eli saadaan lappu kaikkiin autoihin, firman tulos ja provisiot räjähtää. Miks ihmeessä näin ei toimita, jos se kuiten on laillista??
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 600
Ja taas Parkkipate:

Korjaus: 20.10. klo 13:03: Uutisessa kerrottiin aluksi virheellisesti, että Eerolle parkkisakon antanut valvoja olisi työskennellyt yksityisessä Parkkipate-pysäköinninvalvontayhtiössä. Todellisuudessa sakon antaja työskenteli Tampereen kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa.
luetaas uutiset loppuun asti. Mutta kyllä tuo kunnallinenkin osaa perseillä näköjään.
 
Liittynyt
25.10.2023
Viestejä
1
Kysyin Aimoparkin valvojalta saako auton jättää muutamaksi minuutiksi taloyhtiön sisäpihalle kun käy hakemassa asunnosta sinne unohtuneen tavaran tms. Valvoja kertoi että joutuvat odottamaan 15 minuuttia ennen pysäköintivirhemaksun kirjoittamista. Onko tuo 15 minuuttia firman oma sääntö ?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
578

Aimoparkista en tiedä, mutta erään P-kirjaimella alkavalla valvontafirmalla ajankohta riippui ihan mitä valvottavan kohteen kanssa oli sovittu. Vakiona aika on X, mutta monissa kohteissa ajat olivat pidempiä.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
286
Kysyin Aimoparkin valvojalta saako auton jättää muutamaksi minuutiksi taloyhtiön sisäpihalle kun käy hakemassa asunnosta sinne unohtuneen tavaran tms. Valvoja kertoi että joutuvat odottamaan 15 minuuttia ennen pysäköintivirhemaksun kirjoittamista. Onko tuo 15 minuuttia firman oma sääntö ?
Ei ainakaan päde Espoossa kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa. Pari sakkoa olen heiltä ottanut, toisella kerralla jätin auton kääntöpaikan reunaan ja _juoksemalla_ vein rakennustyömaalle yhden tavaran putkarin kouraan, ja _juoksemalla_ palasin sieltä autolle. Lappu odotti ikkunassa, ketään ei näkynyt. Koko reissussa meni reilusti alle 5min. Lähin laillinen kadunvarsiparkki oli vajaan kilometrin päässä, aluepysäköinti kielletty ja rakennustyömaalle ei ollut mahdollista ajaa autoa edes hetkeksi sisälle. Myöhemmin sain kuulla että pys.valvoja asui kääntöpaikan viereisessä talossa, enkä suinkaan ollut ainoa joka siinä sakon sai hyvin pikaisella pyrähdyksellä.

Toisella kerralla Tapiolassa jätin auton hiekkaparkkikselle ja lähdin katsomaan jalkaisin alueen sisätuloväylällä olevaa pysäköintiohjetta tarkemmin. Autolle päin kävellessä huomasin että siellä raapustelee lappuliisa tikettiä, ja hymyili omahyväisesti kun yritin selittää tilannetta että kävin vaan tarkastamassa ohjeet. Tähänkin kävelyyn meni vain pari minuuttia, mutta pysäköinninvalvoja oli ilmeisesti juuri kierroksella ja lymyili jossain autojen väleissä kun tulin. Tää oli siis kiekollinen kenttä vaan, mutta en ollut varma oliko siellä joku maksu suoritettava, joten en ollut ennättänyt sitä kiekkoa ruuvata paikalleen.

Kummassakin tapauksessa reklamointi johti vaan siihen että "pysäköinninvalvojaa haastateltu, hän odotellut auton vieressä eikä ketään näkynyt missään, maksu katsotaan aiheelliseksi".
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
685
Mulla on nyt Aimo Parkin kanssa keissi meneillään missä parkkeerasin prätkän maksulliselle alueelle, mutta epähuomiossa valitsin auton rekkarin sovelluksesta millä maksoin pysäköinnin. Sieltähän napsahti 60€ valvontamaksu. Reklamoin tämän ja liitin mukaan kuitin pysäköinnistä. Vastineessa pudottivat maksuvaatimuksen 30€, mutta edelleen kinusivat maksua. Reklamoin uudelleen ja liitin mukaan kuluttajaneuvonnan ohjeistuksen, että on kohtuutonta vaatia maksua, jos maksu on kuitenkin suoritettu ja pystyy todistamaan, että pysäköity ajoneuvo on ollut käytössä. Tämäkään ei kelvannu vaan nyt vaativat 35€. Laitoin nyt kuluttajaneuvontaan viestiä keissistä ja katsotaan saisko valvontamaksun sitä kautta mitätöityä
 
Kuluttajaneuvonta ei varsinaisesti mitätöi mitään. Kuluttajariitalautakunta voisi mahdollisesti antaa päätöksen joka sekään toki ei sido yrityksiä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 202
Mitätöinti onnistunee vain oikeussalissa. Mutta meneekös tämmöiset keissit lelu..eiku markkinaoikeuteen vai käräjille? Kyseessä kait on sopimusriita, eikä rikosasia.

Edit. Kuluttajariitalautakunnan suosituksella voisi kuvitella olevan merkitystä oikeussalissa, mutta sitli se on vain suositus
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
8 836
Mitätöinti onnistunee vain oikeussalissa. Mutta meneekös tämmöiset keissit lelu..eiku markkinaoikeuteen vai käräjille? Kyseessä kait on sopimusriita, eikä rikosasia
Riita-asiahan se lie. Mut kai se on hyvä porras kerrallan asiat käydä. En tiiä miten markkinaoikeudessa menetellään, meinaan ku oikeudessa on käräjät, hovi ja korkein. Onko se markkinaoikeus sit viimeinen pysäkki kuluttajariitalautakunnan jälkeen?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
8 836
Liekkö kansalainen voi omin päin nostaa petoskeissiä? Ainakaan tekijänoikeustrolleja ei ole saatu käräjille, vaikkakin petoksen tunnusmerkit vaikuttaisi täyttyvän joissain tapauksissa.
Sori, vetelin ninjaeditointeja. Eka mainitsin petoskeissin mahiksen, mut lukaisin jutun uusiksi ja näin maallikonki silmin sellaisesta ei ollut kyse. Hedareiden kohdalla iha oma juttunsa, mut hekin ovat kirjeensä niin näppärästi kirjoittaneet, että vaatinee taitavan syyttäjän.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 202
Riita-asiahan se lie. Mut kai se on hyvä porras kerrallan asiat käydä. En tiiä miten markkinaoikeudessa menetellään, meinaan ku oikeudessa on käräjät, hovi ja korkein. Onko se markkinaoikeus sit viimeinen pysäkki kuluttajariitalautakunnan jälkeen?
Eipä oo itelläkään tietoa.

Mut vielä tuohon alkuperäiseen tapaukseen, niin onhan se Aimo-Parkilta totaalisen kusipäistä hommaa tingata puolikasta maksua. Ei minkäänlaista etiikkaa toiminnassa; ja yllättyneitä olivat...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
8 836
Mut vielä tuohon alkuperäiseen tapaukseen, niin onhan se Aimo-Parkilta totaalisen kusipäistä hommaa tingata puolikasta maksua. Ei minkäänlaista etiikkaa toiminnassa; ja yllättyneitä olivat...
Niin ja vähensivät hyvitystä toisella reklamaatio-kierroksella. Mitvit. Veikkaan, että toi ei mennyt ihan lain mukaan.

Vastineessa pudottivat maksuvaatimuksen 30€, mutta edelleen kinusivat maksua. Reklamoin uudelleen ja liitin mukaan kuluttajaneuvonnan ohjeistuksen, että on kohtuutonta vaatia maksua, jos maksu on kuitenkin suoritettu ja pystyy todistamaan, että pysäköity ajoneuvo on ollut käytössä. Tämäkään ei kelvannu vaan nyt vaativat 35€
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 130
Itte ainakin maksan noi piletit eräpäivään menness pois, ja vaadin oikaisua heti jos siinä on joku virhe, rekkulaan heti. Esim liikennemerkit puuttuu tms perus. Siks otan aina itsekin ”kuvat paikalta” missä perusteeton on saatu. Myös kuvankaappaukset äpin maksuista.
 
Onko minkälaisella menestyksellä oikaisut menneet läpi? Kai maksavat korkoa virheellisin perustein tehdystä maksu suorituksesta?
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 130
Yks hylsy, oikaisulle.
4 aiheellista (ei muuta tarvetta ku maksaa pois).
Yks valitus koneessa. Kaverilla oli vastaavalla syyllä valitus, joka meni läpi. Liikennemerkki, johon sakko viittaa - ei ole olemassa.

Sivuaa aihetta, ei sama asia: Yks kameratolpan sakkolappu valitettu, ei maksua. Todistetusti olin toisaalla.

En usko hetkeäkään, että maksavat pysäköintisakolle korkoa. Nähtäväksi jää, pitäisi tästä vetävästä kupongista maksaa korkoa noin 3 kk ja 2 viikon ajalta. Koska valitusjono oli tyyliin 4 kk.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
97
Parkkipate hävisi taistelun Joonasta vastaan – Joutuukin maksamaan 7000 euroa

Ymmärränkö tuon uutisen viimeisen kappaleen oikein, että hovioikeuden mukaan tämän syyttömän Joonaksen asianajaja on nähnyt tarpeettoman paljon vaivaa ja lasku on turhan iso, niin Paten ei tarvitse kaikkea maksaa, joten Joonas jäi tästä käräjöinnistä 1500e tappiolle?

Edit: entä tuo kappale käräoikeuden perusteluista "Perusteluna käytettiin sitä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen.", muistaakseni täälläkin on sanottu, että käräjille joutuessa kutsuu vain vaimon/kaverin/naapurin todistamaan että hän auton pysäköi, niin onko tuo nyt sitten kuitenkaan toimiva tapa? Mutta toisaalta hovioikeus tuon perustelun kuitenkin kumosi? Tässäkään tilanteessa itse valvontamaksulla ei ole käytännössä mitään väliä, vääryyksiltä itsensä puolustamisen oikeudenkäyntikulut on ne jotka merkitsee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 648

Asianajaja voi kohtuullistaa sen laskunsa vastaamaan sitä, minkä käräjäoikeus hyväksyi.

Sehän tuossa on tärkeintä, ettei itse joudu senttiäkään maksamaan parkkipatelle ja patet saa 7000 euroa maksettavaa.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
166
Mikäs tilanne näistä yksityisparkkivalvonta firmojen lain valmisteluista? Junnaa paikoillaan edelleen? Alkaa mennä tavaksi jo niin mitä sitä lakia enää tarvii säädellä
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
675
Ei käsittääkseni ole valmisteltavana. Pari vuotta sitten eduskunnan hallintovaliokunta pyysi oikeusministeriötä selvittämään yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön tarvetta. Ministeriö ilmoitti jo tuolloin, ettei se näe tarvetta lainsäädännölle. Valtioneuvoston hankerekisteristä ei löydy vieläkään mitään asiaa koskevaa hanketta, joten todennäköisesti asia on haudattu.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
15 558
Mikäs tilanne näistä yksityisparkkivalvonta firmojen lain valmisteluista? Junnaa paikoillaan edelleen? Alkaa mennä tavaksi jo niin mitä sitä lakia enää tarvii säädellä
Työalla ei kai mitään, eli nykyiseen on vaikea tehdä parannuksia. Ketjussa aikoineen kirjoituksia, menee hyvin raskaaksi lainsäätämiseksi jos yksityiselle puolelle antaisi ihan viranomais "valtuuksia" ym prosessia siltäpuolelta, joten idea miten valvontaa voisi kehittää lainsääsännön avulla jääneet vähäiseksi. Riita-asioiden yleinen käsittelyn tehostaminen, niin se taasen vähän toisella tontilla.
 
Liittynyt
25.10.2022
Viestejä
10
Pahoittelut jos asiasta on juteltu aiemmin, mutta voisiko joku selventää hölmölle?

Eli yksityinen parkkivalvonta toimii siis niin, että alueelle astuminen (tai enemmänkin ajoneuvolla ajaminen) tekee sinusta osapuolen sopimukseen, joka on hämärästi kirjoitettu johonkin kylttiin jossain. Fair enough, olkoon näin.

Mutta mikä estää minua yksityisenä kansalaisena tekemään vastaavanlaisen sopimuksen, johon automaattisesti suostut ja sitoudut:
  • Koskiessasi autooni. Jokainen auton ei-haltija sitoutuu maksamaan haltijalle loppuelämänsä 500€/minuutti.
  • Lähettäessäsi sähköpostia mailiini. Jokainen ei-pyydetty sähköpostivastaus tarkoittaa kirjoittajan sitoutumista sopimukseen, jossa hän luovuttaa esikoislapsensa minulle.
  • Kun mainitset nimeni kolme kertaa peräkkäin missä tahansa Suomen alueella. Tällöin ilmaannun paikalle kuin tyhjästä ja lupaan toteuttaa kolme toivomustasi ...
Jne jne jne.

Siis mikä estää tän perseilyn pelaamisen molemminpuolisesti? Minkä takia pysäköinninvalvonta on jotenkin erityistapaus sopimusoikeudessa?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 761
Siis mikä estää tän perseilyn pelaamisen molemminpuolisesti? Minkä takia pysäköinninvalvonta on jotenkin erityistapaus sopimusoikeudessa?
Oikeus ja lainsäätäjät määrittelee loppupeleissä rajat. Korkein oikeus on todennut parkkisopparit laillisiksi ja ehdot kohtuullisiksi, voit toki alkaa pelaamaan omilla sopimuksillasi ja niin pitkään kun kukaan ei lähde riitauttamaan sopimuksia ja hakemaan oikeuden suuntaviivoja, eihän ne laittomia ole. Toki maksajia voi olla aika vähän, ellet sitten itse hae oikeudesta "omiasi"
 
Justiinsa näin. Yritin kovasti googlailla esimerkkitapauksia höpöhöpö-soppareista. Takavuosina yrittivät esim. tv-tarkastajia pitää poissa ovelta vastaavanlaisilla uhkaviesteillä, muttei tainnut mikään niistä mennä oikeuteen asti kokeiltavaksi. Tyyliin siis "tv-tarkastajan koputukset maksavat x. määrän rahaa, kolkuttamalla hyväksyt ehdot."

Ehkä tommosella oikeustapauksella sitten viimein saatais reductio ad absurdum-tyyliin näytettyä kuinka heikolla pohjalla tää yksityinen parkkivalvonta on.

Ja jos nyt vielä kontekstiksi - sapettaa lähinnä että tää sääntöjen (puute) houkuttelee lähinnä näitä hämärätoimijoita markkinoille. Yksityisten parkkihallit yms parkkipaikat on toki jollain tavalla suojattava väärinkäytöltä, kun kukaan ei pysäköintisääntöjä osaa noudattaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 761
Näköjään alkaa oikeusjututkin menevän enemmän siihen suuntaan, että jos et kerro kuka ajoi tai sinulla ei ole vedenpitävää alibia, olet ajanut autoa. Aikaisemmin saattoi riittää epäilys siitä, että joku muu on voinut ajaa auto, että voitat jutun. Eli syyllinen ellet toisin todista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että mies oli lainannut ajoneuvoaan eri tahoille.

Oikeus katsoi myös näytetyksi, ettei kyseessä ole ollut uusi eikä myöskään kovin arvokas ajoneuvo. Näin ollen käräjäoikeus ei laittanut painoarvoa Parkkipaten väitteelle, että kyseessä olisi niin sanottu premium-luokan ajoneuvo, jonka lainaaminen toisille olisi epätodennäköistä.

Auton omistaja ei kuitenkaan pystynyt yksilöimään, kuka ajoneuvoa oli tosiasiallisesti kuljettanut ja pysäköinyt. Hän esitti ainoastaan laajan joukon mahdollisia kuljettajia.

Oikeuden mukaan näyttöä ei esitetty esimerkiksi siitä, että miehen Pohjois-Suomessa asuva naisystävä olisi ollut tapahtuma-aikaan Turussa tai että mies olisi ollut itse tapahtumahetkellä muualla.

Käräjäoikeus velvoitti miehen maksamaan Parkkipatelle korkosaatavia 1,61 euroa, 60 euroa korkoineen, 5 euroa perintäkuluja korkoineen sekä oikeudenkäyntikuluja 2 145 euroa korkoineen.

Miehen omat oikeudenkäyntikulut olivat 5 023 euroa.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
685
Mä luulisin kyllä, että ei tarvitse yksilöidä kuka autoa ajoi vaan sanoo, että tietää kuka sitä ajoi. Käsittääkseni esimerkiksi omaa vaimoa ei tarvitse heittää bussin alle nimeämällä tämän. Ehkä tuolla taktiikalla pärjäisi paremmin? Luulisin, että näihin perehtyneet asianajajat osaisivat tuon asian hoitaa oikein. Tuossa jutussa ei ollut puhetta oliko tällä henkilöllä asianajajaa apuna
 
Liittynyt
13.12.2018
Viestejä
73
Onko tollasia pysäköintitapauksia edes voitettu? En muista aivan tällaisia lukeneeni ainakaan hetkeen.

Oikeustajun kannalta toisaalta aika looginen tapaus. Aika kevyesti lähteneet vääntämään oikeudessa ottamatta kantaa oikeastaan yhtään mihinkään. Esimerkiksi taas tämän ketjun aikaisemmassa Juuso-tapauksessa on samantien osoitettu vaimo ajajaksi vaikka ei välttämättä olisi ollut edes tarpeellista.

Oikeuden mukaan näyttöä ei esitetty esimerkiksi siitä, että miehen Pohjois-Suomessa asuva naisystävä olisi ollut tapahtuma-aikaan Turussa tai että mies olisi ollut itse tapahtumahetkellä muualla.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
15 558
Mä luulisin kyllä, että ei tarvitse yksilöidä kuka autoa ajoi vaan sanoo, että tietää kuka sitä ajoi. Käsittääkseni esimerkiksi omaa vaimoa ei tarvitse heittää bussin alle nimeämällä tämän. Ehkä tuolla taktiikalla pärjäisi paremmin? Luulisin, että näihin perehtyneet asianajajat osaisivat tuon asian hoitaa oikein. Tuossa jutussa ei ollut puhetta oliko tällä henkilöllä asianajajaa apuna
Edellisen viestin jutusta jäi käsitys että ei ollut uskottava tarina että, joo lainailen autoa, se selvä, mutta kumppani lapista oli käynyt lainaamassa auto hänen työpaikalta, eikun ehkä joku töistä lainas, joo en kyllä muista kuka.
Löytää auton lasista laskun, tsump unohda koko jutun. ei tule mitään mieleen kun tulee muistutus.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 555
Parastahan tollasissa olis oikeuteen jouduttuaan ottaa sinne se vaimo todistajaksi ja todistaja voi sit kertoa siinä oikeuden todistajan tuolissa, et hän sitä autoa ajoi, et nyt on väärä henkilö haastettuna, et laittakaa vaan hänelle maksupyyntöä, jota aiemmin ei oo hänelle osoitettu.

Tokihan tuossa joutuu sen 60€ maksamaan, mut toisaalta pate maksaa muutaman tonnin tän haastetun asianajajakustannuksia.

Se noissa on toisaalta haastavaa, että jos auto on jollain lainassa, sieltä tulee maksuvaatimus ja tämä maksulappu ei esim lainaajan unohduksen tms muun syyn takia päädy koskaan sille auton rekisteritietoihin merkitylle haltijalle, niin aika vaikeahan se voi olla siinä vaiheessa jo kun perintäkirjeitä saapuu, muistaa että onko auto ollut jollain lainassa, jos sellainen tapa on, että autoa lainaillaan.

Ei ole ainakaan omien sukulaisten kanssa tuolla maakunnissa mitenkään tavatonta, että siinä vietetään jotain perheiltamaa jonkun luona ja jokainen taho saapuu omilla autoillaan ja kun joku lähtee sit jonnekin kauppaan tai kebulaan niin siitä vaan otetaan se parhaiten vapaana oleva auto ja kaikissa on avaimet ratissa odottelemassa eikä siinä edes sen kummemmin keneltäkään kysellä vaan se on vaan tapana.

Yksi mahdollinen tilannehan on myös sellainen, että autolla on useampi kuin yksi rekisteriotteeseen merkitty haltija, esimerkiksi itse joskus laitoin lämmintä talvisäilytystä vaativalle autolle haltijaksi itseni lisäksi yhden kaverin, koska ajoin auton talveksi kaverin taloyhtiön käytössä oleviin pysäköintitiloihin isompaan pysäköintiluolaan, jonne sai pysäköintilupia vain taloissa asuvat ihan vaan varmuudeksi, jos joku joskus sattuisi selvittämään, ettei pysäköity ajoneuvo olekaan kenenkään asukkaan hallinnassa. Haastetaanko tuolloin oikeuteen kaikki haltijat?
 
Ei haasteta kaikkia haltijoita. Meillä juuri toissa vuonna oli tilanne, että toiselle haltijalle tuli karhukirje kuka autoa ei ollut kyseisenä aikana pysäköinyt. Loppujen lopuksi tuli haaste käräjille johon sitten asianajajan avustaman tehtiin vastine ja Pate veti jutun pois. Asianajaja ei maksanut meille mitään vaan otti palkkionsa Paten korvauksista
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
233 780
Viestejä
4 114 647
Jäsenet
69 818
Uusin jäsen
PekkisMakkis

Hinta.fi

Ylös Bottom